Mainos

Kurinpitopäätökset kaudella 2010-11

  • 176 512
  • 781

Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
En sen enmpää puutu, mutta uskallan väittää että tuo johtuu ihan vain ja ainostaan siitä, että kukaan halua lukea puolustelevia puheenvuoroja, kun voidaan laittaa kauheat valitukset ja vuodatukset ja isot törkyotsikot. Siinä ei sitten paljoa olisi mieltä laittaa lehteen juttua tyyliin "Marjamäki taklasi Krepsin puhtaasti, Kreps loukkaantui, ei sanktioita, oikein".

Mehevämpää saa kun tekee samalla kaiken moisia juttuja pelaajien kunnioittamisesta yms. ja kaukaloväkivallasta ja lisääntyneistä loukkaantumisista ja niin edelleen.

Varmasti ainakin pala totuutta tässäkin. Silti näiden esillä olleiden artikkeleiden ja mielipiteiden perusteella on mielestäni mahdoton väittää että suurin osa kiekkoväestä olisi pitänyt Masin taklausta puhtaana.

Itse taklaukseen en enää puutu ja muutenkin yritän nyt hypätä tästä keskustelusta sivuun. Joskus vaan tuppaa hieman ärsyttämään kun jotkut ovat niin varmoja siitä että heidän näkemyksensä on ainut oikea ja samalla syytetään toisia vaikka mistä. Samoin kaikkien olisi hyvä muistaa että itkemistähän se on itkemisestä syyttäminenkin :) Siinä mun testamentti tälle palstalle ja nyt katsotaan saanko pystyttyä sivussa :)
 
Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Varmasti ainakin pala totuutta tässäkin. Silti näiden esillä olleiden artikkeleiden ja mielipiteiden perusteella on mielestäni mahdoton väittää että suurin osa kiekkoväestä olisi pitänyt Masin taklausta puhtaana.

Eli myönnät, että "valtamedia" voi olla muutakin, kuin täysin objektiivinen lähde ja heti perään kuitenkin vedät johtopäätöksiä tämän epäluotettavan suodattimen läpi tulleesta materiaalista. Omasta mielestäni ei olisi mitenkään mahdotonta väittää, että suurin osa kiekkoväestä pitäisi taklausta puhtaana, vaikka julkisuudessa valitsee sen "oikean" tavan puhua asioista. Vaikken pidä siis tätä väitettä mahdottomana, niin se ei yksi yhteen sitten tarkoita sitä, että näin olisi.

Joskus vaan tuppaa hieman ärsyttämään kun jotkut ovat niin varmoja siitä että heidän näkemyksensä on ainut oikea

Hyvä, ettet sinä tällaiseen sorru. Pidät palstaa "rehellisenä".
 
Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Eli myönnät, että "valtamedia" voi olla muutakin, kuin täysin objektiivinen lähde ja heti perään kuitenkin vedät johtopäätöksiä tämän epäluotettavan suodattimen läpi tulleesta materiaalista. Omasta mielestäni ei olisi mitenkään mahdotonta väittää, että suurin osa kiekkoväestä pitäisi taklausta puhtaana, vaikka julkisuudessa valitsee sen "oikean" tavan puhua asioista. Vaikken pidä siis tätä väitettä mahdottomana, niin se ei yksi yhteen sitten tarkoita sitä, että näin olisi.

Hyvä, ettet sinä tällaiseen sorru. Pidät palstaa "rehellisenä".

No ei saanut hypätä vain lukijaksi kun tulee suoraa syytöstä niskaan. Toki katson asioita omilla värilaseillani mutta jos katsot vastauksiani ylempää olen yrittänyt kuitenkin olla ainakin tässä tapauksessa kovin varovainen sanojeni kanssa. Tulkitset nyt viestiäni ihan väärin, enhän minä sanonut että olisi oikein väittää suurimman osankaan kiekkoväestä pitävän taklausta puhtaanakaan, siihen en ottanut kantaa.

Asiallisen keskustelun yrittäminen on välillä kuin tuulimyllyjä vastaan taistelisi, siksi tämä keskustelu ei niin viehätäkään enää. Vaikka kuinka yrittää varoa sanoja niin joku osaa kaivaa ne sellaiseen muotoon että pääsee hyökkäämään, hoh hoh.

E: Pari typoa
 
Viimeksi muokattu:

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
No ei saanut hypätä vain lukijaksi kun tulee suoraa syytöstä niskaan.

Pahoitteluni, jos tuli liian jyrkästi. Ei ollu tarkoitus. Lähinnä tarkoitus oli ottaa kantaa tuohon "suurin osa" juttuun. Näytti hassulta ja vielä hassumpaa siitä teki, että "värilasein" käytettiin suuntaan tai toiseen, riippuen nimimerkin kannattamasta joukkueesta. Koitin käydä tätä keskustelua läpi viestistä #171 asti ja lukea siis sellaisten nimimerkkien mielipiteet, joilla ei ollut nimimerkkinsä alla ilvestä tai kärpät. Monet tosiaan tuomitsevat teon, mutta lähes yhtä moni pitää sääntöjen puitteissa tapahtuneena.
 
Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Pahoitteluni, jos tuli liian jyrkästi. Ei ollu tarkoitus.

Jep, no hätä. Kiitos pahoittelusta, on aika harvinaista täällä.

Ymmärrän että viestejä ja niiden sanomaa on joskus helppo tulkita väärin. Itsekin kirjoitan ajatuksia aika vauhdilla ja joskus sitä olettaa kaiken tulevan selvemmäksi kuin ehkä käytännössä onkaan. Ja ainahan toki ei voi muistaa tai tietää mitä toinen on kirjoittanut aiemmissa viesteissään. Enkä mäkään pahalla älähdystäni tarkoittanut, hieman tuskastuin tosiaan siihen että sekään ei meinaa riittää että yrittää löytää varovaisia sanoja :)
 
flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
Kun Andersson omilla silmillään näki, mitä kaukalossa ottelussa Ilves-Kärpät 2.12.2010 tapahtui ja sen jälkeen omilla aivoillaan pähkäili, ettei tuo ole ottelurangaistuksen paikka, hän teki kohtalokkaan virheen. Hän oli nimittäin täysin väärässä. Tuo virhe johti hänen eroonsa.

Ei Niki Andersson eronnut minkään virheen takia. Andersson veti omat johtopäätöksensä siitä että Vuorinen jyräsi hänen ja Liusjärven päätöksen jättää Marjamäki lisäsanktioitta määräämällä kyseisen tapauksen uudelleen käsittelyyn. Tämä oli viimeinen pisara ja Andersson katsoi ajan olevan otollinen erolle. Ehkä Pietilä on videotuomarina enemmän Vuorisen toivoma marionetti joka perustaa ratkaisunsa paremmin median ja joukkueiden taustavoimien paineen mukaan, kuin perustaisi sen päätöksen omaan näkemykseensä.
 
sekolust

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Lostedt, Ben-Amor
Kun Andersson omilla silmillään näki, mitä kaukalossa ottelussa Ilves-Kärpät 2.12.2010 tapahtui ja sen jälkeen omilla aivoillaan pähkäili, ettei tuo ole ottelurangaistuksen paikka, hän teki kohtalokkaan virheen. Hän oli nimittäin täysin väärässä. Tuo virhe johti hänen eroonsa.

Kumma juttu, mutta myös jatkokäsittelyn jälkeen tuomio pysyi samana. Toisin sanoen esimies ei luottanut hänen työhönsä ja julkisuudessa kyseenalaisti hänen pätevyytensä, mutta siitäkään huolimatta tuomiota ei muutettu.
 
Sparta

Missä jatkokäsittelyssä? Asiaahan ei otettu jatkokäsittelyyn, jos osaat niin voit lukea sen vaikka liigan sivuilta.
 
Rib

Jäsen
Onhan toi kova taklaus vastapalloon, mutta paahan kohdistuvaa taklausta ei tuosta saa mitenkaan vaikka kelasin videon monta kertaa lapi. Marjamaen kadet osuu Kerpsia rintaan ja sitten kaveri lyo paansa jaahan.

Mun mielesta ottelurangaistuksen lisaksi 1-2 otteluu pelikieltoo olis ollut kohtuullista.
 
Rib

Jäsen

Edelleen SM-liigan sivuilta:

Päävideotuomari on katsonut tilanteen ja arvioinut ettei taklaus ole ottelurangaistuksen arvoinen. Tilanne ei mennyt kurinpitäjän ratkaistavaksi.

SM-liigan toimitusjohtaja on käyttänyt kurinpitosääntöjen kohdan 3.3.4 mukaista oikeuttaan saattaa tilanne arvioitavaksi kurinpitomenettelyssä. Lisäksi toimitusjohtaja on pyytänyt kurinpitoryhmää tarkastelemaan, miten jatkossa kyseisen kaltaiset tapaukset linjataan SM-liigassa.
 
Sparta

Jäsen
Luepas sama sivu tarkemmin:

Päävideotuomari on käsitellyt Marjamäen taklauksen. Jotta kurinpitoryhmä voi ottaa taklauksen käsiteltäväkseen, tulee olla lisämateriaalia, jota ei ole ollut päävideotuomarilla käytettävissä. Kurinpitoryhmä toteaa, ettei asiassa ole tullut ilmi sellaista lisämateriaalia, joka antaisi aihetta arvioida tilannetta toisin kuin päävideotuomari on tehnyt. Näin ollen kurinpitoryhmällä ei ole sääntöjen mukaisia edellytyksiä tutkia Marjamäen taklausta.
 
Aika erikoista, etta siita on sitten kurinpitoryhman raportti liigan sivuilla jos paavideotuomari ei sita sinne vienyt?
 
Rib

Jäsen
Aika erikoista, etta siita on sitten kurinpitoryhman raportti liigan sivuilla jos paavideotuomari ei sita sinne vienyt?

Ja tan voi lukee viela viidennen kerran jos ei mennyt jakeluun:

Päävideotuomari on katsonut tilanteen ja arvioinut ettei taklaus ole ottelurangaistuksen arvoinen. Tilanne ei mennyt kurinpitäjän ratkaistavaksi.

SM-liigan toimitusjohtaja on käyttänyt kurinpitosääntöjen kohdan 3.3.4 mukaista oikeuttaan saattaa tilanne arvioitavaksi kurinpitomenettelyssä. Lisäksi toimitusjohtaja on pyytänyt kurinpitoryhmää tarkastelemaan, miten jatkossa kyseisen kaltaiset tapaukset linjataan SM-liigassa.
 
Sparta

Jäsen
Ja tan voi lukee viela viidennen kerran jos ei mennyt jakeluun:

Päävideotuomari on katsonut tilanteen ja arvioinut ettei taklaus ole ottelurangaistuksen arvoinen. Tilanne ei mennyt kurinpitäjän ratkaistavaksi.

SM-liigan toimitusjohtaja on käyttänyt kurinpitosääntöjen kohdan 3.3.4 mukaista oikeuttaan saattaa tilanne arvioitavaksi kurinpitomenettelyssä. Lisäksi toimitusjohtaja on pyytänyt kurinpitoryhmää tarkastelemaan, miten jatkossa kyseisen kaltaiset tapaukset linjataan SM-liigassa.

Ei mene sulle jakeluun ei. Väännetäänpä rautalangasta.

Päävideotuomari ei katsonut tilannetta lisärangaistuksien arvoiseksi --> Vuorinen halusi, että asia käsitellään kurinpitoryhmässä --> Kurinpitoryhmässä todettiin, etteivät voi sääntöjen mukaan asiaa käsitellä koska ei ole olemassa kurinpitosäännön kohdan 3.3.4 edellyttämää lisämateriaalia. Siis Vuorisen pyynnöstä huolimatta asiaa ei käsitelty!

Jäikö vielä jotain epäselväksi?
 
Sulle pitaa nakojaan vaantaa ratakiskosta, etta menee jakeluun.

Vuorinen vei asian jatkokasittelyyn kurinpitoryhmalle (josta on myos kurinpitoryhman raportti) joka ei ei voinut kasitella sita koska lisamateriaalia, mita videotuomarilla tuolla hetkella oli, ei ollut saatavilla.
 
PJx

Jäsen
Itse tapauksesta lienee kaikki oleellinen ja vähemmän oleellinen sanottu. Taistelun tauottua on enää on tappioiden laskemisen aika. Tapahtumien kulussa ensin Vuorinen pyyhki pöydän videotuomarilla ja sitten Vuorisella pyyhittiin pöytä. Jos oletetaan, että toimijat olivat osapuilleen täyspäisiä, niin loppujen lopuksi aika erikoinen episodi.

Jos tästä jotain positiivista jäi käteen, niin sitten sitä kautta, ettei TJ enää sekaannu kurinpitoon (paitsi, jos liiga suoraan osapuoli, toimihenkilöt tuomarit yms.) ja hyvä niin.

Tappio-osastolle voi kirjata, että videotuomari meni ja uuden hakeminen vaikeutui: Ylempää on tuen sijasta odotettavissa painostusta. Kun videotuomari teki näin kovan ratkaisun, niin kaveri odotti takuulla tukea, mutta sikin paskaa niskaansa. Vaikea uskoa, että olisi pystynyt tekemään tällaista päätöstä ilman hyvää syytä (mitä narulta näki vai vastareaktio asiattomaan painostukseen? - jää arvoitukseksi).

Toisaalta joku käveli jostain syystä Vuorisen yli. Kyllä Vuorinen takuulla tiesi lisämateriaalin tarpeesta. Joku luultavasti kuljetti kaveria niin, että hän luuli saavansa lääkärin lausunnon tai jotain muuta vastaavaa pientä, mutta riittävää, lisävalaistusta. Ilman sitä Vuorinen jäi naurettavaan asemaan. En millään usko, ettei Vuorista olisi tarpeen tullen jopa neuvottu vetämään vaatimustaan pois.

Jos Vuorinen toimi tietoisesti näin, niin hän maksoi aika kalliin hinnan videotuomarin vaihtamisesta. Olisi luullut onnistuvan ilman mediahässäkkääkin. Aika omituinen tapa toimia.

Kaiken kaikkiaan niin tyylitön episodi, etten millään halua uskoa, että näin vähillä eväillä Liigaa viedään eteenpäin. Siksi uskon mieluummin "salaliittoteorioihin".Jos kaikki toimivat tässä saippuaoopperassa hyvässä uskossa, niin sitten ei yllätä yhtään eri seurojen satunnaiset vaikeudet...
 
sitä tikulla silmään joka vanhoja muistelee, mutta..

http://twitter.com/jpvuorinen

linkki vie vuorisen twitter sivustolle.

"jpvuorinen
Masi Marjamäki's hit - nice or dirty? Head video referee had a word. Case closed.
2:11 PM Dec 3rd via web "

3. päivä ollaan jotain mieltä ja 4. päivä jotain mieltä. Ihmettelin kun tämä tuolta vielä löytyy.

Ennen tätä farssia minulla oli positiivinen ja hyvä kuva vuorisesta, mutta ihmettelen jos ei siirry toisiin tehtäviin..
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers

Mulle jäi nyt hiukan epäselväksi, miten tuo tweetti oikein liittyy tähän caseen. Eihän tuossa olla edes mitään mieltä asiasta.
 
Mulle jäi nyt hiukan epäselväksi, miten tuo tweetti oikein liittyy tähän caseen. Eihän tuossa olla edes mitään mieltä asiasta.

Omassa kierossa mielessä tuli mieleen että "case closed" tarkoittaa asia loppuun käsitelty ja kumminkin seuraavana päivänä asia nostettiin hänen puolesta uudelleen pöydälle perusteettomasti.

Korjaa toki jos olen ihan hakoteillä.
 
Rod Weary

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK, Stars, Panthers
Omassa kierossa mielessä tuli mieleen että "case closed" tarkoittaa asia loppuun käsitelty ja kumminkin seuraavana päivänä asia nostettiin hänen puolesta uudelleen pöydälle perusteettomasti.

Korjaa toki jos olen ihan hakoteillä.
No onhan tuossa päivämäärissä pientä spekuloitavaa, mutta en silti löydä tuosta varsinaista takinkääntöä. Minusta siis tuo "case closed" kuulostaa sellaiselta kuivakkaalta kommentilta. Ei varsinaiselta kannanotolta.
 
Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Noniin, "loma" takana ja voi taas kommentoida näitä käänteitä.

Ensinnäkin, Andersson teki miehekkään päätöksen ja lähti menemään. Ei siksi että olisi tehnyt väärän päätöksen (tätähän kukaan ei ole vielä pystynyt toteen näyttämään) vaan siksi että esimiehenä on totaalinen vätys joka on vain ns. puppet jonka naruja Hjallikset ja Junnot vetelee.

Toisekseen, vaikka videotuomarin duuniin sisältyy lähtökohtaisesti jonkunlainen pakko ottaa paskaa käteen, joku raja pitää olla. Jos Vuorisella olisi yhtään munaa (yeah right), hän selvittäisi ketkä ovat videotuomariin olleet yhteydessä ("vähemmän rakentavalla tavalla") seuroista ja pitäisi huolen että näin ei tapahdu jatkossa. Muuten luottamuus videotuomarin puolueettomuuteen on koetuksella jatkossa.

Kolmanneksi, jos Sakke Pietilä on ainoa videotuomari jatkossa niin morjens. Tulee ainakin mielenkiintoisia raportteja. "noh tota nyt jos sä mietit että toinen pelaaja oli tota tulossa maalin takaa sillai ja sit jos katotaan että tää toinen pelaaja oli tota tulossa toisesta suunnasta niin törmäyshän se tuli yhyhyhyhyy"
 
Jukebox

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Ei siksi että olisi tehnyt väärän päätöksen (tätähän kukaan ei ole vielä pystynyt toteen näyttämään) vaan siksi että esimiehenä on totaalinen vätys joka on vain ns. puppet jonka naruja Hjallikset ja Junnot vetelee.

Vai vielä tähän aiheeseen palataan, en jaksa alkaa enää tämän enempää juupas-eipäs vääntöön, mutta tosiaan kukaan ei ole näyttänyt päätöstä vääräksi eikä myöskään oikeaksi. Vaikea näyttää miksikään kun ei asiaa ole käsitelty muualla.

E: Taidatkin olla Espoosta eli ei ihme että sympatia on oman miehen puolella. Sama selittänee myös ärtymyksen Junnoa kohtaan, mutta ei noita pleijaritappioita kannattaisi niin vakavasti ottaa.
 
Viimeksi muokattu:

Daespoo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hameenlinna Moderators
Vai vielä tähän aiheeseen palataan, en jaksa alkaa enää tämän enempää juupas-eipäs vääntöön, mutta tosiaan kukaan ei ole näyttänyt päätöstä vääräksi eikä myöskään oikeaksi. Vaikea näyttää miksikään kun ei asiaa ole käsitelty muualla.

Ainoa instanssi joka on käsitellyt tapauksen kaikkine kuvanauhoineen on Andersson ja osittain Liusjärvi. He eivät löytäneet taklauksesta pelikiellon arvoista tekoa. SM-liigan lausunto tapauksesta jälkikäsittelyn jälkeen oli "sinänsä puhdas taklaus" eli kellään muullakaan ei ollut esittää tähän vastalausetta. Se kuinka paljon asiaa käsiteltiin on epämääräinen mutta jos olisi ollut selvät todisteet siitä että päätös oli väärä, ne olisi varmasti tuotu julkisuuteen. Se että sinä ja muutama muu pelihousunne repineitä Kärppä-faneja täällä kertoo varmuudella taklauksen olleen pelikiellon arvoinen ei kerro yhtään mistään mitään, yhtä paljon löytyy niitä jotka youtuben klippien perusteella piti päätöstä oikeana.

Lähtökohtaisesti Anderssonilla ei ollut mitään syytä tehdä päätöstä minkään muun kuin saatavilla olevan materiaalin perusteella. Jos sinulla on tästä listää tietoa, ole hyvä ja jaa se meidän kanssa.

E: Taidatkin olla Espoosta eli ei ihme että sympatia on oman miehen puolella. Sama selittänee myös ärtymyksen Junnoa kohtaan, mutta ei noita pleijaritappioita kannattaisi niin vakavasti ottaa.

No nyt menee aika pitkälle. Se että Andersson on ollut Bluesin organisaatiossa ei vaikuta pätkääkään, voit lukea kirjoitukseni Hannu Virrasta ja Rautakalliosta ja miettiä kuinka paljon lojaliteettiä näille ex-Blues tekijöille löytyy. Ei yhtään. Mutta ei se mitään, tarraudu vain oljenkorsiin jos se helpottaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös