Olen hieman pohdiskellut tuota Karalahti-jutun (omasta mielestäni) keskeistä kysymystä, eli sitä, onko Jere antanut liiviveikoille rahaa huumeostoihin, vaiko vain maksellut ryyppyvelkojaan. Täällä moni tuntuu olevan siinä käsityksessä, että syyttäjän tulee voida todistaa, että ryyppyvelkaa ei ollut, muutoin Jere vapautetaan. Tiedän kyllä, että länsimaisessa oikeuskäytännössä syyttäjällä on näyttövelvoite ja että epäselvissä tapauksissa tulee tuomita syytetyn eduksi, mutta mihin asti tämä velvoite käytännössä ulottuu? Iltalehdessä silmiini osui hupaisa
juttu ruotsalaisesta rattijuoposta. Siinä rattijuoppo oli paennut poliisia Sundsvallissa, ja lopulta yrittänyt paeta uimalla Suomeen(!). Seuraava seikka kiinnitti huomioni jutussa:
Oikeudessa mies tunnusti rattijuoppoutensa, mutta väitti, että kyseessä oli hätätilanne, sillä häntä oli seurannut tuntematon mies pistooli kädessä.
Oikeus ei uskonut, sillä tuomarin mielestä olisi ollut kummallista, jos aseella uhattu olisikin päättänyt ajaa auttajaansa karkuun.
OK, tuo tapahtui Ruotsissa eikä Suomessa, mutta uskoisin maiden oikeuskäytäntöjen olevan perusperiaatteiltaan yhteneviä. Jos tuossa tapauksessa olisi toimittu tuon härkäpäisen "syyttäjällä näyttövelvollisuus kaikissa asioissa" -periaatteen mukaisesti, niin eikö se tarkoittaisi, että syyttäjän olisi pitänyt voida todistaa, että mitään pyssymiestä ei ollut? Kuitenkin tuosta tekstin pätkästä ilmenee, että oikeus vain yksinkertaisesti ei uskonut miehen selitystä.
En suinkaan yritä vetää tästä mitään yhtäläisyysmerkkejä Karalahden tapaukseen. Jeren selitys ryyppykierteestään ja siitä seuranneesta velkaantumisesta on monta kertaluokkaa uskottavampi kuin poliisia paenneen rattijuopon tarina mystisestä pyssymiehestä. Minua kiinnostaa lähinnä noin yleisellä tasolla, mihin asti syyttäjän näyttövelvoite oikeasti ulottuu.
On nimittäin näin maallikkona aika vaikea uskoa suomalaisen(kaan) oikeuskäytännön olevan sellainen, että syytetty voi keksiä toinen toistaan poskettomampia tarinoita, ja jos syyttäjä ei pysty niitä kategorisesti osoittamaan paikkansa pitämättömiksi, syytetty tulisi vapauttaa. Maalaisjärjellä ajatellen noin toimimalla ei Suomessa saataisi koskaan tuomittua ketään mistään.
Olisin erityisen kiinnostunut kuulemaan Jatkoajan lainoppineiden näkemyksiä asiasta.