Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 954 519
  • 81 126
Suosikkijoukkue
Ässät
Kyllä vaan, mutta sanoppa tämä STM/THL-akselille, että nyt kaikki viimeisetkin rajoitukset pois ja nopeasti vaan rokottamattomille tautia päälle, niin päästään asiassa eteenpäin. Vähän kuin Ruotsin alkuperäinen malli laumasuojaa haettaessa.

HUS:n Järviselle ja THL:n Nohynekille strategia voisi kelvata, mutta entäs muille päättävissä elimissä oleville?
Ei näistä rajoituksista ja niillä uhkailuista kannata välittää. Yhdessä koronapassin kanssa ne on vain keino, jolla rutistetaan rokotuskattavuutta niin ylös kuin mahdollista. Näillä uhkailu jatkuu varmasti ainakin vuoden vaihteeseen asti, mutta veikkaan tämän jatkuvan jonnekin helmi-maaliskuulle asti. Siinä kohtaa kaikki jotka pystytään painostamaan piikille on piikillä käynyt.

Itse en välttämättä pidä tästä strategiasta, mutta ymmärrän sen. Samoin kuin aiemmatkin valehtelmalla ja uhkailemalla kansan johtamiset tämän kriisin alla. Rokottamattomia on niin vähän, että tässä kohtaa olisi jo parempi mielestäni pakkorokottaa loputkin kansalaiset, joille rokotuksesta on iso hyöty. Rajaksi sitten 18+ tai 30+ vuotiaat ja riskiryhmäläiset sekä terveydenhuolto -henkilökunta.
 
Uuhis #97

Jäsen
Suosikkijoukkue
Molomoton TPS, LA Kings, , Newcastle United
Se olisi sitten ehkä jostain muualta kuin Kiurulta selvitettävä, että miksei vastuuministerille ole saatu taottua perille asti tuon mallin mahdottomuutta. Tietysti se on lähtökohtaisesti Kiurun itsensä vastuulla saada todellinen, realistinen tilannekuva, mutta toisaalta taas jos THL/STM näkee ministerin horisevan noita kerta ja viikko toisensa jälkeen, kai se jossain kohdin on heidänkin vastuutaan pyytää ministerin kanssa palaveria, missä he kertovat mikä se todellisuus on.

Ongelma on siinä että Kiuru on karriääripoliitikko, jolle on oman uran(ei Rivo-Riitan ymmärtämässä kontekstissa) kannalta turvallisempaa pelata tässä tilanteessa ultra-safetyä, varsinkin kun oma äänestäjäkunta taitaa tykätä tuosta linjasta.

Vaikka olenkin sitä mieltä että Salen aikanaan tekemä ehdotus valtakunnallisesta "koronanyrkistä" oli ongelmallinen, niin tässä tilanteessa olisi ehkä paikallaan omata valtakunnallinen toimielin(AVI:en yläpuolella) jonka päätösten vaakakupissa ei paina oma poliittinen tulevaisuus.
 
mike owen

Jäsen
Suosikkijoukkue
tepsi, hjk ja kiisto

Olen sitä mieltä, että koronanyrkki olisi pitänyt tehdä heti alusta asti. Siitä olisi hyötynyt kaikki. Tähän asti toiminta ollut sekoilua alusta alkaen. Harhaanjohtavaa viestintää ja muutenkin sekavaa toimintaa on ollut.

Viisikko olisi pystynyt keskittymään muihin tärkeisiin asioihin kuten esimerkiksi työllisyyden hoitoon ja ilmastonsuojeluun kaikella tarmolla.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Koronatoimien vaikutuksia talouteen ja yhteiskuntaan ylipäätään on käsitelty varsin kattavasti YLE:n artikkelissa. Talousihmisillä tuntuu olevan hyvin erilaisia näkemyksiä, mutta jotenkin tästä tulee sellainen käsitys, että enemmistön mielestä Suomen valitsema linja oli lopulta varsin hyvä. Ja linja vaikuttaa hyvältä myös yhteiskunnan kannalta.

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään tosiaan 1 460 tartuntaa. Kivasti tultiin viime maanantain 1 732 tartunnasta alaspäin.

Positiivisten osuus koronabotis noussut 5,6%:n.

Viimeisin sekä 1, 2, 3 ja 4 viikkoa sitten
sairaalahoidossa  226 214 218 190 141
heistä tehohoidossa  29 34 33 31 31

Tuossa siis sairaalamäärien kehitys. Sairaalamäärään tuli 1 lisäys perjantaihin nähden. Tehomäärästä poistui 2, perjantaihin nähden. Kivasti tehomäärä yleisesti laskenut. Sairaalamääriinki enää tulee pientä nousua vain.

TYKS:n erva-alueella nyt 56 sairaalahoidossa, viime perjantaina vielä 49. Tehomäärä pysynyt samassa 7:ssä, mutta vuodeosastolle tullut 7 lisää.

HYKS:n erva-alueella nyt 92 sairaalahoidossa. Viime perjantaina vielä 94, kiva että tulee välillä laskua. Teholla enään 9, kun viime perjantaina vielä 14. Kiva 5 pudotus parissa päivässä.

Muuten sairaalamäärät erva-alueilla pysyny aika samoissa. KYS:ssä toki enään 9 sairaalahoidossa, perjantaina vielä 12.

Jotain havaintoja:

1. Varsinais-Suomessa käännytty pieneen laskuun.
2. Pohjois-Pohjanmaalla ja Uudellamaalla jatkuu edelleen kohtuullinen kasvu tartunnoissa.
3. Keski-Pohjanmaalla ilmaantuvuus jo 267. Mahtaako tulla jotain rajoituksia?
4. Päijät-Hämeessä päästy kivaan laskuun. Kainuussa ilmaantuvuus vain 14. Ihmeellisen matala lukema.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Ministeriö aloittaa ohjelman sote-alan henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi, ”Ilmiö on sellainen, joka vaatii nyt toimia” – Tiedotustilaisuus käynnissä
Sosiaali- ja terveysala | Ministeriö aloittaa ohjelman sote-alan henkilöstön riittävyyden varmistamiseksi, ”Ilmiö on sellainen, joka vaatii nyt toimia” – Tiedotustilaisuus käynnissä

Laitetaan tänne, sillä koronavirus oli se muuttuja, joka tämän sai aikaan. Mutta kuten jutussakin sanotaan, henkilöstöpula on jatkunut jo vuosikymmenen ajan.

Positiivista, että hommiin nyt ainakin ryhdytään!
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Noudattaaki tehohoidon tarve enää mitään järkevää kaavaa @Sistis ? Jo elokuun puolessa välissä oltiin about 30 teholla -tilanteessa, vaikka sairaalassa 100. Nyt sairaalassa yli tuplat, mutta teholla edelleen about 30. Laskihan se välissä toki johonkin pariinkymppiin, mutta nyt kuukauden ollut taas aika stabiilina, vaikka sairaalapotilaat siinä ajassa nousseet 150->220.

Mistä lie johtuu? Ehkä siitä, että entistä enemmän nuoret sairastavat ja sairaalaan asti saatetaan joutua, muttei kuitenkaan niin pahasti sairasteta että teholle jouduttaisiin.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Nämä liki 1500-2000 tartunnan kellotukset eivät siis ole mitään keräilyeriä varsinaisesti, tai jonkun järjestelmävirheen takia viikonlopulta ilmoittamatta jääneitä? En ole vähään aikaan seurannut, niin hieman, ei nyt kohahduttanut, mutta herätti ainakin huomioni.
 
Sairaalaan joutuvien määrässä on edelleen hyvä korrelaatio. Eli ilmaantuvuusluvun muutokset näkyvät noin viikon viiveellä sairaalapotilaiden määrissä. Nuo "pisteet" kun piirtää kuvaan, niin melko nättiä suoraa ne hakevat, ja muoto on hyvin samanlainen kuin huhtikuussa.

Mutta sitten tuo tehohoito... Se on hankalampi, koska siinä en ole oikeastaan koskaan havainnut erityisen hyvää korrelaatiota. Tällä hetkellä tehohoidossa oleva osuus sairaalapotilasta on laskussa (hieman alle 15%), kun korkeimmillaan ollaan oltu jopa 30% luvuissa. Ja aika nätisti tänäkin vuonna tuo on seilannut tuossa 10 ja 30 prosentin välillä, mutta mitään suurta logiikkaa noissa ei ole ollut.

Minä en siis ole löytänyt tehohoidossa olijoiden ja sairastuneiden tai sairaalapotilaiden määrän välillä korrelaatiota. Se ei tietystikään selitä mitään, vaan joku fiksumpi voikin tuollaisen löytää.

Koska tuota heiluntaa on ollut ennenkin noin paljon, en tekisi vielä mitään johtopäätöksiä tästä tilanteesta.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nämä liki 1500-2000 tartunnan kellotukset eivät siis ole mitään keräilyeriä varsinaisesti, tai jonkun järjestelmävirheen takia viikonlopulta ilmoittamatta jääneitä? En ole vähään aikaan seurannut, niin hieman, ei nyt kohahduttanut, mutta herätti ainakin huomioni.

Eivät enää julkaise viikonloppuisin dataa. Tuo on kolmen päivän lukema.
 
Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Nämä liki 1500-2000 tartunnan kellotukset eivät siis ole mitään keräilyeriä varsinaisesti, tai jonkun järjestelmävirheen takia viikonlopulta ilmoittamatta jääneitä? En ole vähään aikaan seurannut, niin hieman, ei nyt kohahduttanut, mutta herätti ainakin huomioni.

Muutaman viikon ajan ei olla lauantaina ja sunnuntaina ilmoitettu enää uusien tapausten lukumäärää. Eli tässä on kolmen päivän tartunnat yhdessä paketissa. Ei syytä huoleen.

Edit. Sistis ehti ensin, mutta kertaus on opintojen äiti tai jotain sinnepäin.
 
Karpat46

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings, Україна
Minä en siis ole löytänyt tehohoidossa olijoiden ja sairastuneiden tai sairaalapotilaiden määrän välillä korrelaatiota. Se ei tietystikään selitä mitään, vaan joku fiksumpi voikin tuollaisen löytää.

Voisiko tuossa olla taustalla se, että kun tehohoitopaikat ovat näköjään muutenkin kortilla (tai ilmeisesti henkilökunta), niin paikkojen täyttyessä muista kuin koronapotilaista, ei koronapotilaita oteta ikään kuin "varmuuden vuoksi" sinne tehon puolelle? Sitten kun teholla on tyhjempää, niin voidaan koronapotilaskin siirtää sinne parasta hoitoa saamaan kaiken varalta. Ainakin rajatapausten kanssa (teholle vai osastolle -potilaat) voisi mennä näin.
 
En usko, että tästäkään on kyse. Tuo heilunta on ollut sellaista, ettei se ole edes sidottu sairaalapotilaiden määriin, vaan teholla on joskus ollut yllättävän iso osuus sairaalapotilaista, välillä taas yllättävän pieni osuus, ja tämä tuntuu olevan riippumaton siitä, että onko sairaalassa porukkaa vähän vai paljon, vai jotain siltä väliltä.

Korrelaatiota saattaisi löytää tarkastelemalla sairaalapotilaiden ikäjakaumaa, mutta tuota tilastoa ei taas ole julkisesti saatavilla.
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Muutaman viikon ajan ei olla lauantaina ja sunnuntaina ilmoitettu enää uusien tapausten lukumäärää. Eli tässä on kolmen päivän tartunnat yhdessä paketissa. Ei syytä huoleen.

Minua ei haittaisi vaikka tartuntamäärien julkaisua harvennettaisiin entisestään vaikka 2x viikko-tasolle. Edelleen Ma-Pe koko uutispäivää ja "moodia" rytmittää päivän tartuntaluvut. Laajan rokotekattavuuden myötä myös yhä useampi lieväoireinen tartunta jää tutkan alle, merkitsevät viralliset tartunnat vähemmän ja vähemmän. Kai näitä ilmeisesti kansainväliseen vertailuun kuitenkin tarvitaan, vaikka onneksi kynnys paniikkinappulan painamiselle on noussut paikallisissa ryppäissä.
 
Samoilla linjoilla ollaan. Uudet tartunnat voisi ilmoittaa mielestäni 3 kertaa viikossa (ma,ke,pe) niinkuin sairaalassa olevien määrän kanssa tehdään. Ja tartuntoja jää todellakin paljon piiloon, kun kahteen kertaan rokotettujen ei tarvitse testiin enää mennä, jos oireet ovat lieviä. Ei näistä nyt ole syytäkään paniikkinappulaa käydä painamaan.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Voisiko tuossa olla taustalla se, että kun tehohoitopaikat ovat näköjään muutenkin kortilla (tai ilmeisesti henkilökunta), niin paikkojen täyttyessä muista kuin koronapotilaista, ei koronapotilaita oteta ikään kuin "varmuuden vuoksi" sinne tehon puolelle? Sitten kun teholla on tyhjempää, niin voidaan koronapotilaskin siirtää sinne parasta hoitoa saamaan kaiken varalta. Ainakin rajatapausten kanssa (teholle vai osastolle -potilaat) voisi mennä näin.
Teho-osastolle ei oteta ketään "varmuuden vuoksi". Lähes kaikki teholle joutuvat koronapotilaat ovat niitä joiden keuhkot korona on tuhonnut, ja heidät kytketään hengityskoneeseen. Hengityskoneeseen kytkettävä ihminen nukutetaan aina ja siitä syystä hän vaatii tehopaikan.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ennen kun alkaa tuulettelemaan teho-osaston lukemien pienenemisiä, kannattaa tarkistaa myös kuolinluvut. Teho-osastolta poistuminen ei valitettavasti tapahdu aina positiivisissa merkeissä.

Sekin pitää paikkaansa. Viime aikoina kuolleita on tullut noin viittäkymmentä kahden viikon tarkastelujakson aikana. Eli noin 3.5 päivässä. Edellisen kerran näin korkeita lukuja tuli huhtikuun alkupuolella.

Kuolleiden määrät ovat noin kaksinkertaistuneet kuukaudessa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Kiuru juuri YLE TV1 uutisissa, että koronapassia voitaisiin harkita jossain vaiheessa jopa perusvaiheen alueiden ravintoloissa. Vittu se jaksaa.

Kiuruhan oli itsekin hyväksymässä uutta koronastrategiaa ja silloinhan nämä vaiheet pitäisi poistua. Äkkiä se Kiuru kelkka on taas kääntynyt. Eikun rajoituksia lisää ja lisää vaa. Haluaako Kiuru koronavaiheet takaisin?
 
ijuka

Eiköhän se johdu lähinnä siitä sairaaloiden kuormituksesta.

Varmasti Kiuru haluaisi poistaa nämä rajoitukset, mutta syypää tähän on kyllä rokottamattomat eikä Kiuru.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Lauantaina tuli nuohottua muutamassa baarissa Helsingin ytimessä ja kaikissa piti vilauttaa koronapassia. En kokenut mitenkään hankalaksi ja prosessi kestää noin 5 sekuntia mikäli osaat ottaa ajokortin tms. henkilötunnisteen nopeasti esille.

Meitä oli muutaman hengen porukka ja yksi kaveri osoittautui jonkinlaiseksi rokotedenialistiksi. Se olikin sitten vähän haastavampi homma hänen kannaltaan löytää sellainen ravintola mihin pääsisi asiakkaaksi.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

riittikö passin näyttö vai pitikö vielä henkkarit näyttää?
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Meitä oli muutaman hengen porukka ja yksi kaveri osoittautui jonkinlaiseksi rokotedenialistiksi.
Tämä on sellainen juttu, jota vähän jännittää tulevaisuudessa. Kaksi viikkoa sitten kävin passin kanssa neljän kaverin kanssa baarissa, mutta ennen tarkistusta oli pieni pelko persauksessa, että nyt saattaa tulla jollekin vastaan kiusallinen paikka. Tuo oli vielä kuitenkin ensimmäinen passiviikonloppu, joten sen kysyminen ovella ei ollut mitenkään varmaksi ennakoitavissa, varsinkaan ennen puolta yötä. Onneksi kaikilla oli rokotepuoli reilassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös