Lähikuvassa-Jere Karalahti

  • 1 518 659
  • 4 353

M10

Jäsen
Voisiko joku tiivistää mitä tuossa jutussa kertoillaan, kun en tuosta saksan kielestä ymmärrä hevon veetäkään.

"Olen tullut pelaamaan vain jääkiekkoa"

Jere oli Hamburgiin saapumisensa jälkeen ollut syömässä seurajohdon kanssa. Sitten tässä ensimmäisessä haastattelussaan Jere kehuu kaupunkia ensinäkemältä kauniiksi ja kertoo kuulleensa, että Hampurissa on kivoja rafloja sekä museoita (heh).

Eka Jere sanoo, että pitää päästä kondikseen, kun on pelannut viimeksi marraskuussa. Aikoo tehdä kovasti töitä joukkueen eteen ja on kovasti kiitollinen tästä mahdollisuudesta.

Sitten seuraavassa kappaleessa juttelee jotain kaukalon ulkopuolisista ikävistä tapahtumista ja selittelee, mutta nyt haluaa keskittyä pelkästään siihen, mitä rakastaa, eli lätkän pelaamiseen.

Sitten taas jotain peruslätinää ja haluaa korvata perheelleen sen, että se on tukenut Jereä vaikeina aikoina.

Jere kehuu DEL-liigaa yhdeksi euroopan parhaista ja että kaikki Suomessa tietävät liigan. Fyysistä peliä DEL:issä. Sitten luettelee pelaajat, jotka entuudestaan tiedää Freezersistä ja joita vastaan on aiemmin pelannut. Toki muidenkaan kanssa ei ole ollut ongelmia. Joukkueeseen sopeutuminen on helppoa ja kaikilla on kivaa tai jotain.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Lipunmyynti alkaa tänään klo 13. Täytyy ostaa, koska lennothan minulla jo on. Katsomokartasta näkyy fanikatsomon sijainti, jos vaikka siihen johonkin lähistölle saisi.
 

Buddha

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tyhjäntoimittajan sijaisnäyttelijä Nybondas.
* menneisyydestään toteaa, että virheitä on tehty ja tehtyä ei saa tekemättömäksi. Vääränlaisia ystäviä etc. Viime aikoina pitänyt tehdä elämänmuutos ja kilpirauhassairauden takia alkoholi on nyt kokonaan pannassa.

Mistä tulikin mieleen ne kaikki syväkurkut, jotka kertoilivat täällä JK:n haiman / maksan pettäneen, kun on vetänyt kokoajan brenkkua. No, sattuuhan näitä ja sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee. Lepo. Onnea Hampurille case Karalahden johdosta.
 
Viimeksi muokattu:

Crueman

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Man Utd, Los Angeles Lakers
Mistä tulikin mieleen ne kaikki syväkurkut, jotka kertoilivat täällä JK:n haiman / maksan pettäneen, kun on vetänyt kokoajan brenkkua. No, sattuuhan näitä ja sitä tikulla silmään, joka menneitä muistelee. Lepo. Onnea Hampurille case Karalahden johdosta.

Mahtaisiko mitenkään olla niin, että Jere on antanut haastattelussa hieman kaunisteltua tietoa?

Tuo haima-juttu on nimittäin faktaa.
 

M10

Jäsen
Vaikka hyviä suomennoksia jo tulikin niin google translatorilla saa yllättävän hyvää jälkeä aikaan.
http://translate.google.com/transla...ADFRAME_MCMS_ID=721&hl=fi&ie=UTF8&sl=de&tl=en

According to official car transfer and a joint lunch with CEO Boris Capla, sports director Bob Leslie and co-coach Maurizio Mansi was Jere Lahti Karabakh representatives in the press "Alex" on the Jungfernstieg.

Heti alusta lähtien rento meininki tällä simorantalaismaisesti nimeään muuttaneella suomalaisella. Mukavaa, että Freezersin johto tarjoaa tällaisen pehmeän laskun jointin merkeissä Jergukselle.
 
Suosikkijoukkue
HIFK

Hyvin näyttää Jere sopeutuneen Saksaan. Kaudenavauksessa (harjoituspeli) heti vastustajan pelaaja maaliverkkoihin ja Jergus boxiin istumaan kymppiä. On se ÄIJIEN ÄIJÄ! TUTINAA, TÖTINÄÄ JA RYMINÄÄ! Tästä olisi Carl Brewer:kin tyytyväinen (vai mitä Buccaneer?).


Löysin netistä videon, jonka joku on kuvannut käsivaralta katsomossa. Kömpelys vain onnistuu nostamaan kameran kohti kattoa juuri, kun Hampurin maalilla tapahtuu, joten Jeren töötti (ajassa 3:54) on jäänyt ikuistamatta. Tuossa näkee vain, miten Wolfsburgin äijä on pömpelissä ja tuomari tulee pitämään Jergukselle puhuttelua. Yleisön mylvinnästä kuulee, kuka on Freezers-fanien uusi suosikkipelaaja.

http://www.youtube.com/watch?v=O17m_l3_aEA

Hampuri pelaa siis valkoisissa paidoissa, vastustaja Wolfsburg oransseissa. Jeren numero on 10, mutta sitä ei erota videolta kovin hyvin.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Perjantaille kauden avaukseen lippu ostettuna. Yli 10000 lippua jo myyty, mahtaa tulla aika tapahtuma. Tuolla on sen verran järkeä päässä, että katsomossa myytäneen oluttakin.

SM-liigaan en semmoista tosin toivo, vaikka itsekin janoinen olen.
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Toivotaan juu, että nyt on korkki kiinni ja Jergus pelaa vielä jokusen kauden...

Näkisin mielelläni hyväkuntoisen Jeren vielä joskus myös SM-Liigassa => kova kausi vaan Saksassa alle ja takas Nordikselle!!
 

Salama15

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lankisen Lukupiiri - Zervuska Haidis
Miten tippa voi tappaa?
Maksa paskana?
Vai uusi SUPER-antabus?

Yhdelle tutulle paukahti erittäin raju haimatulehdus (ei ryyppäämisen seurauksena kuten yleensä vaan sappivaivojen vuoksi) ja pojan selvittyään "hämärän rajamailta" takas elävien kirjoihin oli lekuri todennut seuraavaa:"voipi olla, että haimasi kestää vaikka tankkiautollisen bisseä, mutta voi olla ettei kestä uudelleen tulehtumatta pisaraakaan" => jätkä on nyt absolutisti!

Edelleen suhtaudun hiukan skeptisesti tuohon "kilpirauhasvaivaan"...
 

scholl

Jäsen
Bild Zeitung on kirjoittanut tosiaan juttuja Jerestä.

Hänelle kerrotaan, mistä tulee pysyä poissa:
http://www.bild.de/BILD/sport/mehr-sport/eishockey/2008/07/26/freezers/karalahti-bleib-hier-weg.html

Karalahtea kutsutaan näissä Bildin kaikissa jutuissa jäälurjukseksi.
Tässä ensimmäisessä artikkelissa sanotaan, että Jeren kannattaa pysyä poissa seuraavista paikoista:
-Hofbräuhaus. Keittoa tarjolla, ei sovi dokulle
-rautatieasema. Kun kerran Karalahti pyöritti Suomessa amfetamiinikauppaa ja tuomittiin salakuljetuksesta niin ei kannata mennä diilereiden luo
-Ritze. Alamaailman treffausmesta

Seura sanoo, että jos Jere mokaa niin seura voi irtautua sopimuksesta.

Toinen juttu on sitten tämä yhden tipan juttu:
http://www.bild.de/BILD/sport/mehr-...noch-ein-tropfen-alkohol-und-ich-bin-tot.html

Siinä tosiaan sanotaan, että hänellä olisi vaikea kilpirauhassairaus ja tippa tappaisi. Hän myös kertoo, että menneisyydessä ei ole tapahtunut virheitä, vaan hän on tekee satalasissa miettimättä seurauksia ja pitää tapahtumia enemmänkin kokemuksina. Uusi tatuointikin on otettu. Halleeluujaa vaan.

Jos joku ei osaa saksaa ja tulee sen takia itkemään niin sitten prinssicharles pienempi kuin kolme miettimään tai kielikursseille. Pasi Rautiainenkin oppi kantapään kautta, että se kieli kannattaa ottaa haltuun mielummin ennemmin kuin pentin sanoin siinä vaiheessa kun yritetään saada kaverinkin housut paskasiksi.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Toivotaan juu, että nyt on korkki kiinni ja Jergus pelaa vielä jokusen kauden...

Näkisin mielelläni hyväkuntoisen Jeren vielä joskus myös SM-Liigassa => kova kausi vaan Saksassa alle ja takas Nordikselle!!


Jaa, luulenpa että hovioikeuden jälkeen Jere vetää seuraavan kauden HC Jokelassa. Matikaisen mahdollinen valehtelu Jeren tapauksen tiimoilta ei ainakaan paranna Jeren asemaa hovioikeuden istuntoa silmälläpitäen.
 

Js11

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pasi sä toistat itseäsi, oletko huomannut?
Nytkin luulin että täällä olisi jotain uutta juttua Jerestä Hampurissa, mutta sen sijaan sain jälleen kerran lukea sun pulverimies HC Jokelassa juttujasi.
Ne ei kiinnosta ketään!

Jos hovissa tulee tuomio niin perusta vaikka HC Jokela 2008-2XXX ketju, mutta malta siihen asti kun Jere kerran pelaa Hampurissa eikä Jokelassa.

Mites sitten jos Karalahti joutuu lusimaan kun juttu on hovissa? Kannattaako HIFK:n ottaa maine huumediilerin suojatyöpaikasta, en jaksa uskoa että HIFK:n johdossa on niin tyhmiä tapauksia että ottavat Karalahden kaikkien sekoilujen jälkeen+mahdollisesti vielä lusimaan joutuvan pelaajan joukkueseen.
Hyvinkin todennäköistä saattaa olla että pulverimies "pelailee" seuraavaksi useamman vuoden sopimuksella HC Jokelassa.
Huumekaupan rahoittajat ovat vielä pahempia nilkkejä kuin diileriosasto. No pulverimies ei HIFK:ssa ikinä pelaa ja hyvä niin. Hovioikeuden jälkeen pelannee sitten HC Jokelassa ja uran päätteksi vedetään paita Kakolan katoon.
Milloinka mahtanee olla hovioikeuden istunto asian tiimoilta? Pelataankohan jääkiekkoa sellaisissa maissa joilla ei ole luovutussopimusta Suomen kanssa;)?
Tällä hetkellä Karalahti on oiekuden mielestä ollut syyllinen, katsotaan mitä mieltä hovioikeus on. Syyttäjä ainakin pohti käräjäoikeuden päätöksen jälkeen että saattaa vaatia Karalahden tuomitsemista tekijänä hovioikeuden istunnossa.
Jaa, luulenpa että hovioikeuden jälkeen Jere vetää seuraavan kauden HC Jokelassa. Matikaisen mahdollinen valehtelu Jeren tapauksen tiimoilta ei ainakaan paranna Jeren asemaa hovioikeuden istuntoa silmälläpitäen.
 

choose_life

Jäsen
Suosikkijoukkue
-
Toinen juttu on sitten tämä yhden tipan juttu:
http://www.bild.de/BILD/sport/mehr-...noch-ein-tropfen-alkohol-und-ich-bin-tot.html

Siinä tosiaan sanotaan, että hänellä olisi vaikea kilpirauhassairaus ja tippa tappaisi. Hän myös kertoo, että menneisyydessä ei ole tapahtunut virheitä, vaan hän on tekee satalasissa miettimättä seurauksia ja pitää tapahtumia enemmänkin kokemuksina.

Ja tämä jälkimmäinen lause kertoo taas ja yhä kaiken: Karalahti ei vieläkään myönnä, että on ihan itse ryssinyt uransa ja melkein elämänsäkin. Tarkoittaa todennäköisesti sitä, että jatkossakin ns. sattuu ja tapahtuu, eikä se koskaan ole miehen itsensä vika eikä vastuulla. Priceless.
 

Roku

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Hampuri hävisi eilen illalla kauden avauksessa Kasselille 3-4. Jere ei päässyt kirjoihin maaleilla, syötöillä eikä jäähyillä, plusmiinuslukemakin näytti tasan nollaa eikä Jere del.org-sivun mukaan laukonutkaan kertaakaan kohti Boris Roussonin vartioimaa Kassel-maalia.

Mikäs ihme se nyt onkaan ettei pinnoja tullut kun vastassa on noin hyvä maalivahti.
 

Pasi77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK.
Pasi sä toistat itseäsi, oletko huomannut?
Nytkin luulin että täällä olisi jotain uutta juttua Jerestä Hampurissa, mutta sen sijaan sain jälleen kerran lukea sun pulverimies HC Jokelassa juttujasi.
Ne ei kiinnosta ketään!

Jos hovissa tulee tuomio niin perusta vaikka HC Jokela 2008-2XXX ketju, mutta malta siihen asti kun Jere kerran pelaa Hampurissa eikä Jokelassa.


Ottaapa Jere on kova gangsta äijä-osastolle koville, kun viestini ilmiselvästi vaivannäkösi perusteella aiheuttaa närkästystä suurempaa tunnetilaa. Pääasiahan on ettei Sm-liigassa pelaa huumerikoksista tuomittuja, eikö vain?
 

Snaipperi #16

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Flames, Leijonat&Team Canada
Ottaapa Jere on kova gangsta äijä-osastolle koville, kun viestini ilmiselvästi vaivannäkösi perusteella aiheuttaa närkästystä suurempaa tunnetilaa. Pääasiahan on ettei Sm-liigassa pelaa huumerikoksista tuomittuja, eikö vain?

Jankkaat vaan samoja asioita. Jos sulla on jotain uutta negatiivista Jerestä niin kerro ihmeessä, kun et positiivisia asioita täällä kertoile.

Voin minäkin tulla tänne joka päivä kirjoittamaan: "Jere on läski", "Milloin ratkeaa","Yliarvosttu alkoholisti".
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös