Myönnettäköön. Sattuneesta syystä COB on soinut tällä viikolla aika paljon, aika paljon enemmän kuin aikoihin.
Juuri näistä syistä en arvosta. Ja etenkin Vai, vinguttaja ja ulisuttaja joka tyylitajuttomalla sormiharjoittelullaan pilasi sekä pari David Lee Rothin soololevyä että mainitsemasi Snake-lätyn. Paskin kitaristi ikinä. Sepi Kumpulaisen soittoakin kuuntelen mieluummin kuin tuon egosentrisen soolourpon, joka ei kykene kolmea sointua soittamaan peräkkäin ilman että välissä olisi jotain omituista vonkunaa.Whitesnake: Cheap N' Nasty. Tämä levy, Slip Of The Tongue, on aivan syyttä aliarvostettu. Tämä ei ole bluesrockia, tämä on hardrockia. That's it. Ja Steve Vai.
Juuri näistä syistä en arvosta. Ja etenkin Vai, vinguttaja ja ulisuttaja joka tyylitajuttomalla sormiharjoittelullaan pilasi sekä pari David Lee Rothin soololevyä että mainitsemasi Snake-lätyn. Paskin kitaristi ikinä. Sepi Kumpulaisen soittoakin kuuntelen mieluummin kuin tuon egosentrisen soolourpon, joka ei kykene kolmea sointua soittamaan peräkkäin ilman että välissä olisi jotain omituista vonkunaa.
Smashing Pumpkins on aina ollut näistä 90-luvun jenkkibändeistä se eurooppalaisin ja brittiläisin. Siinä kuuluu paljon enemmän joku Ride, My Bloody Valentine ja muu eurooppalainen kitarahelinä kuin grunge. Vaikka voima ja aggressiivisuus tulee sitten sieltä jenkeistä. Ja se Pumpkinsissa niin hienoa onkin. Parhaita yhtyeitä ikinä.
Olen yrittänyt päästä sisälle Läiskähteleviin Kurmitsoihin, mutta vika on varmasti minussa kun ei nappaa. Ei ole kosketuskohtaa minun elämääni näillä. Howlin’ Wolfilla oli.
Tässähän ei soi korpikuusi vaan suurkaupungin syntinen pöhinä. Pidän. Vaikka olenkin vitun juntti vitun Pohjois-Karjalasta, niin voin silti ymmärtää jotain. Päätalotkin luin. Ja James Joycet. Kahesti.Se on aina niin surullista, kun Iivuli ei tykkää mistään. Paitsi Pohjois-Karjalan korpikuusien huminasta.
Jos siellä kuusien keskellä olisi joskus pontikkapönttö, niin saataisiin ehkä Iivuliinkin välillä iloa ja eloa.