Viestin lähetti Daespoo
Tuo pitää täysin paikkaansa, esim. ylinopeudet ja liikenneonnettomuudet saadaan kokonaan pois kun ylinopeudesta annetaan kuolemantuomio tai kaikilta otetaan kulkuvälineet pois.
Absoluuttisia muotoiluja pitäisi aina välttää, mutta jotenkin sen edellisessä unohdin. Korjataanpa nyt sitten sen verran, että käytännössä koiruudet saataisiin karsittua pois. Siis jos puhutaan esimerkiksi siitä, että mailahäirintä olisi jossain pelikulttuurissa keskeinen, täysin rationaalisesta harkinnasta seuraava elementti hyvän hyötysuhteensa takia, niin tämä hyöty voidaan eliminoida rangaistuksia koventamalla tai jopa nykyasteikon puitteissa nollatoleranssilla. Mitä rinnastukseesi tulee, ylinopeudet varmasti vähenisivät dramaattisesti rangaistuksia koventamalla ja jo nollatoleranssillakin (jälkimmäisestä on olemassa selkeää dataa, en kyllä ehdi nyt googlettaa). Onnettomuudet tuossa oli varmaan vaan provokaationa, kuten yleinen suhteettomuus muutenkin.
Koiruuksien karsimisesta puhuttaessa pitäisi tehdä jako harkittuihin ja ei-harkittuihin tekoihin. Harkituista olikin edellisessä kappaleessa, niissä on kyse laskelmoidusta hyödystä ja tämä hyöty voidaan rangaistusasteikkoa ja soveltamisherkkyyttä viilaamalla helposti poistaa. Hyödyllisyys tai hyödyttömyys muodostuu tässä karkeasti kolmen elementin yhteisvaikutuksesta: 1) kiinnijäämisriski, 2) rangaistus ja 3) teosta saatava hyöty. Eli vaakakupin toisella puolella on määrätty riski saada määrätty rangaistus ja toisella puolella vaikutus vastustajaan, joka voi ronkkimisen ym. pikkukoiruuksien tapauksessa olla vastustajan vauhdin pysäyttämistä, psykologista kuumentamista jne. - tästä voidaan sitten laskea ylimalkainen hyötysuhde, että paljonko vastustajan peliä saadaan häirittyä ja toisaalta paljonko oma peli rangaistuksista häiriintyy. Kiinnijäämisriski on sikäli 100 %, että kaukalossa valvonta on aina paikalla ja kyse on vain siitä, mitä halutaan viheltää. Jos joko kiinnijäämisriskiä tai rangaistuksia tai molempia riittävästi nostetaan, suunnitelmallinen pikkusian pelaaminen pääsääntöisesti loppuu, koska siitä tulee hyödytöntä. (Tähän esitetään joskus sellainen vasta-argumentti, että esim. koukkiminen on tunnusmerkistöltään liian lähellä sääntöjen mukaista pelaamista, jotta koukkimisen erottaminen so. nollatoleranssi sitä kohtaan olisi mahdollinen. Omasta mielestäni olisi varsin yksinkertaista puhaltaa pois sellainen vastustajan vartaloon kohdistuva mailalla pelaaminen, jossa on havaittava häiritsemistarkoitus.)
Ei-harkitut sikailut taas ovat kontrollinmenetyksiä, joissa ei ole mukana harkintaa, ts. kyse on "pimenemisistä", hallitsemattomista primitiivireaktioista. Olen käsittänyt, että tappeluiden väitetään ehkäisevän näitä kahdella tavalla. 1) suoraviivainen selitys: turpaanvedon pelko ehkäisee ja/tai 2) kokonaisvaltainen selitys: tappelut sisältävä pelikulttuuri ehkäisee. Suoraviivainen selitys kusee mm. sellaisiin seikkoihin, että tuskin kukaan intensiivisesti jääkiekkopeliin osallistuva pelkää kaukalossa ketään ja että tappelu on käytännössä varsin helppo välttää yksinkertaisesti olemalla vastaamatta haasteeseen (passiivinen saa maksimissaan vastaanottaa nyrkiniskun tai pari ennen tuomariston väliintuloa - kuka kiekkoilija niitä pelkää?) Mitä taas kokonaisvaltaiseen selitykseen tulee, uskon, että määrätyllä tavalla ns. rehdin äijämäinen, mm. tappelut sisältävä pelikulttuuri (lue: pohjoisamerikkalainen) voi omalla kirjoittamattomalla koodistollaan kasvattaa pelaajiin peliä koskevan moraalikoodiston, joka suhtautuu mailalla ronkkimiseen ym.
harkittuun pikkusikaan kieltävästi, siis vähentää sitä. Vaan tämä on yhdentekevää, koska po. pikkusiat voidaan kitkeä em. tavalla rangaistusasteikkoa ja soveltamiskäytäntöä rukkaamalla. Sen sijaan silmittömiä viikateiskuja ja vastaavia psykoottisiksi luonnehdittavia ei-harkittuja sikailuja tappelut sisältävä kulttuuri ei nähdäkseni vähennä syystä se, että tappelukulttuuri tukee aggression hyökkäävää purkamista, jollaista swingi päähänkin lopulta on. Mielenkiintoisesti tällainen sivusilmällä Pohjois-Amerikan kiekkoa seuraavakin muistaa lähivuosilta heti kolme käsittämättömän silmitöntä väkivallanpurkausta (McSorley, Perezhogin, Bertuzzi; 2 ensin mainittua esimerkkejä siitä, miten tappelukulttuuri ei ehkäissyt, viimeinen siitä, mihin myötämielinen suhtautuminen aggressioon voi johtaa), joihon vertautuvia kotimaan kiekosta ei tule mieleen kuin Sjögrenin sumeneminen (siis
nyrkein suoritettu) takavuosina jossain harjoituspelissä, vaikkei täällä ole olemassa tappeluiden kontrollivaikutusta.
Ja koko homman takana se, että tähän taikka tuohon tapahtumaan osallisten itse harjoittama oikeudenkäyttö (tuomitseminen + soveltaminen) on lähtökohtaisesti mahdoton hyväksyä. 'Tappelusta voi olla joukkueelle hyötyä'-tyyliset argumentit ovat täysin yhdentekeviä - varmaan siitäkin on hyötyä, että joku rivimies laittaa vastustajan lemieux'n ulos keihästämällä niskaan.
Mutta jostain kumman syystä esim. NHL-pelaajat itse haluavat moisen kurinpitosysteemin ja pelaajayhdistys on lujasti ajanut ns. instigator-rangaistuksen poistamista NHL:stä.
Ehkä kannattaisi kuunnella kuitenkin myös niitä jotka ovat kaukalossa näiden laittomuuksien kohteena?
Hauskasti keskustelu pyörähti alkupisteeseen, eli käsittääkseni kommentoin tätä jo edellisessä viestissäni sanomalla jotenkin niin, että kiekkoilijat suhtautuvat lajinsa konventioihin usein itsetarkoituksellisen kunnioittavasti ilman järkiperäistä pohdintaa.