Kummola ”rakentaa” Tampereelle jäähallin -seurantaketju

  • 1 297 431
  • 3 967

Mr. Jones

Jäsen
Ja tuo Handyyn postaus liittyi millä tavalla Jyväskylän hallitilanteeseen? Tuossa spekuloitiin vaan tunnelmassa tapahtuvaa muutosta, joka lienee aivan selvä fakta, että se heikkenee. Ei siitä tarvitse mitään herneitä nenään vetää. Kyllä varmaan sama kävisi myös täällä, mikäli hallin koko tuplattaisiin.

Herneitä nenään? Olen kannattanut Jypiä yli 20 vuotta ja toivoisin todella että sinnekin saataisiin ISO halli. Halli jonka kautta seura saisi myös paremmin tuloja, ja jossa voisi järjestää jotain muutakin kuin lätkää.

Tunnelma on tietysti yksi lätkämatsin tekijä mutta olisi järjetöntä ajatella hallihanketta tunnelman kautta. Joukkueen pitkäaikainen menestys tarvitsee taustatekijät kuntoon ja halli on yksi niistä.
 
Suosikkijoukkue
Ipa, ipa, ipa, ipaa...
Minä täällä vastausta odotellessa tirskun vahingoniloisena.
Minä en todellakaan oikein tiedä miten siinä kävi, mutta Tapparan logo vaan katosi yllättäen näkyvistä.

Vahingonilo on tuosta kaukana, kyse on junnujäistä. Hienoa että kaupunki pelasti hallin.

Esimerkki löytyy aiemmilta vuosilta, sillä myös Tesoman jäähalli rakennettiin yksitykinvaroin, mutta sekin kaatu lopulta kaupungin syliin (jälleen, hienoa että kaupunki pelasti hallin junnu ja alasarja jäiksi).

Junnujäästä on huutava pula, ja sitä ei tietty uusi monitoimihalli auta sen kummemmin…
 
PJx

Itse asiassa muistaakseni Ilves ja KooVee lähtivät mukaan halliyhtiöön (+jotain muuta) ja kaupunki otti ainakin osittaisen ylläpitovastuun jääaikoja vastaan. Lisäksi Tesoma2 ja Haka3 muodostavat muistaakseni oman yhtiönsä mutta niitä hoitaa samat kaverit kuin kaupungin halleja. Tiedä sitten miten kokonaisuutta hallinnoidaan...

Sinänsä varsinkin uuden kompleksin harjoitushalli toisi ehkä jotain lohtua junnujäille, jos Haka1:stä ei sulatettaisi.

Tyystin kiekon ehdoilla uusi halli ei nouse. Jo pelkät korkokulut jäisivät joukkueilta maksamatta (esim. 70M€ ja 5% korko -> 3.5M€). Molempien joukkueiden kokonaisbudjetit olivat siinä 5M€ luokkaa.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Pistää vaan suunnittelussa silmään tuo yksi kohta: "Hyvän sijainnin takia halliin ei tarvitse tulla omilla autoilla". Tampereen joukkoliikenteellä se ei vain onnistu, että ihmiset hylkäisivät oman autonsa. Mieluummin sitä istutaan parikymmentä minuuttia ruuhkassa hallilla mukavassa autossa ja kuunnellaan Hiitelän boksia kuin hikisessä tungoksessa bussissa tai pahimmassa tapauksessa kylmässä odottamassa sitä bussia.

Niin sijaintihan hallilla on toisaalta hyvä, aivan keskustassa. Yksi merkittäviä ongelma on kylläkin paikoitustila ja lähinnä sen puute. Hallin sivuilla oli maininta n. 720 paikkaisesta paikoitushallista. Lähistöllä ei ole ilmaista parkkitilaa oikeastaan yhtään sopivan kävelymatkan päässä. Muuta paikoitustilaa löytyy esim. Tullin alueelta ja ratinasta sekä Koskikeskuksesta että myöskin rautatieasemalta. Kaikki on kuitenkin maksullista !
Ja vaikka julkinen liikenne olisikin kuinka hyvin toteutettu erittäin merkittävä osa katsojista tulee jatkossakin omilla autoilla hallille. Nyt Hakametsään on helppo tulla omalla autolla, parkkitilaa löytyy hallin pihalta reilusti, mutta mikä tärkeintä myöskin hallin välittömästä läheisyydestäkin.
Jo nyt tuolla alueelle jonne hallia suunnitellaan on ahtaat ja kapeat kadut ja liikennettä paljon. Miten tukkoon kadut menevät jos hallista purkautuu 10.000 katsojaa ?
 
kritiikki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Joo, tuota, kyllä näyttää siltä että tuon paljon pauhatun monitoimihallin ensimmäiset lapioniskut lyödään, ehkäpä jo routaiseen maahan. Ei siis odoteta juhannuksen kastematokelejä, vaan ihan jäiseen maahan.

Mihin, se on se suuri kysymys. Jokaisen ihmisen Tampereella olisi hyvä katsella hieman ennen kello 7 joka on hallinrakentajien tyypillinen työpäivän aloittamisaika,- että lompsiiko sieltä mies koivistolainen päässä ja lapio kädessä oman ikkunan näköetäisyydelle maata kaivamaan, kohta se alkaa.

No, jos helsingissä hjalliksessa käy yhden joukkueen voimin 7- tonnia ihmisiä, niin tampereella kahden joukkueen voimin käy samassa aikajänteessä 10 tonnia ihmisiä.

Nyt on hyvä aloittaa tuo hanke kun työmiehen saa puoleen hintaan- ja virolaisen vielä siitä puoleen hintaan, että näinhän se menee.
Kyllä markkinakapitalisti rahan haistaa.

Täytyy oikein lainata itseäni, kuinka oikeassa olinkaan joku kuukausi sitten. Hienolta vaikuttava hanke, kunpa tulisi toteutumaan.
Ensimmäistä lapion pistoa odotellaan kiihkeästi varmaankin Tampereen lisäksi ystävällisessä naapurimaassamme Eesti, Eesti, Eesti kaipaan sinne perkeleesti.
Taas on suomes, töitä tarjoll, kun vaan vähän tinkii palkoista. Ammatitaidosta ei tarvitse tinkiä.

Täytyy myöntää, että tuo Tarinankertoja vaikuttaisi oleva melkein sisäpiirissä, kun arvailee aika lähelle noita asioita.
Itse olen ulkopiirissä ja pitkällä. Minua kiinnostaa vain kiakko ja silloin tällöin kalja, mutta sitähän ne päätuotteet tulevat olemaankin Sinikupoli:ssa, joka tulee siis olemaan nimiehdotukseni uudelle kapakkahallille jossa oheistuotantona nähdään pari kiakkopeliä viikossa talvis-aikaan.
 
Handyy

Jäsen
Herneitä nenään? Olen kannattanut Jypiä yli 20 vuotta ja toivoisin todella että sinnekin saataisiin ISO halli. Halli jonka kautta seura saisi myös paremmin tuloja, ja jossa voisi järjestää jotain muutakin kuin lätkää.
En kyllä haluaisi ISOA hallia, haluaisin tarkoitukseen sopivan kokoisen hallin. Ei Jyväskylään olisi mitään järkeä rakentaa 8 000 ihmistä vetävää arenaa sen takia, että siellä voitaisiin vetää pari ylimääräistä keikkaa vuodessa. Tykkään henkilökohtaisesti muutenkin esim. NHL:ssä Detroitin ja Pittsburghin areenoista uusien megakompleksien sijaan à la New Jersey.

Tokihan uusi areena on hyvä asia Tampereelle, mutta ilmaisin mielipiteeni vain tunnelman kannalta ja toivottavasti nyt edes se seisomakatsomo hallin päätyyn saataisiin... Edes vieraskannattajille, jos omat eivät halua seisomaan. Turussahan seisominen näissä playoffeissa aiheutti vieraskannattajille ulosajoja.
 
Suosikkijoukkue
Ilves
Niin sijaintihan hallilla on toisaalta hyvä, aivan keskustassa. Yksi merkittäviä ongelma on kylläkin paikoitustila ja lähinnä sen puute. Hallin sivuilla oli maininta n. 720 paikkaisesta paikoitushallista. Lähistöllä ei ole ilmaista parkkitilaa oikeastaan yhtään sopivan kävelymatkan päässä. Muuta paikoitustilaa löytyy esim. Tullin alueelta ja ratinasta sekä Koskikeskuksesta että myöskin rautatieasemalta. Kaikki on kuitenkin maksullista !
Ja vaikka julkinen liikenne olisikin kuinka hyvin toteutettu erittäin merkittävä osa katsojista tulee jatkossakin omilla autoilla hallille. Nyt Hakametsään on helppo tulla omalla autolla, parkkitilaa löytyy hallin pihalta reilusti, mutta mikä tärkeintä myöskin hallin välittömästä läheisyydestäkin.
Jo nyt tuolla alueelle jonne hallia suunnitellaan on ahtaat ja kapeat kadut ja liikennettä paljon. Miten tukkoon kadut menevät jos hallista purkautuu 10.000 katsojaa ?

Osta yliopiston parkkilupa ~ 15 euroo/vuosi. Sillä pysäköi vuoden hallinviereisellä yliopiston parkkiksella.
 
Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
En kyllä haluaisi ISOA hallia, haluaisin tarkoitukseen sopivan kokoisen hallin. Ei Jyväskylään olisi mitään järkeä rakentaa 8 000 ihmistä vetävää arenaa sen takia, että siellä voitaisiin vetää pari ylimääräistä keikkaa vuodessa. Tykkään henkilökohtaisesti muutenkin esim. NHL:ssä Detroitin ja Pittsburghin areenoista uusien megakompleksien sijaan à la New Jersey.

Ongelmahan on siinä, että tunnelma on helppo luoda täyteen ahdettuun halliin tyyliin Jyväskylä. Hakametsäkin on hyvä paikka silloin kun se on täysi ja ottelu on merkityksellinen. Tuo on kuitenkin pienen hallin ainoa hyvä puoli. Tampereella seurat suorastaan huutavat lisää aitiotilaa yms. toimintaa, jolla on mahdollista kohdentaa rahavirtoja paremmin seuroille. Uusi monitoimihalli luo seuroille todella paljon paremman ympäristön kasvattaa taloutta ja ottelutapahtumia. Jos tunnelmaa ei synny, niin se on fanien ongelma. Tampereella ei ole mahdollista rakentaa jotain max. 4000-paikkaista kylähallia.

Joka tapauksessa pidän itsestäänselvyytenä, että uuden hallin noustessa molemmat päädyt sisältävät SEISOMAKATSOMOT faneille. Ja toivon, että molempien seurojen faniyhdistykset tämän asian tuovat hyvin isosti esille. Loistavan keskustahallin lisäksi tuo olisi merkittävä teko suomalaiselle fanikulttuurille. Tässä tapauksessa Ruotsista on otettava mallia!
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Herneitä nenään? Olen kannattanut Jypiä yli 20 vuotta ja toivoisin todella että sinnekin saataisiin ISO halli. Halli jonka kautta seura saisi myös paremmin tuloja, ja jossa voisi järjestää jotain muutakin kuin lätkää.

Tunnelma on tietysti yksi lätkämatsin tekijä mutta olisi järjetöntä ajatella hallihanketta tunnelman kautta. Joukkueen pitkäaikainen menestys tarvitsee taustatekijät kuntoon ja halli on yksi niistä.

Mitenköhän ISON hallin sitten tahtoisit? Mielestäni sopivan iso olisi jokin max 6200 katsojaa vetävä halli. Tämä siis Jyväskylästä...Tampereelle tuleva hallin kokohan tehdään juuri mm-kisoja ym. varten. Liigapeleihin halli toki on "liian" iso, mutta mahdollisissa pudotuispeleissä saattaa lähes täyttyäkkin. Tietty monitoimihallissa voi pelata muutakin sekä järjestää konsertteja ja muita tapahtumia.
 
Rafael

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Bristol City
Liigapeleihin halli toki on "liian" iso, mutta mahdollisissa pudotuispeleissä saattaa lähes täyttyäkkin. Tietty monitoimihallissa voi pelata muutakin sekä järjestää konsertteja ja muita tapahtumia.

Mietiskelin millainen vaikutus hallin sijainnilla oikeasti voi olla katsojalukuihin. Hallin paikan muuttuminen Hakametsästä lähes ydinkeskustaan vaikuttaa mielestäni hyvin oleellisesti tiettyihin seikkoihin. Halli tulee keskelle Tamperetta, jolloin esim. keskustassa ja lännessä asuville tuo seikka tuo selkeitä muutoksia. Aiemminhan lännessä asuvat ovat joutuneet julkisilla liikkuessa suorittamaan todella ärsyttävän vaihtorulianssin. Nyt joka puolelta pääsee yhdellä linjalla hallille. Iso osa julkisten linjoista kulkee vieläpä aivan hallin ohi. On iso asia, jos matka hallille lyhenee jopa reilulla puolella tunnilla. Hakametsästä julkisilla kulku nimittäin on todella hidasta ellei asustele Itä-Tampereella. Hakametsä on sijainniltaan sellainen, että se pakottaa hyvin herkästi turvautumaan autoon.
Lisäksi Hakametsässä on se ongelma, että matsin yhteyteen ei voi yhdistää oikeastaan mitään muuta tapahtumaa/tekemistä, koska etäisyydet ovat mitä ovat ja jatkuva huoli "logistiikasta" rassaa mieltä. Uuden hallin myötähän esim. ennakkopelit kokevat valtavan mullistuksen, kun keskustan kuppiloihin voi väki tulla vaikka heti duunipäivän jälkeen ottamaan kuppia tai vaikka kiertelmään kauppoihin yms. Matsin jälkeen sitten vaan dösään ja kotiin alta puolentunnin. Sikäli mikäli TKL muokkaa aikataulujaan ja reittejään hallin tapahtumille suotuisammaksi. Ja matsin jälkeen on niin helppo jäädä keskustaan jälkipeleihin. Ei tarvitse huolehtia Hakametsän tavoin siitä kuinka pääsee kotiin tai keskustaan.

Uskoisin siis, että hallin sijainti eittämättä vaikuttaa katsojalukuihin positiivisesti. Niin paljon parempi tuo sijainti olisi kaikinpuolin.
 
Tuen Vety

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lätkä Lentää Oy
Pistää vaan suunnittelussa silmään tuo yksi kohta: "Hyvän sijainnin takia halliin ei tarvitse tulla omilla autoilla".
Kun Mouhijärvelle saadaan rakennettua rautatieyhteys, niin ei pitäisi olla asiasta huolta Tappara-leirissä.
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Niin sijaintihan hallilla on toisaalta hyvä, aivan keskustassa. Yksi merkittäviä ongelma on kylläkin paikoitustila ja lähinnä sen puute. Hallin sivuilla oli maininta n. 720 paikkaisesta paikoitushallista. Lähistöllä ei ole ilmaista parkkitilaa oikeastaan yhtään sopivan kävelymatkan päässä.
Siis nimenomaan tämän pistää monen miettimään sitä, että kannattaako peliin enää tulla autolla kun parkkeeraus maksaa enemmän kun julkiset kulkuneuvot ja samalla voi ottaa ne muutamat oluet pelin ohessa.

Ja vaikka julkinen liikenne olisikin kuinka hyvin toteutettu erittäin merkittävä osa katsojista tulee jatkossakin omilla autoilla hallille. Nyt Hakametsään on helppo tulla omalla autolla, parkkitilaa löytyy hallin pihalta reilusti, mutta mikä tärkeintä myöskin hallin välittömästä läheisyydestäkin.
Osa tulee silti kyllä, mutta moni jättää tulematta omilla autoillaan juuri tuon maksullisen pysäköinnin takia ja vaihtaa julkisiin.
Hakametsään on helppo tulla autolla kun pysäköinti on maksutonta.
 
Koke72

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Philadelphia Flyers
Kaiken kaikkiaan uusi hallihanke vaikuttaa erittäin lupaavalta. Seisomakatsomoista haluaisin kommentoida sen verran, etteivät ne ole mielestäni nykyaikaa. Kenties ne voitaisiin kuitenkin toteuttaa käännettävillä tuoleilla ja riittävän leveillä penkkirivien väleillä. Toivotaan nyt ettei ratapihan alueelta löydy mitään liito-oravia tai muita yllätyksiä. Kyllä Tampere ansaitsee uuden monitoimiareenan!
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Siis nimenomaan tämän pistää monen miettimään sitä, että kannattaako peliin enää tulla autolla kun parkkeeraus maksaa enemmän kun julkiset kulkuneuvot ja samalla voi ottaa ne muutamat oluet pelin ohessa.

Osa tulee silti kyllä, mutta moni jättää tulematta omilla autoillaan juuri tuon maksullisen pysäköinnin takia ja vaihtaa julkisiin.
Hakametsään on helppo tulla autolla kun pysäköinti on maksutonta.

Niin Tamperelaisten on helppo tulla julkisilla, mutta on myös sellaisia ihmisiä jotka tulevat kauempaa katsomaan pelejä. Itsellä on hallille matkaa n. 100 km suuntaansa joten julkiset ovat todellakin poissa laskuista. Täältä kyllä pääsee vaikka junalla tai bussilla tampereelle mutta takaisin pääsee seuraavana päivänä =).
Mutta eiköhän valtaosa peliin tulijoista tulisi sitten julkisilla jos tuo halli tuohon kerta tulee.
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Mietiskelin millainen vaikutus hallin sijainnilla oikeasti voi olla katsojalukuihin......Uskoisin siis, että hallin sijainti eittämättä vaikuttaa katsojalukuihin positiivisesti. Niin paljon parempi tuo sijainti olisi kaikinpuolin.

Kyllähän hyvä sijainti helpottaa ihmisten hallille menoa, mutta silti vaikea uskoa että halli saataisiin runkosarjassa kovinkaan usein täyteen. Vielä kun molemmat Tamperelais joukkueet ovat jossain määrin kontanneet. Saattaahan toki olla että joukkueet pelaavat tuolloin jo paremmista sijoista. Hallia tullaan varmasti aluksi myös ihmettelemään, mutta kauan sitten tuollainen uutuudenviehätys kestää?

Uusia halleja Suomi toki kaipaa ja hienoa että sellainen on tulossa.
 
No ei varmaan täyteen saataisi yhdessäkään arkimatsissa, mutta tuo on aika toisarvoinen seikka, jos uusi areena tuo noin muuten huomattavasti lisää rahavirtoja seuroille. Tapparahan on kuitenkin menestynyt liigassa tasaisesti, jos ei lasketa surullista 90-lukua mukaan. Ja menestys on vaikuttanut yleisökeskiarvoihin täällä oikeastaan yllättävän vähän. Koska jos menestytään, niin ei tarvitse mennä hallille, koska kaikki on hyvin ja jos kontataan, niin ei viitsitä mennä katsomaan moista paskaa. Uskon kuitenkin, että tuo "peruskatsojien" määrä kasvaisi kummallakin seuralla selkeästi. Keskeinen sijainti mahdollistaisi hyvän ajankulun "satunnaiskatsojalle" huomattavasti pienemmällä vaivalla. Lisäksi puitteet olisivat tuollaiselle katsojakunnalle kerralla kunnossa. Ja luonnollisesti silloin kun puitteet ovat kunnossa, niin urheilullisen puolenkin kehittäminen on paljon helpompaa. Tällä hetkellä esim. Tappara ymmärtääkseni on ottelutapahtumien ja sponsoreiden osalta jo ns. tapissa. Mitään uutta ei pystytä kehittämään.
 
RV16

Jäsen
Suosikkijoukkue
Chilinakit ja muu paskansyönti
Jos halli käy liian isoksi, niin yksi vaihtoehto on tietysti sulkea se yläkatsomo ja vetää jenkkityyliin mustat verhot yläkatsomon eteen, kuulema tiivistää kummasti tunnelmaa.
 
Henkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liiga, NHL, CHL, SHL
Jos halli käy liian isoksi, niin yksi vaihtoehto on tietysti sulkea se yläkatsomo ja vetää jenkkityyliin mustat verhot yläkatsomon eteen, kuulema tiivistää kummasti tunnelmaa.

Eikös joskus ollut puhetta suljettavasta välikatosta? Yläkatsomo häviäisi silloin tarvittaessa kokonaan kuvasta ja äänikään ei katoaisi sen jälkeen "verhojen taakse". Lappeenrannan kisapuiston kaltainen tiivis pikkualaosa olisi tunnelman kannalta erinomainen.
 
Vaughan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Kyllä tämä julkistus oli kaikkiaan positiivinen yllätys! Hallin sijainti on liki täydellinen - kunhan pysäköintipaikoista huolehditaan edes jotenkin.

Koko on myös Tampereelle sopiva. Se on pienempi kuin Turun katsojakadosta kärsivä lähiöhalli. Ja jos ajatellaan että tamperelaisjoukkueet ovat jo 10 vuotta sitten vetäneet yli 6000 kausikeskiarvoja, niin nyky-Tamperereella pitäisi olla täysin mahdollista ylittää se - jos lippujen hinnat ovat kohtuulliset. Ja miksi eivät olisi - jos verrataan Helsinkiin, niin siellä se on se pienessä perinteisessä hallissa pelaava joukkue, joka repii korkeita hintoja ankeista oloista... Espoon monitoimiareenassa katsomoon pääsee Hakametsää halvemmalla.

Keskusareenasta tulisi ainoa uusi halli Suomessa, jossa pelaa kaksi joukkuetta (toivottavasti myös Ilves lähtee mukaan, vaikka johtohenkilöstöstä löytyykin tapparalaisia). Myös ajankohta on liki täydellinen rakentamiseen, koska kustannukset ovat laskeneet useita kymmeniä prosentteja siihen verrattuna, jos aloitus olisi ollut 2 vuotta sitten.

Mouhijärveläisten traktoriparkki kannattanee järjestää johonkin radan varteen, koska ainakin pääradan suunnasta tulevien katsojien määrä varmasti lisääntyy. Toisaalta ilvesläisille matka Hervannasta hallille tietenkin kasvaa...
 
Handyy

Jäsen
Eikös joskus ollut puhetta suljettavasta välikatosta? Yläkatsomo häviäisi silloin tarvittaessa kokonaan kuvasta ja äänikään ei katoaisi sen jälkeen "verhojen taakse". Lappeenrannan kisapuiston kaltainen tiivis pikkualaosa olisi tunnelman kannalta erinomainen.
Tuollainen olisi erinomainen vaihtoehto. En kannata pelkkiä penkkien verhoilua mainoksilla tai tummalla kankaalla, koska halliin jäisi silti tyhjä fiilis. Tuollaisella välikatolla saataisiin jo ihmeitä aikaan, toivottavasti edes harkitsevat sellaista!
 
Piiskuri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oranssi, sympatiat sinisille
Rafael kirjoitti:
Joka tapauksessa pidän itsestäänselvyytenä, että uuden hallin noustessa molemmat päädyt sisältävät SEISOMAKATSOMOT faneille. Ja toivon, että molempien seurojen faniyhdistykset tämän asian tuovat hyvin isosti esille. Loistavan keskustahallin lisäksi tuo olisi merkittävä teko suomalaiselle fanikulttuurille. Tässä tapauksessa Ruotsista on otettava mallia!

Kannatettavaa. Riittävän laaja yhtenäinen seisomakatsomo on ehdoton edellytys hyvälle tunnelmalle. Toinen seikka, jonka toivoisin otettavan huomioon tähän maahan seuraavaa uutta kompleksia suunniteltaessa, on aitioiden sijoittelu. Jos tunnelma halutaan tappaa, kannattaa aitioiden sijoittelussa ottaa mallia Espoosta. Jos sen sijaan halutaan panostaa ottelutapahtuman stimmunkiin (jota myös monet aitiovieraat haluavat kokea yhtä lailla kuin itse peliä!), pitäisi aitiot sijoittaa katsomoiden yläreunoille. Siis, EHDOTTOMASTI:
1. yksikerroksinen katsomorakenne ja
2. riittävän jyrkät katsomot!

Espoossa tämä olisi ollut nykyinen katsojakapasiteetti saavuttaen mahdollista, jos alakatsomo kiertäisi koko kaukalon ja penkkirivejä olisi 5-6 enemmän.

Jaffala alkaa olemaan jo sen kokoinen, että kaksikerroksinen katsomo puoltaa paikkaansa. Kuitenkin tuollaiset 8000-9000 vetävä halli toimii mielestäni yksikerroksisena heittämällä paremmin, kunhan se rakennetaan riittävän tiiviiksi.
 
Suosikkijoukkue
Steelborn, Ich bin ein mouhijärveläinen
Ratina revisited?

Netin ja Aamulehden havainnekuvissa alue näyttää 20 x Ratinan betonimöhkäle. Koko hoito tulee vielä ikään kuin katon päälle, mikä lisää visuaalisuuskuormaa. Haiskahtaa vahvasti 70-luvulta.

Halli keskustaan on hyvä liike, möhkälemalli ei. Jos siis hallia ylipäätään kaipaa, Hakametsän halli on hyvä ja pyhä ja meille aivan riittävä. Suomessa on jo kaksi isomman luokan hallia mm. konserttien tarpeisiin Turussa ja Hsingissä. Kaikesta ei tarvitse kilpailla: kansakunnan ja ympäristön etu vs. alueiden välinen turha, pikkumainen kilpailu. Viemme toisiltamme jalatkin suusta.

Uutta Ratinaa potenssiin 3 emme tarvitse. Miten siitä edes saisi ihmisenkokoisen on tietysti hyvä kysymys. Iso osa pitäisi olla maan alla, nyt tulee juuri päinvastoin. Aamulehdessä joku arkkitehti sanoi, että tämä on Tampereelle tyypillinen suuruudenhullu hanke. Junttimeininkiä siis. Valitettavasti.

Keskustan ja uuden kehittäminen voisi olla myös kaunista, pienimuotoista, pikkuhiljaa tekemistä.

Joku sanoi lehdesä, että kv. arkkitehtikilpailua ei ehditä järjestää, koska on niin kiire. Se saattaakin olla tässä se isoin moka - mm-kisoja tulee ja menee, mutta halli on siinä ainakin sata vuotta. Kiireellä tehtynä pelko on iso, että siitä tulee tautisen ruma.
 
holvius

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara,Red Wings
Minun mielestäni ainoa mikä möhkäleen rakentamista puoltaa on yleinen taloudellinen ilmapiiri. Kukapa olisi aavistanut esim. ketjua aloitettaessa, että kohta on puolet rakennustyömiehistä kortistossa.

Möhkäleen rakentaminesta saa moni duunari makkaraa leivän päälle, mikä on ehdottoman positiivisita. Sen sijaan rakentaminen radanpäälle ei taida olla mitään mailman halvinta hupia. Ratahallintoa yritettäneen hoitamaan muutostyöt omasta pussistaan.

Oma näkemykseni on ettei toteudu. Jotenkin vaikuttaa puuhastelulta, jossa tärkeimmät eli rahoittajat loistavat poissa olollaan.
 
Mr. Jones

Jäsen
Mitenköhän ISON hallin sitten tahtoisit? Mielestäni sopivan iso olisi jokin max 6200 katsojaa vetävä halli. Tämä siis Jyväskylästä...Tampereelle tuleva hallin kokohan tehdään juuri mm-kisoja ym. varten. Liigapeleihin halli toki on "liian" iso, mutta mahdollisissa pudotuispeleissä saattaa lähes täyttyäkkin. Tietty monitoimihallissa voi pelata muutakin sekä järjestää konsertteja ja muita tapahtumia.

No iso halli voisi olla saman kaltainen kuin Espoossa. Eli katsojamäärä tuolla 6000 - 7000 vaiheilla (ehkä 7000 on liikaa). Kyllä tuo Hippokseen verrattuna olisi "iso"...

Vaikka suunnitellun Tampereen hallin sijainti on keskeinen, mietityttää liikenteen sujuvuus ympäristössä. Voisi kuvitella että aika takkuiseksi menee, riippuen ehkä hieman siitä miltä suunnalta on hallille tulossa. Tämä siis autoilijoiden osalta. Julkisten kannalta sijainti on meilkeinpä paras mahdollinen, kuten on todettukin.
 
ultras

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara Tampere
Oma näkemykseni on ettei toteudu. Jotenkin vaikuttaa puuhastelulta, jossa tärkeimmät eli rahoittajat loistavat poissa olollaan.

Itse olen vahvasti sitä mieltä tämä puoli lienee oikeinkin hyvin kuosissa.

Asia on jo viety niin pitkälle etten usko sen enään kaatuvan vaan tuo halli nousee, olisi melkein häpeällistä ettei se tälläisten kaavailuiden ja suunnitelujen jälkeen yhtään lapion lyöntiä maahan saisi.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös