Mainos

Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

  • 1 313 205
  • 3 954

Tompsoni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Kai tuosta nyt voi vielä valittaa johonkin... vaikka EU:hun ?
Ei jinxailla siellä.

Hyvä vaan, että hommat etenee. Mielelläänhän sitä pysyisi Hakametsässä vaikka hautaan asti, mutta karu fakta on se, ettei toi halli selviä jatkossa ihan pikkuremonteilla. Tulevaisuutta siis odotellessa.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Ei jinxailla siellä.

Hyvä vaan, että hommat etenee. Mielelläänhän sitä pysyisi Hakametsässä vaikka hautaan asti, mutta karu fakta on se, ettei toi halli selviä jatkossa ihan pikkuremonteilla. Tulevaisuutta siis odotellessa.

Joo runkosarjan viimeisillä kierroksilla ja etenkin pleijareissa tuli muistutus siitä ettei Hakametsä toimi yhtään kun mennään yli kuudella alkavaan yleisömäärään. Käytävien tilat ja palvelut menevät aivan tukkoon, sekä katsomossa on myös aivan liikaa huonoja paikkoja pelin seuraamisen kannalta.

Hieno homma jos nyt vihdoinkin päästään asiaan ja saadaan ainakin vähäksi aikaa Tampereelle Suomen uusin ja hienoin halli.
 
Eikka86

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Halli täyteen ja kaljaa laskee yksi Restellin työntekijä per tiski, hienosti toimii

Kaiken järjen mukaan tuohon kompleksiin on tulossa täysin eri toimija kuin Restel, he juuri myi Cumulus ketjun pois ja hotelli tuo aikalailla vääntövoimaa ravintolatoimijaksi.

Raha tuosta kompleksista tulee asuinrakennuksista (SRV), hotellitoiminnasta (villi veikkaus s-ryhmä), kauppakeskuksesta (SRV ja villi veikkaus Citicon) sekä kauppakeskuksen ja jäähallin ravintoloista (ainoa kasvava ketju Restamax). Epäilen, ettei Resteliä päästetä tuonne neppailemaan paitsi keskukseen vuokralaiseksi jollain raxilla.

Melkein voisin ottaa kossusta vedon noista toimijoista.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Raha tuosta kompleksista tulee asuinrakennuksista (SRV),
hotellitoiminnasta (villi veikkaus s-ryhmä), kauppakeskuksesta (SRV ja villi veikkaus Citicon) sekä kauppakeskuksen ja jäähallin ravintoloista (ainoa kasvava ketju Restamax).

Boldaus oma. Onko tohon samaan pakettiin tulossa siis ihan kunnon kauppakeskus? Toivottavasti ei, kun Ratinaan rakennetaan juuri isoa kauppakeskusta ja parin minuutin matkan päässä ovat Koskikeskus (jolla ei ilmeisesti mene kaksisesti) ja Tullintori (joka on kai saanut postin yms yms myötä vähän eloa). Vaikuttaa aika erikoiselta, jos tohon tulee vielä yksi kauppakeskus kilometrin sisään. Kahvilat, ravintolan ja pikkukaupat yms yms toimii toki hyvinkin. Vieressä on paljon työpaikkoja, joten asiakkaita luulisi riittävän uusille paikoille.
 
Olisi pitänyt laittaa tuo kauppakeskus heittomerkkeihin mutta tarkoitus (tai näin olen ymmärtänyt) tuolla olisi olla juurikin ravintolaa, kahvilaa ja erikoiskauppaa asiakasvirran saamiseksi tapahtumien ulkopuolella.
 
kananlento

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Pittsburgh Penguins, ManU, NP Ice Hawks
Olisi pitänyt laittaa tuo kauppakeskus heittomerkkeihin mutta tarkoitus (tai näin olen ymmärtänyt) tuolla olisi olla juurikin ravintolaa, kahvilaa ja erikoiskauppaa asiakasvirran saamiseksi tapahtumien ulkopuolella.

Ok, selvä homma. Tuommoinen setti siinä varmasti ihan hyvin toimiikin.
 
Raymond Pearl

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Olisi pitänyt laittaa tuo kauppakeskus heittomerkkeihin mutta tarkoitus (tai näin olen ymmärtänyt) tuolla olisi olla juurikin ravintolaa, kahvilaa ja erikoiskauppaa asiakasvirran saamiseksi tapahtumien ulkopuolella.

Ravintoloiden osalta olen antanut itselleni ymmärtää, että päiväsaikaan tarjolla olisi lounaspaikkaa ym. tarjolla lähellä oleville firmoille. Näin ollen ravintoloita pystyttäisiin hyödyntämään muissakin kuin vain areenan tapahtumissa. Kyllähän tuohon siis fiksun konseptin saa, mutta toivottavasti Ilves ja Tappara eivät jää ilman riittäviä osuuksia ravintolatuotoista ja seurojen vuokraa hallin osalta ei lasketa mitenkään yliampuvien yleisömääräennusteiden mukaan. Korkeintaan 1000+ katsojaa nykyiseen katsojamäärään lienee realismia alkuhuuman jälkeen.
 
hammerhead

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku
Korkeintaan 1000+ katsojaa nykyiseen katsojamäärään lienee realismia alkuhuuman jälkeen.

Mä veikkaan että alkuhuuman jälkeen siellä on ne samat katsojat kuin nyt Hakametsässäkin. Muutama kymmen voi tulla lisää yrityspuolelta kun on paremmat fasiliteetit.

Aika näyttää.
 
R & L

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mä veikkaan että alkuhuuman jälkeen siellä on ne samat katsojat kuin nyt Hakametsässäkin. Muutama kymmen voi tulla lisää yrityspuolelta kun on paremmat fasiliteetit.

Aika näyttää.

Iso merkitys tähän tulee olemaan logistiikan toimivuus. Eli jos hallille saadaan noin 100km:n säteeltä toimivat yhteydet hallille ja hallilta myös pois, niin varmasti saadaan porukkaa paremmin hallille TV:n sijasta.

Toki taas jos yhteydet eivät pelaa, ja ei Tamperelaiset joutuvat jatkossakin kulkemaan omilla autoillaan voi tuo ydinkeskustassa sijaitseva halli toimia juurikin päinvastoin.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC

Kun halli on keskustassa niin eipä siihen juuri parempia kulkuyhteyksiä kuin mitä nyt tulee voi edes saada.
Kun käytännössä kaikki Tampereen sisäiset ja naapurikuntien bussilinjat kulkevat alle 500m etäisyydeltä, junat kulkevat hallin alta ja tuleva ratikka vierestä niin kulkeminen julkisilla on erittäin helppoa.

Jos sitten on näitä joiden on pakko päästä kulkemaan omalla autolla niin parkkihallejahan tuossa ympäristössä riittää ihan riittävästi.
 
Kyllä infra on jo hyvin pitkälti olemassa, mutta lähinnä tarkoitin että yhteyksiä = aikatauluja tulee parantaa nykyistä paremmiksi. VR:än nykyisellä palvelulla ja varsinkin suuntauksella pelkään että täältä (90km päässä keskustasta) ei tule tästä rautatie yhteydestä olemaan hyötyä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kyllä infra on jo hyvin pitkälti olemassa, mutta lähinnä tarkoitin että yhteyksiä = aikatauluja tulee parantaa nykyistä paremmiksi. VR:än nykyisellä palvelulla ja varsinkin suuntauksella pelkään että täältä (90km päässä keskustasta) ei tule tästä rautatie yhteydestä olemaan hyötyä.
Normi liigapeleihin tuollaiset yhteydet tuskin juuri paranevat johtuen niiden suhteellisen pienestä käyttäjien määrästä tai sitten niiden hinta on niin kova ettei niille ole käyttäjiä.
Näiden yhteyksien parantaminen on täysin seurojen kontolla sillä VR tai bussiyhtiöt eivät niitä tappiolla ryhdy ajamaan.
Isompiin tapahtumiin varmaan tullee jotain parempaa yhteyttä mutta siihen se jääkin.
Tampereen sisäisiä yhteyksiä taas on erittäin vaikea parantaa tuolla sijainnilla.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Kyllä infra on jo hyvin pitkälti olemassa, mutta lähinnä tarkoitin että yhteyksiä = aikatauluja tulee parantaa nykyistä paremmiksi. VR:än nykyisellä palvelulla ja varsinkin suuntauksella pelkään että täältä (90km päässä keskustasta) ei tule tästä rautatie yhteydestä olemaan hyötyä.

Niin heille jotka tosiaan kulkevat täältä 90 km päästä ei käytännössä ole muuta vaihtoehtoa kuin oma auto kulkemiseen. Siinä jos / kun käyt katsomassa lähes kaikki kotipelit jos vaan suinkin voit niin tulee vuodessa aika tolkuton määrä kilometrejä, kustannuksista puhumattakaan ?
Ne on ne pienet erot, asutko 5 km päässä hallista jolloin voit mennä vaikka fillarilla vai vedätkö vuodessa vajaan 6000 km ?
 
Suosikkijoukkue
KK
Iso merkitys tähän tulee olemaan logistiikan toimivuus. Eli jos hallille saadaan noin 100km:n säteeltä toimivat yhteydet hallille ja hallilta myös pois, niin varmasti saadaan porukkaa paremmin hallille TV:n sijasta.

Toki taas jos yhteydet eivät pelaa, ja ei Tamperelaiset joutuvat jatkossakin kulkemaan omilla autoillaan voi tuo ydinkeskustassa sijaitseva halli toimia juurikin päinvastoin.
Kun asutaan maalla, mutta halutaan kaupungin palvelut. Ei Tampere ja sen ympäryskunnat ole mikään pääkaupunkiseutu, missä juniin ja busseihin noinkin pitkille matkoille riittää matkustajaa. Kyllä se karu tosiasia on vaan pakko todeta ja sinun joko muuttaa lähemmäs tai kärsiä korvaukset, mutta muutama matkalainen jakamaan kuluja tiputtaa hintaa/ottelu jo aika paljon.
 
Suosikkijoukkue
Tappara, LA Kings, Raiders, Concordia Stingers

Tama.

Suomalainen unelma taitaa olla hakusessa eli mokki keskella ei mitaan kaupungin keskustassa. Eihan tuo 90km suuntaansa ole ideaali mutta silloin taytyy tosiaan joko muuttaa lahemmas tai ostaa katselupaketti.

Perustakaa ilmasilta Areenan ja Ateenan valille, muuten julistan uuden liikennejarjestelyn sudeksi!
 
Keskusteluhan oli siitä miten kävijämäärien käy kun alun "huuma" on uudessa hallissa ohi. Kotikatsomo kokemus on jo nykyään niin laadukas (ja tulee vielä varmasti paranemaan) että kynnys paikan päälle lähtemiseen kasvaa entisestään. Helpolla logistiikalla voidaan kumminkin tuota kynnystä madaltaa, ja varsinkin nyt kun siihen voisi olla tulevaisuudessa myös mahdollisuus. Nykyiset ja tulevat kiskobussit voisivat tarjota tähän kustannustehokkaan vaihtoehdon ja toisaalta mistä sitä tietää jos/kun tämä tulee ajankohtaiseksi voi rataverkko olla jo avoin kilpailulle.

Mitä tuohon Suomalaisen unelmaan tulee, niin olisi kaikkien etu jos meillä olisi tulevaisuudessa myös täältä "maalta" nopeat ja helpot yhteydet isojen kaupunkien keskustoihin.
 
Itsekin maalla asuneena olen samaa mielta mutta tuskin VR alkaa muutamien kymmenen/ max. sadan ihmisen takia hirveasti jarkkaamaan ylimaaraisia junia elleivat joukkueet sita kustanna ja tuskin kustantavat. Ja eikohan tuota Areenaan infraa ole tehty palvelemaan Tampereen talousaluetta, ei Parkanon. Tulevat olemaan mutkattomat paikakuntalaisille
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Keskusteluhan oli siitä miten kävijämäärien käy kun alun "huuma" on uudessa hallissa ohi. Kotikatsomo kokemus on jo nykyään niin laadukas (ja tulee vielä varmasti paranemaan) että kynnys paikan päälle lähtemiseen kasvaa entisestään. Helpolla logistiikalla voidaan kumminkin tuota kynnystä madaltaa, ja varsinkin nyt kun siihen voisi olla tulevaisuudessa myös mahdollisuus. Nykyiset ja tulevat kiskobussit voisivat tarjota tähän kustannustehokkaan vaihtoehdon ja toisaalta mistä sitä tietää jos/kun tämä tulee ajankohtaiseksi voi rataverkko olla jo avoin kilpailulle.

Mitä tuohon Suomalaisen unelmaan tulee, niin olisi kaikkien etu jos meillä olisi tulevaisuudessa myös täältä "maalta" nopeat ja helpot yhteydet isojen kaupunkien keskustoihin.
Ei varmasti ala VR ylläpitämään tuollaisia extravuoroja ja siinä kun ei ole kyse pelkästään siitä onko junia vaan myös siitä onko radalla kapasiteettia ylimääräisiin juniin.
Jos noille matkoille kuljetuksia halutaan parantaa se on ihan täysin seurojen oma juttu onko siihen halua, noilta etäisyyksiltä varsinkin arkipeleihin tulevien määrä on kuitenkin kokonaisuudessa niin pieni ettei seurankaan kannalta ole todennäköisesti kannattavaa ellei saa jotain bussifirmaa mukaan diiliin tai jonkun ulkopuolisen tahon maksamaan osan kuluista.

Kalliimpaa tuo infran pito on jos kaikkialla pitäisi olla yhtälaadukas infra.
 
Eihän se välttämättä tarkoita extravuoroja vaan nykyisten aikatauluttamista niin, että mahdollistavat käydä peleissä julkisella liikenteellä.
Bussiliikenne vaihtoehto varmasti tutkitaan, ja voi olla ihan kannattavaakin liikennettä ainakin nuo uuden hallin ensimmäiset kaudet.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)

Exravuorot ainakin Stadiin kelpaa. Tuo uusi halli houkuttelee myös täältä tulijoita matsiin tai keikalle, Hakametsä on liian hankalan matkan takana näin autottomille. Nyt kun katsoin, niin viimeinen juna Stadiin tälle päivälle olisi 22.37. Aika moni keikka jäisi tulematta.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Eihän se välttämättä tarkoita extravuoroja vaan nykyisten aikatauluttamista niin, että mahdollistavat käydä peleissä julkisella liikenteellä.
Bussiliikenne vaihtoehto varmasti tutkitaan, ja voi olla ihan kannattavaakin liikennettä ainakin nuo uuden hallin ensimmäiset kaudet.
Kyllähän se monessa tapauksessa tarkoittaa extravuoroa kun kaikki junat eivät vaan pysähdy kaikkialla.
Radoilla kun on tietty kapasiteetti ja mm. uuden Äänekosken sellutehtaan myötä liikenne radoilla kasvaa niin ilman uutta raidekapasiteettia ei uusia ylimääräisiä vuoroja tai pysähdyksiä tule.

Exravuorot ainakin Stadiin kelpaa. Tuo uusi halli houkuttelee myös täältä tulijoita matsiin tai keikalle, Hakametsä on liian hankalan matkan takana näin autottomille. Nyt kun katsoin, niin viimeinen juna Stadiin tälle päivälle olisi 22.37. Aika moni keikka jäisi tulematta.
Isoille keikoille on tähänkin asti järjestetty extravuoroja tai lisäävaunuja, normaali liigapeleihin niitä ei järjestetä kun se ei vaan kannata.
Sehän on kiinni siitä miten keikkajärjestäjät ja VR haluavat koordinoida homman.
 
vetti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, CAR, HIFK (salaa)
@Jani82 hyvä niin. Keikan jälkeen kun pääsee himaan, niin sopii oikein hyvin. Stadista himaan pääsee käytännössä paria tuntia lukuunottamatta aina. Ei Tamperetta ole mitään vastaan (päinvastoin), liigaa en seuraa käytännössä ollenkaan. Siihen nuo nykyisetkin aikataulut riittäisivät.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Nostellaas ketjua taas "hereille". Aamulehti uutisoi, että kannen ja areenan rakennustyöt voivat alkaa jo 25.9 ? Kreate on jättänyt meluilmoitusen paalutukseen liittyen. Töitä tultaisiin tekemään aika "myöhään"....
No eiköhän tästäkin joku varmuudella valita....

linkki uutiseen

huomioithan että Aamulehden uutisia voit lukea 5 kpl ilmaiseksi viikon aikana, eli jos olet jo useamman lukenut niin uutinen ei välttämättä aukea
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös