Rosoh kirjoitti:
Parahin JypFabu, kiitos vastauksesta. Arvostan todella paljon kommenttiasi.
Alkuun on sanottava etten tietenkään toivo kenenkään tappavan itseään.
Mutta jos puu on kasvanut kieroon 18-19 vuotta sitä ei 6kk:ssa saa oikaistua vaikka rautakangella yrittäisi. Tai jos puu ei ole juurtunut maahan kunnolla niin vaikea sitä on saada yhtäkkiä kasvamaan.
Ongelmat ovat valitettavasti aivan jossain muualla kuin armeijassa. Koti, yhteiskunta onnistuvat pilaamaan monta nuorukaista ennen kuin heidät lähetätään armeijan vihreisiin. Tosin sinnekkin nykyään entistä harvempi - vähentää myös näitä tapauksia.
Armeija on laitos jossa opetataan tappamaan toisia ihmisiä, ei joku kiva-kiva nam-nam yhteisö josta tullaan valaistuneena ulos kun on löydetty oma sisäinen voittaja/hyvinvoija/menestyjä/aura/etc...
Onneksi suurempi osa nuorukaisista jotka menevät armeijaan myös kasvavat henkisesti ja tulevat armeijasta takaisin henkisesti paljon valmiimpina kuin sinne lähtiessä. Tosin monet eivät huomaa sitä heti TJ 0:n jälkeisenä aamuna, mutta myöhemmin kylläkin.
Vastuun ottaminen itsestään, muista, materiaalista, tehtävän täyttäminen etc... opettavat pari kymppistä pojan kollia.
Venäjä tulee aina olemaan oleellinen osa keskustelua kun puhutaan Suomen armeijasta. Oli meillä ydinase tai ei tai kuuluimme NATOon tai emme.
Kiitos vastauksesta.
Minunkin on alkuun todettava, että ei meillä tunnu kovinkaan suurta näkemyseroa asioihin olevan.
En todellakaan vaatinut armeijalta mitään kaikkivoipaisuutta po.asiaan, päin vastoin, ensimmäisen postaukseni kirjoitin niiltä vuosi kilpi ja miekka kokemuksilta nähden, joita itselläni oli ja ilokseni saanut lukea, että muutoksia parempaan on tapahtunut.
Uskon kuitenkin, niin vähäpätöiseltä kun se tuntuukin, että oikea tuki juuri tuossa itsenäistymisen ja aikuisuuden kynnyksellä voi antaa valtavasti eväitä myöhempään elämään, jo pelkästään se, että avautumalla saa apua, verrattuna siihen umpimieliseen "suomalainen mies pärjää, mutta ei puhu" perinteeseen verrattuna.
Mitään nam nam ja kiva kivaa en mesenoinut kirjoituksellani, oikeastaan päinvastoin, kovassa paikassa kasvaa, mutta oikein tuetusti kasvaa paremmin.
Oikein kiinnitit huomiosi tuhon ennakkoseulontaan, senkin osa-alueen toimivuus on välttämätöntä. Oma muistikuvani kutsuntalääkärin tarkastuksesta on kuin halvasta sketsiviihteestä: aikani jonotettuani tuli viimein vuoroni(siihen aikaan lääkärintarkastus suoritettiin kutsuntojen yhteydessä samaan aikaan) ja astuessani sisään tämä vanha veteraani(lääkäri) otti sattumoisin naukkua kosanderi pullostaan ja lainkaan häiriintymättä laittoi juotuaan pullon kiinni asettaen sen takaisin roskikseen, jossa sitä nähtävästi säilytteli. Hetken se siinä mumisi ja kaivoi papereitani, joissa oli tietysti merkintä pahasta selän revähtämisestä edelliskevään lätkä peleistä (mm.vuoden puntinnostokielto, toispuolisen rasituksen kielto, joka tarkoitti, että koulussakin piti käyttää reppua jne.). Vahvasti viinalta lemahtaen se sitten kyseli miltä selkä nyt tuntuu ja onko ollut vaivoja ym. kunnes kesken lauseen ponkas pystyyn, repäisi minut hartioista myös ylös, riepotti vähän aikaa ämistynyttä allekirjoittanutta ympäri huonetta, kunnes työnsi minut takaisin tuoliin sanoen: se on renaalista A2, kelpaa palvelukseen (silmälasit). Hyvät naurut siitä sitten lohkesi, mutta olihan tuo siihen aikaan kohtalaisen ylimalkaista touhua niin henkisen kuin fyysisenkin valmiuden tutkimisen osalta.
Vastuun ottaminen kyllä varmasti opettaa ja tässä sen merkitys piileekin, samaan aikaan kuitenkin pitäisi kouluttajien muistaa palautteessaan, ettei täydellistä ole ja virheitäkin tekee jokainen joskus, itsensä äärimmäisen vakavasti ottava loppi ei osaa käsitellä epäonnistumistaan, varsinkaan jos on taipumusta tunnollisuuteen, muillahan se menee kuin vesi hanhen selästä ja tässä oli korjaamisen varaa ainakin entisaikaan armeijassa, ehkäpä myös nykyään.
Niin, kaikki ympäröivä turvallisuustodellisuushan kuuluu armeijalle, niin venäjä ruotsi, kuin vaikkapa ympäristöktastrofit tai terrorismi, mutta en sen yhteyttä tässä keskustelussa oikein honannut.
Yhtä kaikki hyvin kirjoitit ja monesta ollaan samaa mieltä.
Edit. Lisätä vielä täytyy, että kun puhun tuosta tukemisesta, mielestäni yksi käyttökelpoinen tapa olisi oikeanlainen perehdytys, niin kuin työelämässäkin, nuorten kohdalla, jotka saavat tehtäväänsä ja firman tapoihin oikeanlaista perehdytystä, ovat tulokset viihtyvyyden ja työtehon kannalta kiistattomat. Voisi olla palvelus siviilelämällekin, jos ikäluokasta jotkut saisivat armeijalta koulutuksen perehdyttäjiksi, saisivat työharjoittelun armeijassa ja siviiliin tullessa olisi yksi arvokas lisäpalikka työn hakuun olemassa, samalla apu tulevien saapumiserien sopeutumiselle tulisi kohtuullisin kustannuksin raiteilleen armeijassa.
Perehdytys sisällöltään ei ole siis pelkkää työn opastusta (harha, joka vieläkin vallitsee monessa isossakin työyhteisössä) vaan sisältää tavallaan kotoutuksen yhteisöön, antaen palikoita uuteen ympäristöön sopeutumisessa ja samalla tietysti sen ensimmäisen tositärkeän uskotun ja ei esimiessuhteen uudessa paikassa.