Vuonna 1973 Deep Purplen kiistämättömän lahjakas, mutta oikullinen ja äkkipikainen kitarasankari Ritchie Blackmore oli saanut kyllikseen laulaja Ian Gillanista ja basisti Roger Gloverista. Nämä Episode Six -veteraanit olivat korvanneet Ritchien bändistä ulostamat Rod Evansin (tsekatkaa loistava Captain Beyond!) sekä Nick Simperin vasta nelisen vuotta takaperin, mutta nyt Mies Mustissaan oli turhautunut heikkoon henkilökemiaan sekä kehnohkoon Who Do We Think We Are -albumiin, ja Gillan-Glover -parivaljakko sai mennä.
Basson varteen rekrytoitiin pian Trapezesta tuttu Glenn Hughes, jolla riitti myös äänivaroja. Olisipa mies halunnut hoitaa laulajankin tonttia, mutta Blackmore tahtoi kuitenkin mukaan viidennen jäsenen, varsinaisen soolovokalistin. Valitulla tuli olla voimakas ja sielukas ääni, ja mieluiten kyseessä piti olla suhteellisen tuntematon kyky. Nämä elementit kohtasivat parahultaisesti 22-vuotiaassa David Coverdalessa, joka oli laulanut pikkubändeissä ja toiminut vaateputiikin myyjänä ennen pestiään Purpleen.
Ongelmana eittämättömän lahjakkaan Coverdalen kohdalla oli ulkoinen habitus. Nuorukaisella oli ylipainoa, huonohko iho ja silmätkin karsastivat. Niinpä Purppuramiehet komensivat Davidin tiukalle dieetille, varasivat ajan silmälääkärille kieron katseen korjaamiseksi ja hoitivat muutoinkin salonkikelvottoman solistin kondikseen, muistuttamaan jo melkoisesti sitä cockrockin jumalaa, jona historia hänet tänään tuntee.
Uusien jäsenten medialle esittelyn jälkeen Purple pakkasi soittimensa ja karautti Sveitsiin äänittämään ensimmäistä Mark III -kokoonpanona tunnetun muodostelman albumia, joka sai nimekseen Burn. Alkuvuodesta 1974 ilmestynyt levy sisältää useita klassikon statuksen saavuttaneita biisejä; raivohulluna kaahaavan nimikappaleen lisäksi etenkin melankolinen Sail Away, Coverdalen raastavan emotionaalisesti tulkitsema blues Mistreated sekä singlenäkin julkaistu Might Just Take Your Life ovat hienoja esimerkkejä uudistuneen yhtyeen luomisvoimasta.
DP-juna jatkoi kulkuaan halki California Jamin ikimuistoisen spektaakkelin, Stormbringerin funk-kokeilujen, Blackmoren poistumisen takavasemmalle, Tommy Bolinin kanssa levytetyn Come Taste The Bandin aina hajoamiseen vuonna 1976. Kahdeksan vuoden kuluttua Gillan ja Glover olivat mukana taas, ja uusvanha Mark II väsäsi erinomaisen Perfect Strangers -paluuälpyn. Mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina.
Kuuntelussa nyt siis Deep Purple - Burn.
Basson varteen rekrytoitiin pian Trapezesta tuttu Glenn Hughes, jolla riitti myös äänivaroja. Olisipa mies halunnut hoitaa laulajankin tonttia, mutta Blackmore tahtoi kuitenkin mukaan viidennen jäsenen, varsinaisen soolovokalistin. Valitulla tuli olla voimakas ja sielukas ääni, ja mieluiten kyseessä piti olla suhteellisen tuntematon kyky. Nämä elementit kohtasivat parahultaisesti 22-vuotiaassa David Coverdalessa, joka oli laulanut pikkubändeissä ja toiminut vaateputiikin myyjänä ennen pestiään Purpleen.
Ongelmana eittämättömän lahjakkaan Coverdalen kohdalla oli ulkoinen habitus. Nuorukaisella oli ylipainoa, huonohko iho ja silmätkin karsastivat. Niinpä Purppuramiehet komensivat Davidin tiukalle dieetille, varasivat ajan silmälääkärille kieron katseen korjaamiseksi ja hoitivat muutoinkin salonkikelvottoman solistin kondikseen, muistuttamaan jo melkoisesti sitä cockrockin jumalaa, jona historia hänet tänään tuntee.
Uusien jäsenten medialle esittelyn jälkeen Purple pakkasi soittimensa ja karautti Sveitsiin äänittämään ensimmäistä Mark III -kokoonpanona tunnetun muodostelman albumia, joka sai nimekseen Burn. Alkuvuodesta 1974 ilmestynyt levy sisältää useita klassikon statuksen saavuttaneita biisejä; raivohulluna kaahaavan nimikappaleen lisäksi etenkin melankolinen Sail Away, Coverdalen raastavan emotionaalisesti tulkitsema blues Mistreated sekä singlenäkin julkaistu Might Just Take Your Life ovat hienoja esimerkkejä uudistuneen yhtyeen luomisvoimasta.
DP-juna jatkoi kulkuaan halki California Jamin ikimuistoisen spektaakkelin, Stormbringerin funk-kokeilujen, Blackmoren poistumisen takavasemmalle, Tommy Bolinin kanssa levytetyn Come Taste The Bandin aina hajoamiseen vuonna 1976. Kahdeksan vuoden kuluttua Gillan ja Glover olivat mukana taas, ja uusvanha Mark II väsäsi erinomaisen Perfect Strangers -paluuälpyn. Mutta se onkin jo kokonaan toinen tarina.
Kuuntelussa nyt siis Deep Purple - Burn.
Viimeksi muokattu: