Kuinka Liigan ja KHL-Jokereiden suhde tulisi järjestää?

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Kun puolivälierät on saatu pelattua ja välieriä pitää vielä odotella, niin ehtiihän tässä ajatukset sitten vaeltelemaan vähän muissakin asioissa. Muunmuassa yle kertoi tässä vähän aikaa sitten taas, että viranomaiset tutkivat Liigan ja KHL Jokereiden välistä tilanne. Sinänsä itse jutussahan ei ollut mitään uutta ja niinkuin monta kertaa aikaisemminkin, haastateltava asiantuntija ei osannut pomminvarmaksi tulkita tilannetta, vaikka valistunutta arviota tarjoili. Kun aikaisemmin keväällä kävi myös ilmi, että Jokerit tulee jatkamaan KHL:ssä vielä seuraavat viisi vuotta, niin voisihan sitä ihan tällee kannattajienkin näkökulmasta alkaa pohtimaan, miten Liigan tulisi välinsä Ilmalan suuntaan rakentamaan. Omasta mielestäni Liigan toimet, ensimmäisen kolmen vuoden osalta ovat olleet täysin perusteltuja, mutta kun tilanne tullee tosiaan jatkumaan vielä seuraavat viisi vuotta, niin pitäisikö tilannetta tosiaan arvioida uudestaan?

Ensimmäinen vaihtoehtohan olisi se, että siirryttäisiin normaalioloihin ja kaikki rajoitteet kilpailujen väliltä purettaisiin. Tässä vaan edelleen näyttäisi siltä, että voitettavaa olisi vain toisella puolella ja hyöty Liigalle olisi parhaimmillaankin rajallinen.

Toinen vaihtoehto voisi olla sitten vaikka sellainen yhteistyömuoto, jossa kunkin kauden heikoin joukkue saisi seuraavaksi kaudeksi oikeuden tehdä yhteistyötä Jokereiden kanssa. Eli edellisen kauden heikoin ("narri"), pääsisi seuraavaksi kaudeksi mahdollisesti hyötymään Ilmalan tarjoilusta ja toivottavasti saavuttaisi parempaa menestystä. Tässä olisi kuitenkin se huono puoli, että jos toimisi tarkoitetulla tavalla (eli, että heikoin vaihtuisi kausittain), niin tietyllä tavalla KHL Jokerit saisi mahdollisuuden, eripuolilla Suomea vuosittain aina kauden mittaisiin markkinointitempauksiin. Eli että pääsisi ikäänkuin Liigan sisällä, Liigan kustannuksella markkinoimaan.

Kolmas vaihtoehto voisi olla yhteistyömuoto, jossa Liigan köyhimmälle joukkueelle annettaisiin kiinteästi mahdollisuus yhteistyöhön Ilmalan kanssa, mutta tulisiko tästäkin sitten mussutusta, koska onhan Liigassa myös se toiseksi köyhin, kolmanneksi köyhin ja niin edelleen.

Kun Liiga on myös tilanteessa, jossa joukkueita ei ole parillinen määrä, niin pitäisikö ennakkoluulottomasti mennä ratkaisuun, jossa Liiga itse järjestäisi kilpailuun mukaan seuran (vaikka Töölön Vesa nimellä), jonka tehtävänä olisi auttaa Ilmalaa yhteistyöseurana. Omistus pitäisi kuitenkin olla Liigan puolella, ettei mahdollisessa konfliktitilanteessa pääsisi syntymään mitään haitallista tilannetta.

Kun tuon joukkueen tarkoitus olisi vain ja ainoastaan tarjota Ilmalan rotaatiopelaajille peliaikaa, niin tämä joukkuehan ei tarvisi "kotipaikkaa", vaan se voisi pelata kaikki pelinsä vieraissa. Tämä tekisi jokaiselle Liigajoukkueelle kaksi kotiottelu tapahtumaa lisää kalenteriin. Kun Jokereilla ei sitten olisi kuitenkaan koko joukkueellista pelaajia laittaa tällaiseen projektiin, niin jokainen Liiga seura lähettäisi tähän joukkueeseen yhden pelaajan, jonka palkan kuitenkin maksaisi, jolloin Jokerit voisi itse kierrättää joukkueessa, tarvittaessa 5-10 pelaajaa, joiden palkat luonnollisesti maksaisi. Vaikka joukkueelle tulisi kuluja, niin palkkakulut voitaisiin ainakin pelaajien osalta ikäänkuin taklata tällä tavalla. Valmennus, fysio yms voisi tulla Jokereilta kanssa, koska heidän rotaatiopelaajilleen tämä järjestelmä rakennettaisiin, mutta joukkueen johto olisi sitten ikäänkuin Liigan puolelta varmistamaan se, ettei mitään Liigalle haitallista pääse kehittymään.

Koska KHL:n aikataulut ovat myös omanlaisensa ja sen myötä Jokereiden tarve rotaatiolle on vain tietyn ajan, niin voitaisiin sopia, että tämä "koditon" joukkue pelaisi vain runkosarjan. Liigan runkosarjan päättyessä KHL:ssä on menossa jo pudotuspelien toinen kierros ja ellei Jokereiden rahoituskuviot merkittävästi parane, niin eiköhän toinen kierros ole heille, realistisesti arvoiden, maksimisuoritus.

Tässä olisi myös se hyvä puoli, että jos Jokereiden taival joskus KHL:ssä päättyisi, niin siirtymä takaisin Suomen järjestelmään kävisi hyvin kivuttomasti ja sulavasti. Siinä vaiheessa pitäisi vaan "kodittomalle" joukkueelle löytää koti.
 

mrkrw

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO, Habs
Miksi pitää ylipäänsä mitään järjestelyjä ja kuvioita tehdä? Annetaan Jokereiden pelata KHL:ää ja Liigajoukkueiden Liigaa. Aivan turhaa tappelua nämä pelaajasiirtokiellot ja kyräilyt.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Miksi pitää ylipäänsä mitään järjestelyjä ja kuvioita tehdä? Annetaan Jokereiden pelata KHL:ää ja Liigajoukkueiden Liigaa. Aivan turhaa tappelua nämä pelaajasiirtokiellot ja kyräilyt.
Kyllähän kaikilla kiekkosarjoilla on omat järjestelynsä ja rajoitteensa, muutoihan esim. NHL voisi viedä kaikki mm-kisoihin valmistauvat pelaajat, yms. Ja kyllähän KHL:lläkin on käytössään erilaisia työkaluja, pelaajaliikennettä kohdin, jotka palvelevat heidän intressejään. Olisi vain typerää, jos tällaista ei millään tavalla ajateltaisi Liigankin osalta. Se olisi sitä aitoa puuhastelua ja yllättämistä housun nilkoista.
 

Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Tässä olisi myös se hyvä puoli, että jos Jokereiden taival joskus KHL:ssä päättyisi, niin siirtymä takaisin Suomen järjestelmään kävisi hyvin kivuttomasti ja sulavasti. Siinä vaiheessa pitäisi vaan "kodittomalle" joukkueelle löytää koti.
Eikö se siirtymä takaisin ole ihan helppo? Jos Mestis myöntää lisenssin, sinne pääsee. Jos ei, sitten aloitellaan alempaa. Miksi siihen tarvitsisi jotain erityiskohtelua laittaa mukaan? Ei kai mikään muukaan Venäjän liigan jengeistä pääse villillä kortilla liigaan?

- - -

Liigan ja Jokereiden suhde on jo nyt riittävällä tasolla. Sellaisen muutoksen tekisin tapaus Keräsen johdosta, että Jokereiden vapauttama pelaaja voi siirtyä liigaan, pelaajakauppoja ei Jokereiden ja liigan välillä kuitenkaan tehtäisi. Liiga ei ole Jokereiden mainoskanava, miksi ihmeessä sinne haluttaisiin Jokereiden mainosjoukkue? Joku SKA olisi paljon kiinnostavampi, mieluummin mainosjoukkue sille tai jollekin AHL-joukkueelle.
 

vanukas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Sebastian Ahon kiekkokoulu
Minun puolestani Liigan ja Jokereitten välillä saisi olla pelaajaliikennettä, mutta toivoisin sen olevan pelaajakohtaisesti vain yhteen suuntaan per kausi. Ei siis hetkeksi farmiin ja sitten kohta edustukseen kun joku loukkaantuu. Mitään keinotekoisia joukkueita pelaamaan Liigaa en kaipaa lainkaan.
 

Nelfor

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minun puolestani Liigan ja Jokereitten välillä saisi olla pelaajaliikennettä, mutta toivoisin sen olevan pelaajakohtaisesti vain yhteen suuntaan per kausi. Ei siis hetkeksi farmiin ja sitten kohta edustukseen kun joku loukkaantuu. Mitään keinotekoisia joukkueita pelaamaan Liigaa en kaipaa lainkaan.
Tämä. Siirto yhteen suuntaan mahdollista, mutta ei edestakaisin. Sillä ei ole merkitystä, että onko kyseessä laina vai suora sopimus toiseen seuraan.
 

Walkin

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK&Pittsburgh Penguins
Nykyinen tilanne on oikein hyvä paitsi jos Jokerit potkii jonkun pelaajan pihalle niin tämän tulisi olla vapaa siirtymään Liigaan ilman, että tämän pelaajan palkkaava seura saa siitä joitain sanktioita.

Muuten voidaan jatkaa oikein hyvin nykyisellään. "Koditon joukkue" on jo huumoria.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
"Koditon joukkue" on jo huumoria.
No mut hei, kaksi kotiottelua lisää, per joukkue. Kyllä siinä kirstunvartijakin varmaan vähän hymähtäisi. Ja toisaalta saataisiin sekä tilanne, jossa Jokereiden rotaatiopelaajat saisivat sitä mahdollisesti tarvitsemaansa jääaikaa lisää ja toisaalta saataisiin Liigaan parillinen luku joukkueita. Lisäksi Liigahan saisi tällä tavalla homman omiin näppeihinsä, eikä tarvisi mitään herrasmiessopimuksia, joilla kontrolloida tilannetta. Ja jos ne viisitoista pelaajaa, jotka muut Liigajoukkueet tähän projektiin lähettäisivät, olisivat sellaisia pelaajia, jotka eivät omassa joukkueessa meinaa breikata, niin tästä joukkueestahan voisi tulla sellainen yleinen ilon aihe, joka tuo voittoja niin pelillisesti, kuin rahallisesti, paikkakunnalle kuin paikkakunnalle. Kyllä salettiin böndelläkin tykkäävät, jos saisivat HIFK:n lisäksi neljä kertaa Ilmalan "hesalaisia" vierailulle.

Edit. Toisaalta onhan tässä sekin, että miten paljon Jokerit, ihan aikuisten oikeasti antaisi muille KHL joukkueille eteen, pitämällä farmijoukkuettaan Mestiksessä? Suomessahan toki on muodikasta haukkua Mestistä ja monet pitävät ko. sarjaa varmaan paljon huonompana, mitä se oikeasti on. Ja kun siis Venäjällä on niitä pelaajarajoituksia, että saa olla korkeintaan viisi ulkkaria, niin +20 venäläistä KHL seuraa vie aika monet sellaiset venäläiset pelaajat pois markkinoilta, jotka eivät pohjoisamerikassa pelaa. Eli kuinka kova se taso siellä VHL:ssä ihan oikeasti on? Varmasti parempi, kuin Mestiksessä, mutta kuinka paljon?

Edit2. Eli kuinka suuri ero esim. Jekaterinburgin tai Vladivostokin farmijoukkueilla on, sanotaan nyt vaikka Kiekko-Vantaaseen? Jos pelaisivat tosissaan toisiaan vastaan, niin olisiko se joka ilta verilöylyä Tikkurila Areenalla?
 
Viimeksi muokattu:

Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
Ei todellakaan mitään narrien pellejoukkuetta liigaan. Eikä tämä edes millään narrivastaisuudella sanottuna, vaan olisihan tuo nyt liigan uskottavuuden kannalta aivan järkyttävä tilanne, että liigassa kurvailisi joku Jokerien jämäpelaajista koottu jatkuvasti kokoonpanoltaan muuttuva rupusakki, sitä se nimittäin liigassa tulisi olemaan.
 

Porttivahti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maalivahdit
Ja toisaalta saataisiin sekä tilanne, jossa Jokereiden rotaatiopelaajat saisivat sitä mahdollisesti tarvitsemaansa jääaikaa lisää ja toisaalta saataisiin Liigaan parillinen luku joukkueita.
Miksi mua fanina tai liigaa organisaationa pitäisi kiinnostaa Jokereiden poppariosaston peliaika? Selvennä tätä.

Parillinen määrä joukkueita on viimeistään syksyllä 2019, koodinimi Espoo United.
 

Tshekki77

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, HJK, Maajoukkue (lajista riippumatta)
Miksi mua fanina tai liigaa organisaationa pitäisi kiinnostaa Jokereiden poppariosaston peliaika? Selvennä tätä.
Eihän siis Liigan tai sen tuotteita kuluttavan päänsärky pitäisikään olla, tuo syy siis yleisemmin Suomikiekon näkökulmasta, että saadaan mahdollisesti tulehtunut tilanne pois päiväjärjestyksestä. Lisäksi tämä voisi poistaa tarpeen niin sanotuille herrasmiessopimuksille ja jos tämä joukkue olisi Liigan omistama, niin Liiga pääsisi laillisin keinoin hallinnoimaan sitä pelaajaliikennettä, jota mahdollisesti pitäisi itselleen haitallisena. Enkä toisaalta sano sitäkään, että tämän pitäisi olla ikuinen asiatila. Voisihan sitä kokeilla kauden tai kaksi, eli vaikka siihen asti, kunnes esim. Espoo United on valmis ottamaan Liigan viimeisen paikan, oikeana kiekkojoukkueena.
 

SlamDunk71

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vahva sama kuin monella muulla. Yksisuuntainen pelaajien liikkuminen vapaaksi ja muuten entisellään. Nuo muut ehdotukset olivat lähinnä naurettavia.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerien Tallinnan kotiottelussa markkinoitiin Liigaa ilman, että Jokereilla oli tietoa asiasta - Jatkoaika

Tässä jälleen hyvä esimerkki varsin keinotekoisen eripuran luomisesta Jokereiden ja Liigan välille.

Jokerien KHL-ottelussa markkinoitiin perjantaina näkyvästi samaisessa Tondiraban jäähallissa Tallinnassa pelattavaa Liiga-ottelua Pelicansin ja SaiPan välillä. Mainosbanneri koristi hallibaarin yläseinustaa ja katsojille tarjoiltiin juotavaa sekä syötävää Liiga-seurojen logoilla ja tulevan ottelun mainoksella varusteltuna.
On tietysti täysin selvää, ettei tästä Jokereille mitään haittaa ollut, eikä onneksi Jokereiden toimistolla tuohtuneita oltukaan.
 

Useful Idiot

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Jokerien Tallinnan kotiottelussa markkinoitiin Liigaa ilman, että Jokereilla oli tietoa asiasta - Jatkoaika

Tässä jälleen hyvä esimerkki varsin keinotekoisen eripuran luomisesta Jokereiden ja Liigan välille.



On tietysti täysin selvää, ettei tästä Jokereille mitään haittaa ollut, eikä onneksi Jokereiden toimistolla tuohtuneita oltukaan.
Pakko sanoa, että uutisen luettuani ainakin näillä tiedoilla pisteet menee Jokerien suuntaan, sillä melko leudosti näyttää tuon asian ottavan.

Tulee mieleen, että ehkä tästä uutisesta vain haetaan kohua.

(Kohosen ulostua odotellessa, joten annan itselleni varauksen muuttaa mielipidettä)
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
(Kohosen ulostua odotellessa, joten annan itselleni varauksen muuttaa mielipidettä)
Sanopa muuta...

Olisihan se irvokasta, kun tapahtuman yksi tarkoitus on promota jääkiekkoa Virossa ja sitten suututtaisiin siitä, että lätkämatsia mainostettiin lätkämatsissa. No, eihän näistä koskaan tiedä...
 

pappi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jokerien Tallinnan kotiottelussa markkinoitiin Liigaa ilman, että Jokereilla oli tietoa asiasta - Jatkoaika

Tässä jälleen hyvä esimerkki varsin keinotekoisen eripuran luomisesta Jokereiden ja Liigan välille.



On tietysti täysin selvää, ettei tästä Jokereille mitään haittaa ollut, eikä onneksi Jokereiden toimistolla tuohtuneita oltukaan.
Siellä tuo Pelicans-SaiPa Tallinnan ottelun mainos näkyi olevan sunnuntain pelissä. Vielä Jokereiden fanimyynin lähellä, kun Kohosta haastateltiin Viasatin lähetykseen.
Kyllä mielestäni voitaisiin haudata vihat Jokereiden ja liigan välillä.
 
Viimeksi muokattu:

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Katsojia kerrotaan olleen 3954. Kenen idea se oli pelata sunnuntaina hallissa mistä kaikki vaan haluaa pois. Erätauolla googletellaan monelta se laiva nyt lähtikään.

Tallinnassa pelaaminen on hyvä idea, mutta ei sunnuntaisin keskellä talvea.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Siellä tuo Pelicans-SaiPa Tallinnan ottelun mainos näkyi olevan sunnuntain pelissä. Vielä Jokereiden fanimyynin lähellä, kun Kohosta haastateltiin Viasatin lähetykseen.
Kyllä mielestäni voitaisiin haudata vihat Jokereiden ja liigan välillä.
Eiköhän tässä ole kyse puhtaasti hallin omasta toiminnasta heille liiga on isompi tapahtuma kun entisen Neuvostoliiton mestaruussarja ja luonnollisesti siihen isompaan tapahtumaan oli myös sitten panostettu myös astiaston muodossa.

Eiköhän ne lopu sitten kun Jokerit poistuvat KHL:stä ennen sitä liigalla ei ole mitään intressiä tuke KHL:n parempaa näkyvyyttä Suomessa.
Vai kerrotko jotain muita aloja jossa mainostetaan vapaaehtoisesti kilpailijan toimintaa omissa tapahtumissa?
Niinhän tuossa liigaseurat nimenomaan tekisivät jos tekisivät yhteistyötä Jokereiden kanssa.

Pelaajalainat koko kauden mittaisina on ihan ok mutta ei mitään pätkä lainoja kun ei sieltä kuitenkaan mikään Regin tule ja ne Jokereiden rotaatiopelaajat eivät ole mitään sateentekijöitä.
Liiga pärjää ihan hyvin ilman Jokereita niin pitkään kun Jokerit eivät liigassa pelaa, mikäli Jokerit tuolta idän valloitus retkeltään joskus palaavat niin tilanne on luonnollisesti toinen.
 

Sir Smokki

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
Liiga edustaa suomalaista jääkiekkoa ja KHL venäläistä jääkiekkoa. Minulle ei oikein aukea, miksi Liigalla ja KHL:llä pitäisi olla jokin suhde, jota pitäisi järjestellä. Suomessa on varsin suuri venäjänkielinen vähemmistö, joten on oikeastaan hieno asia, että he voivat seurata venäläistä jääkiekkoa Suomessa. Helsinki on luonnollisesti aivan oikea paikka tällaiselle Venäjän Liigaa pelaavalle joukkueelle. Toki ymmärrän senkin, ettei Suomen venäläistyminen ole kaikille mieleen.

Ilmeisesti osalla Jokereiden kannattajista on vaikeaa hyväksyä sitä tosiasiaa, että Jokerit on Suomessa pelaava, venäläisten omistama ulkovenäläinen jääkiekkojoukkue. Osa tätä itsepetosta on ajatella, että Liigan ja Jokereiden välillä olisi jonkinlainen luontainen jatkumo. Jatkumoa ei ole sen enempää eikä vähempää, kuin minkään muunkaan venäläisjoukkueen suuntaan. Kansainvälisiä pelejä syntyy, kun liigajoukkueet osallistuvat CHL:än kautta länsieurooppalaiseen jääkiekkoyhteistyöhön. Tämä vahvistaa Suomen asemaa osanan läntistä Eurooppaa.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Liiga edustaa suomalaista jääkiekkoa ja KHL venäläistä jääkiekkoa. Minulle ei oikein aukea, miksi Liigalla ja KHL:llä pitäisi olla jokin suhde, jota pitäisi järjestellä.
Samaa mieltä ajatuksistasi. Siksi ihmettelen, että yhtä KHL-seuraa vastaan on viritelty jotain siirtorajoituksia, kun mitään jatkumoa ei joukkueeseen ole sen enempää eikä vähempää kuin muihinkaan eri sarjoissa pelaaviin joukkueisiin.

Helsinki on tosiaan luonteva paikka ulkomaalaisomisteiselle urheiluseuralle, kun se tuntuu olevan ison maailman malli.
 

mixu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Antaa Jokereiden rauhassa olla omassa sarjassaan.Mitään suhteita ei tarvitse järjestää. Jokerit alkaa oleen ihan neutraali joukkue mulle eikä juuri aiheuta mitään tunnejuttuja. Vuodet vierii ja tilanteet muuttuu. Aika aikaansa kutakin.
 

Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit Suomessa
Mistähän syystä tämä sama asia nousee esille uudelleen ja uudelleen? Liigan kannalta Jokerit on riski. Monella tavalla. Lisäksi Liiga suojelee reviiriään (talous, näkyvyys, fanit jne), kuten vaikkapa KHL suojelisi reviiriään Venäjällä NHL-seuralta. Fakta on se, että Venäjän KHL tuli Jokerien kautta Suomeen. Kyse ei siis ole vain siitä, että Jokerit on venäläisten pakotelistoilla olevien oligarkkien rahoittama seura Helsingissä.
 

SOF1969

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, "Respect all, fear none", Stars, Pool
Mistähän syystä tämä sama asia nousee esille uudelleen ja uudelleen? Liigan kannalta Jokerit on riski. Monella tavalla. Lisäksi Liiga suojelee reviiriään (talous, näkyvyys, fanit jne), kuten vaikkapa KHL suojelisi reviiriään Venäjällä NHL-seuralta. Fakta on se, että Venäjän KHL tuli Jokerien kautta Suomeen. Kyse ei siis ole vain siitä, että Jokerit on venäläisten pakotelistoilla olevien oligarkkien rahoittama seura Helsingissä.
Tässä veli @Cobol tiivistää kaiken oleellisen. On täysin absurdia ajatella miksi Liiga tekisi yhteistyötä kilpailijan kanssa. Ja ne hölynpölyt olemattomasta "Suomi-kiekon edusta" voi työntää vaikka Uralin suohon. En myöskään ymmärrä miksi aihetta pitäisi edes kummemmin pohtia.
 

Runtulin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Mistähän syystä tämä sama asia nousee esille uudelleen ja uudelleen?
En myöskään ymmärrä miksi aihetta pitäisi edes kummemmin pohtia.
Kun lukisitte muutaman viestin taaksepäin, niin kysymyksiinne löytyy vastaus. Asiaa pohditaan siis siksi, että Jokerit pelasi Tallinnassa, jossa mainostettiin Liiga-ottelua. Mainostaminen pyrittiin näytämään jotenkin ongelmallisessa valossa, mitä se tietenkään ei ole. Te tietysti näette asiassa uhkia ja Uralin suon - itselleni on itsestään selvää, että hallissa mainostetaan tulevia matseja, joita suomalaiset käyvät siellä pelaamassa.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Te tietysti näette asiassa uhkia ja Uralin suon - itselleni on itsestään selvää, että hallissa mainostetaan tulevia matseja, joita suomalaiset käyvät siellä pelaamassa.
Tämä on ihmeellinen asia, kun kynsin ja hampain tapellaan jostain omasta ja mitään naapuriin liittyvää ei saa kertoa. Vaikka kaikki tietää sellaisenkin olevan menossa.

Oikeastihan useimmat kuluttajat seurailevat kaikenlaista eri lähteistä. Jokainen KHL-hallissa ollut tietää kyllä Suomessakin pelattavan pelejä toisessa sarjassa.

Vaan niin tai näin, en halua nähdä ainuttakaan narrimainosta omassa kotiluolassa tai kuulla koko sarjasta. Ihan vain siksi, että se ei kiinnosta, ei siihen tarvitse muuta syytä.
 

Pitkävedossa tänään

Päivän pelit:

  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
  • 1
  • x
  • 2
HIFK - Lukko
  • 1.70
  • 4.70
  • 3.80
Ilves - JYP
  • 1.95
  • 4.40
  • 3.10
SaiPa - Pelicans
  • 2.18
  • 4.10
  • 2.80
TPS - Sport
  • 1.96
  • 4.30
  • 3.10
Ässät - KooKoo
  • 3.10
  • 3.70
  • 2.13
Hermes - Peliitat
  • 1.40
  • 5.70
  • 4.80
Hokki - SaPKo
  • 4.80
  • 5.00
  • 1.45
IPK - KeuPa HT
  • 2.35
  • 4.20
  • 2.30
Ketterä - Jokipojat
  • 1.42
  • 5.60
  • 4.60
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös