Tässä on albumi, jossa on itselleni yksi tärkeimmistä metallimuusikoista eli Robb Flynn. Pakko sanoa heti, että Sean Killianin vokaaliosuudet ei ole kovin kummoiset, vaan on tälläiset geneeriset 80-luvun thrash/speedmetal-yhtyeen tapaiset. Ne kuitenkin toimivat ihan ok. Soitanta pelaakin sitten mielestäni aivan eri tasolla ja kitaran varressa olevat Flynn ja Demmell on aivan saakelin kovia!
Arvosanaksi ei vois siis missään nimessä antaa täysiä pisteitä, mutta soitannan olessa niin lujalla tasolla annan 4/5. Vokaalit valitettavasti rokottaa yhden tähden pois.
Pitkästä aikaa tämä mestariteos kuuntelussa. Ehkä tälleen isänä myös koskettaa erilailla kuin aikaisemmin. Biisi/levyhän kertoo siis bändin kitaristin tyttären kuolemasta ja pojan syntymästä tämän jälkeen. Kyseessä yksi tunnin mittainen kappale siis. Klassikko syystäkin. Kai tämän voi proge metalliksi laskea.
Kotiin tullessa päässä soi Alice Cooperin Poison? Tulikohan se autossa radiosta vai mistä lie tarttui. Joka tapauksessa korvamadon tappaakseni kuuntelin Poisonin kun pääsin kotiin ja nyt Youtube on muutaman biisin jälkeen johdattanut minut tämän albumin äärelle. Tuli tätäkin nuoruudessa kuunneltua C-kasetilta eräänkin kerran.
Machine Headin eka levy. Klassikko, jossa ei ole yhtään huonoa kappaletta. Silti vasta bändin toisiksi paras levy minusta. Levyllä on käynnissä jumalainen groove ja raskaat ja hitaat junttariffit sekä myös nopeampaa poljentoa. En keksi ollenkaan mitään moitittavaa levystä.
Tuli mieleen utusena, ja kun jäin miettimään miten ne sanat menikään siinä yhdessä kohtaa. Joo, kyllä se neljä lisävitamiinia ottaa. Muttei ole hyvä tämä, vaikka ikävä ehkä tunniksi väistyykin.
Laitetaanpas ukrainalaista metallia Jinjeriltä. Bändin jäsenet ovat kotoisin Donetskista ja joutuivat jättämään kotinsa 2014 alkaneen sodan takia. Biisi kertoo Venäjän ja Ukrainan välisestä sodasta.
Noin 20 vuotta sitten suhtauduin aika nihkeästi Edith Piafin musiikkiin, mutta hiljalleen vierivät vuodet sekä avartuva ymmärrys alkoivat muuttaa suhtautumistani asiaan. Sen pitemmittä puheitta:
Noin kerran vuodessa muistuu, että olipa kerran sellainenkin artisti kuin Aaliyah. Ja se saattaa heittää saman vuosikymmenen myöhempiin vaiheisiin, kuten Nelly Furtadoon.
Minulla soi IQ:n Subterranea: The Concert (2000). Valitettavasti lataaja ei ole antanut upotuslupaa YouTuben ulkopuolisille sivuistoille. Alla olevasta linkistä pääsee katsomaan ja kuuntelemaan tämän upean konsertin.