Mainos

Kurinpitopäätökset kaudella 2013–2014

  • 444 089
  • 1 822
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Lainasin vain pienen osan tekstiä, johon tartun.

Ruutuhan siellä aukoi päätä, vittuili, huitoi aloituksessa jne.
Useammallakin liigapelaajalla menee hermot tuollaiseen pelleilijään.
Kosto ja käskytys kaukana.

Samalla selityksellä Ben Amorinkin hyökkäys Peltoseen oli oikeutettu. Peltonen on myös rotta, joka tökkii ja lätisee koko ajan. Olen ollut sitä mieltä jo vuosia. Hänelle on jostain syystä syntynyt vaan imago herrasmiehestä.
 

EngAge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Samalla selityksellä Ben Amorinkin hyökkäys Peltoseen oli oikeutettu. Peltonen on myös rotta, joka tökkii ja lätisee koko ajan. Olen ollut sitä mieltä jo vuosia. Hänelle on jostain syystä syntynyt vaan imago herrasmiehestä.

Olet siis sitä mieltä, että Gilliesin kilahdus oli vastaavalla tasolla kuin Ben Amorin?

Itse olen sitä mieltä, että takaisin saa antaa jos toinen useamman vaihdon ajan vittuilee päin naamaa. Teloittamista en silti hyväksy.

Gilliesin teko oli osittain oikein, osittain väärin. Olisi saanut ensin hieroa naamaa, katsoa tuleeko vastakaikua ja vasta sen jälkeen aloittaa rehti tappelu. Oli luultavasti nähnyt videolta kuinka Ruutu odottaa, että vastustaja tiputtaa hanskat ja sen jälkeen lähtee säälittävänä pakoon itse tiputtamatta = vastustajalle jäähy.

Edit. Ja selvennykseksi. Yritin tuoda edellisessä tekstissä esille mielipiteeni käskytyksestä sekä kostosta.
 
Suosikkijoukkue
JYP, Vatanen, Blackhawks
Olet siis sitä mieltä, että Gilliesin kilahdus oli vastaavalla tasolla kuin Ben Amorin?

Itse olen sitä mieltä, että takaisin saa antaa jos toinen useamman vaihdon ajan vittuilee päin naamaa. Teloittamista en silti hyväksy.

Kuka on sanonut, että pidän samalla tasolla olevana? Muu kuin sinä? Ei tietenkään ole. Sanoin vaan, että jos toinen on rotta, niin se EI oikeuta yhtään sen enempää käymään yksipuolisesti kimppuun. Sanoin tasan, että Peltonen on rotta ja Ruutu on rotta. Molempien kimppuun käytiin yksipuolisesti, joten onko molemmat silloin oikeutettuja? Minusta ei kumpikaan. Tottakai Ben Amorin hyökkäys oli silloin törkeämpi, tuskin kukaan sitä kiistää. On kuitenkaan turha tehdä Ruudusta syntipukkia, kun jokaisessa joukkueessa on niitä rottia kuitenkin. Eihän kukaan saa hyökätä Miika Lahdenkaan kimppuun, vaikka se tökkii, huitoo, vittuilee, kehtaa virnistellä ja on vielä rumakin. Kaikkia kolmea yhdistää se, että ovat rottia ja ovat arvostettuja maajoukkuettakin edustaneita pelaajia. Silti joku heistä on muka selkeästi arvostettava herrasmies, yksi on kaatuileva vitsi ja yksi on ihmisjäte, jonka pitäisi painua helvettiin. Ja kyllä Ruutu on vielä rottana paras noista. Mielestäni pelaajana ylipäänsä.
 

EngAge

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Mikä kohta tuossa teossa oli oikein ja mikä väärin? Ihan mielenkiinnosta haluan tietää, että osaan jatkossa perustella vastaavat tapaukset jollekin lajia vähemmän seuranneelle.

Omasta mielestäni oikein tuossa teossa oli tanssiin kutsuminen, joka kuitenkin tapahtui turhan kovakouraisesti. Ei niitä rottien rottailuja tarvitse olkapäitä kohauttaen sivuuttaa. Rotat kuriin. Eikä edelleenkään teloittamalla.

Edit. Mielipiteeni on omani, enkä suosittele sitä perusteeksi henkilöille jotka eivät lajia ole seuranneet. Enkä välttämättä lajia seuranneillekaan.
 
Viimeksi muokattu:

Gags

Jäsen
Suosikkijoukkue
Charlestown Chiefs
Tekonahan tuo pitää arvioida samalla lailla, kun jos Ben Amor olisi tehnyt saman Peltoselle, huomioimatta Ben Amorin iskuvoimaa ja Peltosen iskukestävyyttä. Tämä siis Gilliesin osalta. Sitten on tämä kolikon toinen puoli eli olosuhteet tapahtuman ympärillä, joihin Gillies on täysin syytön ja ulkopuolinen. Näistä mahdollisen sanktion tulee kohdistua seuraan ja valmentajaan, ei Gilliesiin. Mielenkiintoista nähdä, mitä tuleman pitää.
 

rancid

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Omasta mielestäni oikein tuossa teossa oli tanssiin kutsuminen, joka kuitenkin tapahtui turhan kovakouraisesti. Ei niitä rottien rottailuja tarvitse olkapäitä kohauttaen sivuuttaa. Rotat kuriin. Eikä edelleenkään teloittamalla.
Eikö tuossa nyt kuitenkin Gillies kävellyt Ruudun miinaan, ja veteli tanssikutsunsa (vittu, mikä vertaus tappelulle) överiksi. Sitten menee vielä hölmönä selittämään jollekin valavuorelle, miten ei edes lyönyt tosissaan. Hyvät lähtökohdat kundi rakentaa itselleen kurinpitokäsittelyä varten. ei taida olla häpi endit tulossa, ellei Penttilä kävele liigahallituksen johdolla kurinpidon yli ja keksi antaa Ruudulle kahta peliä ylinäyttelemisestä.
Gillies voisi selvitä sillä yhdellä pelillä omasta mielestäni. Kyytipojaksi HIFK:lle jokin naurettava uhkasakko, jota ei tarvitsisi ikinä maksaa.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tekonahan tuo pitää arvioida samalla lailla, kun jos Ben Amor olisi tehnyt saman Peltoselle, huomioimatta Ben Amorin iskuvoimaa ja Peltosen iskukestävyyttä...

Eihän tämä nyt pidä mitenkään paikkaansa. Peltonen ei provosoinut Ben-Amoria mitenkään, hänen kimppuunsa hyökättiin takaapäin, eikä annettu mahdollisuutta puolustautua. Ruutu tökki ja räksytti Gilliesille koko pelin, hänen kimppuunsa hyökättiin edestäpäin. Peltosen kimppuun käytiin täysin ilman syytä, kun taas Ruutu ärsytti ja provosoi Gilliesiä. Minusta tätä tapausta voisi verrata Sammalkangas - Tavi tapaukseen.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lähtihän se Liivikin kanssa, ei sen kummempi pelaaja. Paskahousu se Ruutu on ja sai mitä ansaitsi. Vielä kun joka pelissä joku tekisi saman, niin alkaisi viesti menemään ehkä perille.

Jos joka joukkue tekisi saman Ruudulle voisi viesti mennäkin perille.
 

winston

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Moni tuntuu esittävän idioottia vertailemalla k.o tapahtumaa johonkin Tapsan huitasuihin tai muihin spontaaneihin tunteenpurkauksiin. Ei näitä JOK - IFK ylilyöntejä voi verrata mihinkään aikasempiin rikkeisiin. Sanktiot tulee (tai pitäisi jatkossakin tulla) ihan omalla kertoimella ja ihan syystä. Kurinpidon pitäisi antaa erittäin selkeä singaali, että lopettakaa nyt se vitun pelleily.

Eli HIFK ja Jokerit joutuvat pelaamaan eri säännöillä kun muut..?

Ok. Vahvaa settiä sulla.
 

The #77

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, KeuPa HT, Tornado Luxembourg
Eli HIFK ja Jokerit joutuvat pelaamaan eri säännöillä kun muut..?

Ok. Vahvaa settiä sulla.

Ihan samoilla säännöillä, jos esim. Generous olisi ajellut Huhtalan sairastuvalle jossain Tommi Kovanen-episodin jälkeisessä ottelussa, olisin pitänyt sitä kostona ja rangaistukset sen mukaan.

On vaan vitun väsynyttä tuo paikalliskamppailu siellä pääkaupungissa, kun ei voi kumpikaan sakki tapella kuin miehet spontaanisti tunteen takia.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Moni tuntuu esittävän idioottia vertailemalla k.o tapahtumaa johonkin Tapsan huitasuihin tai muihin spontaaneihin tunteenpurkauksiin. Ei näitä JOK - IFK ylilyöntejä voi verrata mihinkään aikasempiin rikkeisiin. Sanktiot tulee (tai pitäisi jatkossakin tulla) ihan omalla kertoimella ja ihan syystä. Kurinpidon pitäisi antaa erittäin selkeä singaali, että lopettakaa nyt se vitun pelleily.

Minusta ei tarvitsisi mennä jollain omalla kertoimella, vaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Mielestäni Gilliesin tempusta tulee lähinnä mieleen Kantola-Ohtamaa -case (linkki videoon, jossa Kantola yksipuolisesti takoo halutonta Ohtamaata).

Yhtäläisyydet tapauksissa ovat erittäin suuret. Tuosta tempusta Kantolalle annettiin 9 ottelua, joten se toimikoon itselläni eräänlaisena vertailukohtana.
 

TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
...Moni tuntuu esittävän idioottia vertailemalla k.o tapahtumaa johonkin Tapsan huitasuihin tai muihin spontaaneihin tunteenpurkauksiin. Ei näitä JOK - IFK ylilyöntejä voi verrata mihinkään aikasempiin rikkeisiin. Sanktiot tulee (tai pitäisi jatkossakin tulla) ihan omalla kertoimella ja ihan syystä. Kurinpidon pitäisi antaa erittäin selkeä singaali, että lopettakaa nyt se vitun pelleily.

Kurinpidosta tulee varsin vaikeaa, mikäli Gilliesin huitaisu luokitellaan jonkun tapahtumaketjun seuraukseksi. Tuossa ottelussa Ruutu provosoi Gilliesiä ja tämän voidaan katsoa hermostuneen tästä, kuten Sammalkangas Tavin tökkimisestä.
 

kalkkifredi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Trump 2016, IFK, Jerry Springer, Veronica
Minusta ei tarvitsisi mennä jollain omalla kertoimella, vaan mahdollisimman oikeudenmukaisesti.

Mielestäni Gilliesin tempusta tulee lähinnä mieleen Kantola-Ohtamaa -case (linkki videoon, jossa Kantola yksipuolisesti takoo halutonta Ohtamaata).

Yhtäläisyydet tapauksissa ovat erittäin suuret. Tuosta tempusta Kantolalle annettiin 9 ottelua, joten se toimikoon itselläni eräänlaisena vertailukohtana.

Ihan mielenkiinnosta, mitkä ovat nämä mainitsemasi suuret yhtäläisyydet perjantaiseen episodiin?

Itse olen tähän mennessä bongannut vain sen, että niin Kantolan- kuin Gilliesinkin tapauksessa, on väkivaltaisuus yksipuoleista. Kantola tosin lyö kohdettaan useamman kerran, ilman hanskoja ja jatkaa vielä sen ollessa maassa. Gilliesin saldo taasen oli yksi huitaisu hanskalla nenän edessä seisoneen pelaajan naamaan.
 

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Ihan mielenkiinnosta, mitkä ovat nämä mainitsemasi suuret yhtäläisyydet perjantaiseen episodiin?

Itse olen tähän mennessä bongannut vain sen, että niin Kantolan- kuin Gilliesinkin tapauksessa, on väkivaltaisuus yksipuoleista. Kantola tosin lyö kohdettaan useamman kerran, ilman hanskoja ja jatkaa vielä sen ollessa maassa. Gilliesin saldo taasen oli yksi huitaisu hanskalla nenän edessä seisoneen pelaajan naamaan.

Tässä kiinnostuneille linkki, jossa kurinpitopäätös Kantolan tapauksessa on kokonaisuudessaan.

Ja tässä vertailua tapausten välillä:

Kurinpitopäätös Kantolan tapauksessa:
Sääntökirjan säännön 528 B-kohdan mukaan pelaajalle, joka aloittaa nyrkkitappelun tuomitaan ottelurangaistus.

Gilliesiltä irtosivat hanskat kädestä, joten sillä ei sinänsä ole merkitystä, että itse lyönti oli hanskalla.

Kurinpitopäätös Kantolan tapauksessa:
Videotallenteelta käy ilmi, että ensimmäinen kontakti Kantolan ja Ohtamaan välillä syntyy Kärppien puolustusalueella, jossa Kantola käyttää poikittaista mailaa Ohtamaahan. Tämän jälkeen Kärppien hyökkäyssuuntaan luistellessa Kantola koukkii mailallaan Ohtamaata takaapäin useita kertoja keskialueella Ohtamaan jatkaessa pelaamista. Kärppien hyökkäysalueella Kantola tiputtaa pelihanskansa lyöden ensin Ohtamaata päähän, jonka jälkeen Kantola repii Ohtamaan jäähän lyömällä Ohtamaata takaapäin.

Gilliesillä alla edellisessä vaihdossa haku tanssiin, johon Ruutu ei lähde. Tämän jälkeen pelin jo pysähdyttyä isku yllättäen Ruutua päähän, jonka tarkoituksena on provosoida tappelu. Tätä varten Gilliesiltä heittää omat hanskansa.

Kurinpitopäätös Kantolan tapauksessa:
Ohtamaan kaaduttua hallitsemattomasti jäähän Kantola lyö useita kertoja jäässä itseään suojelevaa Ohtamaata, jatkuen aina erotuomareiden väliintuloon saakka.

Tässä kohtaa tarinat tosiaankin eroavat. Gillies ei jatka takomista maassa.

Kurinpitopäätös Kantolan tapauksessa:
Kurinpitoryhmä katsoo, että Kantola on syyllistynyt edellä kuvatulla toiminnallaan yksipuoleiseen, tahalliseen, ja ei-spontaaniin nyrkkitappelun aloittamiseen. Kyse on säännön 528 B-kohdan rikkomisesta, josta seurauksena on ottelurangaistus. Sääntökirjan säännön 507 mukaan ottelurangaistuksen saaneelle pelaajalle tuomitaan automaattisesti pelikieltoa siten, että hän on vähintään seuraavan ottelun pelikiellossa.

OR tuli myös Gilliesille ja minä en tuosta Gilliesin tempusta spontaania saa tekemälläkään.

Kurinpitopäätös Kantolan tapauksessa:
Päätösharkinnassaan kurinpitoryhmä pitää rangaistusta ankaroittavana seikkana sitä, että Kantola on katsonut oikeudekseen käyttää omankäden oikeutta jäällä sekä sitä, että Kantola lyö pelitilanteen ulkopuolella tappeluhalutonta ja jäässä makaavaa vastustajan pelaajaa. Rangaistusta ankaroittaa myös se, että Kantola aloittaa tappelun täysin tarkoituksenhakuisesti vailla mitään kunnioitusta jääkiekon ja SM-liigan sääntöjä kohtaan sekä välinpitämättömästi teon kohteena olevan pelaajan turvallisuudesta ja pelin sekä pelaajan kunnioitusta.

Omankädenoikeus - check
lyö pelitilanteen ulkopuolella tappeluhalutonta vastustajaa - check
maassa makaavaa pelaajaa - tämä on eri
aloittaa tappelun täysin tarkoituksenhakuiseksi vailla mitään kunnioitusta...jne. -check
Koodiin viittaaminen -check

Jokaisella saa olla omat tulkintansa ja paljon tietenkin riippuu miten halutaan tulkita. En minä tuosta Gilliesin teosta millään saa spontaania, joten lähin kosto-vertailukohta oli minusta Kantolan tapaus. Semir-caset ovat sitten ihan oma luku sinänsä.
 

sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Tekonahan tuo pitää arvioida samalla lailla, kun jos Ben Amor olisi tehnyt saman Peltoselle, huomioimatta Ben Amorin iskuvoimaa ja Peltosen iskukestävyyttä.

Nämä tilanteet olivat ainakin omasta mielestäni melkoisen kaukana toisistaan:
* Peltonen ei ollut aukonut päätään matsin aikana. Hänellä ei ollut mitään syytä edes valmistautua siihen, että vastustaja hyökkää kimppuun.
* Semir jatkoi Peltosen tipahdettua.
* Gillies antoi muutaman töötin hanskat kädessä ja jätti leikin kesken Rudin tiputtua jäähän.
* Rudi oli provosoinut läpi ottelun ja jo edellisen matsin aikana nähtiin "kiihotusta".

Noiden osalta ero on melko selvä. Rudi on varmasti ollut tietoinen siitä, että kohta voi tulla. Peltosen osalta tätä ei voi sanoa. Samoin teko itsessään oli toista luokkaa, seuraamuksista puhumattakaan.

Näistä mahdollisen sanktion tulee kohdistua seuraan ja valmentajaan, ei Gilliesiin.

Jos lyhyellä sytytyslangalla varustettua pelaajaa provosoidaan läpi ottelun ja hän vastaa tuolla tavalla, itse osoittaisin sormella vain pelaajaa itseään. Tuollainen teko ei palvele Raimon agendaa mitenkään ja noissa olosuhteissa uskon pelaajan toimineen hyvin pitkälti itsenäisesti. Jos Gillies olisi vetänyt täysin ilman syytä (=ei provosointia) pataan tai tapausta voisi pitää selvänä käymisenä päälle, olisin toista mieltä tapahtuneesta. Nykyisellään provosoitu pelaaja löi provosoinutta hanska kädessä ja that's it. Jokereille 5min, Gillies suihkuun ja mielestäni se olisi riittänyt.
 

Babbel85

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal, Juventus
Pelko perseessä

Heitän muutaman pointin mitkä itselläni tulee mieleen sekä Gilliesin että Kantolan tapauksista.

Viisaus, Pelko? Kosto,

Mielestäni sekä Ohtamaa että Ruutu pelasivat tässä fiksusti koska eivät vastustajan provoihin mukaan lähteneet. Toisaalta Ruutu sekä Ohtamaa osoittivat suurta ämmämäisyyttä olla vastaamatta tanssiin. Mikäli kuulopuheita on uskominen, on Ruudulla valtavan iso suu, mutta mites ne teot? Toisaalta viisaasti tehty että sai pelon puserosta pois tällä tempauksella.
Ohtamaan taas olisi pitänyt mielestäni myös vastata kutsuun. Oli telonut aiemmin Kantolan polven paskaksi, ja Kantola haki hyvitystä. Tätä kun ei reilusti saanut niin otti oikeuden omiin nimiinsä.

Oliko Rudilla ja Ohtamaalla pelko persiissä? Ei muuta kun hamekangasta molemmille.
 

Liehuviitta

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Oliko Rudilla ja Ohtamaalla pelko persiissä? Ei muuta kun hamekangasta molemmille.

Omien sanojensa mukaan Ohtamaa olisi kyllä hyvinkin voinut lähteä myllyihin myöhemmin pelissä. Mutta tämä on kauan sitten käsitelty asia, josta on tullut jankattua...

Gillies voisi muutaman pelin huilailla, ei tuossa yhdessä edestäpäin annetusta raapaisusta varmaan enempää uskalla toivoa.
 

Silkkeri

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saa nähdä laskeeko kurinpito pahastikin alleen tämän tapauksen kohdalla, kun kyseessä ovat Gillies, Ruutu ja HIFK-Jokerit-vastakkainasettelu. Gilliesillä ei kuitenkaan ole aiempaa rikoshistoriaa jolla pidempää pannaa voitaisiin perustella ja kaiken draaman huomioon ottaenkin kyseessä oli vain yksi huonosti osunut lyönti hanskat kädessä. Ruutu luonnollisesti otti tilanteesta kaiken ilon irti ja taas olemme päässeet nauttimaan iltapäivälehtien tekopyhästä määkimisestä yhden viikonlopun verran. Samoin joidenkin palstaveljien vaatimat 10+ pelin pelikiellot (ja vastaavat toimitsijakiellot Summaselle) ovat olleet hupaisaa luettavaa, siis tapettiinko sinne kaukaloon joku?

Kun näistä nyt pelikieltoja on lähdetty antamaan niin toivottavasti se 2-3 peliä riittää. Pelillisesti tosin aivan yhdentekevää vaikka Gillies istuisi katsomossa koko loppukauden, mutta onhan se nyt aikamoinen väriläiskä koko liigalle ja hyvin todennäköisesti viimeinen vanhan liiton gooni joka liigassa tullaan näkemään. Hyvin mielenkiintoista tosiaan nähdä, kuinka paljon mediahuomiolisää, IFK-lisää ja Gillies-lisää tuomioon on tulossa.
 

Meiken

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Niin mikäs tuo Gilliesin saama tuomio pelissä oli? Oliko se PR vai OR? En jaksa koko ketjua selata läpi. Tuossa ylempänä mainitaan, että Gillies olisi saanut OR? Ainakaan liigan oman ohjeistuksen mukaan, tuomari ei voi ottelussa tuomita OR.
 

Bob Rambo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, AC Oulu
Heitän muutaman pointin mitkä itselläni tulee mieleen sekä Gilliesin että Kantolan tapauksista.

Suurin yhteneväisyys lienee siinä, että molemmat kokivat olevansa oikeutettuja koodin mukaiseen kostoon ja lopulta toteuttivat kostonsa täysin koodin vastaisesti. Gilliesin kohdalla mitään isompaa omakohtaista syytä kostamiseen ei edes ollut, kun taas Kantolan pimahdus on hieman ymmärrettävämpää. Huonosti toteutettu, mutta ymmärrettävä.

Kantola haki koko kentän, eikä lopettanut sinällään kevyttä takomistaan, vaikka kaveri makasi jo jäässä. Gillies läpsäisi kerran ja lopetti, kun Jarkko ei lähtenyt mukaan. Nähdäkseni Gilliesille riittäisi se yksi peli huilia. IFK:lle sitten joku uhkasakko päälle, jos oikein halutaan Liigan toimesta isotella. Kaikki muu on ylilyöntiä.
 
Suosikkijoukkue
Paikalliset
Ei kai tuosta yhtä ottelulua enempää voida penalttia antaa? Onhan liigassa nyt aina nähty nyrkiniskuja. Okei, tuo tapahtui selkeästi pelitilanteen ulkopuolella ja ehkä siitä voisi sen tähden antaa yhden tai maksimissaan 2 ottelua. Syynä pelikiellolle joku epäurheilijamainen käytös jos siellä sellaista rikekoodia on olemassa.

HIFK:llehän tuosta pelikiellosta ei ole mitään haittaa koska eikös Gilles hankittu vain jokerimatseja varten?
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC

Totta mooses siellä lukee, kun kurinpitäjä on muuttanut rangaistuksen sellaiseksi. Alkuperäinen tuomio ottelussa oli 5min+pelirangaistus. Mikä tässä on nyt vaikeeta?

Jokaisessa pelikieltoon johtaneessa rangaistuksessa lukee tuo sama loru: "tilanteesta tulee määrätä ottelurangaistus". Tässä ote esim. Liivikin kurinpitopäätöksestä: "Päävideotuomari on asettanut tilanteen kurinpitokäsittelyyn, koska tilanteesta tulee päävideotuomarin näkemyksen mukaan määrätä ottelurangaistus."

Päävideotuomari siis laittaa asian eteenpäin ja ehdottaa ottelurangaistusta kurinpitäjälle. Kurinpitäjä tekee sitten lopullisen päätöksen, onko tilanne sen arvoinen? Toisin sanoen, kurinpitäjä muuttaa tai ei muuta rangaistuksen ottelurangaistukseksi.
 
Viimeksi muokattu:

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
Jukurit vs TPS
  • 2.84
  • 4.10
  • 2.20
KalPa vs K-Espoo
  • 1.67
  • 4.75
  • 4.15
KooKoo vs Ilves
  • 2.14
  • 4.15
  • 2.90
Kärpät vs Sport
  • 1.71
  • 4.60
  • 4.00
Lukko vs Pelicans
  • 1.48
  • 5.20
  • 5.40
Tappara vs SaiPa
  • 1.93
  • 4.50
  • 3.55
Ässät vs HIFK
  • 1.76
  • 4.30
  • 4.00
Apua pelaamisen hallintaan pelaamaltilla.fi
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös