Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 638
  • 81 140

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Täällä on paljon kehuttu Yhdysvaltojen rokotuskehitystä ja tautitilanteen paranemista, mutta itse olen nyt kuullut paljon negatiivista kehitystä viime aikoina USA:sta. Rokottamattomien osuus on suuri ja joillakin alueilla rokotevastaisten määrät kerääntyvät suuriin ryppäisiin, jotka aiheuttavat suojattomuutta. Meillä sentään rokotusvastaiset jakautuvat suhteellisen tasaisesti ympäri maata, joten hekin saavat rokotetuista jonkinlaista suojaa.

Nyt USA:ssa päivittäin otetaan sairaaloihin jo n. 277 lasta päivässä ja tämä ns. "rokottamattomien pandemia" (kuten Fauci sitä kutsui) uhkaa suurta osaa (noin puolta) kansasta. Erityisesti tauti iskee nyt lapsiin, teineihin ja rokottamattomiin alle 50-vuotiaisiin.

Kokonaisuudessaan koronakuolemien määrä on Yhdysvalloissa nousussa nyt pari viikkoa putkeen ja kuolemien keskimäärä on nousemassa yli 1000:ta jo yli 1500:n. Huolestuttavaa suhteellisen alhaisissa kuolinluvuissa on nuorten osuus vakavissa tautitapauksissa.

Rokotepakko on USA:n eri puolilla keino nyt taistella tautia vastaan, mm. opettajakunnassa, ja käyttössä on ja käyttöönotetaan myös rokotepassi.

Tilanteesta mm. Ylen uutisessa: Yhdysvalloissa deltamuunnoksesta on tulossa rokottamattomien lasten sairaus – koulut vaativat nyt rokotuspassia, linkki vie Ylen uutiseen "Yhdysvalloissa deltamuunnoksesta on tulossa rokottamattomien lasten sairaus".

Lisää tilanteen pahenemisesta mm. CNN:ltä viime viikolta: Rates of Covid-19 hospitalizations for children and adults under 50 reach their highest levels yet, CDC data shows

Oma vieno toiveeni on, että ihmiset ottaisivat rokotteet ja järjestäisivät myös lapsilleen rokotteet, niin virustilanne lopulta helpottuu ja vakavien tautimuotojen mahdollisuudet itselle ja muille vähenevät.

USA:ssa lapsi kuolee esimerkiksi noin 10 kertaa todennäköisemmin liikenneonnettomuuteen, kuin koronatautiin. Mitäs tälle liikenteelle pitäisi tehdä?
 
Kälvis

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa
STM:n mukaan tartuntoja todetaan tällä hetkellä edelleen rokotusten etenemisestä huolimatta. Koska rokotuskattavuus on kuitenkin nousussa, valmistelutyö siirtymisestä etätyöstä hybridityöhön aloitetaan välittömästi, tiedotteessa kerrotaan.
Jotenkin huvittaa tuo etätyöstä hybriditöihin siirtymisen valmistelu, varsinkin kun monessa paikassa lienee todellisuutta jo nyt kun porukka ei halua olla täysin etätöissä.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
USA:ssa lapsi kuolee esimerkiksi noin 10 kertaa todennäköisemmin liikenneonnettomuuteen, kuin koronatautiin. Mitäs tälle liikenteelle pitäisi tehdä?

Liikenteelle yritetään tehdä toki paljonkin, mutta liikenne ja tartuntataudista johtuva pandemia vaativat erilaisia toimia. Etenkin kun jälkimmäistä aiheuttava meille vielä kohtuullisen arvaamaton virus aiheuttaa muitakin vaikutuksia kuin vain kuolemia. Tartuntatautikuolemia ja vakavia tapauksia ehkäistään eri tavoilla kuin liikennekuolemia ja -vammautumisia.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautia vastaan voidaan rokottaa, joka vähentää kuoleman todennäköisyyttä. Liikenneonnettomuuksien kuolinriskiä vähennetään toisilla tavoilla, jotka eivät ole yhtä helposti toteutettavissa taloudellisilla satsauksilla eikä yhtä yksinkertaisella keinolla.

Useimmin kaikki nämä olisivat vältettävissä olevia kuolemia ja lapsen kuolema on aina kriisi ainakin vanhemmille.
 
Viimeksi muokattu:

TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
USA:ssa lapsi kuolee esimerkiksi noin 10 kertaa todennäköisemmin liikenneonnettomuuteen, kuin koronatautiin. Mitäs tälle liikenteelle pitäisi tehdä?

No tietenkin rajoittaa! Pitää 2km turvavälit, käyttää auto pesussa ennen ja jälkeen joka ajon ja liikenteen pitää loppua kello 21 jälkeen.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
.... ja liikenteen pitää loppua kello 21 jälkeen.

Tuo olisi hyvä ehdotus, onnettomuusriski kasvaa pimeän saapuessa. Ei muuta kuin autot parkkiin kello 22.00!
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Liikenteelle yritetään tehdä toki paljonkin, mutta liikenne ja tartuntataudista johtuva pandemia vaativat erilaisia toimia. Etenkin kun jälkimmäistä aiheuttava meille vielä kohtuullisen arvaamaton virus aiheuttaa muitakin vaikutuksia kuin vain kuolemia. Tartuntatautikuolemia ja vakavia tapauksia ehkäistään eri tavoilla kuin liikennekuolemia ja -vammautumisia.

Koronaviruksen aiheuttamaan tautia vastaan voidaan rokottaa, joka vähentää kuoleman todennäköisyyttä. Liikenneonnettomuuksien kuolinriskiä vähennetään toisilla tavoilla, jotka eivät ole yhtä helposti toteutettavissa taloudellisilla satsauksilla eikä yhtä yksinkertaisella keinolla.

Tosiaan aika vakavia vammautumisia se liikennekkin aiheuttaa huomattavasti moninkertaisemmassa mittakaavassa. Yksinkertaisena ihmisenä en vain saa kallooni, miksi edelleen se koronan aiheuttama kuolema Yhdysvalloissa (tai missä tahansa muualla) on sellainen asia että siitä otsikoidaan ja panikoidaan Suomessa asti, kun jonkun toisen estettävissä olevan syyn aiheuttamat 10 kuolemaa ei kiinnosta ketään.
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Yksinkertaisena ihmisenä en vain saa kallooni, miksi edelleen se koronan aiheuttama kuolema Yhdysvalloissa (tai missä tahansa muualla) on sellainen asia että siitä otsikoidaan ja panikoidaan Suomessa asti, kun jonkun toisen estettävissä olevan syyn aiheuttamat 10 kuolemaa ei kiinnosta ketään.

Tikusta vääntäen: Covid-19 on globaali pandemia, jonka pysäyttäminen - tai oikeammin muuttaminen harmittomammaksi - on koko maailman yhteinen päämäärä. Liikenne on jotain aivan muuta.

Pahimmassa skenaariossa: hallitsemattomana vuosikausia populaatiossa jylläävä ihmiseen sopeutunut koronavirus mutatoituu joksikin todella paljon pahemmaksi kuin vaikkapa nykyinen deltavariaatio. Tällaisia dystopisia visioitahan WHO:kin on väläyttänyt laskelmissaan, mutta ei niistä kannata ääntä pitää, koska ne ovat todella epätodennäköisiä - onneksi. Valtavariantin mutatoituminen harmittomampaan suuntaan on todennäköisempää.

Laajemmassa mittakaavassa ja objektiivisesti: Yhdysvallat aloitti rokottamisen ennen Eurooppaa ja on nyt varoittava esimerkki siitä mitä rokotevastaisuus ja rokottamisen etenkin alueellinen hidastelu/vastustus aiheuttaa. Jatkuvan epidemiasarjan, joka ei näytä loppumisen merkkejä. Olisi keinot hillitä, mutta USA:ssa on kansanjoukot jotka eivät tätä halua.

Subjektiivisemmin ja pienemmässä mittakaavassa: Olen menettänyt kollegan ja kaverin tautiin juurikin tuollapäin, joten minulla on oma lehmä ojassa tuohon suuntaan. Olen myös saanut kokea vierestä, miltä täällä Suomessakin tuntuu ja näyttää kun kaveri menettää tälle taudille alle 30-vuotiaan perusterveen oman parhaan ystävänsä. Koska taudin pahin muoto on nyt rokottein vältettävissä, en toivo tällaista kellekään. En etenkään kenenkään lapsille.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Nyt USA:ssa päivittäin otetaan sairaaloihin jo n. 277 lasta päivässä

Suomessa otetaan vuosittain osastohoitoon keskimäärin 41 lasta päivässä akuutin hengitystieinfektion vuoksi. Vaikka jokainen osastohoitoon joutuva lapsi on valitettava, myös kynnys lasten osastolle ottamiselle on matala.

Suomen lukuihin nähden tuo Yhdysvaltojen 277 lasta ei edelleenkään näyttäydy kovin suurena hyppäyksenä normaaliin verrattuna.
 
Suosikkijoukkue
Colorado, Toronto, sympatiat Krakenille
Olen myös saanut kokea vierestä, miltä täällä Suomessakin tuntuu ja näyttää kun kaveri menettää tälle taudille alle 30-vuotiaan perusterveen oman parhaan ystävänsä.
Tämä on kyllä todellinen harvinaisuus, kun otetaan huomioon se, että Suomessa on koronaan menehtynyt alle viisi alle 30-vuotiasta. En siis epäile mitenkään sanomaasi, mutta kaverisi kaverilla on käynyt harvinaisen huono tuuri. Tuntuu melkeinpä kohtuuttomalta, että on sattunut juuri hänelle näillä todennäköisyyksillä.
 
Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Tikusta vääntäen: Covid-19 on globaali pandemia, jonka pysäyttäminen - tai oikeammin muuttaminen harmittomammaksi - on koko maailman yhteinen päämäärä. Liikenne on jotain aivan muuta.

Pahimmassa skenaariossa: hallitsemattomana vuosikausia populaatiossa jylläävä ihmiseen sopeutunut koronavirus mutatoituu joksikin todella paljon pahemmaksi kuin vaikkapa nykyinen deltavariaatio. Tällaisia dystopisia visioitahan WHO:kin on väläyttänyt laskelmissaan, mutta ei niistä kannata ääntä pitää, koska ne ovat todella epätodennäköisiä - onneksi. Valtavariantin mutatoituminen harmittomampaan suuntaan on todennäköisempää.

Laajemmassa mittakaavassa ja objektiivisesti: Yhdysvallat aloitti rokottamisen ennen Eurooppaa ja on nyt varoittava esimerkki siitä mitä rokotevastaisuus ja rokottamisen etenkin alueellinen hidastelu/vastustus aiheuttaa. Jatkuvan epidemiasarjan, joka ei näytä loppumisen merkkejä. Olisi keinot hillitä, mutta USA:ssa on kansanjoukot jotka eivät tätä halua.

Subjektiivisemmin ja pienemmässä mittakaavassa: Olen menettänyt kollegan ja kaverin tautiin juurikin tuollapäin, joten minulla on oma lehmä ojassa tuohon suuntaan. Olen myös saanut kokea vierestä, miltä täällä Suomessakin tuntuu ja näyttää kun kaveri menettää tälle taudille alle 30-vuotiaan perusterveen oman parhaan ystävänsä. Koska taudin pahin muoto on nyt rokottein vältettävissä, en toivo tällaista kellekään. En etenkään kenenkään lapsille.

Olet kyllä täysin poikkeuksellinen ihminen, kun sinun lähipiiriisi osunut useita harvinaisia tapauksia, joten sikäli ymmärrän paniikkisi asian suhteen. Laajemmassa mittakaavassa ja objektiivisesti itse seuraan tilastoja ja tuossa esimerkiksi nimimerkki iibor ansiokkaasti toi esille, että 41 lasta päivässä joutuu Suomessa sairaalaan hengitystieinfektion vuoksi. Vaikkapa siellä Yhdysvalloissa tämä tarkoittaisi noin 2500/päivä. Näiden ja muiden tilastojen valossa en vain näe sijaa tälle hysterialle. Mutta eiköhän tämä kannata jättää tähän, kun ei näissä väännöissä ikinä eteenpäin päästä. Varmaan jos minunkin lähipiiristäni olisi pudonnut nuorta miestä/naista pois samalla tahdilla, niin ei tilastolliset tosiasiat enää lämmittäisi. Samaa mieltä siitä, että jokaisen aikuisen ihmisen tulisi ottaa se koronarokote, tietenkin.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tämä on kyllä todellinen harvinaisuus, kun otetaan huomioon se, että Suomessa on koronaan menehtynyt alle viisi alle 30-vuotiasta. En siis epäile mitenkään sanomaasi, mutta kaverisi kaverilla on käynyt harvinaisen huono tuuri. Tuntuu melkeinpä kohtuuttomalta, että on sattunut juuri hänelle näillä todennäköisyyksillä.

Ja vielä kun otetaan huomioon, että melkein 90 % kuolleista on sairastanut myös jotain perussairautta niin melkoinen sattuma.

Lottotason osumista
 
Mathieu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Montreal Canadiens
Olet kyllä täysin poikkeuksellinen ihminen, kun sinun lähipiiriisi osunut useita harvinaisia tapauksia, joten sikäli ymmärrän paniikkisi asian suhteen. Laajemmassa mittakaavassa ja objektiivisesti itse seuraan tilastoja ja tuossa esimerkiksi nimimerkki iibor ansiokkaasti toi esille, että 41 lasta päivässä joutuu Suomessa sairaalaan hengitystieinfektion vuoksi. Vaikkapa siellä Yhdysvalloissa tämä tarkoittaisi noin 2500/päivä. Näiden ja muiden tilastojen valossa en vain näe sijaa tälle hysterialle. Mutta eiköhän tämä kannata jättää tähän, kun ei näissä väännöissä ikinä eteenpäin päästä. Varmaan jos minunkin lähipiiristäni olisi pudonnut nuorta miestä/naista pois samalla tahdilla, niin ei tilastolliset tosiasiat enää lämmittäisi. Samaa mieltä siitä, että jokaisen aikuisen ihmisen tulisi ottaa se koronarokote, tietenkin.

No, työskentelen (mutkan kautta) kuoleman parissa, joten näen varmasti muutenkin enemmän tällaisia asioita kuin monet muut.

Kuten kirjoitin: ei lähipiirissä, mutta kollega ja toveri Yhdysvalloista sekä kaverini hyvä ystävä (suomalainen). Mutta turhapa näistä on enempiä avautua. Tunnen tuhansia ihmisiä enemmän tai vähemmän läheisesti ja tunnen myös kymmeniä covid-19 taudin sairastaneita. Omista lähisukulaisista vain yhdellä on ollut vakavampi tautimuoto ja hän poti taudin jälkivaikutuksia pitkään, mutta on nyt tervehtynyt.

Tunnen toki yhden vanhemman suomalaisen kollegan, jolla peräti kaksi esimiestä menehtyi koronaan englantilaisessa yliopistossa. Hän ainakin oli harvinainen näin suomalaisella mittakaavalla.

Toki kaikkein lähimmässä lähipiirissä on myös koronaosastolla lähes vuoden töissä ollut, joka on kyllä tätä tautia sitten läheltä nähnyt, mutta eipä siitäkään sen enempää.

Tämä on kyllä todellinen harvinaisuus, kun otetaan huomioon se, että Suomessa on koronaan menehtynyt alle viisi alle 30-vuotiasta. En siis epäile mitenkään sanomaasi, mutta kaverisi kaverilla on käynyt harvinaisen huono tuuri. Tuntuu melkeinpä kohtuuttomalta, että on sattunut juuri hänelle näillä todennäköisyyksillä.

No, kyseinen kaveri on siis kaverini hyvä ystävä, ja oli kyllä laajasti mediassa hänen kuolemansa aiemmin. Mutta enpä tästä ala enempiä kirjoittamaan, kun ei ole minun asiani.

Suomessa otetaan vuosittain osastohoitoon keskimäärin 41 lasta päivässä akuutin hengitystieinfektion vuoksi. Vaikka jokainen osastohoitoon joutuva lapsi on valitettava, myös kynnys lasten osastolle ottamiselle on matala.

Suomen lukuihin nähden tuo Yhdysvaltojen 277 lasta ei edelleenkään näyttäydy kovin suurena hyppäyksenä normaaliin verrattuna.

Määrä ei ole suuri, mutta kymmenkertaistuminen tapauksissa lyhyessä ajassa on. Ja samoin rokottamattomuus. Nopeat nousut tilastoissa aiheuttavat aina huolta terveysalalla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Veitsenterä mainittu!

"Verkkouutiset kysyy, kuinka korkealle rokotekattavuuden pitäisi nousta, että voitaisiin palata normaaliin?

Salminen: ”Tästä ei ole olemassa yhtä absoluuttista totuutta. Tavoite on se, mitä korkeammalle pääsemme rokotekattavuudessa, sitä pienempi epidemian aiheuttama taakka on yhteiskunnalle. Valtioneuvosto on asettanut tavoitteeksi, että noin 80-90 prosenttia väestöstä saataisiin rokotettua. Sellaisella rokotekattavuudella pystytään ehkäisemään vastatartuntoja. Kun 40-50-vuotiaat on saatu kokonaan rokotettua, vakavien sairastumisia ei pitäisi enää tulla.”

Voipio-Pulkki: ”Korostaisin, että ei ole veitsenterävää rajapyykkiä. Viimeiset prosentit kertyvät varmasti melko hitaasti. Voi jäädä sellaisia taskuja, joissa rokotekattavuus on jonkin verran pienempi.”

Salminen: ”Hyvin lähelle normaalia päästään kuitenkin jo aika nopeasti. Tällä viikolla tuli lähes 600 000 annosta rokotteita ja viime viikollakin 460 000. Se tarkoittaa, että meillä on lähiviikkoina mahdollisuus kasvattaa rokotekattavuutta. Rokotteet täytyy kuitenkin antaa ja suojan syntyä.”
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
On kyllä vähän erikoista, kun kuulemma valtion viroissa on pääosin edelleen vahva etätyösuositus. Miksi? Mun mielestä tuo "vahva" -sana sopii siihen aikaan, kun oikeasti ollaan hälytysrajoilla. Ja lisäksi valtion viroissa harvemmin on sitä kaikista nuorimpaa työntekijää. Siellä rokotusprosentti on todella iso.

Pitkään jakuva etähomma tietää myös monenlaisia ongelmia. Toisille täys-etä on ihan täydellinen, toisille päinvastoin, ja sitten on piiiiiitkä haitari siinä välissä.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Vahva etätyösuositus, vahva maskisuositus, vahvin maskisuositus. Onhan näitä suosituksia.

Tottakai valtiolla on tuollainen suositus, jos thl on sen antanut. Mutta nimensä mukaisesti sekin on vain suositus. Pakottaa ei voi, koska silloin pitäisi järjestää työntekijöille myös jotkin järkevät työskentelyolosuhteet kotiin.

Miksi rokotusprosenttia pohdiskelet? Onko näitä rajoituksia ja suosituksia annettaessa muuten hirveästi rokotteita mietitty?
 
No siis valtion hommissa vahva suositus on eri asia kun yksityisellä puolella, kun noita kuulemani mukaan selkeästi noudatetaan huomattavasti tarkemmin vrt muut. Etänä pitäminen kuukaudesta toiseen vahvoin suosituksin vieläkin on tässä vaiheessa vähän hölmöä, kun esimerkiksi Helsingissä suurin osa työntekijöistä siellä on saanut ne 2 rokotetta, joka suojaa varsinkin rokotettua itseään varsin hyvin koronaa vastaan.

Antaisi sitten vaikka rokottamattomille sen vahvan etätyösuosituksen. Siinä olisi logiikkaa sentään.
 
Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Veitsenterä mainittu!

Voipio-Pulkki: ”Korostaisin, että ei ole veitsenterävää rajapyykkiä. Viimeiset prosentit kertyvät varmasti melko hitaasti. Voi jäädä sellaisia taskuja, joissa rokotekattavuus on jonkin verran pienempi.”

Hihi. Veitsenterävää rajapyykkiä, ja pienempien rokotuskattavuuden taskuja. Huikeaa verbaliikkaa

Ja siis ei tietenkään voi olla mitään tarkkaa rajaa, sillä siinähän pitäisi perkele sitten pysyä. On paljon parempi, että raja on veteen piirretty viiva, eikä veitsenterävä rajapyykki, sillä ensin mainittuahan voi siirrellä eteenpäin miten haluaa, sitä kun ei oikeastaan edes ole.

Odottakaas muuten vaan kun tuon jo kulttimaineen ansainneen veitsenterän lisäksi joku ottaa käyttöön partaveitsenterällä ja kirurginveitsenterällä olemisen. Siinä vaiheessapa vasta todellisesti ymmärretään, että miten kuilun reunalla oikeastaan ollaankaan.
 
Tuamas

Jäsen
Antaisi sitten vaikka rokottamattomille sen vahvan etätyösuosituksen. Siinä olisi logiikkaa sentään.

Saa nähdä miten Suomessa toimitaan tässä lähikuukausina isoissa firmoissa, jenkeissä Deloitte antoi sisäisen ohjeistuksen, että lokakuun 11. päivän jälkeen ilman tuplarokotuksia ei ole asiaa työpaikalle eikä firman isompiin tapahtumiin.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mukava kuulla, että elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan ei ole varmaa palataanko ns. normaaliin

Mutta jos tilanne olennaisesti paranee, niin koronapassia ei tarvittaisi lainkaan?

– Sanotaan, että jos palataan normaaliin tilanteeseen

Ja näköjään hänen mukaan perustilassakin baarit olisivat auki enää vain yhteen asti.... mennyt itseltä ohitse tälläinen lakimuutos.

"– Otetaan esimerkiksi alue, joka on perustilassa. Ravintolat voisivat olla auki yhteen asti yöllä. Jos siellä edellytettäisiin koronapassia, se voisi blokata asiakkaita, Lintilä aloittaa Iltalehdelle. "
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.... Kun 40-50-vuotiaat on saatu kokonaan rokotettua, vakavien sairastumisia ei pitäisi enää tulla....
Koskakohan Salminen kuvittelee, että kaikki 40-50 vuotiaat on kokonaan rokotettu? Sitten kun on saatu rokotepakko ja kaikki metsään paenneet on löytyneet. Varmaahan on se, että jos pakko tulisi, niin osa jengistä olisi metsässä piilossa.

Toisaalta nämä lääkärit on helvetin eksakteja joissain asioissa, mutta niiden ulosanti on välillä mitä sattuu ja voi tulkita mitä vaan. Ehdottaakohan Salminen tässä pakkorokotuksia? Luuleeko hän, että rokotteet antavat 100% suojan? Miksi vitussa toimittajat eivät puutu näihin?
 
Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Saa nähdä miten Suomessa toimitaan tässä lähikuukausina isoissa firmoissa, jenkeissä Deloitte antoi sisäisen ohjeistuksen, että lokakuun 11. päivän jälkeen ilman tuplarokotuksia ei ole asiaa työpaikalle eikä firman isompiin tapahtumiin.
Voi olla lainsäädännöllisesti vaikea suoraan rajoittaa ihmisten tulemista/menemistä. Toki firma voi laittaa suosituksen, että asiaa toimistolle / juhliin ei ole, mutta mitään todistetta rokotteen ottamisesta ei voi vaatia.
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Mukava kuulla, että elinkeinoministeri Mika Lintilän mukaan ei ole varmaa palataanko ns. normaaliin

Mutta jos tilanne olennaisesti paranee, niin koronapassia ei tarvittaisi lainkaan?

– Sanotaan, että jos palataan normaaliin tilanteeseen

Ja näköjään hänen mukaan perustilassakin baarit olisivat auki enää vain yhteen asti.... mennyt itseltä ohitse tälläinen lakimuutos.

"– Otetaan esimerkiksi alue, joka on perustilassa. Ravintolat voisivat olla auki yhteen asti yöllä. Jos siellä edellytettäisiin koronapassia, se voisi blokata asiakkaita, Lintilä aloittaa Iltalehdelle. "

Koskahan nämä hullut meinaavat yrittäjille ilmoittaa, että yökerhot eivät ole aukeamassa enää ollenkaan? Tai voihan ne nähtävästi olla auki 22-01. Varmaan toimii upeasti.
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
On siinä pitkässä covidissa oireiden kirjo! LOL!

Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös