Koulukiusaajat

[palle]

Mitä mahtanee tapahtua, jos kiusattu ja kiusatun vanhemmat käyvät yhdessä asian läpi. Ovatko kiusaajien vanhemmat välinpitämättömiä tai eivät edes usko tapahtuneita? Jotenkin tuntuisi, että kun osapuolille vanhempien (ja opettajien) toimesta täsmennetään, ettei kaikkien tarvitse olla kavereita vaan ei tarvitse ottaa elämän tehtäväksi saada toisia pelkäämäänkään tai itkemään.

Toinen toki mitä itsekin ihmettelen on se, että miksi ihmeessä ei kiusaajaa laiteta vaihtamaan koulua? Mikä helvetti siinä on? Ei ole selitys mikään "ei ole oikein koulua lähellä mihin vaihtaa", koska ei sitä silloin ole kiusatullakaan. Kotiopetuskin on vaihtoehto, jos kiusaajan vanhemmilla ei ole intressejä muuttaa koulun perässä tai opettaa lapselleen alkeellisia sääntöjä.

Ongelma taitaa olla lainsäädännössä. Koulusta poistaminen on Suomessa todella vaikeaa ja tästä syystä monesti kiusatut vaihtavat koulua vapaaehtoisesti. Ongelman voisi korjata eduskunnassa, mutta todellista tahtoa ei taida löytyä.

 

[BaronFIN]

Mitä mahtanee tapahtua, jos kiusattu ja kiusatun vanhemmat käyvät yhdessä asian läpi. Ovatko kiusaajien vanhemmat välinpitämättömiä tai eivät edes usko tapahtuneita? Jotenkin tuntuisi, että kun osapuolille vanhempien (ja opettajien) toimesta täsmennetään, ettei kaikkien tarvitse olla kavereita vaan ei tarvitse ottaa elämän tehtäväksi saada toisia pelkäämäänkään tai itkemään.

Se menee sana sanaa vastaan tilanteeseen ja siihen että kiusattu provosoi ja kiusaaja provosoituu ja se on se ongelma jota yritetään ratkoa. Provosointiin riittää oikeasti se, että toinen tulee kouluun, mutta julkisesti sanottuna ”toinen ärsyttää”. Lopputuloksena pojat on poikia. Ja kyllä kevätjuhlassa omaa sydäntä kylmäsi kuinka porukasta ulos eristetty oma poika oli. Se näkyi kilometrin päähän. Sosiaalinen laumaeristäminen on valtavan hieno keino näyttää toiselle kaapin paikka. Opettajakin uskoo silloin ettei kukaan pidä siitä kun se on se häirikkö.

Tulimme kiusaajan isän kanssa hyvin juttuun kun toinen oli skappari ja itse evp. mutta kiusaajan äiti ei koskaan uskonut lapsestaan mitään pahaa. Oma poikani oli itse reppunsa hävittänyt koulussa ja juossut patteria/koulun teräsovea päin. Ja juuri sen takia minusta tarina sai hienon päätöksen kun oma poika lähti koulusta ja toinen joutui kertomaan kotonaan miten asiat todella oli kun puhui itsensä pussiin viimeisessä neuvonpidossa. Toivon että kaveri kasvoi samalla ihmisenä.

 

[Varis]

Toinen toki mitä itsekin ihmettelen on se, että miksi ihmeessä ei kiusaajaa laiteta vaihtamaan koulua? Mikä helvetti siinä on? Ei ole selitys mikään "ei ole oikein koulua lähellä mihin vaihtaa", koska ei sitä silloin ole kiusatullakaan. Kotiopetuskin on vaihtoehto, jos kiusaajan vanhemmilla ei ole intressejä muuttaa koulun perässä tai opettaa lapselleen alkeellisia sääntöjä.

No joo, ihan joka kerta asiat ei ole niin mustavalkoisia, että tosta noin vaan voidaan lähteä porukkaa siirtelemään. Ja mitäs jos kiusaajia on isompi porukka? Lähteekö kaikki vai vaan pääsyyllinen? Jos vain yksi, niin miten se valitaan ja jos kaikki, niin mikä on yläraja siirrettävien määrälle?

Porukoilla taitaa jossain piirongin laatikossa olla edelleen tallella dokumentti, jossa kerrotaan poikansa olevan koulukiusaaja. Meidän vapaavalintaisen kielen ryhmässä oli yksi jannu, joka ei jaksanut niillä tunneilla käydä ja kertoi lintsaamisensa syyksi sen että minä ja muutama muu kaveri kiusataan. Se ei tarinaan vaikuttanut, ettei mitään molemminpuolista huutelua isompaa koskaan tapahtunut. Siinä ei paljon ala-asteikäisiltä toista puolta tarinasta kyselty kun huutamassa kävivät vuorotellen molempien luokan opettajat, rehtori, kuraattori ja "kiusatun" äiti. Tieto rötöksistämme levisi koko kouluun ja yläastettakin sitten aikanaan varoitettiin, että tälläisiä ongelmanuoria on tulossa. Kohtuuttomalta tuntui se kohtelu silloin ja vielä kohtuuttomammalta olisi tuntunut vaihtaa koulua.

Samaan aikaan toki oikeasti kiusatut kärsivät, koska eivät uskaltaneet tilanteestaan aikuisille kertoa. Yritimme näistä asioista kertoa silloin syytetyn penkillä istuessamme, mutta eipä aiheuttanut toimenpiteitä, vaan asia kuitattiin muiden syyttämisellä jotta itse pääsisimme helpommalla. Jo silloin 11-vuotiaan mielestä koko touhu tuntui uskomattoman tekopyhältä.

Enkä siis väitä että kaikki tai edes kovin suuri osa kiusatuista liiottelisi tai suoraan valehtelisi kohtelustaan, mutta sitäkin tapahtuu. Ja vaikkei tapahtuisi, niin tuollaisten "siirretään kaikki kiusaajat"- iskulauseiden taakse joudutaan pohtimaan aika tarkat määritelmät joiden mukaan toimitaan. Tämä johtaa siihen ettei kaikkia todellakaan voida siirtää. Ehkä helpompaa on yrittää puuttua asiaan ennaltaehkäisevästi ja pyrkiä laukaisemaan tilanteet jämäkällä puuttumisella ennen kuin niistä kehittyy vakavia ongelmia. Täydellinen ratkaisu ei ole sekään, mutta itse näen kiusaamisen syiden olevan niin syvällä ihmisen biologiassa, ettei niitä kokonaan ole edes mahdollista kitkeä. Nettiaika on vielä kaiken lisäksi tehnyt syrjimisestä ja herjaamisesta monin verroin helpompaa. Instagramissa ja snapchatissa voi muita haukkua eri koulustakin käsin.

 

[Pula-ajan Tretjak]

No joo, ihan joka kerta asiat ei ole niin mustavalkoisia, että tosta noin vaan voidaan lähteä porukkaa siirtelemään. Ja mitäs jos kiusaajia on isompi porukka? Lähteekö kaikki vai vaan pääsyyllinen? Jos vain yksi, niin miten se valitaan ja jos kaikki, niin mikä on yläraja siirrettävien määrälle?

Asia on aivan simppeli. Lapsia ei kasvateta järkevästi antamalla rangaistukset suoraan asteikon yläpäästä. Ensin pitää asiaan puuttua opastamalla, tai nuhtelemalla, riippuen toki olosuhteista tai tilanteesta. Joskus kollektiivisestikin opastaa lapsia asiassa, ilman että etsitään edes syyllisiä. Asian jatkuessa asiaan tulee pureutua tarkemmin ja alkaa yksilöimään osapuolia. Kun osapuolet ovat selvillä ja asiassa on yritetty jo ratkaisua useammalla eri tavalla, niin sitten tulee vastaan senkin jälkeen vielä määräaikainen erottaminen koulusta. Jos tuollainenkaan rangaistus ei auta, niin sitten pitäisi pystyä sanomaan, että tämä ei ole enää sinun koulusi. On täysin selvää, että suurin osa lapsista ymmärtää rajat ENNEN kuin tarvitsee edes määräaikaisesti erottaa ketään koulusta, saati sitten, että pitää alkaa koulua vaihtamaan. Ja kyllä, tarvittaessa pitää jokaisen asiaan syyllistyneen lähteä tai erottaa koulusta. Ymmärräthän, että jos kiusaamistapaukseen puututaan, niin siellä ei enää ole "kahtakymmentä, jotka perjantaisin vetää turpaan"?

Porukoilla taitaa jossain piirongin laatikossa olla edelleen tallella dokumentti, jossa kerrotaan poikansa olevan koulukiusaaja. Meidän vapaavalintaisen kielen ryhmässä oli yksi jannu, joka ei jaksanut niillä tunneilla käydä ja kertoi lintsaamisensa syyksi sen että minä ja muutama muu kaveri kiusataan. Se ei tarinaan vaikuttanut, ettei mitään molemminpuolista huutelua isompaa koskaan tapahtunut. Siinä ei paljon ala-asteikäisiltä toista puolta tarinasta kyselty kun huutamassa kävivät vuorotellen molempien luokan opettajat, rehtori, kuraattori ja "kiusatun" äiti. Tieto rötöksistämme levisi koko kouluun ja yläastettakin sitten aikanaan varoitettiin, että tälläisiä ongelmanuoria on tulossa. Kohtuuttomalta tuntui se kohtelu silloin ja vielä kohtuuttomammalta olisi tuntunut vaihtaa koulua.

Samaan aikaan toki oikeasti kiusatut kärsivät, koska eivät uskaltaneet tilanteestaan aikuisille kertoa. Yritimme näistä asioista kertoa silloin syytetyn penkillä istuessamme, mutta eipä aiheuttanut toimenpiteitä, vaan asia kuitattiin muiden syyttämisellä jotta itse pääsisimme helpommalla. Jo silloin 11-vuotiaan mielestä koko touhu tuntui uskomattoman tekopyhältä.

Eli jos teitä on rangaistu syyttömänä, kohtuuttomasti tai väärin perustein, niin rangaistuksia ei pidä olla? Tai ainakaan kovia rangaistuksia? Onhan se selvää, että väärinkäsityksiä tulee. On myös selvää, että vääränlaiset auktoriteetit antavat mielivaltaisia rangaistuksia silloinkin, kun se rangaistus ei pitäisi kuulua edes keinovalikoimaan. Se ei saa silti olla syynä, että tilanteen kärjistyessä juuri se uhrin kärsimys loppuu ja tekijän kärsimys lisääntyy.

Enkä siis väitä että kaikki tai edes kovin suuri osa kiusatuista liiottelisi tai suoraan valehtelisi kohtelustaan, mutta sitäkin tapahtuu. Ja vaikkei tapahtuisi, niin tuollaisten "siirretään kaikki kiusaajat"- iskulauseiden taakse joudutaan pohtimaan aika tarkat määritelmät joiden mukaan toimitaan. Tämä johtaa siihen ettei kaikkia todellakaan voida siirtää. Ehkä helpompaa on yrittää puuttua asiaan ennaltaehkäisevästi ja pyrkiä laukaisemaan tilanteet jämäkällä puuttumisella ennen kuin niistä kehittyy vakavia ongelmia. Täydellinen ratkaisu ei ole sekään, mutta itse näen kiusaamisen syiden olevan niin syvällä ihmisen biologiassa, ettei niitä kokonaan ole edes mahdollista kitkeä. Nettiaika on vielä kaiken lisäksi tehnyt syrjimisestä ja herjaamisesta monin verroin helpompaa. Instagramissa ja snapchatissa voi muita haukkua eri koulustakin käsin.

Tämä viimeinen on kyllä sitä itseänsä. Jos jonkun keinovalikoimassa on ainoastaan "siirretään toiseen kouluun", niin sellaista ei tarvitse ottaa tosissaan. Vähän sama, kun sanoisin että sinä olet sitä mieltä, että ei rangaista kiusaamisesta mitenkään, kun ainoa vaihtoehto on siirtää toiseen kouluun. Edelleen on täysin selvää, että valtaosa lapsista uskoo aikuisten puuttuessa asiaan. Etenkin, kun annetaan selvästi tietää mitkä ovat seuraamukset.

Tietenkin tulee olemaan myös kieroon kasvaneita lapsia, joille ei rotia saada. Ei se ole kenellekään yllätys. Joillekin lapsille on myös yhden tekevää, oppivatko he koulussa mitään vai ovatko jopa vain erotettuna puolet ajasta koulusta, kunnes oppivelvollisuus päättyy.

Aina ei saada syyllistä varmuudella selville, tai kiusaaminen on jotain niin epämääräistä ettei siihen pysty kunnolla puuttumaan. Mutta aina joskus se kiusaaminen on jopa nyrkillä lyömistä ja siihen löytyy silmin näkijät. Se voi olla myös henkistä väkivaltaa, joka on niin selvä notta kaikki sen jo tietävät. On täysin selvää, että mitä kovempaa rangaistusta ollaan antamassa niin asiassa pitää olla varmuus. Pitää myös olla selvästi kerrottu mitä seuraa, jos meno ei muutu. Pitää myös olla seuranta.

Sinä saat olla sitä mieltä, ettei kiusaajia saa siirtää eri kouluun ja että tarvittaessa uhrin pitää siirtyä. Minä en ole samaa mieltä ja haluan ns. syylliselle seuraamukset, en uhrille.

 

[sampio]

Kyse ei ole siitä etteikö vanhemmat välttämättä haluaisi puuttua kiusaamiseen, kyse on siitä että vanhemmat haluavat usko oman jälkikasvunsa olevan virheetön ja että kiusaamisessa olisi useampia ulottuvuuksia kuin vain kiusaaja-kiusattu.

Summa summa rum: suomalainen koulujärjestelmä on haluton puuttumaan kiusaamiseen ja lapset perheineen ovat aika oman onnensa nojassa jos huono tuuri osuu kohdalle.

Tässä kaksi pointtia, joihin haluan ottaa kantaa, vaikka itse aihe on äärimmäisen herkkä. Tässä vaiheessa jo totean, että en halua esittää mustavalkoisia ratkaisuja, vaikka mahdollisesti saatan seuraavassa sellaiseen syyllistyä. Olen kuitenkin ollut itse lievästi kiusattuna ja kiusaajana, opettajana ratkomassa kiusaamistapauksia sekä vielä huoltajana tsempannut lastani lievän kiusaamisen ylitse ja puolustanut häntä kohdanneissa kiusaamisväitteissä.

Ensimmäinen kohta lainauksessani on erittäin hyvä huomio - varmasti liki jokainen ajatteleva huoltaja vastustaa kiusaamista ja haluavat siihen puututtavan. Kun syytös tulee oman lapsen kohdalle, on kyse vain ja ainoastaan huoltajan itsetunnosta ja empatiakyvystä, kuinka hän lopulta syytökseen suhtatuu, kykeneekö hän hyväksymään sen, että hänen kasvattamansa lapsi tai nuori voi syyllistyä niin leimaavaan tekoon kuin koulukiusaaminen on. Valitettavan usein huoltaja ei sitä kykene omassa pienimunaisuudessaan tekemään, vaan väistää vastuunsa ja samalla sallii lapsensa käytöksen. Joskus toki kiusaamissyytös on aiheeton ja oman lapsen puolustaminen on ehdoton vaatimus. Vaan ratkaisevaa näissä keisseissä on kommunikointikyky - kuinka saada näin herkän aiheen ympärillä ihmiset kohtaamaan aidosti ja rakentavasti, kun kyseessä on oma lapsi sekä joskus myös huoltajan ja/tai opettajan ego.

Jälkimmäiseen sen verran, että koulua on helppoa osoittaa sormella. Mutta kun se koulu ja opettajat eivät niitä asenteita istuta, korkeintaan sietävät tai joskus toki sallivatkin niiden esillä olon. En minä yksittäisiä opettajia yritä puolustella, vaan kaivaa esiin hiukan kohtuutta koko monituhatpäisen opettajakunnan puolesta sekä hyvin, hyvin erilaisten työyhteisöjen myös. Joissain kouluissa rehtorista alkaen mopo on lähtenyt käsistä, joissain saadaan hankerahaa ja moniammatillista tukea muutoinkin jo keskimääräistä ongelmattomamman oppilasaineksen hallintaan. En minä sano synnitön olevani, vaan joskus olen oikeasti miettinyt myöhemmin, että olisiko johonkin tilanteeseen pitänyt puuttua toisin. On helppo karsia selkeä tappelu ja selvitellä sitä, mutta harvemmin nämä vyyhdit ovat niin selkeitä.
---

Tyttäreni sai viime keväänä kuulla olevansa kiusaaja. Syytöksen taustalla oli samalla luokalla ollut tyttö, joka kävi meilläkin muutamaan otteeseen ja vaikutti suurinpiirtein normaalilta pl. ettei juuri koskaan tervehtinyt ja vältteli muutenkin aikuisia. Seiskan aikana olivat hyvinkin läheisiä, samoin kasin alussa, mutta merkkejä välien menemisestä oli jo olemassa hyvissä ajoin. Emme vanhempina halunneet olla puuttumassa kaverisuhteisiin heti, mutta juttelimme kyllä säännöllisesti tyttäremme kanssa, millaista käytöstä kannattaa sietää kaverilta. Tämä tyttö takertui hyvin voimakkaasti ystäviinsä, rajoitti muiden kanssakäymistä keskenään, väheksyi muiden saavutuksia ja esitteli hyvin usein perheensä varallisuutta puheissaan, mutta ei sallinut vierailuja kotonaan juuri ollenkaan. No, aika selkeä tapaus toki itsetunnoltaan.

Kasin aikana sitten totesin tyttärelleni, että mieti, haluatko tuollaista ystävyyttä ollenkaan. Käytiin yhdessä ja erikseen vaimoni kanssa tätä keskustelua jokusen kerran tyttäreni kanssa, yritettiin olla hienovaraisia mutta kuitenkin rohkaista katsomaan omaa hyvinvointiaan kaverin edelle. Kasin puolessa välissä sitten tyttäreni totesi kerran, ettei ole hetkeen enää ollut tämän kaverin kanssa ja on kokenut sen helpottavaksi ratkaisuksi. Muita kavereita oli koko ajan ollutkin, mutta tämän yhden omistavan tyylin vuoksi kontakteja ei niin paljon heihin kuitenkaan ollut. Juteltiin, että on hyvä olla kohtelias ja hoitaa asialliset jutut koulussa, mutta vetää selkeä raja vapaa-ajalla. Keväällä sitten nousi esiin syytös siitä, että tyttäreni kiusaa tätä tyttöä, ei päästä porukoihin yms. paskaa. Kyllä, tässä tapauksessa uskon tytärtäni täysin hänen luonteensa tuntien ja opettajilta saamani palautteen perusteella. Lisäksi tuon toisen tytön äiti ei suostunut puhumaan asiasta meille, totesi vain luokanohjaajalle, että asia on loppuunkäsitelty ja hänen tyttönsä vaihtaa koulua. No, tämä oli toki helpotus myös meille, vaikka tyttäreni oli jo ratkaisunsa joka tapauksessa tehnyt, mutta eipä tarvinnut hirveästi siinä vaiheessa enää edes vähääkään epäillä, mikä oli kuvion juoni. Harmittaa tietenkin yleisellä tasolla se, että huoltajat luulevat muksujensa ongelmien häviävän muita syyttämällä, mutta aika yleistähän tuo on.

Mutta tuokin tapaus on nykyään yksi niistä, joita kerrotaan esimerkkeinä, joissa opettajan tytär oli kiusaajana, eikä muuta vaihtoehtoa ollut kuin vaihtaa koulua. Enkä todellakaan väitä, etteikö opettajan lapsi tai opettaja itse voisi olla kiusaaja, vaan lähinnä tuoda vähän perspektiiviä keskusteluun.

 

[Alamummo]

@sampio Minusta tuo kertomuksesi on tyyppiesimerkki siitä, miten vanhemmat uskovat tuntevansa oman lapsensa läpikotaisin ja pitävät tätä hienona tyyppinä, joka ei varmasti kiusaa. Opettajana olet varmaan tietoinen siitä, että opet eivät todellakaan tiedä kaikkea, mitä lasten kesken puhutaan.

Mutta on epäilemättä kiva, kun tuo toinen vaihtoi koulua, niin ei ole olemassaolollaan häiritsemässä sinun tytärtäsi.

 

[dana77]

On myöskin tapauksia jossa kiusattu kyllä kerjää verta nenästään niinkuin joku aiemmin kirjoitti ja provosoi kiusaajiaan.

Tämä kuulostaa uskomattomalta ja ihmettelen ettei kukaan siihen ole puuttunut. Tapahtuuko tuollaista oikeasti todistettavasti vai näyttääkö se vaan siltä? Miksi ihmeessä joku tekisi tuollaista?

 

[sampio]

@sampio Minusta tuo kertomuksesi on tyyppiesimerkki siitä, miten vanhemmat uskovat tuntevansa oman lapsensa läpikotaisin ja pitävät tätä hienona tyyppinä, joka ei varmasti kiusaa. Opettajana olet varmaan tietoinen siitä, että opet eivät todellakaan tiedä kaikkea, mitä lasten kesken puhutaan.

Mutta on epäilemättä kiva, kun tuo toinen vaihtoi koulua, niin ei ole olemassaolollaan häiritsemässä sinun tytärtäsi.

Yritin kertoa varsin hienovaraisesti tilanteesta, joka piinasi tytärtäni noin vuoden verran. Pyrin tekemään sen samalla syyllistämättä entistä kaveriaan liiaksi, vaikka nyt uudelleen tekstini luettuani siitä kieltämättä oli tulkittavissa myös tyytyväisyyttä tilanteen ratkettua ja oman tyttäreni kykyä puolustaa itseään. No, miksipä en olisi tyytyväinen tuollaiseen. Viestisi sävy on varsin ikävä, mutta pyrin nyt avaamaan tapausta vielä hiukan. Ehkä se samalla on hyödyksi tälle keskustelulle muutoinkin, asiat kun eivät aina ole niin mustavalkoisia, mitä yhtä osapuolta kuulemalla voisi vaikuttaa.

Kyllä, tiedän 12 vuoden opekokemuksella, että tietty ihmistyyppi manipuloi huoltajiaan täysin, taviksetkin kertovat osatotuuksia tarkoituksella tai vaistomaisesti ja ihan ne kiltitkin saattavat joukon mukana vaieta. Tässä vaiheessa on kuitenkin hyvä tuoda esille se, että otin tämän näkökulman esille ensimmäisissä keskusteluissa tyttäreni kanssa. Avaan sen verran perheeni taustoja, että tyttäreni on hyvin kilttinä ja jopa altruistina luonteena ollut vastaavanlaisen persoonan pompoteltavana alakoulussa, mikä onneksi sitten loppui parin keskustelun jälkeen. Tunnistimme oireet jo varhaisessa vaiheessa, mutta kuten aiemmin kerroin, emme halunneet tyrmätä ystävyyttä täysin, vaan näin jälkeenpäin ajateltuna turhan sinisilmäisinä toivoimme tilanteen kehittyvän parempaan suuntaan, kun ystävyys etenee. Paskat, sehän vain paheni kuvaamaani kaverisuhteiden rajaamiseen ja omimiseen - tyttö mm. järjesti tyttäreni ja hänen yhteisille ystäville juhlat tyttäreni selän takana konseptilla, jonka tyttäreni oli esitellyt kivana ideana hänelle. Pieniä juttuja ehkä, mutta tuollaisen yläkoulutytön maailmassa isoja, ja merkkejä aika kieroituneesta sosiaalisesta vallankäytöstä, jonka tunnistan edelleen opekokemukseni kautta.

Kun sitten jossain vaiheessa alkoi tulla uhkailuja itsensä satuttamisella tyttäreni kieltäydyttyä jostain shoppailureissuista, otimme kouluun yhteyttä ja pyysimme välittämään viestin myös tytön kotiin. Kyllä, tässä vaiheessa minulle ei merkannut enää paskaakaan tuon draamaqueenin kohtalo, vaan halusin pelastaa vain oman tyttäreni vajoamasta samaan skeidaan. Voi kuulostaa julmalta ilmaisulta, mutta minä en ole vastuussa ulkopuolisen perheen lapsesta, ja vielä vähemmin alaikäinen luokkakaveri. Tyttäreni otti myös kuvakaappaukset parista viestinvaihdoista, joita kävi tuon tytön kanssa, ja näytimme ne luokanohjaajalle - syyllistämistä ja itkuraivareita, ihan täysin mentaalitapaus. Ja tosiaan, huoltajansa ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön enää tässä vaiheessa, joten en tippaakaan osannut syyttää tytärtäni siitä, että oli ottanut etäisyyttä häneen jo aiemmin tai että lopputuloksena tyttö vaihtoi koulua.

Niin, saahan tähän olla uskomattakin ja syyttää minua edelleen sinisilmäiseksi. Itse vain tapaan ajatella niin, että minun velvollisuuteni on puolustaa omaa lastani siinä vaiheessa, kun hän on enemmän tai vähemmän ahdistunut kaverisuhteensa vuoksi liki vuoden päivät. Voi olla, että tuo tyttö koki tulleensä hyljätyksi, mutta tietoista kiusaamista tässä ei ollut kuin tyttäreni kiusaajaksi väittäminen. Itseäni ei oikeastaan harmita mikään muu kuin se, etten päässyt keskustelemaan asiasta aikuisten kesken.

 

[Alamummo]

Kun sitten jossain vaiheessa alkoi tulla uhkailuja itsensä satuttamisella tyttäreni kieltäydyttyä jostain shoppailureissuista, otimme kouluun yhteyttä ja pyysimme välittämään viestin myös tytön kotiin. Kyllä, tässä vaiheessa minulle ei merkannut enää paskaakaan tuon draamaqueenin kohtalo, vaan halusin pelastaa vain oman tyttäreni vajoamasta samaan skeidaan. Voi kuulostaa julmalta ilmaisulta, mutta minä en ole vastuussa ulkopuolisen perheen lapsesta, ja vielä vähemmin alaikäinen luokkakaveri. Tyttäreni otti myös kuvakaappaukset parista viestinvaihdoista, joita kävi tuon tytön kanssa, ja näytimme ne luokanohjaajalle - syyllistämistä ja itkuraivareita, ihan täysin mentaalitapaus. Ja tosiaan, huoltajansa ei suostunut minkäänlaiseen yhteistyöhön enää tässä vaiheessa, joten en tippaakaan osannut syyttää tytärtäni siitä, että oli ottanut etäisyyttä häneen jo aiemmin tai että lopputuloksena tyttö vaihtoi koulua.

Totta kai sinun isänä pitää puolustaa lastasi ja on luonnollista, että teit niin. Mulle tuli vaan mieleen se, miten helposti kersat valehtelevat kirkkain silmin hyötyäkseen tilanteista ja kaataakseen syyt toisten niskaan. Harvoin kukaan yksin riitelee.

Toivon kuitenkin, että et opettajana ole yhtä kyyninen ja oppilaittesi hyvinvointi kiinnostaa sinua edes jollain tasolla.

 

[sampio]

Totta kai sinun isänä pitää puolustaa lastasi ja on luonnollista, että teit niin. Mulle tuli vaan mieleen se, miten helposti kersat valehtelevat kirkkain silmin hyötyäkseen tilanteista ja kaataakseen syyt toisten niskaan. Harvoin kukaan yksin riitelee.

Toivon kuitenkin, että et opettajana ole yhtä kyyninen ja oppilaittesi hyvinvointi kiinnostaa sinua edes jollain tasolla.

Hetkinen, mitä kohtaa kirjoittamastani et ymmärtänyt? Meillä oli siis kuvakaappaus viesteistä ja tyttäreni kipuili asian kanssa vuoden verran. Kumpi tässä on kyyninen ja millä tavalla opettajuuteni liittyy tähän keissiin lopulta millään tavalla? Korkeintaan ymmärrän osapuolia paremmin kuin keskiverto huoltaja, ja tämän myös luokanohjaajalle kerroin. Itse asiassa aika loukkaava viesti sekä tytärtäni että ammattitaitoani kohtaan henkilöltä, joka ei minua tunne saati tätä tapausta. Otin sen esille ihan vain tuodakseni näkökulmaa keskusteluun, mutta tällaisen vihjailun jälkeen kadun ratkaisuani. Jos kirjoittelusi johtuu minusta palstapersoonana, vittuile rauhassa minulle, mutta jätä lapseni sen ulkopuolelle.

 

[Alamummo]

Hetkinen, mitä kohtaa kirjoittamastani et ymmärtänyt? Meillä oli siis kuvakaappaus viesteistä ja tyttäreni kipuili asian kanssa vuoden verran. Kumpi tässä on kyyninen ja millä tavalla opettajuuteni liittyy tähän keissiin lopulta millään tavalla? Korkeintaan ymmärrän osapuolia paremmin kuin keskiverto huoltaja, ja tämän myös luokanohjaajalle kerroin. Itse asiassa aika loukkaava viesti sekä tytärtäni että ammattitaitoani kohtaan henkilöltä, joka ei minua tunne saati tätä tapausta. Otin sen esille ihan vain tuodakseni näkökulmaa keskusteluun, mutta tällaisen vihjailun jälkeen kadun ratkaisuani. Jos kirjoittelusi johtuu minusta palstapersoonana, vittuile rauhassa minulle, mutta jätä lapseni sen ulkopuolelle.

En minä tyttärellesi vittuile millään tavalla, rauha nyt vaan. Hienoa, jos hänen tilanteensa on nyt ok.

Pisti vaan silmään tuo vanhemmuuden stereotypia, kun kiusaamisesta puhutaan: oma lapsi on aina syytön ja sen hyvä. Toinen on pahis, "drama queen", "mentaalitapaus". Puhut nyt kuitenkin lapsesta ja hänen subjektiivisesta kokemuksestaan. Ei tuo tervettä ole, että uhkaillaan ranteiden viiltelyllä jne., mutta tuollainen lapsihan on sairas ja tarvitsee apua. Toivottavasti hänen vanhempansa ovat ymmärtäneet sitä järjestää, koulusta siihen ei kai ole ollut.

Opettajuutesi liittyy tähän sillä tavalla, että olet opettajana kiusaamistapauksissa avainhahmo, mutta annat tässä itsestäsi vähän kyynisen ja välinpitämättömän kuvan. Mutta toki puhut isän suulla.

Kaikkea hyvää sulle ja tyttärellesi.

 

[sampio]

En minä tyttärellesi vittuile millään tavalla, rauha nyt vaan. Hienoa, jos hänen tilanteensa on nyt ok.

Asia selvä. Ymmärtänet kuitenkin, vaikkei sinulla muistaakseni lapsia olekaan, että näissä jutuissa pelataan aika herkillä asioilla, vielä kun kokemus on varsin tuore. Kun asiaa seuraa vierestä liki vuoden, tuntuu tuollainen kevyehkö kommentti valehtelevista lapsista loukkaavalta.

Pisti vaan silmään tuo vanhemmuuden stereotypia, kun kiusaamisesta puhutaan: oma lapsi on aina syytön ja sen hyvä. Toinen on pahis, "drama queen", "mentaalitapaus". Puhut nyt kuitenkin lapsesta ja hänen subjektiivisesta kokemuksestaan. Ei tuo tervettä ole, että uhkaillaan ranteiden viiltelyllä jne., mutta tuollainen lapsihan on sairas ja tarvitsee apua.

Kyllä, puhun lapsesta, joka oli ainakin tuolloin mentaalitapaus ja draama queen. Entä sitten? En sanoisi sitä tietenkään hänelle tai läheisilleen, enkä puhu noin töissäni.

Toivottavasti hänen vanhempansa ovat ymmärtäneet sitä järjestää, koulusta siihen ei kai ole ollut.

Mistä tiedät, kuinka koulu asiaan reagoi?

Opettajuutesi liittyy tähän sillä tavalla, että olet opettajana kiusaamistapauksissa avainhahmo, mutta annat tässä itsestäsi vähän kyynisen ja välinpitämättömän kuvan. Mutta toki puhut isän suulla.

Ydin on tuossa viimeisessä virkkeessäsi - isänä minua tippaakaan kiinnosta muiden kuin oman lapseni hyvinvointi, jos kärjistetään. Opettajana pyrin toimimaan varsinkin omien oppilaideni mutta toki myös muiden hyväksi. Sille en mahda mitään, jos sinä tai joku muu ei hahmota tätä tai pidä sitä mahdollisena. Itse en pidä tätä millään tavalla erikoisena roolijakona. Miksi opettajuus olisi jokin saareke?

 

[opelix]

Tämä kuulostaa uskomattomalta ja ihmettelen ettei kukaan siihen ole puuttunut. Tapahtuuko tuollaista oikeasti todistettavasti vai näyttääkö se vaan siltä? Miksi ihmeessä joku tekisi tuollaista?

No siinäpä onkin sitten selvittämistä. Opetusalan vankalla kokemuksella sanoisin että kyse on jonkinlaisesta huomionhausta. Ehkä et kotona ole saanut riittävästi huomiota mitä meistä jokainen tarvitsee. Usein myös kiusatun taustoista paljastuu jos jonkinlaista.

Korostan tietysti ettei mikään oikeuta kiusaamiseen mutta kyseessä on moniulotteinen ilmiö. Jos ratkaisu olisi keksitty, eiköhän kiusaamisetkin olisi saatu loppumaan yhteiskunnassamme.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Tämä kuulostaa uskomattomalta ja ihmettelen ettei kukaan siihen ole puuttunut. Tapahtuuko tuollaista oikeasti todistettavasti vai näyttääkö se vaan siltä? Miksi ihmeessä joku tekisi tuollaista?

Meinasin olla sanomatta, mutta kyllä tällaisia tapauksia todennäköisesti on enemmänkin. Tiedän varmaksi ainakin yhden.

 

[Alamummo]

Asia selvä. Ymmärtänet kuitenkin, vaikkei sinulla muistaakseni lapsia olekaan, että näissä jutuissa pelataan aika herkillä asioilla, vielä kun kokemus on varsin tuore. Kun asiaa seuraa vierestä liki vuoden, tuntuu tuollainen kevyehkö kommentti valehtelevista lapsista loukkaavalta.

Sanon tähän sen verran vielä, että vaikka omia lapsia ei ole elämä suonut, niin koulukiusaamisesta mulla on ihan omakohtaista kokemusta alaluokilta. Se jäi onneksi ikävän huutelun ja nälvimisen asteelle, eikä kestänyt kovin pitkään kun en kauheasti välittänyt sanomisista ja mulla oli kavereita tukena. Kateuttaa kai huutelivat, kun olin luokan priimus. Mutta muistan, kun kerroin asiasta opettajalle, että mulle huudellaan rumia koulumatkoilla, niin nämä kolme tyttöä kielsivät kirkkain silmin kaiken.

 

[valkeaori]

Koulukiusaamisen kitkemisessä on se suuri ongelma, että aikuiset ihmiset eivät ole oikeastaan sen parempia ja vähemmän kiusaamista harrastavia, he vain eivät tee sitä enää samalla tavalla yhtä näkyvästi kuin lapset ja nuoret vielä saattavat tehdä. Aikuiset pilkkaavat muita ihmisiä ja ihmisjoukkoja kotonaan, työpaikoillaan ja kaveriensa kanssa. Porukalla toisten ihmisten pilkkaaminen ja heille nauraminen tuottaa hyvän olon tunnetta ja vahvistaa oman yhteisön yhteenkuuluvuutta. Tästä hyvänä esimerkkinä on suositut tv-ohjelmat Temptation Islandin johdolla, jotka oman näkemykseni mukaan perustuvat täysin siihen, että katsojat televisionsa ääressä voivat ohjelmaa katsoessaan pilkata ohjelman osallistujia ja kokea samalla itse olevansa parempia ihmisiä.

Kiusaamisen vähentämisessä on aivan ensimmäisenä lähdettävä siitä, että aikuiset näyttävät itse oikeanlaista esimerkkiä. Lapset kyllä oppivat pilkkaamaan ja haukkumaan, jos kaikki aikuisetkin heidän ympärillään sitä tekevät.

 

[ZayWest]

Kiusaajien kohdalla on hyvä muistaa että he voivat viisastua iän myötä, mutta eivät opi mitään teoistaan. Homman ei siis tarvitse edetä työpaikkakiusaamiseen yms. läpinäkyvään kusipäisyyteen. Viisastumisella viittaan kiusattujen hienovaraiseen vähättelyyn, uhriutumiseen ja näennäiseen kritiikkiin kiusaamista kohtaan. Myös aikoinaan kiusaajien kaveripiiriin/vaikutuspiiriin kuuluneet(mutteivat itse suoraan kiusanneet) voivat toimia ihan yhtä selkärangattomasti edelleen. Tämä etenee sitten pahimmillaan jälkikasvuun ja kiusaamisen evoluutio jatkuu.

Vai uskooko joku esimerkiksi 15 vuotta sitten kouluista valmistunut ettei kiusaamiselle ole oikeasti pystytty tekemään oikein mitään? Ja mitään ei ole oikein tehtävissä? Kiusaaminen haihtuu sinä päivänä kun siihen puuttumiseen satsataan resursseja, luodaan kouluihin tylyt toimintamallit ja lyödään toiminnalle riittävä hintalappu.

Todennäköisintä lienee se että "keskustelua" jatketaan samalla mitättömällä meiningillä vielä seuraavankin 15 vuoden jälkeen. Ikävä kyllä.

 

[sampio]

Sanon tähän sen verran vielä, että vaikka omia lapsia ei ole elämä suonut, niin koulukiusaamisesta mulla on ihan omakohtaista kokemusta alaluokilta. Se jäi onneksi ikävän huutelun ja nälvimisen asteelle, eikä kestänyt kovin pitkään kun en kauheasti välittänyt sanomisista ja mulla oli kavereita tukena. Kateuttaa kai huutelivat, kun olin luokan priimus. Mutta muistan, kun kerroin asiasta opettajalle, että mulle huudellaan rumia koulumatkoilla, niin nämä kolme tyttöä kielsivät kirkkain silmin kaiken.

En vähättele kokemaasi enkä todellakaan tätä ilmiötä, mutta silti tuosta kokemuksestasi ei voida johtaa sääntöä. Pelkkä kiusaajaksi väittäminen ei tee kiusaajaa, vaan voi itse asiassa olla kiusaamista, kuten kokemuksemme pahimmillaan oli. Sinun kokemuksesi varmasti oli aito, minulla ei ole vähäisintäkään tarvetta sitä kiistää.

 

[sampio]

Vai uskooko joku esimerkiksi 15 vuotta sitten kouluista valmistunut ettei kiusaamiselle ole oikeasti pystytty tekemään oikein mitään? Ja mitään ei ole oikein tehtävissä? Kiusaaminen haihtuu sinä päivänä kun siihen puuttumiseen satsataan resursseja, luodaan kouluihin tylyt toimintamallit ja lyödään toiminnalle riittävä hintalappu.

Tuskin kiusaaminen koskaan kokonaan haihtuu, koska olemme ihmisiä, mutta ehdottomasti se saataisiin vähenemään varhaisella tuella perheiden olosuhteisiin ja valistamalla. Lisäksi erinomainen erilaisuuden hyväksynnän työkalu on se, että erilaisuutta kohdataan - jos jo varhaisessa vaiheessa joudutaan kohtaamaan erilaisuutta, sitä varmasti myös siedetään paremmin. Vaatii toki resursseja paljon, mutta ei mikään yksittäinen vierailu tai projekti ole kuin pisara meressä, niin paljon kuin kouluvierailijoita eri aloilta arvostankin.

Ja tuo erilaisuuden kohtaaminen koskee myös hyvätuloisia ja suvaitsevia, joiden asenne ei aina sen parempi ole jonkin stereotyyppisen teinirasistin rinnalla.

 

[Sonny Burnett]

Tämä kuulostaa uskomattomalta ja ihmettelen ettei kukaan siihen ole puuttunut. Tapahtuuko tuollaista oikeasti todistettavasti vai näyttääkö se vaan siltä? Miksi ihmeessä joku tekisi tuollaista?

Googleta haastava käytös. Ihmismielen kiemurat voivat olla joskus yllättäviä. Lisättäkköön nyt tähän varmuuden vuoksi että koulukiusaus on perseestä.

Joskus asiat ovat sitä miltä näyttävät ja miten ne koetaan. Eräs valtiomies osuvasti totesikin että ei pidä provosoitua jos provosoidaan.

 

[ZayWest]

Tuskin kiusaaminen koskaan kokonaan haihtuu, koska olemme ihmisiä, mutta ehdottomasti se saataisiin vähenemään varhaisella tuella perheiden olosuhteisiin ja valistamalla. Lisäksi erinomainen erilaisuuden hyväksynnän työkalu on se, että erilaisuutta kohdataan - jos jo varhaisessa vaiheessa joudutaan kohtaamaan erilaisuutta, sitä varmasti myös siedetään paremmin. Vaatii toki resursseja paljon, mutta ei mikään yksittäinen vierailu tai projekti ole kuin pisara meressä, niin paljon kuin kouluvierailijoita eri aloilta arvostankin.

Ja tuo erilaisuuden kohtaaminen koskee myös hyvätuloisia ja suvaitsevia, joiden asenne ei aina sen parempi ole jonkin stereotyyppisen teinirasistin rinnalla.

Pidemmässä juoksussa olisi tietenkin suotavaa aloittaa ongelmiin puuttuminen jo ennen niiden syntymistä, mutta itse satsaisin kouluihin ja toimintamalleihin. Jos nyt haluttaisiin muutosta vaikkapa sen seuraavan 15 vuoden aikana. Punainen lankani olisi luoda samanlaista ryhmäpainetta kuin kiusaajat jengeineen, mutta päinvastaisella lopputulemalla. Valtaosa haluaa kuulua joukkoon ja kyllä koulujen kautta voitaisiin lyödä tiukka linja ikuisuusongelmaan. Tässä on varmasti ihan riittävän monta vuosikymmentä kuunneltu samoja kohtaloita eri nyanssein. Tietty tässä minun ajatuksessani piilee ongelmatapauksien syrjäytymisvaara, mutta ennemmin lähdetään hankkimaan apua noille ongelmatapauksille kuin heidän uhreilleen.

 

[Alamummo]

En vähättele kokemaasi enkä todellakaan tätä ilmiötä, mutta silti tuosta kokemuksestasi ei voida johtaa sääntöä. Pelkkä kiusaajaksi väittäminen ei tee kiusaajaa, vaan voi itse asiassa olla kiusaamista, kuten kokemuksemme pahimmillaan oli. Sinun kokemuksesi varmasti oli aito, minulla ei ole vähäisintäkään tarvetta sitä kiistää.

Kiusaamisen muotoja on varmaan yhtä paljon kuin kiusaajiakin. Toivoisin, ettei kenenkään lapsen tarvisisi kokea sitä eikä myöskään vähättelyä niiltä aikuisilta, joilta hakevat tukea. Toivon, että tyttärelläsi on parempi fiilis ja hyvä usko huomiseen.

 

[Pula-ajan Tretjak]

Kiusaajien kohdalla on hyvä muistaa että he voivat viisastua iän myötä, mutta eivät opi mitään teoistaan. Homman ei siis tarvitse edetä työpaikkakiusaamiseen yms. läpinäkyvään kusipäisyyteen. Viisastumisella viittaan kiusattujen hienovaraiseen vähättelyyn, uhriutumiseen ja näennäiseen kritiikkiin kiusaamista kohtaan. Myös aikoinaan kiusaajien kaveripiiriin/vaikutuspiiriin kuuluneet(mutteivat itse suoraan kiusanneet) voivat toimia ihan yhtä selkärangattomasti edelleen. Tämä etenee sitten pahimmillaan jälkikasvuun ja kiusaamisen evoluutio jatkuu.

Tämä ei kyllä pidä paikkaansa. Ei voi pitää. Ihmiset kasvavat. Osa kiusaamisesta ei edes lähde ilkeydestä liikkeelle, vaan vaistoista ja ajattelemattomuudesta. Toiset kasvavat, aikuistuvat tai järkevöityvät nopeammin, toiset hitaammin. Ikävimmät tapaukset taas eivät koskaan koe valaistumista, miten yhteisöissä toimitaan joviaalisti. Itse väitän, että valtaosa lapsuusjan kiusaajista kasvaa normaaleiksi ihmisiksi, jotka toivovat etteivät heidän omat lapsensa kiusaisi ketään. Ja pyrkivät kasvattamaan oikeudenmukaiseen lähtökohtaan lapsensa.

Vai uskooko joku esimerkiksi 15 vuotta sitten kouluista valmistunut ettei kiusaamiselle ole oikeasti pystytty tekemään oikein mitään? Ja mitään ei ole oikein tehtävissä? Kiusaaminen haihtuu sinä päivänä kun siihen puuttumiseen satsataan resursseja, luodaan kouluihin tylyt toimintamallit ja lyödään toiminnalle riittävä hintalappu.

En sinällään ymmärrä mihin tämän lainauksen ensimmäinen lause liittyy, mutta noin muuten samaa mieltä. Olen samaa mieltä siitä, että puuttumisella ja myös rangaistuksilla saadaan paljon aikaan. Vaikka ei kaikkea pystyttäisikään korjaamaan, niin kyllähän tuolla on todella paljon juttuja, joita pystytään saamaan kuriin. Se vaatii tahtoa ja uskallusta yrittää.

Todennäköisintä lienee se että "keskustelua" jatketaan samalla mitättömällä meiningillä vielä seuraavankin 15 vuoden jälkeen. Ikävä kyllä.

Tähän valitettavasti uskon itsekin.

 

[Pula-ajan Tretjak]

No ei tarvinnut pitkään odottaa juttua siitä, että ainakaan rangaistuksiin olisi tulossa muutoksia:

Kiusaajan erottaminen määräajaksi riittää – OAJ ei lämpene vieläkään Ruotsin mallille

Opetusalan ammattijärjestön mielestä oppilaat ja heidän vanhempansa ovat avainasemassa koulukiusaamisen selvittelyssä.

www.is.fi

Eli rangaistuksia ei käytetä, eikä kannata säätää, kun niitä ei jakseta käyttää. On liian raskasta käyttää hallinnollisesti, joten ei muuteta mitään. EHKÄ tehdään erottaminen helpommaksi, mutta tuskin.

 

[ZayWest]

Jäätävää paskaa ja kiusaajat vanhempineen kiittävät. Onhan tuo ajatuksena sinällään johdonmukaista ettei mitään tehdä kun mitään ei oikein voi tehdä. Itse asiana täyttä kuraa ja vastuun välttelyä.

"Oppilaat ja heidän vanhempansa" -korttia vaan pöytään. Klassikko.