Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 994 575
  • 81 131

Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg
Meitä oli muutaman hengen porukka ja yksi kaveri osoittautui jonkinlaiseksi rokotedenialistiksi. Se olikin sitten vähän haastavampi homma hänen kannaltaan löytää sellainen ravintola mihin pääsisi asiakkaaksi.

Toivottavasti menette ensi kerralla enemmistön haluamaan paikkaan ja jätätte denialistin etsimään yksin itselleen paremmin sopivaa paikkaa. Hän edustaa sitä ryhmää, joiden takia rajoituksia on vielä olemassa.

Jos laki ei pakkorokotuksia tai Luotoon (ja Luodon) eristämistä salli, on rokotepassi oikein mainio juttu. Vaikka sairaaloiden kuormitus kestäisi miten monta sairastunutta tahansa, rokottamattomat tulevat kalliiksi muulla tavoin, esimerkiksi sairauspoissaoloina. Ja vaikka ei tulisikaan, toivottavasti rokotepassissa pysytään yhtä kauan kuin siitä on denialisteille haittaa.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Lauantaina tuli nuohottua muutamassa baarissa Helsingin ytimessä ja kaikissa piti vilauttaa koronapassia. En kokenut mitenkään hankalaksi ja prosessi kestää noin 5 sekuntia mikäli osaat ottaa ajokortin tms. henkilötunnisteen nopeasti esille.
Aika tarkkaakin valvonta oli. Seurasin mm. tapausta jossa asiakaskanditaatti yritti puhua itsensä sisään, kun oli takana sairastettu korona ja kaksi piikkiä, mutta jälkimmäinen piikki oli alle seitsemän päivää vanha. Ei päästänyt poke ravintolaan.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна

Mihin tuo seitsemän päivää tässä tapauksessa perustuu?
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mihin tuo seitsemän päivää tässä tapauksessa perustuu?

Viikko toisesta piikistä on vakiintunut käytäntö Suomessa ja ymmärtääkseni myös laajalti kansainvälisesti siihen, milloin ihminen katsotaan kahdesti rokotetuksi. Siihen tuo perustuu. Immuniteetti on silloin kehittynyt "riittävälle tasolle".
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Sitä vain mietin, että eikö (alle 6kk sitten) sairastettu korona ja yksi piikki vastannut, tai pitäisi vastata, kahta piikkiä ja koronapassin pitäisi vilkuttaa vihreää? Vai oliko tätä vieläkään korjattu?
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Sitä vain mietin, että eikö (alle 6kk sitten) sairastettu korona ja yksi piikki vastannut, tai pitäisi vastata, kahta piikkiä ja koronapassin pitäisi vilkuttaa vihreää? Vai oliko tätä vieläkään korjattu?
Käsittääkseni tuossa oli vielä jotakin haasteita. Samoin tilanteessa, jossa olet saanut toisen piikin ulkomailla ja toisen Suomessa.
 
Rommeli

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Pale Knuckles - EASHL, Україна
Viikko toisesta piikistä on vakiintunut käytäntö Suomessa ja ymmärtääkseni myös laajalti kansainvälisesti siihen, milloin ihminen katsotaan kahdesti rokotetuksi. Siihen tuo perustuu. Immuniteetti on silloin kehittynyt "riittävälle tasolle".

Juu tuo rokotteen tehon ja ajan suhde on kyllä selvä juttu, mutta on jotenkin omituista, ettei tuon passin voimaantulosta ole annettu mitään selkeää infoa. Viisi päivää on ainoa luku, jonka löysin ja sekin on vain ilmaistu tyyliin tyypillinen aika.

Kiitokset myös muille vastanneille.

Edit. Tuo epämääräinen tieto löytyy linkin takaa kohdasta "Miten saan koronapassin?".

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tänään tosiaan 807 tartuntaa. Korjasi tavallaan hieman ylöspäin, eilistä kohtuu pientä viikonloppu lukemaa.

La - ti välillä todettu 2 267 tartuntaa. Viime viikon la - ti välillä todettiin 2 391. Pudotusta tässä suhteessa jonkun verran.

14pv:n ilmaantuvuus nyt 135, eilen 136.

Positiivisten osuus koronabotin seurannassa nyt 5,7%.

Eilisen jälkeen rekisteröity 3 uutta kuolemaa.

Joitain havaintoja:

1. Varsinais-Suomessa jatkuu tasainen vaihe, ilmaantuvuus pienessä laskussa.
2. HUS:n alueella kasvu vähän rauhoittunut. 7pv:n tartuntamäärä enään 8,2 nousussa.
3. Päijät-Hämeessä kohtuu kova ilmaantuvuuden lasku. Ilmaantuvuus nyt 204, 14pv:ä sitten 268.
4. Pohjois-Pohjanmaalla jatkuu kohtuu kova tartuntojen kasvu. Keski-Pohjanmaalla ilmaantuvuus kohonnut jo 272.
5. Keski-Suomessa ilmaantuvuus laskenut jo 126, kun 14pv:ä sitten oli vielä 245.
 
Suosikkijoukkue
Ässät
Kotipaikkakunnan ilmaantuvuusluku 432. Päästäänkö tällä jo maan kärkipaikalle? Ei varmaan ihan?

Hiukan ärsyttää kun tietää, että kyseisellä paikkakunnalla kunnallisella puolella on joutunut odottamaan rokotetta toista kuukautta ja sittenkin tarjolla on ihan vain yksittäisenä päivänä muutama tunti piikitysaikaa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä

Niinhän niiden piti, mutta nyt kun tartuntoja on vieläkin SATOJA päivässä, niin pitäähän sitä iltapäivälehtien vähän "irroitella". Näin saadaan paniikkiosasto pidettyä edelleen pelon vallassa.

Edit. Kuten Sistis tuossa omassa viestissään sanoo, niin mikään lakihan ei tietenkään näitä kiellä ilmoittamasta. Onneksi monet mediat ovat kuitenkin luopuneet päivittäisten lukujen nostamisesta otsikoihin.
 
Viimeksi muokattu:

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Viimeksi muokattu:
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

1000

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara 2.0, Sasha & Patu
Ilmeisesti ihmisiä kiinnostaa vielä noi koronalukemat, ainakin jos indikaattorina käyttää tuota "päivän luetuimmat", niin näytti olevan sija 6 hallussa. Itseäni ei kyllä ole kiinnostanut enää sekuntiakaan, kun sain jälkimmäisen rokotteen otettua. Tuossa yksi päivä havahduin, että en pariin päivään ollut muistanut koko koronan olemassaoloa.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Voisiko koronapassin käyttöä laajentaa jo nyt? HUSin Lehtonen: "On vankat perusteet asettaa rokotetut ja rokottamattomat eri asemaan" | Yle Uutiset

Lasse Lehtonen vaatii koronapassin käytön laajentamista niillekin alueille. jossa ei ole rajoituksia.

Tapahtumateollisuus on kyllä tässäkin asiassa jätetty aika lailla oman onnensa nojaan. Koronapassi kuitenkin tekisi tapahtumissa ja konserteissa käymisestä suht turvallisen kokemuksen.
Ja nytkö se olisi jotenkin turvatonta? Miksi kukaan järkevä tuplarokotettu, joka käy tapahtumissa ja konserteissa, pelkäisi tippaakaan koronaa?
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Ja nytkö se olisi jotenkin turvatonta? Miksi kukaan järkevä tuplarokotettu, joka käy tapahtumissa ja konserteissa, pelkäisi tippaakaan koronaa?
Miksi kukaan järkevä pelkäisi pimeää, ahtaita paikkoja tai että taivas putoaa niskaan? Ei varmaan löydy mitään selkeää rationaalista syytä, mutta silloin välttää joutumista moisiin tilanteisiin. Niinpä koronaa pelkäävä tuplarokotettu jättää konsertin väliin ja se ei ole konsertin järjestäjälle hyväksi.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Ja nytkö se olisi jotenkin turvatonta? Miksi kukaan järkevä tuplarokotettu, joka käy tapahtumissa ja konserteissa, pelkäisi tippaakaan koronaa?

No kyllä minä ainakin omalta kohdaltani mietin edelleen, onko turvallista lähteä keikoille muualle Suomeen kun koronatartuntoja on edelleen paljon. Vaikka olenkin tuplarokotettu, niin silti otan nämä asiat huomioon. Kun haluan viimeiseen asti välttää sairastumisen.

Esim. kolmen viikon päästä olisi Oulussa keikka johon mulla on ollut lippu jo pari vuotta kun sitä on siirretty rajoitusten takia. Nyt näyttäisi että keikka toteutuu, mutta edelleen mietityttää uskaltaako lähteä kun Oulun tautitilanne pahenee. Jos tapahtumissa olisi koronapassi, olisi turvallisempi mieli lähteä. Mutta kun ei ole, niin ei taida uskaltaa.

Ja vielä kun oman maakunnan rokotekattavuus on maan toiseksi huonoin, niin sitä suuremmalla syyllä.
 
Viimeksi muokattu:

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Miksi kukaan järkevä pelkäisi pimeää, ahtaita paikkoja tai että taivas putoaa niskaan? Ei varmaan löydy mitään selkeää rationaalista syytä, mutta silloin välttää joutumista moisiin tilanteisiin. Niinpä koronaa pelkäävä tuplarokotettu jättää konsertin väliin ja se ei ole konsertin järjestäjälle hyväksi.
Konsertin järjestäjä ottaa mieluummin sen valinnan, että mikään rajoitus ei ole käytössä kuin sen, että jokin rajoitus on käytössä. Pomminvarmasti osallistujia tulee tällä keinoin enemmän kuin sillä, että houkutellaan marginaalia mukaan rajoitusten avulla.
 
SFedo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Red Wings
Konsertin järjestäjä ottaa mieluummin sen valinnan, että mikään rajoitus ei ole käytössä kuin sen, että jokin rajoitus on käytössä. Pomminvarmasti osallistujia tulee tällä keinoin enemmän kuin sillä, että houkutellaan marginaalia mukaan rajoitusten avulla.
Mahdollista, mutta en nyt sanoisi pomminvarmasti. Yllättävän moni on edelleen huolissaan koronasta ja jättää tilaisuuksia väliin jos siellä on myös rokottamattomia. Missään nimessä en tätä ryhmää kutsuisi marginaaliksi, on todennäköisemmin suurempi määrä kuin rokottamattomat.
 
KooMT

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, San Jose Sharks
Kyllä minäkin vähän katson mihin menen vaikka olen kahteen kertaan rokotettu, koska eihän se ole 100% varma että se suojaa.
Tottakai vähän paremmin uskaltaa mennä nyt, mutta vähän varuillani ole enemmän jos vaikka matkustan tuonne pääkaupunkiseudulle..
 
Ann Arbor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Varmaan sitä ei itse oikein osaa pelätä kun on viettänyt koko pandemia-ajan (poislukien pari reissua) pääkallopaikalla PK-seudulla, joukkoliikennettä käyttäen jne. Tartunta tulee jos tulee. -Tartunnasta etukäteen stressaaminen hyödyntää ketä?

Kyllä minäkin vähän katson mihin menen vaikka olen kahteen kertaan rokotettu, koska eihän se ole 100% varma että se suojaa.

Vaikkei rokote tartuntaa sataprosenttisesti estäkään, lähes varma voit olla, että tartunta suojaa nimenomaan pahemmalta sairastumiselta. Mutkia suoriksi vetämällä, tuplarokotetun ei tarvitse nyt pelätä juuri enempää, kuin normaalina influenssakautena ja moniko tuolloin rajoitti menemisiään vielä 2019...

Talouden kannalta toivoisin rokotettujen perusterveiden elävän niin normaalia elämää, kuin se vain on mahdollista. Vaikka itse asuntosäästäjä-kitupiikki olenkin, höllemmät kukkaronnyörit omaavat, rahat vaan ineen ravintoloihin, kulttuuripalveluihin, kotimaisiin laatutavaroihin jne.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Kyllä minäkin vähän katson mihin menen vaikka olen kahteen kertaan rokotettu, koska eihän se ole 100% varma että se suojaa.
Tottakai vähän paremmin uskaltaa mennä nyt, mutta vähän varuillani ole enemmän jos vaikka matkustan tuonne pääkaupunkiseudulle..

Ei näille voi kyllä muuta tehdä kuin päätä pyöritellä. Toivottavasti ihan oman itsesi kannalta suhtautuminen tulee vähän muuttumaan, kun mitä todennäköisemmin korona tulee täällä seuraavat vuosi(kymmenet) pyörimään.
 
Derksen

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Lippo
Kyllä minäkin vähän katson mihin menen vaikka olen kahteen kertaan rokotettu, koska eihän se ole 100% varma että se suojaa.
Tottakai vähän paremmin uskaltaa mennä nyt, mutta vähän varuillani ole enemmän jos vaikka matkustan tuonne pääkaupunkiseudulle..
Ilman muuta tietty varuillaan olo on kannattavaa, koska monenlaistahan voi sattua. Muistaakseni esimerkiksi liikenteessä loukkaantuminen on todennäköisempää kuin koronatartunnan saaminen kahden rokotuksen jälkeen, vakavan taudin saamisesta nyt puhumattakaan. Ja voisi olettaa, että vilkkaasti liikennöidyllä pääkaupunkiseudulla liikenteessä loukkaantumisen riski on suurempi kuin muualla Suomessa, joten tarkkaavaisuuteen on syytä, jos sinne täältä maakunnista matkustaa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös