Mutta eihän loukkaantumisella ole kait kurinpitosääntöjen mukaan juurikaan vaikutusta pelikiellon pituuteen vai voiko joko sääntöjä paremmin tunteva tarkentaa? Eli ei se koskaan niin mene että pelikielto olisi loukkaantumisen mittainen.
Nyt onkin selitykset menneet puoli kierrosta ympäri. Edellisen jankkaajan selitys oli, että Heljanko pelasi niin lähellä laitaa, ettei ollut tilaa mennä laidasta ohi. Yrittäähän jo päättää, mitä sen Heljangon olisi pitänyt tehdä.Tämä ja Heljankon sijoittuminen täysin keskelle oletettua luistelulinjaa (toisessa kuvassa; Heljanko voisi pelata lähempänä laitaa, jos yhtään lukee mihin Salminen on menossa ja näin yrittää omalla toiminnallaan minimoida mahdollisen kontaktin) saa sitten lumipalloefektin aikaan, jossa kummallekaan ei jää aikaa väistää ja törmäys on välttämätön.
Jättämällä tilaa itsensä ja laidan väliin. Tai jos pelaa noin, niin täytyy olla valmis siihen, että voi saada itse rangaistuksen estämisestä.
Minä en toisen keskustelijan pään sisälle pääse, ja meidän näkemykset Heljankon sijoittumisesta näköjään eroavat. Onko tässä joku ongelma? :DNyt onkin selitykset menneet puoli kierrosta ympäri. Edellisen jankkaajan selitys oli, että Heljanko pelasi niin lähellä laitaa, ettei ollut tilaa mennä laidasta ohi. Yrittäähän jo päättää, mitä sen Heljangon olisi pitänyt tehdä.
Ei varsinaisesti. Lähinnä se ihmetyttää, että vänkäätte kumpikin samoja nimimerkkejä vastaan, vaikka teidän pitäisi olla toistenne kimpussa, koska teidän näkökulmanne ovat kaikkein vahvimmin ristiriidassa.Minä en toisen keskustelijan pään sisälle pääse, ja meidän näkemykset Heljankon sijoittumisesta näköjään eroavat. Onko tässä joku ongelma? :D
Jep eli voi korottaa mutta vaikutus lienee suht pieni jotain jos saisit muuten 3 peliä ja loukkaantuu pahasti saatkin 4.Sääntöjen mukaan (jos ei nyt taas vaihteeksi ole muuttunut) ei vaikuta, mutta onhan noita loukkaantumisia/ei loukkaantumisia kuitenkin ollut kurinpitopäätöksissä mainittuna tuomioon vaikuttamassa.
Salminen pelasi 11.55 minuuttia ennen ulosajoa. Kuuden pakin kierto. Virtanen, 13. hyökkääjä, oli se ylimääräinen pelaaja kokoonpanossa, ei pelannut sekuntiakaan.Mitä vastustajan ylimääräinen pakki tekee maalin takana noutamassa finaalien parasta pelaajaa ? Karvaamassa kiekkoako ? Ilmeisesti Pelicansin pelitavassa pakit on kärkikarvaajan roolissa. Jos tuo ei ole käskytystä Pelicans valmennukselta, niin mikä sitten ?
Mietitääs tätä mahdollista Niemelän ja Salmisen välistä keskustelua hetki...Miten käskytyksestä voisi edes esittää pitävän todisteen ellei sitten Hymypoika tai Salminen tunnusta? Ihan vaan mielenkiinnosta kysyn.
Kieltämättä on kyllä mielenkiintoinen sattuma, että jämäpakki, joka on nostettu tähän peliin, sattuu ajamaan vastustajan parhaan pelaajan yli ihan vahingossa. Pelikielto ei edes vaikuta, kun seuraavaan peliin voidaan ottaa kaikki aiemmat pudotuspelit pelannut kokoonpano takaisin.
Ihan puhdas? Kiekotonta pelaajaa surutta selkään. Ja vielä hyppää päälle istumaan ja koittaa kait mätkäistäkin.
Olisi kyllä kiva saada tähän Konnan tilanteeseen jonkun Tapparafaninkin näkemys;)Tuosta olisi pitänyt Petrikin pistää munapyykille mielestäni. Todella vaarallinen temppu kiekottomaan.
Ihan puhdas? Kiekotonta pelaajaa surutta selkään. Ja vielä hyppää päälle istumaan ja koittaa kait mätkäistäkin.
Kröönpori koitti kopioida Niemelän nerokasta salajuonta, jossa 1-1 tilanteessa napataan vitonen käskytykseen perustuvalla telomisella. Alivoiman taposta energiaa, jonka voimin sitten voittoon. Ei kuitenkaan onnistunut, koska toinen salajuoni eli Tapparan nauttima tuomarien suojelus kumosi vitosen kakkoseksi.Olisi kyllä kiva saada tähän Konnan tilanteeseen jonkun Tapparafaninkin näkemys;)
Perustuen mihin?Tilanne toisinpäin, niin tämäkin olisi kurinpidon pöydällä tällä hetkellä.
Kiinnostaisi kovasti sinun näkemyksesi tuosta Kontiolan niitistä.Perustuen mihin?
En sen enempää tiedä, mutta onhan toi lähes yhtä älyvapaata touhua kuin salmisen toilailut toisessa päässä. Täysin kiekoton kaveri pari metriä irti laidasta ja voimalla poikkarilla selkään jonka seurauksena pää edellä laitaan jonka jälkeen vielä istumaan kaverin niskaan.Perustuen mihin?
Siis täysin älyvapaata toimintaa siitä samaa mieltä, mutta menee Liigassa ikävä kyllä keväisin kamppailupelaamisen piiriin. Eiliseltäkin muistuu mieleen 3 selkeää ja kaksi vähän lievempää poikkaria, jolla vedettiin kaveri laitaan vaarallisen näkösesti. Yhdestä saatiin sitten jäähy arvottua, mutta kurinpitoon yhden vieminen kun teot eivät juuri eroa, mutta yhdessä kaatuminen pahemman näköinen kuin muissa on melko mielenkiintoinen näkemys. Kai tässäkin odotellaan, että jollekkin käy kunnolla huonosti ennenkuin aletaan puuttumaan.En sen enempää tiedä, mutta onhan toi lähes yhtä älyvapaata touhua kuin salmisen toilailut toisessa päässä. Täysin kiekoton kaveri pari metriä irti laidasta ja voimalla poikkarilla selkään jonka seurauksena pää edellä laitaan jonka jälkeen vielä istumaan kaverin niskaan.
Voi mun puolesta kokeilla sielläkin, mutta tehokkuudessa kyllä ajattelin. Ja ettet nyt ihan pyörry, niin kyllä pelsuilla korvaavia pakkejakin on, kun pena tulee takaisin kehiin.Siis Jämsen pakkina? Mitä helvettiä?
Onko sulla yleisesti enemmäkin luetun kanssa ongelmia? Voin avuksi lainata omaa tekstiäni: Tuskin tuo nyt oli ennen peliä suunniteltu, että tänään muuten noudetaan Heljanko pois.Mietitääs tätä mahdollista Niemelän ja Salmisen välistä keskustelua hetki...
Niemelä: "Hei Salminen, sut on nyt nostettu kokoonpanoon vaan yhtä hommaa varten. Jätettiin kaks peruskokoonpanon pakkia pois ettei käskytys haise liian kauas. Eihän me loppujen lopuks olla ku 2-0 takana finaaleissa, eli tänkin pelin voi vielä heittää jos saadaan vaan se vihun Kipperi vittuun.
Mut älä vedä sitä levyksi liian selvässä tilanteessa...sanotaan vaikka et jos peli on tasan vikalla kympillä ni sit vasta! Onko selvä?"
Kysyn vakiokysymykseni: Menikö se tilanne toisinpäin?Tilanne toisinpäin, niin tämäkin olisi kurinpidon pöydällä tällä hetkellä.
Mikä ylimääräinen pakki? Pelsu pelasi kuudella pakilla. Onko siinä ylimääräisiä? @Moderaattorit Olisiko aika reagoida näihin perättömiin käskytys (joka on rikos) syytöksiin. Kaikki nämä pelkkiä arvailuja. Yhtään vedenpitävää todistetta ei ole esitetty.
Mää oon kyllä vähän siinä mielessä, että jos Salminen esim. tässä alla olevan kuvan kohdassa a) ei näe Heljankoa, b) kuvittelee ehtivänsä ensin kiekkoon tai 3) ei pysty enää väistämään törmäystä, niin ei pitäisi olla mitään asiaa kaukaloon eikä esim. liikenteeseen muuta kuin jalankulkijana, silloinkin mieluummin saattaja mukana kertomassa että edessä on nyt auto.Noita videoita Salmela vs Heljanko kun hinkuttanut, niin omaan silmään vaikuttaa siltä että Salmela koittaa ehtiä kiekolle ennen Heljankoa koska painaa niin vauhdilla sen kiekon perään. Samalla Heljanko päättää tehdä saman peliliikkeen, eli ehtiä kiekolle ensin. Salmelalta tässä vaiheessa paha virhearvio omasta ja kiekon nopeudesta sekä myös Heljankon asemoitumisesta. Ei ehdi kiekolle eikä ehdi pysähtyä tai väistää Heljankoa, ehtii kuitenkin jarruttaa vähän tai yrittää väistää Heljankoa juuri ennen osumaa. Osuma sitten sellainen "jyräys" kun mitään ei ehdi tehdä, taitaa päätkin kolahtaa yhteen. Oppirahoja Salmelalle, onneksi ei käynyt pahemmin kummallekkaan. Eli vahinko, kokemattomuus/huolimattomuus auttoi asiaa, ei tietenkään poista vastuuta ja jälkimmäinen voi myös tuoda lisäpenalttia.