Kummittelu

  • 127 242
  • 322
Suosikkijoukkue
Mestaruuden jälkeinen krapula 2022-
Kiinnostava ketjuhan tämä vaikka moneen asiaan löytyykin varmasti luonnollinen selitys. Hyvä esimerkki tällaisesta vähän tieteen ja uskomusten rajamaille sijoittuvasta ilmiöstä, jota ainakin itse olisin kiinnostunut havainnoimaan, ovat Paasselän meteroriittikraaterin luona havaitut valopallot eli Paasselän pirut. Meteorikraaterit kiinnostavat jo vähän koulutuksenkin pohjalta ja Paasselän kraaterin magneettiset häiriöt tekisivät paikasta erityisen mielenkiintoisen vierelukohteen. Ilmiö itsessään on ollut tiedossa alueella satoja vuosia ja vastaavia ilmiöitä tunnetaan ympäri maailmaa ja aiheuttajiksi on epäilty muun muassa virvatulta, maavaloa, pohjasta purkautuvaa metaania sekä pietsosähköistä ilmiötä, kuten wikipedia meitä valistaa.

Tämä video ilmiöstä on mielenkiintoinen, mutta en lähtisi vielä sen perusteella lopullisia johtopäätöksiä vetämään. Kuitenkin todella kiinnostava ilmiö ja varmasti tapaus, joka juuri esimerkiksi 1800-luvulla on mielletty yliluonnolliseksi ilmiöksi. Kenelläkään kokemuksi vastaavista järvivaloista? Itse olen suolla nähnyt kerran pimeällä oletettavan metaanikaasun aiheuttaman leimahduksen, mutta tuollaisia liikkuvia valopalloja en todellakaan.

Edit: ja Doanerille vilpittömät pahoittelut, jos katkaisin uskon yliluonnolliseen.

Edit 2: Tässä muuten iltalukemista ketjun aiheeseen liittyen eli Heikki Tikkalan 1993 julkaisema kirja suomalaisista kummittelutapauksista: Olevaisen yöpuoli : Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia pdf-muodossa. Itse tuon olen joskus lukenut ja ihan mielenkiintoista tavaraa vaikka ei niihin sinällään uskoisikaan.

Voiskohan noissa valoissa olla jotain samaa näiden kanssa?

http://www.hessdalen.org/
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
Voiskohan noissa valoissa olla jotain samaa näiden kanssa?

http://www.hessdalen.org/

Jep, muun muassa tähän ilmiöön viittasin sillä, että ilmiö on tunnettu ympäri maailman. Nuo norskivalot taitavat olla yksi kuuluisimpia esimerkkejä. Henkilökohtaisesti kiinnostaisi se onko näillä ilmiöillä yhteyttä juuri tuohon vesialtaan syntytapaan eli Paasselän kohdalla meteoriittikraateriin. Hessdalen toisaalta on vuono eli jäätikän muovaama muodostuma. Hessdalenin ilmiötähän seuraa Østfoldin yliopiston mittausasema eli ihan todellisesta ilmiöstä on kyse.

Edit: Sen verran, että jos noihin paranormaaleihin ilmiöihin noin yleisesti haluaa uskoa, niin itse ainakin kiinnittäisin huomioni suurempiin alueisiin, joilla näitä ilmiöitä on laajalta spektriltä havainnoitu toistuvasti, kuten vaikka Bridgewaterin kolmioon, Bennigtonin kolmioon tai kuten joskus jo olen kirjoittanut Skinwalker ranchiin. Varsinkin tuo viimeinen tapaus on jo jotenkin niin uskomaton ,että pistää jo vähän miettimään skeptikonkin, jos yhtään totuuspohjaa aiheessa olisi.
 
Viimeksi muokattu:

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Vaikka tätä lukee näin aamulla, nousee ihokarvat pystyyn. Ikävää.

Itse olen aina jotenkin uskonut kaikkeen yliluonnolliseen. En mitenkään isosti, mutta mistä sitä ikinä tietää. Omakohtaista kokemustakin löytyy. EHKÄ.

Oltiin useamman kerran kun olin noin 4-6 vuotias vanhempieni (Isä ja Äitipuoli) kanssa heidän tuttujensa mökillä Luvian saaristossa kyläilemässä. Samalla saarella oli toinenkin mökki noin kilometrin päässä mökistä jossa olimme.

Tämä toinen mökki oli kaksi kerroksinen ja pihapiirissä oli vielä pienehkö "talli" tms. jossa oli lampaita ollut aikanaan. Mökistä mulle kerrottiin sen verran että siellä oli tapahtunut kaiken näköistä kummallista aikanaan ja ketään ei IKINÄ nukkunut siellä. Eikä liikkunut siellä muutenkaan yöaikaan. Päiväsaikaan kyllä siellä oltiin normaalisti, mutta sen mökin asukaskin siirtyi aina nukkumaan viereiseen talliin.

Joskus käydessämme siellä mökillä ihan päivä aikaan, olimme porukalla alakerrassa ja jostain kumman syystä lähdimme äitipuoleni kanssa katsomaan millainen se yläkerta on. Kiersimme läpi muistaakseni kolme huonetta ja kolppasimme paikkoja, jos vaikka jotain kivaa ja vanhaa löytyisi.
Viimeisessä huoneessa ollessamme äitipuoleni avasi ns. ullakkokomeron oven ja siellä oli joku hahmon näköinen juttu. Äitipuoleni ja minä aloimme huutamaan täysin samaan aikaan ja yritimme juosta pois huoneesta, mutta kumpikin vain kaaduimme selällemme lattialle ja samalla muu porukka juoksi alakerrasta katsomaan onko joku hätänä. Mitään ei tietenkään löytynyt.

Tuon kerran jälkeen en enää olisi halunnut talolla käydä, enkä myöskään uskaltanut mennä yksin yläkertaan johtavien rappusten ohi. Aina meni iho "kananlihalle" kun siitä ohi menin. Noin kaksi kertaa siis.

Pari viikkoa tämän jälkeen saimme taas kutsun sinne mökille ja kun olimme paatilla lähdössä sinne, niin laituripaikalle tuli toinen vene, jossa oli jotain peitettynä huovalla sinne pohjalle. No tämän "kummitusmökin" asukki se siellä pötkötti kuolleena ja reissu mökille jäi tekemättä.

Oli kuulemma yläkerrasta löytynyt siitä huoneesta, jossa olimme näkevinämme jotain. Olisikohan tuo hemmo nähnyt saman ja saanut sydänkohtauksen tai jotain muuta.

Ikinä en ole sen jälkeen siellä mökillä käynyt enkä mene. En edes muista missä päin tämä paikka on, enkä välitäkään. Nyt n.30 vuotta myöhemminkin tämän muisteleminen saa paikat hakkaamaan.

Saattaa olla, että mielikuvitus on tehnyt tepposet ja kuvitellut kaiken, mutta olemme äitipuoleni kanssa asiasta joskus puhuneet ja molemmat oli "varmoja" että siellä kaapissa joku tai jokin oli.
 

sake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Pidän itseäni yleensä hyvin skeptisenä ja etsin aina erilaisia vaihtoehtoja mielessäni kaikelle oudolle.. Sepä onkin aika jännää, että en usko ufoihin tai muuhun paranormaaliin, mutta silti pelottaa välillä niin perkeleesti, kun mökillä nurkissa natisee ja kolisee :D
Mutta kaikesta huolimatta mulla heräsi kysymys siitä, kuka määrittelee sen onko unessa nähty todellisuutta vai epätodellista? Tai siis, että voisiko unessa nähty ollakin vaikka viesti joltain aaveelta tai unihalvaus olla jonkun poltergeistin aikaansaama tila? Entä voisiko uni ollakin yksi aisteista?
Enpä tiedä saako kukaan mun epäselvästä ajatuksesta kiinni, mutta olen aina jotenkin pohtinut yleensäkin aisteja, esimerkiksi sitä, että näkevätkö kaikki ihmiset punaisen samanlaisena kuin minä vai esimerkiksi minun sinisenä? Ja voisiko tässä olla se syy siihen, miksi ihmisillä on erilaisia makuja asioista (tykkää/ei tykkää punaisesta väristä..). Tai että millaisia aisteja jollain marsilaisilla olisi? En jotenkin usko, että niillä olisi myös silmät, korvat, yms niinkuin ihmisillä vaan jotain ihan muuta.. Mielikuvitus on rajana!
Löytääkö kukaan itsestään samanlaisia hulluilta tuntuvia ajatuksia, joista ei oikein itse saa selkoa?
 
Viimeksi muokattu:

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Kun sillon pari vuotta sitten tapasin tämän pikkukaverin sänkyni edustalla, niin ei todellakaan tullut mieleen kurkata sängyn alle. Olin hereillä ja mietin niitä näitä, kuten yleensä ennen kuin uni tulee. Tilanteessa ei ollut mitään normaalista poikkeavaa...ainut mitä mietin jälkikäteen oli se että yleensä kyllä koiran tassuttelu kuuluu jo kauempaa. Silloin havahduin vain siihen että jokin liikkuu lattialla hieman samalta kuulostaen kuin miltä koiran mönkiminen sängyn alle kuulostaa.

Oletin kuitenkin tietysti että koirahan se siellä mönkii nukkumaan ja katsoin sitten luottavaisena lattialle. Sitä tunnetta ei osaa kuvailla, kun lattialla onkin todella kylmän värinen pieni lapsi! En tietenkään uskonut mitä näin ja laitoin silmät kiinni ja hieroinkin niitä jotta saisin näyn pois. Ongelma olikin vaan siinä että se ei kadonnut mihinkään. Kauhistuttavin asia oli se hetki kun tämä pieni lapsi avasi silmänsä! Ja pian sen jälkeen alkoi liikkumaan hitaasti itestään aivan kuin liukuen sängyn allen. Seurasin hievahtamatta katseella tuota liukua kunnes tapitin sitä silmiin..pian kuitenkin pääkin oli mennyt sängyn alle piiloon. Tässä vaiheessa iski todellinen pelko ja reaktio oli tietysti peiton alle piiloon :D

Hetki tuon jälkeen kuului pieni pamaus, joka muistutti kaiuttimen ääntä. Sitä seurasi kulkusmainen helinä. Kuulin helinän selvästi kiertävän alakerran ja palaavan silloiseen huoneeseeni. Lopuksi sama pamaus ja sen jälkeen täysi hiljaisuus. Valvoin sitten koko yön peiton alla enkä todellakaan ollut silloin valmis ottamaan selvää noista tapahtumista. Edelleen kurkin usein sängyn alle ja uskon tuon vaivaavan minua jollain tapaa loppu elämäni. Myöhemmin sitten mielenkiintoni heräsi ja aloin pohtimaan tapahtunutta. En enää varsinaisesti pelkää sitä, mutta hämmennys on edelleen todella suuri. Ehkäpä nykyään uskaltaisin toimia toisin jos jotain yhtä outoa kohtaisin.

Varsinkin tuota helinä -juttua olisi ollut mielenkiintoista mennä katsomaan, mutta silloin ei uskaltanut edes liikahtaa.
 

Koirapoika

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jutta Grahnin mies, Else-Maj Pontoppidan.
Edit 2: Tässä muuten iltalukemista ketjun aiheeseen liittyen eli Heikki Tikkalan 1993 julkaisema kirja suomalaisista kummittelutapauksista: Olevaisen yöpuoli : Vaimosniemen kummitus ja 50 muuta poltergeistia pdf-muodossa. Itse tuon olen joskus lukenut ja ihan mielenkiintoista tavaraa vaikka ei niihin sinällään uskoisikaan.
Hahaaaa! Jääköön sanomatta mikä tarina, mutta olipa mukana mummolani. Tai niin että kyseinen talo on purettu jo ties kuinka kauan sitten ja uudempi versio rakennettu viereen, vanhasta kellarin rippeet vain jäljellä. Olen ollut tietoinen tästä tapauksesta, mutta aika heikosti on tietoa ollut ja siitäkin osa aika tanakkaa paskapuhetta. Ihan mielenkiintoista oli lukea juttu, kehtaa olla vähän ylpeä että mummolan mailla on kummitellut.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Lopuksi sama pamaus ja sen jälkeen täysi hiljaisuus. Valvoin sitten koko yön peiton alla.

Tuollaisissa nukkumaan mennessä tapahtuvissa oudoissa ilmiöissä on aika suuri todennäköisyys että ne ovat unta. Olethan voinut nukahtaa ja nähdä unta että olet vasta menossa nukkumaan tjms. Sitten olet herännyt siellä peiton alla ja valvonut koko yön peloissasi tajuamatta että se penska sängyn alla oli unta. Itse näen joskus unta että herään ja teen normaalit aamutoimet ja sitten herään sängyssäni ja mietin että keitinkö minä nyt ne kahvit vai en.

Kerran olin jo nukkumassa kun silloinen tyttökaverini konttasi sängyn jalkopäästä aikomuksenaan tulla viereeni nukkumaan. Havahduin unesta ja huusin kauhusta samalla pakokauhun vallassa selälläni tyynyyn päin ryömien. Näin hänen kasvonsa hetken ajan sellaisena hirviönaamana (niinkuin aphex twinin musavideoissa) puoliunissani. Ehkä se oli hänen todellinen luonteensa, hah hah.

Nämä siis omakohtaisia esimerkkejä tuollaisista selkeistä unen ja valveillaolon sekoittumisesta. Veikkaisin että aika moni nukkumaan mennessä tai herätessä tapahtuva paranormaali-ilmiö johtuu jostain tällaisesta.
 

julle-jr

Jäsen
...Tai että millaisia aisteja jollain marsilaisilla olisi? En jotenkin usko, että niillä olisi myös silmät, korvat, yms niinkuin ihmisillä vaan jotain ihan muuta.. Mielikuvitus on rajana!
Löytääkö kukaan itsestään samanlaisia hulluilta tuntuvia ajatuksia, joista ei oikein itse saa selkoa?
Minäkin olen jotain tuon suuntaisia kelaillut. Jo pelkkä näköaisti on hyvinkin ihmeellinen asia ja jos pitäisi yrittää selittää jollekin syntymästään asti sokealle, että mitä tarkoittaa jonkun asian näkeminen, niin hyvin vaikeaa se minusta olisi.

Kun esimerkiksi näköaistia ei eläimillä aina ole ollut vaan se on kehittynyt vuosimiljoonien kuluessa, niin miksipä olisi mahdotonta, että pikkuhiljaa ihmiselle olisi kehittymässä jokin yhtä ihmeellinen kyky kuin näkeminen? Siis tyyliin etiäiset ja telepatia yms. olisivat jonkinlaisia esiasteita tästä orastavasta kehityksestä ja miljoonan vuoden päästä ihmiset kykenevätkin aistimaan jostain toisesta ulottuvuudesta peräisin olevia asioita. Tätä kun peilaa tuohon näköaistin käsittämättömyyteen, niin ei se enää niin mahdottomalta ajatukselta tunnu.

Nämä viime vuosina modernissa fysiikassa kehitetyt supersäieteoriat ovat muuten varsin mielenkiintoisia ja niistä voi hyvinkin joskus löytyä lisäselitystä "yliluonnollisille" asioille. Tällä hetkellä ihminen ei pysty havaitsemaan kuin neljää totuttua ulottuvuutta, mutta ehkä jonain päivänä meillä, tai siis jälkeläisillämme, on kyky havainnoida kaikkia yhdeksää (tai monta niitä ikinä lopulta onkaan) ulottuvuutta. Tällöinhän esimerkiksi aika-akselikin saattaisi näyttää hyvin erilaiselta ja siten myös tulevaisuus ja menneisyys olisivat merkitykseltään kenties erilaisia kuin mitä nyt ovat. Mielenkiintoista :)
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK
Tälle on olemassa takuulla luonnollinen selitys, mutta kerrotaan silti, sen verran säikäyttävä kokemus oli.

Muutamia vuosia sitten eräänä syksynä vietin viikon vanhenpieni talonvahtina heidän ollessa reissussa. Kyseessä on siis isohko omakotitalo suhteellisen pienehköllä pitäjällä noin 20km päässä kaupungista. Samalla kävin töissä ja tuolloin kun vuorotyötä tein, oli liikkeelle lähdettävä puoli neljältä aamuyöllä. Normaaliin tapaan heräsin joskus ennen kolmea ja kävelin hämärässä valaistuksessa portaat vintiltä alakertaan. Kun sytytin valot portaiden alapäässä, olin saada sätkyn. Pienehkön käytävän päässä olevan oven kahva oli ala-asennossa ja hetkeä myöhemmin kun sytytin valon, pamahti se yläasentoon. Säikähdin aivan perkeleesti, kun tajusin hetkeä myöhemmin, että "ei jumalauta, täällähän on joku!". Kaikesta huolimatta juoksin silti katsomaan mitä oven takana oli. No, sieltähän ei löytynyt mitään eikä liioin koko talostakaan, mutta olen varma, että talossa oli joku ylimääräinen hiippailija, joka lopulta onnistui livistämään karkuun. Vaikka ikkunat ja ovet siis olivat lukittuina, niin näen sen ainoana järjellisenä selityksenä. Veljelleni kun mainitsin asiasta, muisteli hän nähneensä muutamia viikkoja aiemmin taskulampun tms. valokeilan taloa ympäröivän metsikön lomassa, joka siis tukee tätä "hiippariteoriaa".
 

Wrighter

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko, Buffalo Sabres
Pitää korjata tuota aikaisempaa kirjoitustani sen verran, että yläkerran huoneita oli vain kaksi. Kyselin asiasta vanhemmiltani tänään. Ja kuollut mies oli tulossa samalta saarelta kuin me olimme aikaisemmin lähteneet. Emme siis olleet menossa sinne. Lisäksi tämän kyseisen talon rakennusvaiheessa, kun oli tehty sokkelimuotteja, niin laudoituksessa oli kaytetty puretun ruumishuoneen vanhoja lautoja.

Talo on nykyään myynnissä, jos joku haluaisi vaikka kyseisen torpan ostaa. Etuovi.com kertoo kyllä asunnon. Hauksi vain Luvia ja papinluodon saari. Aika hämärä juttu myös tämä, että kun aamulla kirjoitin tästä tänne, niin samana iltana kuulin vanhemmiltani, että se paikka on myynnissä. Eikun ostoksille kuomat.
 
Suosikkijoukkue
Greek Philosophers
...Talo on nykyään myynnissä, jos joku haluaisi vaikka kyseisen torpan ostaa. Etuovi.com kertoo kyllä asunnon. Hauksi vain Luvia ja papinluodon saari...

Jos paikan nimi on Papinluoto niin herää tietysti kysymys mikä on tämän nimen historia? Voisiko sillä olla joku yhteys tapahtumiin?
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
Kävin kopioimassa tämän viestini Tosielämä-ketjusta.

Ajeltiin kaverin kanssa Kemissä joyrideä 2004 syksyisenä arki-iltana. Alkoi olla jo melko hämärää ja näin kun joku puolitoistametrinen jamppa ylitti hiekkatien ja paineli pusikkoon. Olimme parin sekunnin päästä siinä kohdassa, jossa tyyppi käveli tien yli ja kun olimme kohdalla, en nähnyt hahmoa missään.

Kaveri ei nähnyt hahmoa vaan väitti, että kaupungin valot ne vain olivat. Itse olin ihan varma, että joku ihminen ylitti tien, mutta ihmettelin, mitä hän sinne pusikkoon paineli. Noh, tämä asia unohtui saman tien, kunnes:

Pari viikkoa tämän jälkeen olimme samalla suunnalla ajelemassa ja mukana oli nyt kolmas kaveri, joka istui vänkärin paikalla. Yhtäkkiä hän suurin piirtein huusi, että "varo perkele, ettei tuo jää alle".

Kaveri jarrutti, mutta me kaksi muuta emme nähneet ketään tai mitään sillä kohdalla tietä. Vänkärin paikalla istunut sanoi, että ihan varmasti joku valkoisiin pukeutunut ihminen oli lähdössä ylittämään tietä. Silloin alkoi viimein selkäpiitä karmia.

Lähistöllä on Murhaniemi-niminen paikka, ja neuvostosotilaiden hautamuistomerkki.
 

Sera

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ai ne pelaa taas...
Aihe on mielenkiintoinen. Tarinoita kummittelusta olen kuullut, mutten itse kokenut muuta kuin pari outoa tapausta. Varmaksi ei voi mennä sanomaan oliko kyseessä kuitenkin oma erehtyminen, koska ihminenhän on varsin erehtyväinen. Ihmetyttivät nämä kuitenkin.

Asuessani vielä vanhempieni luona hiippailin eräänä yönä alakertaan wc-käynnille. Koska pelkään pimeää, laitoin valoja matkan varrella yläkerran käytävään ja portaikkoon sekä eteiseen. Kun tulin veskistä, oli valot pois kaikkialta. Muita ei ollut hereillä, sulake ei ollut palanut, eikä kukaan tunnustanut yöllä käyneensä sammuttelemassa valoja. Portaiden natinakin olisi paljastanut liikkujan, eteisen valoa kun ei saa yläkerrasta käsin sammutettua. Olin aivan varma, etten ollut itse sammuttanut valoja, koska nimenomaan pimeää pelkäävänä aina laitoin ne päälle. Olen voinut toki erehtyä, mutta oudolta tuntuu.

Toinen tapaus oli, kun olimme äidin kanssa kaksin kotona ja eräs huonekalu oli eri päin kuin tavallisesti. Huomasimme sen yhtä aikaa ja katsoimme toisiamme ihmeissämme. -Siirsitkö sinä? -En. Etkö sinäkään? -No en... Kai meistä sitten jompi kumpi oli siirtänyt, vaikkei sitä muistanutkaan. Ihmetytti kyllä.

Äidin suvussa kerrotaan, että heidän mummolan, eli minun isomummon vanhan talon vintiltä kuuluu askelia, vaikkei siellä ole ketään. Talo on edelleen suvun omistuksessa kesäpaikkana. Minä en ole siellä edes koskaan käynyt, mutta kaikki askeleista puhuneet ovat ihan järjissään olevia tavallisia ihmisiä. En tiedä haluaisinko edes kokea moista, mieluummin tyydyn pohtimaan ja olemaan kahden vaiheilla näissä asioissa.
 

Erkenholt

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TUTO, AIK
Minulla ei ole omakohtaista kokemusta kummittelusta, mutta eräs tarina osui varsin lähelle.

Kotipuolessa kerrottaan tarinaa, jonka mukaan eräällä mäellä pitäisi kummitella, sillä tarinan mukaan muuan paikallinen talonisäntä olisi joskus murhattu lähistöllä, eikä tekijää koskaan saatu kiinni. Tarina on vanha, sillä sitä on kerrottu jo 1900-luvun alussa ja siitä on 1930-luvulla toimitettu toisinto myös kansanrunousarkistoon.

Kokeneena sukututkijana päätin kerran ottaa selvää, onko jutussa historiallista perää, joten katsoin kirkonkirjoista löytyisikö niistä tarinaan sopivaa henkilöä. Nopea selailu paljasti, että kyseisen talon isäntä todella murhattiin 1794, eikä käräjäpöytäkirjojen mukaan teosta koskaan tuomittu ketään. Omakohtaiseksi tapaus kävi, kun huomasin, että uhrin nimi vaikutti tutulta ja siellähän se jo seisoi allekirjoittaneen esipolvitaulussa. Eli uhri, jonka tarinan mukaan pitäisi mäellä kummitella olikin meikäläisen isoisän isoisän isoäidin isoisä.

Noh. olen ajanut kyseisen mäen ohi kaikkina vuorokauden aikoina, eikä esi-isä ole vielä suvainnut kummitella, mutta ehkä vielä joskus.
 

Marwin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Buffalo Sabres
Joskus, kun olin leirikoulusa Ilorannassa (semmonen ''täysihoitola'' Hauholla, Peltosen Ville kuulemma kesällä vakioasiakas). Siellä yksi vanhempi mies kertoi mielenjääneen ''kummitusjutun''. Itse kertoja vaikutti vakavalta ja väitti, että on nähnyt joskus tapahtuman.

Siinä oikeastaan keskellä peltoa on sellanen iso kivirykelmä, johon on oikeasti hadattu joskus viikinkejä. Mies kertoi, että kun katsoo yhden rakennuksen (en muista nimeä) päätyikkunasta pimeänä ja sumuisena iltana/yönä voi nähdä näiden viikinkien haamujen nousevan pellosta. Mies siis väitti, että on itse nähnyt joskus tapahtuman. Mielenkiintoinen juttu, joka on jäänyt hyvin mieleen.
 

kiljander

Jäsen
Suosikkijoukkue
Espoo. Susijengi. LAL. UTA. SoJy.
Aleksanterinkadulla yhden ison kaupan seinässä näkyy silloin tällöin keltaisia haamuja.
 

sake

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Aikoinaan kun olin rippileirillä keskellä metsää pimeänä talvena, isoset kertoivat meille kummitustarinaa miehestä, joka ilmestyy välillä metsästä kuin tyhjästä kirveen kanssa. Meitä tietty kovasti pelotti koko juttu, mutta nyt vanhempana kun olen asiaa miettinyt, olen päätynyt siihen että isoset keksivät tämän, jotta emme kävisi salaa iltaisin tupakalla! No, käytiinhän me silti, muttei koskaan yksin tai edes kaksin :)
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
SUBtv aloittaa aihetta koskettelevan sarjan nimeltä Piiri ilmeisesti nyt kesällä tai viimeistään syksyllä eli tässäkin ketjussa mainittuja tapauksia vain sinne, jotta päästään näkemään Jatkislaistenkin "kummitteluja" tv:stä. Ainakin esimerkiksi laredon tapauksessa voisi olla ainesta. Inserteistä ei ole oikein todellinen aikataulu täysin selvinnyt. Aihe on periatteessa ihan mielenkiintoinen ja ohjelmaideana ok, mutta ovatkohan nämä kotikummitukset sitten kuitenkin liian kotoisia ja onko ohjelman ote lähempänä huuhaata vai "tiedettä"?

Tulemme meedion kanssa paikan päälle katsomaan ja kertomaan, mitä hän tilassa näkee ja kokee.

Tämä vähän herättää jo valmiiksi vastareaktioita ja nuo "meediot" voisi heti aluksi heittää hiuksista vit... pois.

Kuitenkin, mielenkiinnolla odotan ainakin ensimmäisen jaksoa.
 

Ted Raikas

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Tämä vähän herättää jo valmiiksi vastareaktioita ja nuo "meediot" voisi heti aluksi heittää hiuksista vit... pois.

Kuitenkin, mielenkiinnolla odotan ainakin ensimmäisen jaksoa.
Niin, no toinen vaihtoehto olisi varmaan viedä nimimerkki: varjo sinne paikan päälle toteamaan miten asiat oikeasti on ja hokemaan "väärin" joka asiaan.

;)
 

Uleåborgir

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Päätalo, Huovinen, Sympathy For The Devil
SUBtv aloittaa aihetta koskettelevan sarjan nimeltä Piiri ...


...Tämä vähän herättää jo valmiiksi vastareaktioita ja nuo "meediot" voisi heti aluksi heittää hiuksista vit... pois.

Kuitenkin, mielenkiinnolla odotan ainakin ensimmäisen jaksoa.

On maailman helpointa lisätä leikkausvaiheessa "ohjelmaan" "kummittelua". Mikäs se amerikkalainen sarja olikaan, missä väki kuljeskeli vankiloiden kuolemanselliosastoilla yms. kummajaispaikoissa? Pelletouhua, jota iso yleisö ostaa ja vieläpä luulee. Lue: White Trash.

Jos nämä jutut olisivat todistettavasti suoria lähetyksiä, ja jos silloin jotakin tapahtuisi, voisi jotakin reaktiota jopa syntyä. Eivät nekään toimi, kun vähän pidemmälle ajattelee: aina voi olla jokin ghettoblaster seinäpaneeleiden välissä toistamassa vauvan itkua tms.

Mutta onpahan noita yliluonnollisuuskokemuksia tosiaan itsellänikin. Muutamia viestejä ylempää löytyy.
 
Suosikkijoukkue
Turun Palloseura
Joo, ison äijänkin on nyt pakko tunnustaa, että taidan odotella aamun valkenemista ennen kuin käyn nukkumaan tätä ketjua luettuani. Mielenkiintoisia kokemuksia, teorioita ja pohdintoja, kiitos niistä kaikille kirjoittajille.

Sitten on kai syytä laittaa oma korteni kekoon. Mieleeni ei tule kuin yksi ainoa omituinen ja selitystä vailla oleva kokemus joka omalle kohdalle on sattunut.

Oli aurinkoinen kesäpäivä joskus 1990-luvun alkupuolella. Olin kaverini luona kylässä ja koska olimme tapahtumahetkellä noin 12-vuotiaita - tarkkaa vuotta en siis muista - niin kaverini luonnollisesti asui vielä vanhempiensa talossa. Tapahtumahetkellä olimme kuitenkin talossa kahdestaan. Talo sijaitsee pikkukaupungin omakotitaloalueella. Olimme talon olohuoneessa ja pelasimme jotakin lautapeliä lattialla istuen. Aurinko paistoi siis kirkkaasti, eikä mitään valoja tietenkään sisätiloissakaan tarvittu. Yhtäkkiä kuitenkin, noin sekunnin murto-osan ajaksi, koko maailma pimeni. Havaittuani tämän katsoin kaveriani hämmästyneenä, joka samaan aikaan yhtä hämmästyneenä katsoi minuun ja kysyi ääneen: "Mikä se oli?" En tietenkään osannut vastata. No, emme jääneet asiaa pohtimaan, emmekä koskaan jälkeenpäin ole kokemusta puheeksi ottaneet. Pelottavalta tuo ei sinänsä tuntunut, syynä oletettavasti se, että se tapahtui keskellä kirkasta päivää ja kaveri oli siinä vieressä.

Kenenkään muun kuin meidän kahden en ole kuullut tapausta havainneen. Silloin tällöin olen tuota miettinyt ja kehitellyt erilaisia teorioita, mutta en ole keksinyt mitään, mikä voisi keskellä kesäpäivää pimentää koko maailman välähdyksenomaisesti. Varmaan tällekin joku järkevä selitys löytyy, en vain sellaista itse ole pystynyt keksimään.
 

mission16W

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, MUFC (sympatiat TPS)
Onhan näitä sattunut, erityisesti vanhempieni vanhassa talossa. Vanha puutalo oli rakennettu joskus 1900-luvun alussa, eikä sillä tiettävästi ollut mitään tavallista synkempää historiaa, mitä nyt sen edellinen omistaja (vanha mummeli) oli kuollut rauhallisesti erääseen talon makuuhuoneista.

Tavaroita katoili ihmeellisesti, esimerkiksi illalla pöytälaatikkoon pistetty kukkaro saattoi aamulla löytyä jääkaapin vihanneslokerosta tai kaapin takaa. Aiheutti muuten monta mukavaa aamumyöhästymistä.

Talossa havaittiin myös outoja hajuja ja ääniä. Itse haistoin usein todella voimakkaana yrttishamppoon, ihan kuin joku olisi heilutellut pullollista nenäni alla. Veljeni taas kertoi haistaneensa usein tuoreita mansikoita todella voimakkaana.

Oudot äänet keskittyivät talon kellariin, jossa veljeni asusteli ennen kuin muutti vanhempien luota. Tuolloin hän ja usein hänen kämpässään aikaa viettänyt tyttöystävänsä kertoivat, että he olivat usein kuulleet kellarissa keskustelun ääniä ja miten joku oli selvästi kuiskaillut heidän nimiään. Itse en noita keskusteluja kuullut, mutta useampaan otteeseen suihkussa käydessäni (suihku- ja saunatilat olivat kellarissa) kuulin täysin päivänselvästi, miten joku huikkasi takaapäin nimeäni.

Samaten vanhempani olivat usein näreissään, koska joku oli kuulemma puuhaillut turhan äänekkäästi keittiössä availlen kaappeja ja kävellen ympäriinsä. Mikäs siinä, mutta monina noista kerroista talossa ei ollut muita kuin he ja minä, minä omassa huoneessani nukkumassa.

Mukaan voidaan laskea vielä ne tavanomaiset silmäkulmasta nähtävät varjot, oudot tunteet siitä, että huoneessa on useampiakin ihmisiä yms. Itse en sinänsä usko kummituksiin, varsinkaan ajatuksena kuolleiden hengistä pyörimässä nurkissa.

Täytyy kuitenkin sanoa että tuon vanhan puutalon syövereissä tuli koettua jos jonkinlaista, mitä en itse pystynyt selittämään ja olen toki hyvän tiedemiehen tavoin valmis tunnustamaan, että maailmankaikkeudessa on paljon sellaista, mitä meidän ymmärryksemme ei vielä riitä täysin kuvaamaan.
 

Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Tuossa kuukausi sitten istuin tyttökaverin kanssa katsoen telkkaria ja sitten alkoi kuulua tämä ääni mikä kuuluu kun kännykkä soi tai hakee verkkoa sähkölaitteen vieressä. No, katsoin sitten soiko kännykkä ja ei soinut. Otin sen kuitenkin käteen ja olin kuulevinani naisen puhetta. Laitoin sitten puhelimen korvalle ja puhe lakkasi. Ehdin kuitenkin kuulla sen loppuvan. Olin sitten sanomassa että kuulin tuon puheen, kun kuului kohtalaisen kovaa samaisen naisen ääni uudelleen. Säpsähdin ja katsoin tyttöystävääni. Onneksi hänkin kuuli tuon huudahduksen puhelimestani. Ei voi aivan varmaksi sanoa mitä hän sanoi mutta ilmeisesti se oli kuitenkin suomea.

Jos puhelin nappasi jonkun äänen? En hirveästi tajua noista laitteista ja onko sellainen miten mahdollista jne.
 

cottonmouth

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo & Philadelphia Flyers
On maailman helpointa lisätä leikkausvaiheessa "ohjelmaan" "kummittelua".

Jos nämä jutut olisivat todistettavasti suoria lähetyksiä, ja jos silloin jotakin tapahtuisi, voisi jotakin reaktiota jopa syntyä.

Niin, siis toivottavasti tässä formaatissa ei olisi kyse pelottelu-realitystä, jossa halvoilla trikeillä ja "meedioilla" haetaan kummittelua vaikka väkisin ja jos se haamu ei "yllättäen" ilmaannukkaan, niin se lisätään tuotantovaiheessa. Itse toivoisin, että ohjelmassa olisi kyse hieman tätä ketjua mukailavasta formaatista, jossa ihmiset kertoisivat kokemuksiaan mahdollisesti niiden tapahtumapaikoilla ja siinä se. Pelkistetty ja asiallinen tyyli toimisivat varmasti. Meediot ja ghostbuster-meiningit voisi jättää suosiolla pois, niin kyseessä olisi paljon viihdyttävämpi viihdeohjelma.
 

ipaz

Jäsen
On maailman helpointa lisätä leikkausvaiheessa "ohjelmaan" "kummittelua". Mikäs se amerikkalainen sarja olikaan, missä väki kuljeskeli vankiloiden kuolemanselliosastoilla yms. kummajaispaikoissa? Pelletouhua, jota iso yleisö ostaa ja vieläpä luulee. Lue: White Trash.

Meinaat varmaan tätä JIM:in "Haamujengi" eli TAPS-sarjaa. Sehän on aika hyvin ja ns. perustellusti tehty ja monesti tämä tiimi ei löydä näistä tapauksista mitään tavallista poikkeavampaa, mutta monessa jaksossa oli kyllä aika mielenkiintoisia juttuja, mitä ympäri taloa asetetut kamerat ja mikrofonit taltioivat. Ja mitä tuo porukka ei pysty selittämään että mistä johtuu. Mutta kuten sanoit, niin nuo on nykyään niin helppoa tehdä televisioon tuollaiset lisäefektit.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös