Mulla muuten silloin kesällä 92 soi autostereoissa Blood Sugarin lisäksi eniten Kissin Dynasty ja Unmasked. Älä kysy miksi. Silloin tuntui siltä.
Mulla oli autokasetteina ZZ Topin Recycler ja Peer Gynttiä.Hyviä levyjä, eihän noita nyt tarvitse anteeksi pyydellä! Itse valmistauduin ajokorttiin ja autoiluun tekemällä sellaisia rauhallisempia kasetteja, joissa oli jotain rauhallisempia biisejä Faith No Moren Easyn tyyliin. Ajattelin, että ne saisivat ajamaan rauhallisemmin. Nyt tuolle huutonaurua. Eihän niitä nyt jaksanut kuunnella.
Smashing Pumpkins oli se, joka sai nuoren nummenkallion kaahaamaan ja vähän mokailemaankin. Hyvä ettei kerran mennyt niskat nurin.
Mulla oli autokasetteina ZZ Topin Recycler ja Peer Gynttiä.
Smashing Pumpkins on mulle aika nolla. Vähän kuin Englannissa joku The Verve tai suomessa Mamba. Ei vaan oikein osata.
Jännä että joku muistaa vielä Paul Simonin.
Nummenkallio kirjoittaa äärimmäisen hyvin.
Jotkut muistaa vielä Easybeatsin. Australialainen bändi, jonka Friday On My Mind oli tajuton hitti ympäri maapalloa 60-luvulla. Orkesterissa kitaraa soitti George ”Anguksen ja Malcolmin veli” Young ja laulajana oli Stevie Wright. Bändin hajottua George ja toinen kitaristi Harry Vanda siirtyivät tuottamaan AC/DC:tä ja tekemään hittejä muille levytettäväksi. Yksi parhaista, tämä, meni entisen bändikaverin vuoden 1974 soololevylle Hard Road, ja sinkkuna se nousi Australian listaykköseksi. Ehkäpä ensimmäinen kerta, kun yli kymmenminuuttinen biisi dominoi singlelistoja ikinä missään. Ladies and gentle ladies, Stevie Wright - Evie.
Muistaakseni oli ”kaikki tai ei mitään” -tapaus. Kuten pitääkin. Biisi on sen mittainen kuin se on, turha tästä olisi lähteä kahta kolmasosaa karsimaan tai toisaalta jotain Rockaway Beachia venyttämään kahdeksaan minuuttiin.Hyvin kaivettu, mielenkiintoinen tapaus ja hyvä biisi. Mutta soiko tuo radiossa kymmenminuuttisena? Kyllä tuohonkin aikaan tehtiin radioversioita.