Kyse ei ole siitä etteikö vanhemmat välttämättä haluaisi puuttua kiusaamiseen, kyse on siitä että vanhemmat haluavat usko oman jälkikasvunsa olevan virheetön ja että kiusaamisessa olisi useampia ulottuvuuksia kuin vain kiusaaja-kiusattu.
Summa summa rum: suomalainen koulujärjestelmä on haluton puuttumaan kiusaamiseen ja lapset perheineen ovat aika oman onnensa nojassa jos huono tuuri osuu kohdalle.
Tässä kaksi pointtia, joihin haluan ottaa kantaa, vaikka itse aihe on äärimmäisen herkkä. Tässä vaiheessa jo totean, että en halua esittää mustavalkoisia ratkaisuja, vaikka mahdollisesti saatan seuraavassa sellaiseen syyllistyä. Olen kuitenkin ollut itse lievästi kiusattuna ja kiusaajana, opettajana ratkomassa kiusaamistapauksia sekä vielä huoltajana tsempannut lastani lievän kiusaamisen ylitse ja puolustanut häntä kohdanneissa kiusaamisväitteissä.
Ensimmäinen kohta lainauksessani on erittäin hyvä huomio - varmasti liki jokainen ajatteleva huoltaja vastustaa kiusaamista ja haluavat siihen puututtavan. Kun syytös tulee oman lapsen kohdalle, on kyse vain ja ainoastaan huoltajan itsetunnosta ja empatiakyvystä, kuinka hän lopulta syytökseen suhtatuu, kykeneekö hän hyväksymään sen, että hänen kasvattamansa lapsi tai nuori voi syyllistyä niin leimaavaan tekoon kuin koulukiusaaminen on. Valitettavan usein huoltaja ei sitä kykene omassa pienimunaisuudessaan tekemään, vaan väistää vastuunsa ja samalla sallii lapsensa käytöksen. Joskus toki kiusaamissyytös on aiheeton ja oman lapsen puolustaminen on ehdoton vaatimus. Vaan ratkaisevaa näissä keisseissä on kommunikointikyky - kuinka saada näin herkän aiheen ympärillä ihmiset kohtaamaan aidosti ja rakentavasti, kun kyseessä on oma lapsi sekä joskus myös huoltajan ja/tai opettajan ego.
Jälkimmäiseen sen verran, että koulua on helppoa osoittaa sormella. Mutta kun se koulu ja opettajat eivät niitä asenteita istuta, korkeintaan sietävät tai joskus toki sallivatkin niiden esillä olon. En minä yksittäisiä opettajia yritä puolustella, vaan kaivaa esiin hiukan kohtuutta koko monituhatpäisen opettajakunnan puolesta sekä hyvin, hyvin erilaisten työyhteisöjen myös. Joissain kouluissa rehtorista alkaen mopo on lähtenyt käsistä, joissain saadaan hankerahaa ja moniammatillista tukea muutoinkin jo keskimääräistä ongelmattomamman oppilasaineksen hallintaan. En minä sano synnitön olevani, vaan joskus olen oikeasti miettinyt myöhemmin, että olisiko johonkin tilanteeseen pitänyt puuttua toisin. On helppo karsia selkeä tappelu ja selvitellä sitä, mutta harvemmin nämä vyyhdit ovat niin selkeitä.
---
Tyttäreni sai viime keväänä kuulla olevansa kiusaaja. Syytöksen taustalla oli samalla luokalla ollut tyttö, joka kävi meilläkin muutamaan otteeseen ja vaikutti suurinpiirtein normaalilta pl. ettei juuri koskaan tervehtinyt ja vältteli muutenkin aikuisia. Seiskan aikana olivat hyvinkin läheisiä, samoin kasin alussa, mutta merkkejä välien menemisestä oli jo olemassa hyvissä ajoin. Emme vanhempina halunneet olla puuttumassa kaverisuhteisiin heti, mutta juttelimme kyllä säännöllisesti tyttäremme kanssa, millaista käytöstä kannattaa sietää kaverilta. Tämä tyttö takertui hyvin voimakkaasti ystäviinsä, rajoitti muiden kanssakäymistä keskenään, väheksyi muiden saavutuksia ja esitteli hyvin usein perheensä varallisuutta puheissaan, mutta ei sallinut vierailuja kotonaan juuri ollenkaan. No, aika selkeä tapaus toki itsetunnoltaan.
Kasin aikana sitten totesin tyttärelleni, että mieti, haluatko tuollaista ystävyyttä ollenkaan. Käytiin yhdessä ja erikseen vaimoni kanssa tätä keskustelua jokusen kerran tyttäreni kanssa, yritettiin olla hienovaraisia mutta kuitenkin rohkaista katsomaan omaa hyvinvointiaan kaverin edelle. Kasin puolessa välissä sitten tyttäreni totesi kerran, ettei ole hetkeen enää ollut tämän kaverin kanssa ja on kokenut sen helpottavaksi ratkaisuksi. Muita kavereita oli koko ajan ollutkin, mutta tämän yhden omistavan tyylin vuoksi kontakteja ei niin paljon heihin kuitenkaan ollut. Juteltiin, että on hyvä olla kohtelias ja hoitaa asialliset jutut koulussa, mutta vetää selkeä raja vapaa-ajalla. Keväällä sitten nousi esiin syytös siitä, että tyttäreni kiusaa tätä tyttöä, ei päästä porukoihin yms. paskaa. Kyllä, tässä tapauksessa uskon tytärtäni täysin hänen luonteensa tuntien ja opettajilta saamani palautteen perusteella. Lisäksi tuon toisen tytön äiti ei suostunut puhumaan asiasta meille, totesi vain luokanohjaajalle, että asia on loppuunkäsitelty ja hänen tyttönsä vaihtaa koulua. No, tämä oli toki helpotus myös meille, vaikka tyttäreni oli jo ratkaisunsa joka tapauksessa tehnyt, mutta eipä tarvinnut hirveästi siinä vaiheessa enää edes vähääkään epäillä, mikä oli kuvion juoni. Harmittaa tietenkin yleisellä tasolla se, että huoltajat luulevat muksujensa ongelmien häviävän muita syyttämällä, mutta aika yleistähän tuo on.
Mutta tuokin tapaus on nykyään yksi niistä, joita kerrotaan esimerkkeinä, joissa opettajan tytär oli kiusaajana, eikä muuta vaihtoehtoa ollut kuin vaihtaa koulua. Enkä todellakaan väitä, etteikö opettajan lapsi tai opettaja itse voisi olla kiusaaja, vaan lähinnä tuoda vähän perspektiiviä keskusteluun.
