Missäs se nimimerkki Punamusta pyörii? Kuuntelen vaihteeksi Duraneita, ja muistui mieleen että sain hänet tästä tykkäämään...
Molli Tapparan synteettisempää laitaa astelen. Komia biisi, vieraileva foni saa selkäpiihin hyyn. Samaten Hlubek-vainaan uljaat kitaramelodiat. Läski sai luutun laulamaan auvoisasti. Tämä kun soi, puuttuu alta vain avoauto, highway ja pimu.
Lynyrd Skynyrd.
Onhan tämä nyt vittu kova. Muutaman kerran nähty, mutta olen ihan noviisi. Keikoilla olen käynyt sellaisen kaverin kanssa, joka on nähnyt Skynyrdin lähemmäs kaksikymmentä kertaa. Elää ja hengittää Skynyrdiä. Tämä on hänelle.
Mulla on kaksi jumalaa, Bon Scott ja Ronnie Van Zant. Kumpaakaan en ehtinyt lavalla nähdä, mutta uus-Skynyrdin onneksi kuitenkin. Kuopiossa, muistaakseni 2009. Hyvä veto. Lämppärinä oli vielä Molly Hatchet, jonka kitaristin Dave Hlubekin bongasin hotellin baarista myöhemmin yöllä. Lähestyin miestä kohteliaasti, ajattelin nimmarin pyytää ja ehkä yhteiskuvan, mutta Dave olikin puheliaalla tuulella. Juteltiin ehkä puoli tuntia ja otettiin useampi rommikola siinä. Ukko kertoili nuoruudestaan Jacksonvillessa, Gary Rossingtonin kanssa vedetyistä ensikänneistä, musiikin nykytilasta, Jimmy Farrarin vittumaisesta luonteesta... Vaimoni kuunteli vieressä että mitä nuo äijät jaksaa. Vasta huoneessa kerroin, että tuo oli ukko jonka näit äsken lavalla kitaraa soittamassa. Se luuli koko ajan että tyypillisenä turomagneettina olin vaan bongannut jonkun englantia puhuvan pultsarin ryyppyseuraksi.
Tämän kunniaksi. Dave Hlubek, lead guitar.
Ai että, onhan tämä helvetin kova edelleen, kuten on koko Miami Vicen soundtrack. Muuten, Jan Hammerilta tuli tänään uutta musiikkia ulos (Sketches in Jazz)! Aivan loistavaa viskinmaistelumusiikkia.
Mulla on kaksi jumalaa, Bon Scott ja Ronnie Van Zant. Kumpaakaan en ehtinyt lavalla nähdä, mutta uus-Skynyrdin onneksi kuitenkin. Kuopiossa, muistaakseni 2009. Hyvä veto. Lämppärinä oli vielä Molly Hatchet, jonka kitaristin Dave Hlubekin bongasin hotellin baarista myöhemmin yöllä. Lähestyin miestä kohteliaasti, ajattelin nimmarin pyytää ja ehkä yhteiskuvan, mutta Dave olikin puheliaalla tuulella. Juteltiin ehkä puoli tuntia ja otettiin useampi rommikola siinä. Ukko kertoili nuoruudestaan Jacksonvillessa, Gary Rossingtonin kanssa vedetyistä ensikänneistä, musiikin nykytilasta, Jimmy Farrarin vittumaisesta luonteesta... Vaimoni kuunteli vieressä että mitä nuo äijät jaksaa. Vasta huoneessa kerroin, että tuo oli ukko jonka näit äsken lavalla kitaraa soittamassa. Se luuli koko ajan että tyypillisenä turomagneettina olin vaan bongannut jonkun englantia puhuvan pultsarin ryyppyseuraksi.
Tämän kunniaksi. Dave Hlubek, lead guitar.
Aina olen ihmetellyt niitä Miami Vicessa nähtyjä huumepomoja. Niillä on jo vitusti rahaa ja kaikkea, palatsit ja limusiinit. Silti pitää tehdä se viimeinen keikka vielä, vaikka Crockett ja Tubbs on jo kintereillä. Diili on sovittu johonkin laiturin päähän, ja yöllä. Helikopteri laskeutuu. Pomo tulee paikalle, kopteri odottaa. Crockett ampuu pomon, salkku putoaa ja aukeaa. Kopterin lavat nostattavat pyörteen, joka imaisee salkusta setelit ja kokaiinit. Ne leviävät Miamin yötaivaalle. Taustalla soi