Mainos

Kyseenalaiset taklaukset ja mailaniskut Liigassa kaudella 2023–2024

  • 493 266
  • 4 215

Satunnainen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
osuma oli selvä ja pitelikin vähänaikaa kaulanaluettaan
Ei pitele kaulaansa vaan kasvojaan, mistä syystä uskon, että mitään olennaista osumaa kaulaan ei tullut, vaikka se siltä näyttääkin. Syynä lienee tuo @ADX_03 mainitsema, että Malek on polvillaan, eikä siksi ylety osumaan kunnolla, vaikka sitä selvästi yrittääkin. Se on sitten oma asiansa, pitäisikö kurinpidon tutkia tällaiset joka tapauksessa, sillä kova osuma kilvellä kaulaan olisi tietysti hyvinkin vaarallista.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
”Tilanteen nähnyt erotuomarivalmentaja Sami Seppälä ei tee päätöksiä kurinpitoon liittyen, mutta kertoi pelin jälkeen oman näkemyksensä tilanteesta.

”Joskus aiemmin kilvellä huitaiseminen toi aina maalivahdille 5 minuutin jäähyn ja pelirangaistuksen. Nykyään tuomareilla on mahdollista tuomita tilanteesta riippuen joko 2 tai 5 minuutin jäähy. Mielestäni tuomio meni tässä tapauksessa oikein”, Seppälä sanoi.”
Linja ei muutu mihinkään. Seppälä on nyt ollut ainakin 15 vuotta Liigassa otteluvalvojana ja erotuomarivalmentajana, eikä ole vielä koskaan nähnyt tuomarien antavan väärää tuomiota. Ei yhtä ainotta kertaa.
Olisi hyvä jos erotuomarikouluttajat ottaisivat puolueettoman roolin, mutta ainakin Seppälä on profiloinut itsensä vain ja ainoastaan tuomarien puolustusasianajajaksi.
 
Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP

Jep. Tämä on yksi niistä asioista, mikä saa tuomaritoiminnan vaikuttamaan ylimieliseltä, kun virheitä ei tunnusteta ja yritetään kääntää asiat niin, että tuomarit tekevät aina ja poikkeuksetta oikeita ratkaisuja.

Ja sitten ihmetellään, kun tuomareiden arvostus kärsii ja negatiivista palautetta tulee aina vain enemmän.
 
Läskisalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, HauSi, NJD, Barça
Ihan oikea linjaus, että tollaset huitaisut on kakkosen arvoisia, onneksi naurettavasta "aina ulosajo"-säännöstä päästiin eroon.
 
Hangon keksi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Länsi-Saksan ja Neuvostoliiton joukkueet
Ihan oikea linjaus, että tollaset huitaisut on kakkosen arvoisia, onneksi naurettavasta "aina ulosajo"-säännöstä päästiin eroon.
Aikaisemmin noita kakkosia perusteltiin aina sillä, että lyönti ei ollut osunut pään alueelle. Nyt sitten kun osui, niin jätetään perustelut kokonaan pois.
 
Taze

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Red Wings
Mennään tilastojen mukaan. Nyt Ilveksen sukeltelu on vain muutaman saman rehupuntin muodostama foorumitotuus mille ei löydy tilastoista tukea. Alkanut naurattaa, kun jokainen jäähy mitä Ilvestä vastaan tuomitaan johtuu mukamas filmaamisesta.
Tää ei kuitenkaan pätenyt silloin kahvaussyytösten aikaan? Eihän sitäkään voinut tilastoista nähdä, kun Tappara "tekee sen niin hyvin".
 
Torsti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Mennään tilastojen mukaan. Nyt Ilveksen sukeltelu on vain muutaman saman rehupuntin muodostama foorumitotuus mille ei löydy tilastoista tukea. Alkanut naurattaa, kun jokainen jäähy mitä Ilvestä vastaan tuomitaan johtuu mukamas filmaamisesta.
Kuinkas se nyt menikään:
- Tappara kahvaa.
- Mutta Tappara ei saa "kahvarikkeistä" jäähyjä, päinvastoin, se saa keskimääräistä vähemmän niitä
- Tappara on niin hyvä kahvaamaan etteivät tuomarit anna jäähyjä.

Eikös tässä filmaamisessa ole sama kuin edellä mainitussa takavuosien kahvakeskustelussa, jossa Ilveksen fanit keksivät tuo taidon, jolla huijataan tuomareita. Ei Ilveskään saa sukeltamiskakkosia, kun ovat niin harjaantuneita siinä. Toista on Tapparalla.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES

En tiennytkään, että siellä on Ilveksellä fanit pelaamassa ja sukeltelemassa. No se selittääkin miksi mestaruus on kiertänyt joukkuetta, eihän nyt pelkillä faneilla sitä pyttyä voiteta vaikka miten olisivat mestarisukeltajia.
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Miten kilvellä lyönnistä enää pystyy saamaan sen vitosen, jos kilven reunalla kurkkuun lyönti ei täytä tuota määritelmää ja kyseessä oli vielä tuollainen tunteenpurkaus mistä oli järki kaukana?

Tätä määritelmää?

"Päätuomari voi oman harkintansa mukaan tuomita ison rangaistuksen ja pelirangaistuksen maalivahdille, joka lyö kilpikäsineellään vastustajaa ja teko todennäköisesti voi johtaa vastustajan loukkaantumiseen."

Kilvellä lyönti on yksi kriteeri isoon rangaistukseen, se täyttyy.
Toinen kriteeri on, että teko todennäköisesti voi johtaa vastustajan loukkaantumiseen. Se ei tuomarin tulkinnan mukaan toteutunut eikä se toteutunut käytännössäkään.
Tunteenpurkaus mistä oli järki kaukana, ei ole kriteerinä tuossa.

Ainiin, yksi esimerkkivastaus kysymykseen on, että jos maalivahti lyö kilvellä täydellä voimalla vastustajaa päähän tai sen alueelle kuin nyrkkeilysäkkiä, niin siitä melko varmasti napsahtaa se iso rangaistus. Ehkä pienempikin voima riittää, kunhan lyöntiasento on "kunnossa".
 
Samppakalja69

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen ILVES
Nyt puhuu tuomaripomo | Iltalehti

Siellä on erotuomarijohtaja syvällä Pennasen povitaskussa. Hieman taputtelua pepulle.

Miten tämä lööppi liittyy Pennaseen tai pepun taputteluun?

Tässä varmaan tuo selviää(kö)?

"
– Sääntökirja sanoo, että kahden tai viiden minuutin rangaistus on mahdollinen. Sääntö puhuu siitä, onko kyseessä lyönti, joka aiheuttaa todellisen loukkaantumisvaaran. Sääntö asettaa nämä rajat, sen jälkeen harkinta on tuomarilla, Rönn selventää.

Eli tuomari katsoi, ettei lyönnistä aiheutunut niin suurta loukkaantumisriskiä, että syytä olisi antaa iso rangaistus?

– Se on ollut hänen ratkaisunsa. Näin hän on sen nähnyt ja tulkinnut. Siinä ei pelaaja loukkaantunut.
"

Vai peräti tässä?

"Rönn ei ole keskustellut Malekin tempusta Ilveksen tai KalPan kanssa."

Tilanne taitaa aiheuttaa suurta peppukipua vieraissa pöydissä.
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Ilveksen faneja väitetään ylimielisiksi ja täällä on Tapparan fanikuntaa pistämässä värikynää selvään ja jo selvitettyyn tapaukseen. Pitäisikö Malek nyt kierittää tervassa ja legoissa Rautatienkatua alas, jotta huutelijat ovat tyytyväisiä? Kakkonen tuosta tuuppaisusta oli kaikkien asiaan liittyvien ja asioista päättävien tahojen mielestä oikea (tai ei ainakaan väärä) ratkaisu niin jauhettaisiinko tästä nyt vielä pari päivää vai mentäiskö eteenpäin? Yön ylikin jo nukuttiin.
 
Nilkkarallia

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Eli; jos agressiivisuus on yksipuolista, niin kerran saa lyödä ja mikäli kaveri ei loukkaannu niin no harm done. Maksimissaan 2min.

Mutta jos on kaksipuolista ja johtaa selvään tappeluun, jossa siis toinen (tai molemmat) puolustaa itseään, johtaa tämä ottelurangaistuksiin ja pelikieltoihin.

Asia kunnossa. Jatketaan
 
Touko

Jäsen
Suosikkijoukkue
Koovee
Ilveksen faneja väitetään ylimielisiksi ja täällä on Tapparan fanikuntaa pistämässä värikynää selvään ja jo selvitettyyn tapaukseen. Pitäisikö Malek nyt kierittää tervassa ja legoissa Rautatienkatua alas, jotta huutelijat ovat tyytyväisiä? Kakkonen tuosta tuuppaisusta oli kaikkien asiaan liittyvien ja asioista päättävien tahojen mielestä oikea (tai ei ainakaan väärä) ratkaisu niin jauhettaisiinko tästä nyt vielä pari päivää vai mentäiskö eteenpäin? Yön ylikin jo nukuttiin.
Sitähän täällä ihmetelläänkin, miksi tää tapaus oli niin nopeasti selvitetty. Joo Rönn sanoi, että tuomari päätti antaa kakkosen, kun niin voi tehdä. Mutta se seuraava kysymys, miksi videohemmot ei vienyt asiaa eteenpäin, koska tuosta olisi aivan yhtä hyvin voinyt ajaa pelaajan ulos ja kurinpito antaa vähän kakkua. Rönn ei julkisesti omiaan nolaa kertomalla näiden tehneen virhearvion, se me jo tiedetään.

Kysymys kaksi. Miksi ne videohemmot kuitenkin jatkuvasti vie eteenpäin jotain vähemmän törkeitä juttuja, vaikka niissäkin tuomari on tehnyt arvion pikkurangaistuksen oikeellisuudesta (ja se on sääntöjen puitteissa myös mahdollista antaa). Jos nyt vertaa vaikka Tanuksen huitaisua ja tätä kilvellä lyöntiä, niin miten helvetissä se Tanuksen huitaisu liikahti videohemmoilta eteenpäin, mutta tämä ei?

Olisi tosi kiva, jos toi videojumppa tehtäisiin myös yhtä näkyväksi, kuin varsinainen kurinpitokäsittely, eli katsojille kerrottaisiin, että
a) tämä tilanne on katsottu videolta
b) tämä vietiin/ei viety eteenpäin ja sitten se perustelu.
Ja tähän vielä joukkueille oikeus saada x määrä haluamiaan tilanteita katsottavaksi.

Kuten aiemmin olen sanonut, niin kurinpidon koko prosessin ylivoimaisesti heikoin lenkki on tämä videotuomarointi, joka näyttää olevan jatkuvasti ihan käsittämätöntä.
 
Raymond Pearl

Tässä on hyviä pointteja.

Eilisestä Malekin kilpihuitaisusta on puhuttu osumasta kaulaan, mutta eikös pelaaja pidellyt tuossa nenäänsä tilanteen jälkeen? Myös KalPa-leiristä todettiin, että on epäselvää, osuiko koko huitaisu ollenkaan.

Isku tuli päätä kohti ja vain tuurin takia lyönti jäi vajaaksi.

Erilaisen jälkispekuloinnin vähentämiseksi voisi siis Liigan somessa kertoa (jos näin on) esimerkiksi, että:
"Tilannehuone on tarkistanut tilanteen ja todennut, ettei tilanteessa syntynyt todennäköisyyttä vastustajan loukkaantumiseen. Sovellettava sääntö 51.3 : Päätuomari voi oman harkintansa mukaan tuomita ottelurangaistuksen maalivahdille, joka lyö kilpikäsineellään vastustajaa ja teko todennäköisesti voi johtaa vastustajan loukkaantumiseen."
 
tinkezione

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pens, Ipa, Rod Weery
Hyviä pointteja yllä. Läpinäkyvyys ei ole Liigan vahvimpia puolia oikeastaan yhtään missään ja se johtaa mm. tämänkaltaisiin binäärisiin tulkintavääntöihin, saati sitten, kun väännetään vielä erillisistä tapauksista, miksi X oli kurinpidon arvoinen asia ja Y ei.
 
Ötökkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, Panthers, Lentävä maalivahti
Menikö tuo edes tarkistettavaksi? Ulosajo siis pitäisi tulla, mikäli tuossa on ilmeinen riski loukkaantumiselle ja luulisi nyt että olisi edes tutkimisen arvoinen asia?
 
Ei mennyt. Siitähän tässä on nimenomaan keskusteltu, että hyvä olisi, että näistä otettaisiin kantaa tilannehuoneen toimesta.

Erotuomarivalmentajan näkemyksen mukaan tuomio meni oikein, kuten tässäkin ketjussa on jo aiemmin tuotu esiin:

"Tilanteen nähnyt erotuomarivalmentaja Sami Seppälä ei tee päätöksiä kurinpitoon liittyen, mutta kertoi pelin jälkeen oman näkemyksensä tilanteesta.

– Joskus aiemmin kilvellä huitaiseminen toi aina maalivahdille 5 minuutin jäähyn ja pelirangaistuksen. Nykyään tuomareilla on mahdollista tuomita tilanteesta riippuen joko 2 tai 5 minuutin jäähy. Mielestäni tuomio meni tässä tapauksessa oikein, Seppälä sanoi."

Perustelut olisi kyllä kivat. Onhan sinne kaksi KalPa-tilannettakin jo mennyt.

Ei näitä sääntökirjan mukaan vihelletä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös