Mainos

Kotiteollisuus

  • 82 771
  • 384

pest

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
Onko uusi levy samaa kategoriaa kuin pari edellistä?
Hynynen yrittää laulaa kuin Yrjänä vaikka siihen ei ole mitään edellytyksiä, taustakuoro toki paikkaa.
Huutaa ei enää voi kun on kasvettu isoiksi ja se on ihen pentujen hommaa.
Tempoa on laskettu, että jaksaa soittaa keikoillakin
Sanoituksen tuntuvat väkisin väännetyiltä.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
pest kirjoitti:
Sanoituksen tuntuvat väkisin väännetyiltä.

Uuden levyn lyriikoista en osaa sanoa mitään, mutta nämä pari viimeisintä ovat tosiaan vähän ajatuksellisempia sanoituksiltaan. Se, että ne sinusta tuntuvat väkisin väännetyiltä on ihan ymmärrettävää tavallaan, mutta uskon, että jätkät ovat ehkä vaan kasvaneet aikuisiksi ja ovat ajatelleet, että ehkä olisi jotain ihan oikeaakin sanottavaa. Hynynen nyt tuskin on mikään Taberman, mutta ei tarvisekaan. Tärkeintä on asenne ja se on mielestäni niin kohdallaan kuin vain voi, eli tapissa :)
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
pest kirjoitti:
Hynynen yrittää laulaa kuin Yrjänä vaikka siihen ei ole mitään edellytyksiä, taustakuoro toki paikkaa.


Ei mitään hajua koska CMX on mielestäni ollut aina Yrjänöineen niin tekotaiteellista muka-älykkö-paskaa ettei ole tullut kauheasti perehdyttyä.

Ai niin ja kyllä siinä huudetaan.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
avatar kirjoitti:
Uuden levyn lyriikoista en osaa sanoa mitään

Lyyriikat löytyvät kotisivuilta, jos niihin haluaa perehtyä. Levyyn en ole vielä ehtinyt sen enempää tutustua kuin, että pari biisiä kuuntelin ihan vain maistiaisia saadakseni.

Kyllä se aivan KT:lta kuulosti ja se on hyvä se.
 

KingNothing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
pernaveikko kirjoitti:
Kyllä se aivan KT:lta kuulosti ja se on hyvä se.

Kyllä sen Kotiteollisuudeksi tunnistaa ja tosiaan hyvä että tunnistaa. Loistava levy, pakko se on myöntää muutaman kuuntelun jälkeenkin. Tässähän oikeasti alkaa odottamaan tavastian iltaa, täytyy varmaan jo ennen sitä suunnata keikalle.

Ja enää ei haittaa tuo Iankaikkisen kertosäkeen soitukulkukaan mistä Hynynen viimeviikolla radiossa mainitsi. Ensikuuntelemalla se oli pahan kuuloinen(rakkaus on lumivalkoinen), nythän tuo on hyvä kun on useamman kerran kuullut.
 

costi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Blues, #33 Timo Hirvonen
Nyt vasta sain levyn ensimmäistä kertaa kuunneltua, ja kyllä toimii. Iankaikkinen vie seiskaa ihan mennen tullen, valtava tason nosto edellisestä levystä. Ensimmäisen kuuntelukerran jälkeen Tuonelan koivut kolahti kovaa, huikea kappale.
 

grace

Jäsen
Suosikkijoukkue
CBJ
Kaksi peukkua pystyyn. KT ei ole koskaan ollut teknisesti mitään kummoista rallia, mutta jotenkin bändistä huokuu taas jotain sellaista mitä ei juurikaan tänä päivänä enää koe. Yksinkertaista ja maan läheistä musiikkia. Kyllä Iankaikkinen pesee seiskan 100-0! Ensimmäinen kuuntelukerta on vasta kesken ja jo nyt meininki on todella rok.
 

Pingu

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Jukurit
Parin kuuntelukerran jälkeen voin sanoa, että tykkään tuosta Iankaikkinen levystä.
Tällä hetkellä parhaimmilta biiseiltä tuntuvat Kadonneet sekä Tuonelan koivut. Unilaulu on aika mielenkiintoinen.
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
Olikos se Helvetistä Itään -levyn sessioissa, kun Hynynen Martikaisen tsemppaamana pyristeli teksteissään kohti arkisempaa ilmaisua, pois ylitsevuotavan symbolisesta perkelesaatana -osastosta. No, Seiskan ja Iankaikkisen perusteella ollaan palailtu taas vanhaan tuttuun - ja ehkä se toimii tällä lailla paremmin, tv-chattaily ei jotenkin istu louhintamusiikkiin. Tai no, kai se HI:llä toimi ihan kivasti - ja Kt nyt kuitenkin tekee just niinku haluaa.

Ei silti, ohan niitä hyvin väritettyjä viittauksia todellisuuteen mm. Kadonneet -kappaleessa. Radiohitteihin syventyminen on joskus vaikeaa, mutta jos haluaisi tulkita tällä lailla -ja miksei haluaisi- niin Arkunnaulahan vaikuttaa suht henkilökohtaselta ja lohduttomaltakin maalailulta. Vuodet karttuu, ukot vanhenee, loppu lähenee, kuolema kuittaa (mikä on elämän tarkoitus?). Aika perussettiä, mutta kuitenkin...ehkä siksi osuu ja uppoaa että näin kaksivitosena on tullut ajateltua aihiota melko paljon - no, kukapa ei olisi. Parempi tietysti kun ei mieti liikaa vaan huuhtoo tällaiset olkapäille istahtavat haamut kurkusta alas.

Levyn kaksi ekaa avaa homman kyllä melko komeasti, Ukko Perkele -essä nuo Holopaisen syntikat pääsee oikeuksiinsa alun kikkailussa. Eikä muutenkaan yhtään paskempi veto. Levy kokonaisuudessaan raskasta riffittelyä, Suomi-rock -kertseillä höystettynä. Tuttua kauraa, siis. Musiikillisesti ei tietyllä tapaa raadollisinta, mutta kuitenkin sanotusten kautta jotenkin tummasävyisintä Kotsaa ikinä, kenties.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
Pistokeikka tänään.

Eli KT heittää tänään pistokeikan Etelä-Suomessa. Paikkaa en valitettavasti ihan näin "varhaisessa" vaiheessa paljasta. Parin tunnin päästä voin sen tähän tauluun heittää. Paikka sijaitsee lähijunamatkan "sisällä" Stadista...
 

MetalMac

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Nederland, Amsterdam, Sudden Death (RIP)
Neely kirjoitti:
Eli KT heittää tänään pistokeikan Etelä-Suomessa. Paikkaa en valitettavasti ihan näin "varhaisessa" vaiheessa paljasta. Parin tunnin päästä voin sen tähän tauluun heittää. Paikka sijaitsee lähijunamatkan "sisällä" Stadista...

No voihan hitto. Sattuispa nyt niin hienosti, että keikka sattuisi tänne espoon suunnalle. Anna edes jotain vinkkiä? ;)

Levyä on pyöritelty nyt useamman kerran eilisen ja tämän päivän aikana, ja alkaa vahvasti tuntumaan siltä, että tämä on omaan makuuni KT:n tasaisin levy ja samalla yksi parhaista. En yksinkertaisesti löydä ainuttakaan heikkoa raitaa.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Neely kirjoitti:
Eli KT heittää tänään pistokeikan Etelä-Suomessa. Paikkaa en valitettavasti ihan näin "varhaisessa" vaiheessa paljasta. Parin tunnin päästä voin sen tähän tauluun heittää. Paikka sijaitsee lähijunamatkan "sisällä" Stadista...


No ainakin poikien kotisivut ilmoittaisi jätkien soittavan Järvenpäässä.
 

Neely

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Kings ,Englanti, Blaugrana&C.D. Santa Clara
avatar kirjoitti:
No ainakin poikien kotisivut ilmoittaisi jätkien soittavan Järvenpäässä.


Kyllikki eli Yanossa. Tuota ei ollut kapakilla lupaa ilmoittaa ennen iltakasia tänään mutta taiteilijoillahan on täysi vapaus itse ilmoitella menemisistään. Niinhän nämä veijarit tekivät Tuuliajolla "Häppärin" keikan kanssakin.

Edit.

Tällaisella setillä treenasivat Kummitusjuna-kiertuetta varten. Tarjolla ei siis jatkossa ole yhtä pitkiä vetoja vaan herrat vetivät ne biisit, joita kiertueella tullaan veivaamaan eilen Yanossa läpi.
Koskettimissa eilen oli Nightwish-hemmo Tuomas Holopainen. Setissä oli mukana vielä tyystin julkaisematon Kuoleman järvi. Helvetin hienoa että herrat ovat ottaneet Kädessäni ja Jos sanon takaisin keikkaveivaukseen.

1. Kivireki
2. Meren mutaa
3. Raskas kantaa
4. Veri valuu maahan
5. Arkunnaula
6. +- nolla
7. Aamen
8. Iankaikkinen
9. Kaihola
10. Kielletyn puun hedelmä
11. Kadonneet
12. Valtakunta
13. Ukko Perkele
14. Kädessäni
15. Kaksin käsin
16. Siemen alla routaisen maan
17. Helvetistä itään
18. Aamu
19. Jos sanon
20. Tuonen joutsen
21. Murheen mailla
22. Minä olen
23. Kuoleman järvi
24. Satu peikoista

Ai niin . Ne teistä jotka pitivät Timo Rautiaisen & Trio Niskalaukauksen Linnusta, siitä versiosta johon T.Holopainen oli värkännyt intron, tulette laskemaan housuihinne kun kuulette nykyisen versioinnin Satu peikoista - vedosta. Kivaa oli ja yllätys että vitunmoinen krapula. Rairairai!
 
Viimeksi muokattu:

Ferris

Jäsen
Tuli sitten hankittua tuo uusin levy tähänkin kotitalouteen. Olen positiivisesti yllättynyt ekan kuuntelukerran jälkeen. Oikeastaan tosipositiivisesti. Levyn "ensimmäinen puoli" eli kuus ekaa biisiä on kyllä perkeleen hyvä. Biiseihin on saatu jossain määrin uutta mukaan (Hynysen laulu, toinen kitara?) eikä jokaisesta biisistä näin tullut joku vanha veisu mieleen (kuten viime levyn kohdalla tuppas käymään).

Jälkimmäinen biisikuusikko ei pysynyt aivan samalla tasolla kuin alkupää, mutta ei siellä suoranaisesti yhtään heikkoa biisiä ollut. Näissä biiseissä vaan oli jonkinverran enemmän sitä "eikös tää ole jo kuultu"-meininkiä mielestäni eli jotkut riffit ja laulumelodiat kuulostivat kovin tutuille.

Odotin, että levy olisi ollut rankempi, etenkin kun sitä oli sellaiseksi jossain mainostettukin. Mielestäni rankkuusaste oli hyvin pitkälle sama kuin näillä viimeisimmillä plätyillä, kertosäkeissä mentiin melkein jopa vielä silotellumpaan rokki-suuntaan kuin aikaisemmin. Tämä toki ei ole allekirjoittaneesta ollenkaan huonompi homma, koska melodioista kovin tykkään.

Kaiken kaikkiaan kuitenkin äärimmäisen positiivinen kuva jäi ensikuuntelusta. Katsotaan kuinka kiekko kestää suurempaa kulutusta...

PS. Levyä kuunnellessa tuli jossain vaiheessa mieleen, että onkohan KT:nkin kohta hankittava keikkakitaristi? Noissa uusissa biiseissä kun tuppasi aika monessa olemaan kompin lisäksi kaikenlaista koukeroa toisella kitaralla.
 

avatar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Raimon Rakuunat
Neely kirjoitti:
Jos sanon takaisin keikkaveivaukseen.

Oli ainakin kesällä poikien listalla jo. 'Jos sanon' on ehkä tähän astisista itselleni eniten iskevä biisi. Se vaan jyrää aina yhtä hyvin. On mielestäni kyllä ihan suomimusiikin aatelia koko ralli.
 

V-man

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät
aceman81 kirjoitti:
Radiohitteihin syventyminen on joskus vaikeaa, mutta jos haluaisi tulkita tällä lailla -ja miksei haluaisi- niin Arkunnaulahan vaikuttaa suht henkilökohtaselta ja lohduttomaltakin maalailulta. Vuodet karttuu, ukot vanhenee, loppu lähenee, kuolema kuittaa (mikä on elämän tarkoitus?). Aika perussettiä, mutta kuitenkin...ehkä siksi osuu ja uppoaa että näin kaksivitosena on tullut ajateltua aihiota melko paljon - no, kukapa ei olisi. Parempi tietysti kun ei mieti liikaa vaan huuhtoo tällaiset olkapäille istahtavat haamut kurkusta alas.

"Minä käyn neljättäkymmentä ja
arkku on jo ostettuna
ja hautapaikka aivan kirkon vieressä

Ja minä luovutan
luovutan
luovutan ja jään
viimein lepäämään
lepäämään
arkkuun viileään"

Hynynen tekstistä: "Enkä muuten aio paljastaa teille, että teksti on ironinen. Se teidän täytyy tajuta itse."

Aukesko?
 

Eddie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät & kaikki karsintasarjat
Kuulin uuden biisin radiosta ja vasta ihan biisin lopusta tajusin, että kyseessähän on uusi biisi. Ajatuksissani luulin koko ajan kuuntelevani vanhaa biisiä. Eli eipä paljoa hetkauttanut. Enpä taida ottaa uutta levyä ollenkaan kuunteluun. Tyydyn sillointällöin kuuntelemaan niitä vanhempia, sillä jo kaksi edellistä ovat olleet aika kakkaa.
 

KingNothing

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät
Neely kirjoitti:
Kyllikki eli Yanossa. Tuota ei ollut kapakilla lupaa ilmoittaa ennen iltakasia tänään mutta taiteilijoillahan on täysi vapaus itse ilmoitella menemisistään. Niinhän nämä veijarit tekivät Tuuliajolla "Häppärin" keikan kanssakin.

Kyllä se baarikin ilmoitti ainakin paikallisen Prisman ilmoitustaululla keikasta monta päivää sitten ja tais paikan kotisivuiltakin tieto löytyä. Harmittaa kovin kun lähdin illalla töihin enkä päässyt katsomaan tätä julkista harjoitusta mutta Tavastia korvannee asian. Ja Iankaikkinen vain paranee ja paranee kun sitä kuuntelee.

Ja sitten vielä se pakollinen kevennysosa: http://www.youtube.com/watch?v=Yj1NJcRd5bU
 

aceman81

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät. Pesäkarhut.
V-man kirjoitti:
"Minä käyn neljättäkymmentä ja
arkku on jo ostettuna
ja hautapaikka aivan kirkon vieressä

Ja minä luovutan
luovutan
luovutan ja jään
viimein lepäämään
lepäämään
arkkuun viileään"

Hynynen tekstistä: "Enkä muuten aio paljastaa teille, että teksti on ironinen. Se teidän täytyy tajuta itse."

Aukesko?

Kyllähän mäkin ton biisiluonnehdinnan olen lukenut, en vain osannut yhdistää suureen kokonaisuuteen. Eli ei auennut. Ironia on vaikea laji. Joskus. Ja Hynynen huomenna Uutisvuodossa, mutta senhän kaikki jo tiesikin.
 

lake79

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Suomi, Pahalampi.
Ihan ensimmäisenä tulee mieleen yhtyeen lopettaminen tuosta luovuttamisesta yms., mutta se taas sotii vastaan sen kanssa, mitä Hynynen jatkuvasti puhuu haastatteluissa biisien tekemisestä.
 
Hmm..

Toi Arkunnaula kuulosti mielestäni aika paskalta, mutta mitä YleXiltä kuulin noita muita biisejä ja nyt luen täältä näitä positiivisia arvioita, niin kaipa se pitää tämä levy käydä hommaamassa jossain vaiheessa.

Ilmeisesti levy siis jatkaa siitä mihin seiska jäi, eikä olla palattu "Helvetistä Itään"-levyn "yhäititekstarizättiasuntolaina"-sanoituksiin ja junnaaviin biisieihin, missä kertosäkeenä on kaksi-kolme sanaa (tuonen joutsen, kuningas mammona yms.)
 

Bauer

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool
Tässä on nyt levyä pyöritelty muutama päivä ja positiivinen yllätyshän tästä muodostui. Odotuksia levyä kohtaan ei mitenkään nostanut Arkunnaula, joka on mielestäni aika keskinkertainen raapaisu.

Kokonaisuus on kuitenkin vahva, ja kyllä tämä minun papereissani pesee Seiskan selkeästi. Seiskaakin tuli aikoinaan hehkuteltua, mutta ajan myötä levy alkoi jotenkin tuntua tukkoiselta.. en vaan tiedä miksi. Tästä levystä jotenkin tulee mieleen sama fiilis kuin Helvetistä itään-levyn kanssa. Jätkillä on ollut selvästi hauskaa tehdessä tätä. Biisien taso kuitenkin on Iankaikkisella korkeampi. Tällä hetkellä Iankaikkinen nousee Kt:n suosikkilevyjeni rankingissa toiseksi heti KKN:n jälkeen.

Kivireki on täydellinen avausraita. Väkevä riffi, huutoa ja mukava kertosäekin. Levyn eliittiä. Kotiteollisuutta parhaimmillaan.

Arkunnaula ei oikein ole iskenyt itseeni missään vaiheessa, mutta ihan kiva rallatushan tämäkin on. Ei kuitenkaan sellainen että tekisi sen suurempaa vaikutusta. Lopun fiilistelyosa joka tapauksessa onnistunut.

Iankaikkinen on parhautta. Okei, kertosäe liippaa Yötä, mutta muuten kyseessä on niin hieno kappale että pitää nostaa hattua Hynyselle. Hieno sanoitus ja aika helvetin kova riffi. Levyn paras kappale.

Kadonneet on myös ihan kiva perusveto. Ei nouse sen suuremmaksi raidaksi, mutta kelpo biisi kuitenkin.

Ukko Perkele toimii taas itselläni todella hyvin. Erinomainen ralli, KT:ta parhaimmillaan.

Tuonelan koivut on myös loistava kappale. Hynynen on tähänkin repinyt sellaisen kertsin että huh-huh sentään. Kertosäkeissä on Hynysen vahvuus, ei voi kiistää. Todella hieno kappale ja levyn eliittiä tämäkin.

Kaksin käsin on mukava perusbiisi. Ei kuitenkaan mitään turhanpäiväistä täytettä vaan kyseessä on ihan hyvä biisi popahtavaa, mutta niin tarttuvaa kertsiään myöten.

Kummitusjuna tuo mukavasti huutoa Tuonelan koivujen ja Kaksin käsin-biisin jälkeen. Tiukka kappale. Toimii.

Pullon henki toimii myös. Biisi ei jää turhanpäiväiseksi viinarallatukseksi vaan kasvaa hienoksi vedoksi. Etenkin biisin loppu on hieno. Karmila iskee komean soolon.

Aamu on myös keskitasoa parempi KT-kappale. Kaikki kohdallaan tässäkin.

Unilaulu tökki aluksi omaan korvaani, mutta hiljalleen tähänkin on tottunut. Tälläiset uudet kokeilut ovat täysin tervetulleita. Loppujen lopuksi Unilaulusta saatiin hieno lopetusbiisi Iankaikkiselle. Hiukan erilainen kuin aikaisempien levyjen loistavat lopetusbiisit, mutta hyvinhän tämäkin toimii.


Tästä Kotiteollisuuden uusiutumisen tarpeesta voi aina keskustella, mutta itse olen tyytyväinen nykyiseen tilanteeseen. Soundi on levystä levyyn sama, mutta ei se mitään haittaa kun kuitenkin uusia riffejä ja koukuttavia kertosäkeitä tuntuu Hynyseltä tulevan vieläkin. Ja en kyllä muutenkaan haluaisi kuulla Kotiteollisuuden levyllä akustista biisiä tai jotakin huikeaa teknistä kikkailua. Kotiteollisuus osaa parhaiten sen mitä nyt tekee, eikä toivottavasti lähde yrittämään liikaa uusiutumista vaikka media alkaisikin painostaa.

Loistavan levyn äijät onnistuivat kuitenkin vielä tutuista rakennusaineista väsäämään.
 

hilapiste

Jäsen
Tuli itelläkin Iankaikkinen hommattua ja kyllä olin tyytyväinen levyyn. Ensimmäisillä kuunteluilla Kivireki, Iankaikkinen, Tuonelan koivut ja Kaksin käsin kuulostavat erityisen hyvältä omaan makuun. Arkunnaula julkaistiinkin jo aikaisemmin ja tykkäsin siitäkin. Iteltä löytyy KT:n kolme uusinta levyä kaikista on jäänyt hyvät fiilikset. Harmittaa, kun ei päässyt Tampereella kuuntelemaan livenä mutta ehkä joskus toiste sitten.
 

pernaveikko

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Crusaders, Lechia
Molemmat Tavastian keikat ovat loppuunmyyty, näin se homma etenee. Luonnollisesti liput löytyy, perjantaille.

Levyn pyöritin tuossa viime yönä useamman kerran läpi. En minä osaa niin analyyttinen olla, peesaan tässä vain Hynystä. Sataprosenttisen tarkkaa quotea en muista, mutta tämä on hyvin lähellä: "Tällä levyllä ei ole mitään huonoa."
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös