Mainos

Kuntavaalit 2021

  • 141 259
  • 1 161

"Ylivoimaisesti eniten useamman kerran rikoksesta tuomittuja ehdokkaita löytyy perussuomalaisten listoilta (55).

Perussuomalaisten osuus vähintään kaksi rikostuomiota saaneista ehdokkaista on 40 prosenttia, ja puolueella on tällaisia ehdokkaita enemmän kuin seuraavina tulevilla SDP:llä (15) keskustalla (14), kokoomuksella (12), vasemmistoliitolla (7) ja vihreillä (5) yhteensä.
 
Kilgore Trout

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
En ota kantaa Ohisalon vastaukseen mitenkään, koska en aio avata paskasivustoa.

Johan sä itse pääsit kohtaan toisessa kappaleessa, ettei se ole helppo "kyllä". Vuoteen 2050 on vain 30 vuotta. Ydinvoimapäätöksessä tehdään päätös kuitenkin noin vuoteen 2080 asti. Meidän käsitys uusiutuvasta energiasta voi olla hyvin erilainen jo 10 vuoden päästä. Saati sitten 30 vuoden päästä. Kuitenkin ensimmäinen aikamääre on sellainen, missä ydinvoima tulee käyttöön aikaisintaan, jos nyt tehdään päätös. Toisen kohdallakaan ei olla vielä lähelläkään sitä, että ydinvoima olisi jotenkin kannattavaa. Ydinvoimaa tarvitaan tässä hetkessä, se on selvää. Jos sitä saisi rakennettua kevyesti ja alasajettua kevyesti, niin sen rakentaminenkaan ei olisi ongelma. Ydinvoimasta keskustelu pitäisi aina purkaa paloihin nykykäytöstä, uudesta rakentamisesta ja alasajosta.
Miten määrittelet kannattavuuden? Kannattavaahan on käyttää halvinta energiamuotoa, esimerkiksi hiilen polttamista kunnes se loppuu. Mutta sehän ei ollutkaan Ohisalon haastattelussa se pointti, vaan se, että onko Olkiluoto 3 ympäristöteko? Joten pysytelläänkö siinä viitekehyksessä?
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En ota kantaa Ohisalon vastaukseen mitenkään, koska en aio avata paskasivustoa.

Johan sä itse pääsit kohtaan toisessa kappaleessa, ettei se ole helppo "kyllä". Vuoteen 2050 on vain 30 vuotta. Ydinvoimapäätöksessä tehdään päätös kuitenkin noin vuoteen 2080 asti. Meidän käsitys uusiutuvasta energiasta voi olla hyvin erilainen jo 10 vuoden päästä. Saati sitten 30 vuoden päästä. Kuitenkin ensimmäinen aikamääre on sellainen, missä ydinvoima tulee käyttöön aikaisintaan, jos nyt tehdään päätös. Toisen kohdallakaan ei olla vielä lähelläkään sitä, että ydinvoima olisi jotenkin kannattavaa. Ydinvoimaa tarvitaan tässä hetkessä, se on selvää. Jos sitä saisi rakennettua kevyesti ja alasajettua kevyesti, niin sen rakentaminenkaan ei olisi ongelma. Ydinvoimasta keskustelu pitäisi aina purkaa paloihin nykykäytöstä, uudesta rakentamisesta ja alasajosta.
Ensinnäkin olet hieman hukassa ydinjätteestä siinä, että mikäli ydinvoimaa olisi täällä tuettu ja kehitetty sen sijaan, että vastustettu niin jo nykyisellä tekniikalla voidaan kaikki nykyinen reaktorien ydinjäte uudelleen käyttää.

Mitä tulee taas siihen, että jos nyt niin joskus. On ihan turha verrata OL3 rakennusaikoja keskimääräiseen nykyaikaisen ydinvoimalan rakennusaikaan. Kanadassa rakennettiin CANDU laitos 42kk aikana. AP1000 reaktoreja rakennettu 60kk aikana. Areva on EDP reaktorissa mukana jota Suomeenkin ehdotettu ja sen rakennusajan pitäisi olla 48kk ekasta valusta siihen kun kytketään verkkoon. Että ei ihan sitä mitä tunnut kuvittelevan.
 
Turnipsi

Jäsen

"Ylivoimaisesti eniten useamman kerran rikoksesta tuomittuja ehdokkaita löytyy perussuomalaisten listoilta (55).

Perussuomalaisten osuus vähintään kaksi rikostuomiota saaneista ehdokkaista on 40 prosenttia, ja puolueella on tällaisia ehdokkaita enemmän kuin seuraavina tulevilla SDP:llä (15) keskustalla (14), kokoomuksella (12), vasemmistoliitolla (7) ja vihreillä (5) yhteensä.

Kun katsoo pelkkiä numeroita, tilastot näyttävät rumilta. Kun taas alkaa katsomaan noita rikkeitä, on sielä sekä vakavia että pieniä rikkeitä (esim. liikennerikkomus, josta annettu rikesakko).

Ei silti poista sitä faktaa, että ehdokkaiksi pääsee näköjään liian helposti, ja puolueet luottavat sokeasti siihen, mitä ehdokas itse sanoo. Mun mielestä henkilöllä jolla on rikostaustaa esim. petoksesta, kavalluksesta tai ryöstöstä ei ole mitään asiaa ehdokaslistoille, ja puolueiden pitäisi pystyä nämä siivilöimään pois ennen ehdokaslistan julkaisemista.
 
Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Ydinvoimajätteen loppusijoitusta ei ole ratkaistu ja saa nähdä ratkaistaanko kunnolla ikinä. Lisäksi jokainen ydinvoimala on hankala päätös, koska se on kannattava vasta todella pitkän ajan jälkeen. Se on aina päätös vuosikymmeniä eteenpäin.
Ydinjätteen loppusijoitukseen on keksitty useita ratkaisuja, mutta kaikenlaiset NIMBY:t ovat niitä vastustaneet Vihreiden lisäksi. Monia uusia teknologioita joilla saadaan ydinpolttoainetta käytettyä miltei ikuisesti on olemassa. Ikävä kyllä ideologisesti valveutuneet idiootit ovat estäneet näiden käytön.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Lienen tuskin ainoa, joka ounastelee SDP:lle yllättävänkin isoa tappiota reilun viikon päässä siintävissä vaaleissa? Jo ennen aamupalagatea hiipumassa ollut Marin-kultti, viimeisen reilun kuukauden nyhväily koronarajoituksissa, Kiurun persoona... Luonnollisesti nämä ovat triviaaleja asioita yksittäisen kunnan tasolla, mutta yhtäältä kun SDP ihan avoimesti om rakentanut kampanjansa Marinin ympärille, jonkinlainen backlash lienee edessä.

Demarien vaikeudet tavoittaa nuoria (siis periaatteessa alle viisikymppisiä) äänestäjiä ovat kaikkien politiikkaa seuraavien tiedossa, mutta tällä hetkellä joutuu oikeasti etsimällä etsimään syitä, miksi kukaan juurikin 1970-luvun puolivälin jälkeen syntynyt vähääkään tulevaisuuteen optimistisesti suhtautuva antaisi ääntänsä tuolle sakille. -Parempia vaihtoehtoja kun löytyy niin vasemmalta kuin oikealta.

Luonnollisesti oli tulos mikä hyvänsä, tulemme näkemään Marinin ensi viikon sunnuntaina hehkuttamassa klassista "torjuntavoittoa", vaikka opposition Kokoomus ja Perussuomalaiset olisivat selkeästi edellä. Aneemisessa tilassa olevan Keskustan ja nurkkaan ajautuneiden Virheiden en usko haastavan (kauas on tietty tultu ajoista, jolloin Vihreistä puhuttiin jopa lähitulevaisuuden pääministeripuolueena...) vielä.
 
Zamboni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Edellinen kuntavaaligallup Yleltä on julkaistu toukokuun alussa. HS:ltä puolestaan toukokuun puolessa välissä. Ihan lähipäivinä voitaisiin siis odotella tuoreita lukuja ainakin Ylen uutisoimana. Jos arvata saa, niin sieltä voi hyvinkin tulla lukemia huomenaamulla tai perjantaina.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Osaisiko joku kertoa mistä löytyisi puolueiden kuntavaaliehdokkaiden kokonaismäärät Suomessa?. Uutisissa lukee, että joku puolue on saanut uusia ehdokkaita vaikka 500, en löydä mistään tarkkoja kokonaislukuja.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko

Tästä löytyy mielestäni aika kattavasti vastaus kysymykseesi. Ja toki myös ehdokasmäärät puolueittain. Linkki vie Kuntaliiton esitykseen oikeusministeriön ehdokastiedoista.
 
finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Ei ole osunut silmiin tietoja äänestysvilkkaudesta ennakkoon. Eikö niitä julkisteta vai eikö ylitä uutiskynnystä?
Edit. Pöh, siellähän se tieto oli Teksti-TV:n etusivulla, 16,7 prosenttia.
 
Viimeksi muokattu:

Barcelona

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat
Somessa ollu koko viikon hirvee vaalimainonta tykitys. Melkeen käy sääliksi noita ehdokkaita kun kohdallani maksavat tyhjästä kun ennakoon kävin äänestämässä suunileen heti kun se oli mahdollista. Tosin toi yksi ehdokas on mun FB-news feedissä joka päivä joten se on pikkasen ruvennut ärsyttämään, joten ihan hyvä että sen rahat menee kohdallani hukkaan.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Tuli tämmöinen vastaan ja piti lukaista. Maria Ohisalon vaalitentti iltalehdessä. Ei montaakaan kysymystä, mihin vastasi. Pelkkää kiertelyä ja kaartelua täynnä koko haastis. Hassua, että tätäkin naista joku äänestää vaaleissa. Linkki vie iltalehden sivuille.

Iltalehden vaalitentti: Maria Ohisalo, onko Olkiluoto 3 ympäristöteko?
Iltalehden vaalitentti: Maria Ohisalo, onko Olkiluoto 3 ympäristöteko?

Ei kai se ole kummakaan typerillä kysymyksillä ja keskeytyksillä, ettei saa vastatuksi? Esimerkiksi tuo vasemmisto-oikeistopuoluekysymyshän on jo lähtökohtaisesti huono. Uudet (1970-->) poliittiset liikkeet eivät sujuvasti solahda tuohon jakoon, jos vanhatkaan eivät. Silti pitäisi vastata jompikumpi. Ihan hyvinhän Ohisalo tuossa avaa, mikä vihreiden politiikassa voitaisiin käsittää vasemmistolaiseksi ja mikä oikeistolaiseksi ajatteluksi. Tuo ydinvoimalajuttukin on ihan järkevä.

Pitäisikö poliittisen keskustelun olla jotain yksinkertaistavaa kyllä tai ei-meininkiä, vai mikä tästä haastattelusta tekee jotenkin erityisen huonon suorituksen?
 
Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Lienen tuskin ainoa, joka ounastelee SDP:lle yllättävänkin isoa tappiota reilun viikon päässä siintävissä vaaleissa? Jo ennen aamupalagatea hiipumassa ollut Marin-kultti, viimeisen reilun kuukauden nyhväily koronarajoituksissa, Kiurun persoona... Luonnollisesti nämä ovat triviaaleja asioita yksittäisen kunnan tasolla, mutta yhtäältä kun SDP ihan avoimesti om rakentanut kampanjansa Marinin ympärille, jonkinlainen backlash lienee edessä.

Näin sitä mielessänsä kuvittelee varmaan yksi jos toinenkin, mutta onko omille virheille demareita sokeampia kannattajia muilla kun vihreillä? On tullut selväksi että vaikka demari vetäisi kaiken päin helvettiä, niinkuin yleensä tekeekin, niin se selittää asian itselleen jotenkin niin että eipä tässä mitään virhettä olla tehty ja kannattajakuoro huutaa perässä ajojahtia tai heiluttaa naiskorttia tai millon mitäkin.
Tosin taitaa noilla vsemman laidan kulkijoilla olla myös eniten seilaavia äänestäjiä, mistä vaan milloinkin saa parhaan vappusatasen tms.
Se mikä voisi vaikuttaa eniten niin luulen että demareillakin on kannattajia jotka eivät pidä näin jyrkästä kurvista vasempaan. Sielä saattaa tulla ero ja toki sitten se että aina kun on uudet vaalit, on myös uusia äänestäjiä ja vanhoja jää pois. Se kuka tuon muutoksen kääntää itselleen, on aina vahvoilla. Näillä näkymin siis Kokoomus, Vihreät ja Perussuomalaiset.
 
Viimeksi muokattu:

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Näin sitä mielessänsä kuvittelee varmaan yksi jos toinenkin, mutta onko omille virheille demareita sokeampia kannattajia muilla kun vihreillä? On tullut selväksi että vaikka demari vetäisi kaiken päin helvettiä, niinkuin yleensä tekeekin, niin se selittää asian itselleen jotenkin niin että eipä tässä mitään virhettä olla tehty ja kannattajakuoro huutaa perässä ajojahtia tai heiluttaa naiskorttia tai millon mitäkin.
Tosin taitaa noilla vsemman laidan kulkijoilla olla myös eniten seilaavia äänestäjiä, mistä vaan milloinkin saa parhaan vappusatasen tms.
Se mikä voisi vaikuttaa eniten niin luulen että demareillakin on kannattajia jotka eivät pidä näin jyrkästä kurvista vasempaan. Sielä saattaa tulla ero ja toki sitten se että aina kun on uudet vaalit, on myös uusia äänestäjiä ja vanhoa jää pois. Se kuka tuon muutoksen kääntää itselleen, on aina vahvoilla. Näillä näkymin siis Kokoomus, Vihreät ja Perussuomalaiset.

Mielestäni osuit naulan kantaan. Marinin kiertelyt, vastaamattomuudet, selittelyt, vääristelyt, etuisuudet yms yms kestetään helposti ja hyvin, koska se on demaria. Mutta tämä siirtyminen vasemmalle on nähdyn osalta liikaa, ja tulee rokottamaan demarien lukemia. PS hyötyy SDP:n pulasta. Iskua pienentää se, että pieni osa vihreistä siirtyy SDP:n kannattajista, arvaan.
 
olkikuukkeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Carolina Hurricanes, NHL:n suomalaiset
Oulussa käydään teoriassa kaupungin historian yksiä tärkeimmistä vaaleista, koska jonkin sortin hidasta hautajaismarssia kaupunki on viimeiset 10 vuotta tehnyt. Suur-Oulun perustaminen 10 vuotta sitten yhdessä Nokian kaatumisen kanssa ovat luoneet muutamia kroonisia ongelmia: suuripalkkaisten töiden ja isojen yritysten väheneminen on syönyt kaupungin verotuloja ja toisaalta pirstaloitunut kuntarakenne aiheuttaa kulupuolella niin ikään pysyviä ongelmia.

Kun Oulua on kepulaisittain kaavoitettu Suomen kaupungeista kenties järjettömimmin, on Oulun tulevaisuuden näkymä aika huolestuttava, mutta toisaalta harvan hoksaama. Kaleva uutisoi vetovoiman laskusta ja yrittäjien tyytymättömyydestä, mutta perikonservatiivinen oululainen väestö näkee asiakseen lähinnä vastustaa kaikkea. Valtuustoon tarvittaisiin eteenpäin katsovaa visiota, joka pitäisi maantieteellisesti epäedullisessa paikassa sijaitsevan kaupungin edes jollain tapaa Helsinki-Turku-Tampere-akselin kehityksessä mukana, mutta vaikeaa se on. Kulttuuripääkaupunkihankkeen onnistuminen on niitä harvoja valonpilkahduksia viime aikoina.
 
"Halla-aho perussuomalaisten ehdokkaiden rikostaustoista: En nyt oikein näe, että nämä tapaukset kertovat mistään muusta kuin kyseisistä henkilöistä itsestään”

Tuo voisi olla lause mistä muistuttaa aina kun Jussi alkaa puhumaan maahanmuuttajien rikoksista.
 
Jussih

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Tuohon rikosrekisterin omaavat kuntavaaliehdokkaat teemaan, voisi todeta sellaisen huomion, että länsimaisen oikeuskäsityksen jälkeen kun tuomio on suoritettu, henkilön pitäisi saada aloittaa elämänsä ns. puhtaalta pöydältä. Vanhojen näyttöjen ei siis sinänsä pitäisi vaikuttaa ehdokkaaksi pääsemiseen. Toki on sitten äänestäjien oikeus päättää, kenelle he haluavat luottamuksensa antaa. Mielestäni nakkikioskitappelu, rattijuopumus tms. ovat usein typeryyksissä tehtyjä hairahduksia, joista voi ottaa opikseen.

Sitten on kuitenkin yksi tapaus, johon vedän rajan edellä mainitusta periaatteesta huolimatta. Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat sen luokan tekoja, joita ei edes tuomion suorituksen jälkeen voi unohtaa, ne kun tuppaavat johtumaan ominaisuuksista, joista ei pääse eroon erehdyksistä oppimalla.

Disclaimerinä ennen kuin joku valopää keksii kommentoida: En pidä pahoinpitelyjä edes snagarilla enkä rattijuopumusta millään tavalla hyväksyttävinä tekoina.
 
4

444

onko omille virheille demareita sokeampia kannattajia muilla kun vihreillä?
Äkkiseltään tulee mieleen Kokoomus, Keskusta ja Perssuomalaiset. Asiat vedetään lähtökohtaisesti täysin vihkoon, minkä jälkeen mangutaan siitä, kuinka ei vain yksi puolue voi tehdä politiikkaa ja kuinka oppositio ikävästi huutelee taustalla. Ja viimeisimmän mainitun osalta tietenkin sekin, että ”tämähän on eri puolue kuin se, joka oli hallituksessa”. Täydestä menee, joka ikinen kerta.
 
Tadu

Persujen osaltahan he vain copypasteevat Keskustan ja Kokoomuksen kommentteja edeltävän hallituksen hallituskriisin ajalta kun persut vaihtuivat sinisiin. Taisi olla nimenomaan Orpo, jonka mukaan persuista tuli silloin eri puolue. Eli en nostaisi tuosta persuja tikunnokkaan.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Anssi #5

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tuohon rikosrekisterin omaavat kuntavaaliehdokkaat teemaan, voisi todeta sellaisen huomion, että länsimaisen oikeuskäsityksen jälkeen kun tuomio on suoritettu, henkilön pitäisi saada aloittaa elämänsä ns. puhtaalta pöydältä. Vanhojen näyttöjen ei siis sinänsä pitäisi vaikuttaa ehdokkaaksi pääsemiseen. Toki on sitten äänestäjien oikeus päättää, kenelle he haluavat luottamuksensa antaa. Mielestäni nakkikioskitappelu, rattijuopumus tms. ovat usein typeryyksissä tehtyjä hairahduksia, joista voi ottaa opikseen.
Enimmäkseen puolueita ketuttaa ne tapaukset, jotka jättävät kysyttäessä kertomatta joko vanhoista tai käsittelyssä olevista rötöstelyistä. Puolueilla kun ei ole keinoja noita omin päin selvittää. Se valehtelu siinä siis riepoo, itse rikos/epäily ei välttämättä ehdokkuutta estäisi. Onhan siellä tuomioita puolueen johtohahmoilla useassakin puolueessa.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tuohon rikosrekisterin omaavat kuntavaaliehdokkaat teemaan, voisi todeta sellaisen huomion, että länsimaisen oikeuskäsityksen jälkeen kun tuomio on suoritettu, henkilön pitäisi saada aloittaa elämänsä ns. puhtaalta pöydältä. Vanhojen näyttöjen ei siis sinänsä pitäisi vaikuttaa ehdokkaaksi pääsemiseen. Toki on sitten äänestäjien oikeus päättää, kenelle he haluavat luottamuksensa antaa. Mielestäni nakkikioskitappelu, rattijuopumus tms. ovat usein typeryyksissä tehtyjä hairahduksia, joista voi ottaa opikseen.

Sitten on kuitenkin yksi tapaus, johon vedän rajan edellä mainitusta periaatteesta huolimatta. Lapsiin kohdistuneet seksuaalirikokset ovat sen luokan tekoja, joita ei edes tuomion suorituksen jälkeen voi unohtaa, ne kun tuppaavat johtumaan ominaisuuksista, joista ei pääse eroon erehdyksistä oppimalla.

Disclaimerinä ennen kuin joku valopää keksii kommentoida: En pidä pahoinpitelyjä edes snagarilla enkä rattijuopumusta millään tavalla hyväksyttävinä tekoina.
Kyllä minä vetäisin rajan tuohon liikennerikkomukseen. Eli siis ylinopeuteen, minusta se on muutenkin aivan typerää, että moisesta kertyy jotain rekisteriä. Ennemmin nämä pitäisi erottaa niin, että ne joista poliisi lyö laskun kouraan jätettäisiin rekisteröimättä ja sitten jos se on oikeuteen mennyt suorilta niin vasta kirjattaisiin, eli kun törkeä kynnys ylittyy koska sitten ei kyse ole enää siitä, että on ajettu 9km/h ylinopeutta jossain taajamassa ja poliisilla ollut huono päivä.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Aika idiootti pitää olla, että hakeutuu kuntavaaliehdokkaaksi valehtelemalla rikosrekisteristään. Nyt sitten on rikostuomiot ja nimi valtakunnallisessa lehdessä kaikkien nähtävillä. Itkeäkö vai nauraako -ketjun kamaa.

Esimerkiksi tämä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä tuomittu.

Tokihan se jotain kertoo persuistakin, että ovat selvästi ykkösiä. Ei kaikki selity sillä, että ovat hyvin nopeasti saaneet kannatusta ja (liian) nopeasti haalineet uusia ehdokkaita.
 
UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Sellainen vihreä ääni tällä kertaa. Oli jopa valinnanvaikeus kolmen nimen välillä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

"Halla-aho perussuomalaisten ehdokkaiden rikostaustoista: En nyt oikein näe, että nämä tapaukset kertovat mistään muusta kuin kyseisistä henkilöistä itsestään”

Tuo voisi olla lause mistä muistuttaa aina kun Jussi alkaa puhumaan maahanmuuttajien rikoksista.
99% perussuomalaisista pilaa kaikkien maineen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös