Mainos

Kuka KJ:n tilalle?

  • 734 479
  • 2 613

Caney

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Philadelphia Flyers, Liverpool FC
No eipä jää harmittamaan, on tämän hetkinen fiilis. Jos ja kun sieltä lähtee porukkaa mukana, niin uskon, että yksi heistä on Haataja. Toki palkan pienennyksellä, jonka luulisi Haatajan ymmärtävän, kakkos-kolmosketjun laiturina. Toinen, ketä epäilen, Ramstedt. Ei HIFKssa saa oikein tapahtumaan mitään, ja uutta potkua uralleen. Tätä kautta HIFKhon uutta virtaa sentteriosastolle; ''Hirso'', Granlund, Wirtanen jne... Kojon neppailukiekko ja perään on ruvennut kolmen vuoden aikana vituttamaan sitä tahtia, ettei sitä jaksa enää. Rocky tai Petu ens kaudelle ja asenneifki painamaan ens kaurelle.
 

BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Kun olen käynyt Nordiksella HIFK-peleissä "melko" pitkään, niin reaktiot peleissä Nordiksella omien kannattajien puolelta KJ-Pelicansiin huhuun saattavat olla ihan mitä hyvänsä, poislukien tietysti laittomuudet.

Henk.koht. en olisi edes mitenkään yllättynyt, jos joku johonkin laittomuuksiinkin intoutuisi. IFK:lla kun on myös näitä "aggressiiviseman siiven" kannattajia, jotka mielellään takertuvat mihin tahansa, minkä he kokevat olevan perseennäyttö seuraa kohtaan. Riippumatta faktoista. Huomion saaminen on sitten sitäkin tärkeämpää.

Ja ymmärrän kyllä, että mun näkemykseni tai toiveeni on yks hyttysen paska meressä eikä edes merkittävä. Paitsi mulle :). Kukin pitäkööt huolta omasta käytöksestään.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Siffa, HIFK-kannattajilla on omat tapansa suhtautua huhuihin ja "uutisiin" ja en niitä sinulle jaksa selvittää. Kuten kirjoitin, niin on useita mahdollisuuksia miten pelien aikana reagoidaan KJ-Pelicansiin huhuun. Odottele sinä virallisia vahvistuksia, minä taas seurailen mitä pelien aikana tapahtuu. Sitä ei toistaiseksi tiedä Johannes, BOL tai ainakaan siffa.

Toivon, että huhu/uutinen otetaan neutraalisti vastaan ja ettei se pilaa HIFK:n loppukautta 10/11 yhtään, ainakaan omien fanien kääntyessä KJ:n persoonaa vastaan pelien aikana.

Ei kukaan toivo KJ:n jatkavan HIFK:ssa, jos et edes siitä asiasta ole perillä.
 
Viimeksi muokattu:

Jermu

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Siis jos / kun Nenän ja IFK:n neuvottelut ovat päättyneet luultavimmin viimeistään joulun alla, jolloin molemmille osapuolille on ollut selvää, ettei Nenä valmenna pitkissä kalsareissaan IFK:ta enää ensi kaudella, niin pitäisikö KJ:n nyt odottaa kauden päättymiseen, ennen kuin neuvottelee muualle?

Jos sopimus on tehty Lahteen, ja joku on vuotanut tiedon medialle (niin kuin nykyään yleensä tapahtuu), niin mikä tässä on ongelma? Minkä takia IFK-fanien pitäisi suhtautua Jaloseen jotenkin eri tavalla? Ja minkä takia tämä IL:n uutinen herättää epäilyksiä Jalosen motivaatiosta hakea menestystä IFK:ssa? Onko joku lapsenuskoinen oikeasti niin naivi, että on ajatellut, että eihän meidän Kari sentään muiden kanssa neuvottele kesken kauden?
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Toivon Jermu, että olet oikeassa. KJ:lla on vaan hieman erityisrasitteita joidenkin kannattajien silmissä, ei minun. 1. Onneton peliura HIFK:ssa 80-luvun puolivälissä ja ne tiedossa olevat tapahtumat, joita silloin tuli kaiken maailman pitkien kalsareiden ja karvalakki-episodien myötä ja 2. Kahdet epäonnistuneet playoffit HIFK:ssa 2009 ja 2010 valmentajana.

Suurin osa meistä, kuten minä, ajattelee, että KJ on HIFK:ssa vain töissä 30.4.2011 saakka. Ajattelevatko kaikki kannattajat samalla tavalla, jää nähtäväksi ja tuleeko nyt katsomosta reagointeja pelien aikana. Toivon olevani väärässä, kun pelkään jotain mauttomuuksia KJ:n persoonaa vastaan omien puolelta Nordiksella, pelien aikana.
 
Viimeksi muokattu:
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Nordiksella, kaikki on mahdollista ja senpä takia en yhtään ihmettelisi, jos joku valopää tekisi jotain aivottomuuksia Jalosen persoonaa loukaten. Sillä kun ei pitäisi olla mitään merkitystä, missä valmentaa ensi kaudella. Eikös tämä ole kuitenkin suuri helpotus kaikille, ettei hän valmenna ainakaan HIFK:ta ensi kaudella...
 

hjalmar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Juutinrauman Lukko ja Unajan Urheilijat.
Jos ei häiritse, kun tulen huutelemaan vieraisiin pöytiin. Ongelma on siinä, että IFK pelaa erittäin hyvää kautta ja monet meistä pitävät sitä suurimpana mestarisuosikkina. Ja nyt syntyy tietysti pieni epäilys (vaikka Kari Jalonen on kiistatta ammattimies), että tämä uutisvuoto häiritsee joko hänen ja/tai joukkueen sitoutumista loppukauden ja eritoten playoff-vaiheen aikana.

Uutinen sinänsä pitänee paikkansa, koska sitä ei ole kiistetty, vaan Pelicansin johto ajelee "en kommentoi" linjalla. Mutta onhan tuolla Pelicansin ketjussa Jalosen nimi ollut jo esillä aiemmin eikä varmaan syyttä.

Katsotaan nyt sitten, tulisiko tästä joku vamma sieluun IFK:lle jatkopeleissä.
Spekuloinnille se ainakin antaa hyvän aiheen. Itse siirtoa hieman ihmettelen perinteistä suurseurasta paremminkin mäkihyppyurheilusta kuuluisaksi tulleeseen Lahteen, mutta ilmeisesti Pelicans on tuskastunut moniin epäonnistumisiin valmentajakuvioissa.

Ja mites sen Matikaisen tulo IFK:n? En ole pahemmin seurannut, mutta kaiketi asian ympärillä on hiljaista.
 

Seesam

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mistä lähtien Jatkoaika on alkanut uutisoimaan huhutasolla olevia sopimuksia etusivullaan, siis ihan päätarinana? Minulla on ollut semmoinen kuva, että Jatkoaika pitää faktistalinjaa eikä sortuisi ''normaalin median'' tavoin uutisoimaan sopimuksia pelkkien huhujen pohjalta. No, oppia ikä kaikki.

Ja jos Nokka nyt menee ensi kaudeksi Lahteen niin menköön. Mitäs se meitä enää silloin liikuttaa? Kaikillahan on ollut lähes selvää, että ei klyyvari meillä ensi kautena enää jatka, ja eihän sitä kukaan edes toivokaan, jatkoa siis. Minulle ei ainakaan tule ikävä varsinkaan, kun menestysmahdollisuudet mahdollisessa tulevassa joukkueessa ovat miltei olemattomat. Who cares.
 

Noitarumpu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Itse siirtoa hieman ihmettelen perinteistä suurseurasta paremminkin mäkihyppyurheilusta kuuluisaksi tulleeseen Lahteen, mutta ilmeisesti Pelicans on tuskastunut moniin epäonnistumisiin valmentajakuvioissa.

Menihän Juhamatti Aaltonenkin Pelicanseihin, vaikka varmasti olisi muihin joukkueisiinkin päässyt! Kyllä nämä pienemmät seuratkin voivat välillä onnistua saamaan isoja kaloja, mikäli "kalat"katsovat siirron sinne hyödyttävän jollain lailla tarkoituksiaan. Raha on tietysti iso tekijä monissa asioissa, mutta sekään ei aina kaikkea kerro. Pelicansin rahakirstu tuskin kauhean täynnä on, mutta JOS Kojo Pelsuihin menee, niin syyt ovat kyllä toiset kuin palkka.Näin uskon.

Hifk:n fanien ei tarvitse olla sen suhteen huolissaan, että Kojo mahdollisen Pelicans-sopparin myötä heittäisi työrukkaset naulaan Hifk:n suhteen. Ehei! Kyseessä on HUIPPUVALMENTAJA. Olkaa huoleti.

Lopuksi suuri toive jonnekin korkeimmille voimille: voi jospa Hifk saisi pian sen Sheddenin takaisin, kun sitä suurin osa niin kuolaa takaisin. Ainakin yhdellä Kärppäfanilla olisi hauskaa sitä kohellusta seurata ja fanien kärsivällisyyttä;) Täällä on muutama laatukirjoittaja, jotka kykenevät näkemään asioita pitemmälle ja ihan heidän vuokseen täällä haluaa käydäkin välillä lueskelemassa.
 

roskis

Jäsen
Suosikkijoukkue
IFK Helsinki, Detroit Red Wings
Eiks tää nyt oo vähän kaksnaamasta taivastella, että miten Kojo voi tehdä sopparia mihinkään, ku me maksetaan vielä palkkaa ja ihan yhtä pätevän huhun saattelemana Peetu on ollu tulossa meille jo useemman kuukauden ja Blues ei oo seonnu siitä aivan täysin ja heitelly ties mitä Nokialaisia nuoriso-ohjaajia kentälle. Jokainen vähänki parempi koutsi on tehny jo diilin toiseen jengiin jos ei jatka nykyisessä ens kaudella.

Jaloselta toivottavasti jää perintönä edareitten heivaaminen todella kauas IFKsta, työnteko, omaan asiaan uskominen ja mitä huippu-urheilu oikeesti vaatii ja mihin se sitouttaa ja mitä se ei todellakaan pidä sisällään.

Toinen juttu on sit taktinen puoli ja peluutukset sun muut, mistä nyt ei jää niiiiin isoo ikävää, vaikka tää syksy nyt näytti mitä homma on ku se skulaa. Samalla ihan loppuvuos ja tän vuoden alkukausi näyttää mitä se on, ku kangistutaan kiinni siihen millä on ennen voitettu, muttei enää.

Pelottaa vaan ettei Kojo vie Ramuu, Liivikii, Nyholmii tai muita hyviä miehiä pois, kenet mä pitäisin ehdottomasti himassa. Haataja, Jerry, tän kauden Töykkälä ja Turo on varmaan sellasia kenen kanssa IFK ei lähe ees sopparikisaan mukaan, ku jokainen on hinta/laatusuhteeltaan korvattavissa ilman mustaa magiaa. Pakistosta nyt ei oo paljoo vietävääkään. Ei taida olla yhtään fiksua hinta/laatukaveria lähtökuopissa.

Kojolle kiitos perusasioiden ja itsestäänselvyyksien palauttamisesta edareiden kuulaan. Mestaruus tai ei, meiän yhteinen tie tulee päätökseen. Mielummin kuitenkin mestaruus, että aika pääsee kultaa muistot.
 

Fordél

Jäsen
Me fanit ollaan monesti kuin ämmät: ongelmia on pakko kaivamalla kaivaa vaikka niille ei olisi syytäkään. HIFK:lle tämä määritelmä sopii erityisesti.

Oikeasti, Kari Jalonen on ammattilainen. Sen näkee hänen kaikesta toiminnastaan, oli muuten hänen toiminnastaan mitä mieltä tahansa. Hänellä on nyt käsissään aivan helkkarin kova materiaali, jolla on täydet mahdollisuudet mennä tappiin asti. Paskaa on tullut myös niskaan faneilta, joten miksi ihmeessä hän rupeaisi tässä kohdin millään tavalla himmailemaan ja toimimaan epäammattilaisesti? Tämähän olisi ihan ideaali paikka laittaa luu kurkkuun moneen suuntaan ja tuoda HIFK:lle sen pitkään hamuama mestaruus. KJ:n markkina-arvo nousee ja hän varmistaa taas moneksi vuodeksi eteenpäin hyviä työtarjouksia (vaikkain takataskussa olisi soppari Pelsuihin). Ei KJ ole mitään uraansa lopettelemassa vaan hamuaa taatusti kovia haasteita kuten valmennuspesti ulkomailla. Mestaruus HIFK:sta ja ne ovet pysyvät auki.

Elii ei tässä tilanteessa kannata nyt kaivamalla kaivaa ongelmia vaan keskittyä vain ja ainoastaan kuluvaan kauteen. Niin tekee taatusti koko KJ:n valmennusryhmä sekä kaikki pelaajat. Turha fanien on siis lähteä sooloilemaan ja tuhlaamaan energiaa ongelmiin, joita ei ole. Fanittaminen on tunnepuolen hommaa, mutta joskus kannattaa käyttää myös järkeä.
 
Viimeksi muokattu:

Petrell#32

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Mikael Granlund
Kyllä itseltäni hatun nosto Jalosen suuntaan. On tuonut ifk:hon paljon ammattimaisuutta, jota siitä puuttui ennen hänen tuloaan.

Jalonen tykkää haasteista ja siksi aikoinaan tänne eksyi. Samoista syistä hän siirtyy Lahteen: täysin uudenlaiset haasteet, joista hän varmasti itsekin oppii paljon.
 

Postinjakaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
En gång IFK, alltid IFK.
Aamen Lennun kaiman sanoihin.

Jalonen on tuonut joukkueeseen erilaisen ilmeen. Siellä yritetään ja taistellaan. Pelejä on enimmäkseen kiva käydä katsomassa. Lähtee useimmin kotiin hyvällä kuin paskalla fiiliksellä.

Itselleni vanha kiva harrastus on palannut KJn myötä. Eli hyvien pelien ja siinä TAISTELEVIEN pelaajien katsominen. Olen ostanut halliin lipun tällä kaudella n. 50% useammin kuin edellisillä kausilla. Se on puhdasta tuloa HIFKn kassalippaaseen ja olen tyytyväinen asiakas tällä hetkellä.

Se mitä ammattimies puuhaa ensi vuonna on minulle ihan samantekevää, kun kausi on vaiheessa. Kulisseissa on varmaan useampikin pelaaja allekirjoittanut sopparin ensi kaudeksi johonkin muualle. Kuohitaanko hei nekin!

Tottakai KJ haluaa voittaa keväällä kultaa ja tekee kaikkensa sen eteen. On miehellä ainakin motiivia. On eri tilanne tulla uuteen joukkueeseen 3 kertaa pleijareissa flopanneena has beeninä kuin juuri vuosia yskivän punakoneen mestaruuteen vieneenä messiaana.

Keskitytään nyt siihen nakkikattilan kotiin tuomiseen keväällä kun siihen kerrankin on mahdollisuus.

Töitä pitää vielä tehdä. Peliä pitää vielä kehittää ja uskon KJn miettivän noita asioita täysipäiväisesti koko ajan. Nimen omaan HIFKn kannalta. Koska on ammattimies.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Ok, ehkä ylireagoin KJ Pelicansiin-uutiseen eilen illalla. Enemmän kuin KJ:n motivaation vähenemistä ammattilaisvalmentajana pelkään ehkäpä todellakin myös sitäkin ihan turhaan, miten joukkue reagoi uutiseen.

Muistutan, että HIFK on nyt viimeisistä 14 pelistä hävinnyt 10 ja pelasi 3.12.2010 näitä edeltäneen 15.pelin Pelicansia vastaan kotona ja voitti sen 5-0. HIFK:n ainoat valopilkut joulukuun alun jälkeen ovat voitto JYPistä vieraissa ja 3 voittoa 13.-18.1. Pisteitä on tullut jatkoaika-ja voittomaalitappioista, mutta tappioita ne ovat yhden pisteen tappiotkin.

HIFK:lla oli 8 häviötä ensimmäisissä 29 pelissä ja sen jälkeen 10 häviötä viimeisissä 14 pelissä. Muutos tapahtui 3.12.2010 Pelicans-pelin jälkeen voittaako vai häviääkö HIFK-pelejä. Tämä lienee sattumaa....
 
Viimeksi muokattu:

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Kyllä itseltäni hatun nosto Jalosen suuntaan. On tuonut ifk:hon paljon ammattimaisuutta, jota siitä puuttui ennen hänen tuloaan.

Jalonen tykkää haasteista ja siksi aikoinaan tänne eksyi. Samoista syistä hän siirtyy Lahteen: täysin uudenlaiset haasteet, joista hän varmasti itsekin oppii paljon.

Kerrohan minulle mitä tarkalleen tarkoitat tuolla "ammattimaisuudella"? En tiedä kuinka kauan olet seurannut HIFK;n menoa, mutta kyllä sitä aiemminkin on ollut valmennuspuolella! Lähinnä on kussut pelaajahankintapuoli, mutta sehän ei ole ollut valmennuksen asia. Ihmettelen mistä nämä Jalosen puoltopuheet kumpuaa. MITÄ Kojo on tuonut HIFK;hon?? Joukkue on paperilla erittäin hyvä, mutta silti homma kusee. On kussut jo jonkun aikaa!

Jos olisin Nybondas tai Valtanen, laittaisin Kojon ja Raution hiuksista vittuun jos ei 5 pelissä homma parane. Juu juu, Kojo on ammattilainen eikä mahdollinen Pelicans-pesti häiritse taustalla. My ass! Aivan varmasti häiritsee!! Ei ole sitoutuminen enää 100% luokkaa. ULOS!!!
 

Fordél

Jäsen
Jos olisin Nybondas tai Valtanen, laittaisin Kojon ja Raution hiuksista vittuun jos ei 5 pelissä homma parane. Juu juu, Kojo on ammattilainen eikä mahdollinen Pelicans-pesti häiritse taustalla. My ass! Aivan varmasti häiritsee!! Ei ole sitoutuminen enää 100% luokkaa. ULOS!!!

Okei, kerroppa sitten kahteen kohtaan vähän perusteluita:

1. Kenet ottaisit Nokan tilalle? Tamin vai Jortsun?

2. Millä perustelet sitä, että Nokan sitoutuminen ei ole enää 100 % luokkaa? Onko sinulla tästä asiasta pienintäkään havaintoa?
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
Jos olisin Nybondas tai Valtanen, laittaisin Kojon ja Raution hiuksista vittuun jos ei 5 pelissä homma parane. Juu juu, Kojo on ammattilainen eikä mahdollinen Pelicans-pesti häiritse taustalla. My ass! Aivan varmasti häiritsee!! Ei ole sitoutuminen enää 100% luokkaa. ULOS!!!

Tällä ajattelutavalla, kaikki sellaiset valmentajat, joilla soppari loppuu kauden päätyttyä, pitäisi potkia kesken kauden pois. Koska, sitoutuminen ei voi olla enää 100%:sista. SM-liiga joukkueet joutuisivat vetämään mestis-valmentajilla loppukauden tai sitten valmentajat vaihtaisivat uuteen joukkueeseen jo kesken kauden, niin ei sitoutuminen häiriintyisi. Missään ei ole vahvistettu mitään, eipä tuo edellinenkään ilmoitus liiemmin häirinnyt HIFK:ta. Jos vaikka joukkue saisi uutta kipinää?? tai sitten ei?
 

Kyynikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK / HJK + Porin Ässien sympatiakannattaja
Okei, kerroppa sitten kahteen kohtaan vähän perusteluita:

1. Kenet ottaisit Nokan tilalle? Tamin vai Jortsun?

2. Millä perustelet sitä, että Nokan sitoutuminen ei ole enää 100 % luokkaa? Onko sinulla tästä asiasta pienintäkään havaintoa?

1. En tiedä, mutta en usko että asiat menisivät paljon huonomminkaan, olkoon kuka tahansa loppukauden "projektivalmentajana". Nyt on Kojolle kasattu taas niiiin kallis jengi, paperilla liigan kovimpia, mutta siltikään ei homma toimi. Mitä olisi pitänyt vielä hommata Kojolle??? Kevät lähestyy ja HIFK;n pelillinen taso kulkee taaksepäin. Juu juu, ollaan reenattu kovaa. Niin on muutkin jengit!

2. Myönnän että tämä oli harkitsematon kommentti minulta. En tiedä KJ;n kyvystä sitoutua. Ihan perstuntumaa ihmisten kyvystä yleensäkään sitoutua mihinkään kunnolla kun on "uutta, parempaa" jo tiedossa.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
Kerrohan minulle mitä tarkalleen tarkoitat tuolla "ammattimaisuudella"? En tiedä kuinka kauan olet seurannut HIFK;n menoa, mutta kyllä sitä aiemminkin on ollut valmennuspuolella! Lähinnä on kussut pelaajahankintapuoli, mutta sehän ei ole ollut valmennuksen asia. Ihmettelen mistä nämä Jalosen puoltopuheet kumpuaa. MITÄ Kojo on tuonut HIFK;hon?? Joukkue on paperilla erittäin hyvä, mutta silti homma kusee. On kussut jo jonkun aikaa!

Jalonenhan veti päin persettä Kärpissäkin viimeisen kauden kun oli jo tiedossa siirto HIFK:n. Eihän se kausi päättynyt kuin mestaruuteen. Ei minkäänlaista sitoutumista, ei tainnut valmentaminen kiinnostaa. Ainahan HIFK:ssa on kussut joku osa-alue. Tällä kaudella joukkue on paperilla vahva niinkuin NHL:n työsulun aikaan, silloin joukkue/valmennus oli täydellinen ja tulos oli fiasko. Tällästä se on kannattaa joukkuetta nimeltä HIFK. Onneksi "kukaan" jatkoajan kirjoittaja ei ole päättämässä joukkueen asioista, tuohan olisi samanlaista touhua kuin Turussa.
 

Fordél

Jäsen
1. En tiedä, mutta en usko että asiat menisivät paljon huonomminkaan, olkoon kuka tahansa loppukauden "projektivalmentajana". Nyt on Kojolle kasattu taas niiiin kallis jengi, paperilla liigan kovimpia, mutta siltikään ei homma toimi. Mitä olisi pitänyt vielä hommata Kojolle??? Kevät lähestyy ja HIFK;n pelillinen taso kulkee taaksepäin. Juu juu, ollaan reenattu kovaa. Niin on muutkin jengit!

Homma ei toimi? Muistetaan nyt kuitenkin se, että vaikka viime aikoina kone on yskähdellyt niin joukkue on kuitenkin sarjassa kolmantena. Materiaali on myös helkkarin kova, suorastaan häikäisevä hyökkäyspään osalta ja käsittääkseni Nokka ei ole ollut vaatimassakaan lisää pelaajia itselleen. Tosin kukapa laittaisi vastaankaan jos on mahdollisuus saada EHT-tason maalintekijä. Silti, asiat voisi mennä kyllä huonomminkin ja siitä on useita esimerkkejä jo tämänkin kauden SM-liigassa. Ei tällainenkaan menestys tule itsestään selvyytenä vaikka moni tuntuu HIFK:n leirissäkin ajattelevan.

Tämä on jotenkin niin HIFKmaista niin HIFKmaista, että kun pikkasen tökkii niin ote herpaantuu ja aletaan miettimään jotain valmentajan vaihdosta tässä vaiheessa kautta ja joukkueen ollessa kolmantena. En sano, että Nokka tuo varmuudella mestaruuden, mutta suurin todennäköisyys sille, että HIFK sen tällä kaudella voittaa, on Nokan alaisuudessa. Jos HIFK:lla on ennen kussut hommat niin se ei tarkoita, että kusisi välttämättä tällä kaudella. Nyt vain kaikki keskittyminen tähän kauteen ja näihin pelaajiin sekä valmennukseen.

No onneksi nämä ovat vain yksittäisiä lausuntoja vain yksittäisellä palstalla.

2. Myönnän että tämä oli harkitsematon kommentti minulta. En tiedä KJ;n kyvystä sitoutua. Ihan perstuntumaa ihmisten kyvystä yleensäkään sitoutua mihinkään kunnolla kun on "uutta, parempaa" jo tiedossa.

Onko Pelicans millään tavalla parempi vaihtoehto kuin mestaruudesta taisteleva HIFK? Onhan se toki hieno haaste, mutta kyllä minä valmentajana antaisin ainakin ihan täydet 100 % joukkueelle, jolla on mahdollisuus voittaa mestaruus ja tuoda tätä kautta mulle jatkossa paljon parempia työtarjouksia. Sama homma kävi Nokalla aikanaan Kärpissä. Mestaruus tuli vaikka HIFK-soppari taisi olla jo takataskussa. Asian voi kääntää myös niin, että soppari takataskussa ei vähennä sitoutumista vaan se voi jopa vähentää paineita eikä tekemisestä tule väkinäistä. Mutua toki tämäkin, mutta niin on tuon sitoutumisenkin kyseenalaistaminen ilman selkeitä näyttöjä.
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Tällästä se on kannattaa joukkuetta nimeltä HIFK. Onneksi "kukaan" jatkoajan kirjoittaja ei ole päättämässä joukkueen asioista, tuohan olisi samanlaista touhua kuin Turussa.

TPS:n kausilla 98-99, 99-00, 00-01 ja 09-10, kun TPS:lle kultaa vai kaudella 10-11. : ) Onneksi HIFK voittaa mestaruuksia paljon useammin kuin TPS. Voitettiin mestaruus viimeksi kaudella 97-98, sitten juuri ennen sitä kaudella 82-83. Onko se ihme, että "joskus" keittää yli, kun kannattaa "menestyvää" HIFK:n liigajoukkuetta. Emme ole käyneet yhtä syvällä kuin TPS kaudella 2010-11, mutta siinä ne "voittamisen" ilot ovatkin verrattuna turkulaisiin, poislukien muutamat kaudet 2000-luvun puolivälissä ja kuluvalla kaudella.
 
Suosikkijoukkue
Chelsea FC
TPS:n kausilla 98-99, 99-00, 00-01 ja 09-10, kun TPS:lle kultaa vai kaudella 10-11. : ) Onneksi HIFK voittaa mestaruuksia paljon useammin kuin TPS. Voitettiin mestaruus viimeksi kaudella 97-98, sitten juuri ennen sitä kaudella 82-83. Onko se ihme, että "joskus" keittää yli, kun kannattaa "menestyvää" HIFK:n liigajoukkuetta. Emme ole käyneet yhtä syvällä kuin TPS kaudella 2010-11, mutta siinä ne "voittamisen" ilot ovatkin verrattuna turkulaisiin, poislukien muutamat kaudet 2000-luvun puolivälissä ja kuluvalla kaudella.

Kukas tästä on vastuussa, ellei HIFKin johtoon kuuluvat henkilöt. Eihän HIFK ole ollut edes varteenotettava mestariehdokas 90-luvulla (vain kaksi kertaa) tai sen enempää 2000-2010 (vain kerran) luvulla. TPS:ssä osattiin hoitaa asiat hyvin pelillisesti, mutta menestys aiheutti myös taloudelliset sotkut myöhemmäksi. Sitä ihmettelen, että miten HIFKin viimeisen 30 vuoden historian tuntien, joku voi pitää edes joukkuetta aina voittajaehdokkaana, kun mikään asia ei puolla sitä.

Tällä hetkellä, suunta on jälleen mukavan positiivinen ja ammattimaisuus on astunut jälleen kymmenen vuoden tauon jälkeen HIFKiin. Ehkä tässä on pienet tsäänssit päästä siihen kastiin, missä HIFK oli joskus 80-luvun alkupuolella. Eli, mestariehdokkaisiin ja joukkueeseen, joka oikeasti taistelee kaudesta toiseen menestyksestä.
 

punainenpeto

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NYR
Valmentajanvaihdos

Tuskin tässä kukaan oikeasti valmentajanvaihdosta toivoo tällä kaudella, hulluuttahan se olisi. Nenä olkoon kauden loppuun ja sitten puhaltaa uudet tuulet (onneksi). Jos kauhea munkki käy, ehkä Nenä yllättää meidät kaikki pleijareissa.
 

Meedio

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Atletico Madrid
TPS:n kausilla 98-99, 99-00, 00-01 ja 09-10, kun TPS:lle kultaa vai kaudella 10-11. : ) Onneksi HIFK voittaa mestaruuksia paljon useammin kuin TPS. Voitettiin mestaruus viimeksi kaudella 97-98, sitten juuri ennen sitä kaudella 82-83. Onko se ihme, että "joskus" keittää yli, kun kannattaa "menestyvää" HIFK:n liigajoukkuetta. Emme ole käyneet yhtä syvällä kuin TPS kaudella 2010-11, mutta siinä ne "voittamisen" ilot ovatkin verrattuna turkulaisiin, poislukien muutamat kaudet 2000-luvun puolivälissä ja kuluvalla kaudella.

Juu en todellakaan tarkoittanut aikasempia kausia vaan tätä kautta, viime kauden mestari sarjan jumbona. Valmentajia vaihdetaan kuin mustalainen hevosta. Kyllä minä ainakin nautin nykyisestä touhusta enemmän kuin Pirkka-purkka Penan ajoista. Jotain järkeä sentään on touhuissa, joukkue on todellakin vahva. Hankinnoissa on jotain järkeä. Nyt asia on enää Kojosta kiinni, ja en minäkään taputtele selkään jos tämä kausi päättyy pleijareissa liian aikasin. Mihinkään muuhun kuin mestruuteen en ole tyytyväinen. Mutta tuo että valmentaja jolla sopimus on johonkin muuhun seuraan seuraavalla kaudella ei tekisi hommia 100 % loppuun asti on täyttä paskaa. Yleensä sen edestä löytää mitä taakseen jättää...
 

Johannes

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, jääkiekko.
Mutta tuo että valmentaja jolla sopimus on johonkin muuhun seuraan seuraavalla kaudella ei tekisi hommia 100 % loppuun asti on täyttä paskaa. Yleensä sen edestä löytää mitä taakseen jättää...

Auttaako se asiaa todemmaksi, että käyttää sanaa "paskaa". Sorry, pakko kirjoittaa tämä sinullekin. Uskon, että valmentaja, kuten KJ, tekee hommansa tosissaan 30.4.2011 saakka HIFK:ssa, mutta selitä tilasto:
HIFK 16.9.2010-3.12.2010, voitot-häviöt 21-8
HIFK 7.12.2010-21.1.2011, voitot-häviöt 4-10

3.12.2010 HIFK voitti Pelicansit 5-0 ja sen jälkeen 4 voittoa ja 10 tappiota. Jokaiseen kauteen osuu kehnompia periodeja ja ehkä tämä on yhteensattumaa, ei muuta. Voi asioita miettiä kuitenkin useammastakin näkökulmasta kuin yhdestä ja miettiä sen jälkeen tyyliin entä, jos...

Kai KJ nyt ainakin jo rakentaa Nupen kanssa ensi kauden Pelicansia tai on ihan turhake valmentajana. Ei silloin fokus ole 100% HIFK:ssa ja 95%:n keskittyminen ja valmistautuminen tuottaa 50%:n tuloksen, sanoi yksi kiekkoguru, kuten useimmat tietävät. KJ tietysti tekee sata-lasissa duunia HIFK:lle 30.4.2011 saakka, sitä en epäile.
 
Viimeksi muokattu:
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös