Debbie on muuten vuoden vanhempi kuin äitini. Silti se oli minusta aika kuuma mimmi silloin kasarilla. Jännä juttu. Mutta toisaalta maailman ihanin nainen ikinä on 60-luvun Claudia Cardinale.
Kasaria! Ja kattilaa!
Vinkki ihan kaikille: kannattaa kuunnella myös sitä varhaisempaa, 70-luvun alun Lizzyä. Etenkin Vagabonds of the Western World on kerrassaan mainio albumi, ja Eric Bellin kitaransoitto vanhan koulun miehen korville hunajata.Phil Lynottin kuolemasta tänään 34 vuotta, joten tämä päivä on pyhitetty ainoastaan Thin Lizzylle.
Aloitan Jailbreakista ja ilta kruunataan Live And Dangerousiin, joka on täysin verraton livelevy mahtavuudessaan alallaan ja josta on ilmeisesti tuottajankin mukaan enää oikeasti live-nauhoituksesta jäljellä enään Brian Downeyn rummut, mutta pikkuvikoja.
Thin Lizzy ja Lynott sai ansaitsemansa kunnian vasta Lynottin muonavahvuudesta poistumisen jälkeen, mutta näinhän se tapaa mennä. Lynottin lauluääni oli jotain todella erikoista ja välillä lähes hienostunutta, mutta ronski-rokkarihan sieltä taustalta löytyi. Thin Lizzy muuten aloitti jo kahden kitaran ”Iron Maiden” - kitaroinnin pitkään ennen Maidenia, joten kunnia tästä Lizzylle.
Jokaiselta Thin Lizzyn julkaisemalta levyltä löytyy mulle jotain vaikka 80-luvulla mentiin bändin linjaan nähden vähän liian hevisti, mutta sieltä Fighting, Bad Reputation ja Jailbreak - linjastoilta löytyy minun Lizzyni. Brian Robertson oli mulle yhtä lailla Thin Lizzyn kitaristi kuin Scott Gorhamkin. Gary Moore sen sijaan vain töissä Lynottille.
Rupesin tuossa miettimään bändejä joissa on kaksi rumpalia. Siis oikeilla rumpuseteillä, mitään bongojen kolistelijoita ei lasketa. Muistin kaksi. Adam & The Ants ja Grateful Dead. Onko muita?
King Crimsonilla on ollut kaksi rumpalia jo useamman vuoden. Nykyään kiertuekokoonpanossa noita on kolme kappaletta.Rupesin tuossa miettimään bändejä joissa on kaksi rumpalia. Siis oikeilla rumpuseteillä, mitään bongojen kolistelijoita ei lasketa. Muistin kaksi. Adam & The Ants ja Grateful Dead. Onko muita?
Mulle tulee heti mieleen Allman Brothers Band niin ikonisilla 70-levyillä kuin myöhemminkin. Butch Trucks vainaa oli yhtyeen the tahdittaja ja yhä hengissä oleva karismaattinen Jaimoe päästeli taustalla käsittääkseni pidemmissä soolo-osuuksissa jne. Ihan helvetin hienoa ja taidokasta musiikkia koko populaarimusiikin historiassa. Etelänrokkiin myös harvinaista että rummuttajia olisi kaksi, mutta ABB fuusioi musaansa myös hienosti jazzin, bluesin ja soulin vivahteet.
Perkele, vanhuus ei tule yksin. Allmaneita olen diggaillut jo lapsesta, ja Crimsonin tekosia myös arvostanut niin kauan kuin jaksan muistaa. Jälkimmäiseltä etenkin upea Red ja se 90-luvun tuplatrio, joka teki THRAKin, maistuvat.King Crimsonilla on ollut kaksi rumpalia jo useamman vuoden. Nykyään kiertuekokoonpanossa noita on kolme kappaletta.
Rupesin tuossa miettimään bändejä joissa on kaksi rumpalia. Siis oikeilla rumpuseteillä, mitään bongojen kolistelijoita ei lasketa. Muistin kaksi. Adam & The Ants ja Grateful Dead. Onko muita?