Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 957 262
  • 81 126
F

Flonaldo

Ja esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on kahdesti rokotettu noin 77%:sti alle 70-vuotiaat 1. riskiryhmäläiset
"Aloitettu 15.2.2021". Ja rokotuksen ottamaan päätyneistä on katettu 86 %, ne 10 % ovat kieltäytyneet.

2. riskiryhmäläiset noin 68%:sti
"Aloitettu 31.3.2021"

Ja tuolla muita maakuntia hitaammalla tahdilla rokottaneella alueellakin kaikilla 60+ vuotiailla ja riskiryhmillä on siis ollut täysi mahdollisuus saada kaksi annosta tähän päivään mennessä.

Mikä synnyttää uusia virus-variantteja, jotka voivat muodostua vaarallisemmiksi myös nuorille. Rajoituksilla pyritään myös estämään tätä, ei pelkästään aiheuttamaan mielipahaa nuorille, tapahtuma- ja ravintola-aloillle.
Maailma: 650 000 todettua tartuntaa per päivä. Todellisuus? Riittäisikö kolme miljoonaa tartuntaa.

Siinä Suomen tartuntojen määrällä varianttien kehittymisen kannalta ei ole tuon taivaallista merkitystä. Variantit tulevat tai ovat tulematta, Suomi ei siihen voi vaikuttaa.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Esimerkiksi kaikki alle 16-vuotiaat riskiryhmäläiset eivät ole saaneet toista koronarokotusta, koska rokotukset etenevät eri tahtiin. Ja esimerkiksi Pohjois-Karjalassa on kahdesti rokotettu noin 77%:sti alle 70-vuotiaat 1. riskiryhmäläiset, 2. riskiryhmäläiset noin 68%:sti Koronarokotukset. Rajoituksille on niin pitkään perusteet, kun koronavirus leviää laajasti väestössä --> Mikä synnyttää uusia virus-variantteja, jotka voivat muodostua vaarallisemmiksi myös nuorille. Rajoituksilla pyritään myös estämään tätä, ei pelkästään aiheuttamaan mielipahaa nuorille, tapahtuma- ja ravintola-aloillle.

On totta, että suurinosa teho-osastolle joutuneista perusterveistä on ollut painoindeksiltään sairaalloisia. Vaikka se onkin harvinaista, niin se ei kumminkaan poista sitä tosiasiaa, että korona voi aiheuttaa myös terveemmälle nuoremmalle väestölle vakavan tautimuodon, esimerkiksi Rasmus Ristolaiselle.

Sen verran vakavan, että oli poissa kaukalosta 26 päivää ja sen jälkeen pelasi taas maailman kovimmassa kiekkosarjassa.

Samanlaisia poissaoloja on esim mykoplasman takia
 
Vieläkö näitä koronapilkkuja joku käyttää? En ilman tätä viestiä olisi edes muistanut koko sovelluksen olemassaoloa. Maskit ymmärrän toisaalta, mutta ei sen käyttämättä jättäminen edusta mitään kovin suurta ”kapinahenkeä”. Ketään ei kiinnosta, kun jätät sen käytän vaan pois.


Se sovellus nimenomaan on rakennettu siten, ettei sen olemassaoloa tarvitsekaan muistaa tai sovellusta käyttää. Riittää, että olet ladannut sen.
 

PatrickKane95

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, St. Louis Blues, LFC
Nyt kun tässä on vauhtiin päästy niin eikös kohta olisi jo vuorossa baarien sulkeminen klo 19 (yökerhot toki kokonaan)? Ihan vaan varmuuden vuoksi vaikka lokakuuhun asti että saadaan tartunnat laskemaan ehkä väliaikaisesti eikä tuikitärkeä jäljitys ruuhkaudu. Terveys edellä mennään kun onhan tilanne niin saatanan vakava kokoajan. En muuten löytänyt tämän päivän uutisista nopealla silmäyksellä ollenkaan teholla olijoiden määrää, ainoastaan kauheaa hypetystä uudella tartuntaennätyksellä.

Mikko Valkosen helvetit eli kuntosalit voisi kanssa lyödä vielä kerran säppiin varmuuden vuoksi kun ei sinne ole kenenkään pakko mennä ja jokaisen täysjärkisen pitäisi pysyä sieltä poissa, ihan vaan sen takia ettei tartunnanjäljitys ruuhkaudu.

Ps. viesti saattaa sisältää turhautumista.
 

Jeffrey

Jäsen
Äärimmäisen... äärimmäisen oksettavaa, että hallitus kieltäytynyt koko tämän puolitoista vuotta ottamasta vastuuta päätöksenteosta. Nyt kun AVI on tehnyt niitä päätöksiä joita hallituksen on pitänyt tehdä, on hallituspoliitikot syyllistämässä AVIa vääristä päätöksistä. Todella, todella oksettavavaa johtamista. Toki valitettavasti tämä populismi ja johtamiskyvyttömyys ei tässä tapauksessa edes yllätä.

Suomi taitaa olla historiansa ensimmäistä kertaa tilanteessa, jossa istuva hallitus on linjannut itsensä oppositioksi. Se on ulkoistanut kansakunnan johtamisen ulkoiselle taholle, ja nyt arvostelee heitä kuin oppositio hallitusta ollessaan itse oppositiossa.
 
Viimeksi muokattu:

Redimor

Jäsen
Nyt kun tässä on vauhtiin päästy niin eikös kohta olisi jo vuorossa baarien sulkeminen klo 19 (yökerhot toki kokonaan)? Ihan vaan varmuuden vuoksi vaikka lokakuuhun asti että saadaan tartunnat laskemaan ehkä väliaikaisesti eikä tuikitärkeä jäljitys ruuhkaudu. Terveys edellä mennään kun onhan tilanne niin saatanan vakava kokoajan. En muuten löytänyt tämän päivän uutisista nopealla silmäyksellä ollenkaan teholla olijoiden määrää, ainoastaan kauheaa hypetystä uudella tartuntaennätyksellä.

Mikko Valkosen helvetit eli kuntosalit voisi kanssa lyödä vielä kerran säppiin varmuuden vuoksi kun ei sinne ole kenenkään pakko mennä ja jokaisen täysjärkisen pitäisi pysyä sieltä poissa, ihan vaan sen takia ettei tartunnanjäljitys ruuhkaudu.

Ps. viesti saattaa sisältää turhautumista.

Sama kun lasautetaan vain etäkoulut päälle ja pistetään puolet ruokakaupoistakin kiinni ihan vaan varalta. Ja miksei saman tien maakuntien välille kulkuesteet sekä isoimpiin kaupunkeihin ulkonaliikkumiskiellot. Niin johan alkaa talttumaan taudit ja sairaudet.

Voitaisiinhan sitä myös lisätä jokaiseen kotiin sähkölukot joita avi ja stm etäohjaa, jotta voitaisiin hallita ihmisten kulkemista eri aikoihin päivästä. Lisäksi kaikkiin autoihin valvonta ja etäohjausjärjestelmät ettei kukaan voi kulkea valvomattomasti. Myös voitaisiin lisätä kameroita joka talon kulmaan ja näihin sitten palkataan kerrostalokyttääjät seuraamaan mitä kukanenkin tekee joka liikkuu jalkaisin, koska pyörällähän ei saa enää liikkua kun se on niin vaarallista.

Kaupoissa myytävä ruodotonta kalaa ja kaikki huoneistot rakennettava ainoastaa 160 senttiä korkeiksi ettei kenenkään tarvitse kurkotella ylä kaappeihin. Lisäksi jatkossa kaikki rakentaminen integroidaan sairaalan yhteyteen, jotta hoitoonpääsy onnistuu sisäisiä käytäviä pitkin.

Lentoliikenne lopetetaan ja ulkomaanmatkailusta tulee linnaa. Konsertteja ei saa enää järjestää ellei ne ole jotain todella taiteellista ja rahvaan ymmärryksen tuolla puolen.

Jos jotain unohtui niin lisättäköön lisäpykäliä tarpeen niin vaatiessa.
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Hallituksen toiminnan seurauksena alkaa käydä näin.
"Kouvolan Sanomien mukaan Vekaranjärvellä leviää varusmiesten keskuudessa mieliala, jossa mieluummin halutaan sairastaa koronavirus kuin jäädä telttakaranteeniin."

Jos ja kun rajoituksia tulee lisää se vaikuttaa nimenomaan nuorten haluun ottaa rokote.
Helpompaa sairastaa kuin ottaa rokote, tällöin ei tulla pääsemään tuohon 80% rokotekattavuuteen.
Se on taas vain ja ainoastaan hallituksen vika kun tavoite asetetaan järjettömäksi, 70% olisi onnistunut ja siihen porukkaa motivoitua. 80% on taas liian iso lukema kun rokottamattomista riskiryhmistä ei tule enää lisää rokotteiden ottajia, he kokevat olevansa valmiita lähtemään.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Mojo

Yuppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team, Україна
Sen verran tässä haistellut ilmapiiriä, että olen todella yllättynyt, jollei nykymenolla tule mielenosoituksia kahden viikon sisään. Toki eihän se nyt hallituksen vika ole, kun eivät he nyt ole vastuussa yhtään mistään.
 

Pekkis

Jäsen
"Kouvolan Sanomien mukaan Vekaranjärvellä leviää varusmiesten keskuudessa mieliala, jossa mieluummin halutaan sairastaa koronavirus kuin jäädä telttakaranteeniin."

Kuten jo aiemmin kirjoitin, kunhan ei tällaisella porukalla tarttis sotaan lähteä. "Tulis saatana luoti ja tappais, eihän täällä mettäs oo Erkkikään!"

On tämä kerrassaan viihdyttävä ketju :)
 

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Kuten jo aiemmin kirjoitin, kunhan ei tällaisella porukalla tarttis sotaan lähteä. "Tulis saatana luoti ja tappais, eihän täällä mettäs oo Erkkikään!"

On tämä kerrassaan viihdyttävä ketju :)
Jos rajoitukset noilla hallituksen esityksillä kohdistuisivat nimenomaan nuoriin, niin ei tarvitse ihmetellä miksi ne rokotteet jäävät ottamatta.
Porkkanalla, jossa ne rajoitteet olisivat purettu järkevän 70%, ei 80-90% rokotekattavuuteen jälkeen rokotteita olisi otettu nyt niin tuskin käy.

Riskiryhmät rokotettu rajoituksilla ei ole mitään muuta syytä kuin hallituksen halu rajoittaa. Mitään kansanterveydellistä perustetta ei enää ole ja se kuuluisa terveydenhuollon kantokyvy ei ole uhattuna.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Minä vaadin nyt sitä ulkonaliikkumiskieltoa. Jäi keväältä kaivelemaan, että kuinka hienoa se olisi ollut. Silloinkin oli pisteytystä ilmassa, kun kivijalat ja Stocka oltiin laittamassa kiinni ja Cittari sekä Prisma olisivat jääneet auki.

Luulin että sen totaalisen sekoilun jälkeen sama ei toistuisi. Vaan taas se toistuu.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Sen verran tässä haistellut ilmapiiriä, että olen todella yllättynyt, jollei nykymenolla tule mielenosoituksia kahden viikon sisään. Toki eihän se nyt hallituksen vika ole, kun eivät he nyt ole vastuussa yhtään mistään.

Kyllä samaa mieltä, nyt alkaa sen kynnys ylittymään, että näitä tullee isommassa mittakaavassa ja vakavastiotettavilta ryhmiltä - ei Marco DeWitiltä.
 

peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Annan vielä näin illan päätteeksi kaikille tällaisen katsomissuosituksen: katsokaa koronaviruksen STM:n ja THL:n tiedotustilaisuus Yle Areenasta. Vaikka asiantuntijoita ovat niin kyllä tuo kiemurtelu ja epäselvyys on niin silmiinpistävää & häiritsevää, että oikeasti.

Miksi on niin vaikea vastata selkeästi siihen, mitä kysytään. THL & STM jakaa ohjeistuksen, jota nämä alueet sitten AVIn johdolla noudattavat. Miten samojen ohjeiden perusteella voidaan Jyväskylässä tai Pirkanmaalla tehdä aivan toisenlaisen päätös leviämisvaiheessa kuin Helsingissä? Tämän kysymyksen ympärillä jokainen pyörii ympyrää ja esim. AVIn johtaja vaan vastailee, ettei voi ottaa kantaa toisten alueiden päätöksiin.

Otetaas tämmönen elävä esimerkki tämmösestä toiminnasta täältä oikean elämän puolella. Peterra laatii tästä tämmöset ohjeet, että koronavirustartuntojen välttämiseksi @teroz ja @Jani82 tekevät toimenpidesuunnitelman. Reunaehdot ovat, että kaikki tilat ovat samanlaisia & niihin saa ottaa rajattomasti ihmisiä, jos noudattaa näitä ohjeita: siellä pitää olla tarjolla käsidesiä ja ihmisillä pitää olla mahdollisuus pitää toisiinsa turvaväliä näin halutessaan.

Mitäs luulette, saako @teroz ja @Jani82 näillä reunaehdoilla runnottua samanlaiset päätökset? Voiko tuota noin löysää ja rajaamatonta *askaa oikeasti edes tulkita mitenkään. Otetaan yhtälöön vielä se, että TÄLLAISEN PÄÄTÖKSEN MUKAAN SÄ VOIT ULKOTILOISSA HARRASTAA LÄHIKONTAKTISSA JOTAIN LAJIA. Eli tää koskee vaan sisätiloja. Se on hyvä olla päätöksiä tekemässä, kun mietit asiaa vaan jostain virkamiehen tylpästä näkökulmasta. Tilat on erilaisia - et sä voi jokaisessa tilassa toteuttaa samanlaisia toimenpiteitä ja ajatella, että nyt se on vähemmän turvallista. Jos jumalauta peterra istuu maski päässä piippuhyllyllä vs. peterra istuu jossain yliopiston auditoriossa maski päässä niin jokainen ymmärtää, että toisessa jo lähtökohtaisesti tila on aivan erilainen. Halliin pystyy helposti sullomaan suhteellisen turvallisesti sen 75 % populaatiosta ja ei tee ees tiukkaa, kunhan se rajoite ei ole täysin mielivaltainen. Vedetään pleksi niiden lohkojen väliin, mutta se on ihan naurettavaa, että tuommoisen pleksin toisella puolella pitäs vielä olla turvaväli tuohon päälle.

Toinen on sitten se, että käytännössä eihän tässä ymmärretä mitään edes liiketoiminnan perusajatuksista. JÄÄKIEKKOPELI EI OLE JOKAISESSA RUNKOSARJAN KOHTAAMISESSA TÄYNNÄ. ON PIENI ERO SIINÄ, LASKEMMEKO ESIM. HAKAMETSÄÄN IHMISET SILLEEN, ETTÄ SIELLÄ ON PAIKALLAAN IHMISIÄ 4500 IHMISTÄ (TÄMÄ ON IHAN NORMAALI VETÄVYYS) LEVITETTYNÄ YMPÄRI HALLIA VS. SE, ETTÄ ME PIENENNÄMME ISON TILAN LOHKOTTAMALLA SEN, JOLLOIN IHMISET EIVÄT VOI EDES PYYNNÖSTÄ HAKEUTUA SINNE, MISSÄ JOKA PELISSÄ ON TILAA.

Nämä olisi ihan täysin toteutettavissa olevia juttuja, mutta kun pitää runnoa, runnoa & runnoa samanlaista *askaa kaikille. Yrittäkää ajatella laajemmin, päättäjät, kiitos!
 

Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Sen verran tässä haistellut ilmapiiriä, että olen todella yllättynyt, jollei nykymenolla tule mielenosoituksia kahden viikon sisään. Toki eihän se nyt hallituksen vika ole, kun eivät he nyt ole vastuussa yhtään mistään.
Kyllä samaa mieltä, nyt alkaa sen kynnys ylittymään, että näitä tullee isommassa mittakaavassa ja vakavastiotettavilta ryhmiltä - ei Marco DeWitiltä.
Eiköhän joku Elokapina istu nyt ainakin jonnekin osoittamaan että ovat jotain mieltä jostakin?

Nojoo. Eipä tämä säätäminen enää oikein maistuisi. Nyt se exit-tragedia(eli rajoitukset unholaan ja vaikkapa kausirokotusten valmistelu) päälle ja unohdetaan se hybridi-tragedia kokonaan. Koronapassille olisi ollut alkuvuodesta ehkä tilausta, mutta nyt sitä ei pitäisi missään nimessä enää lähteä runnomaan läpi, ellei sitten ehdoin tahdoin haluta antaa signaalia että eletään vielä pari vuotta ainakin poikkeus-/pandemiaoloissa rajoituksineen, vaikka teillä olisikin tupla tai triplapiikit hihassa. Oma motivaatio siihen ensimmäiseenkin piikkiin alkaa kohta hävitä ”kun ei siitä kuitenkaan mitään hyötyä enää ole”.

Kuten jo aiemmin kirjoitin, kunhan ei tällaisella porukalla tarttis sotaan lähteä. "Tulis saatana luoti ja tappais, eihän täällä mettäs oo Erkkikään!"

On tämä kerrassaan viihdyttävä ketju :)
Samaa mieltä. Toivottavasti ei ainakaan tarvitsisi olla sodassa samalla puolella näiden ”johtajiemme” kanssa.
 

keigykedy

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, Leijonat
tässä viimeisimmät sönkötykset ja kiemurtelut AVI:n suunnalta :

– Eli harrastajat voivat hakeutua lähikontaktiin, jos näin haluavat. Määräys ei velvoita heitä olemaan erossa toisistaan, vaan se velvoittaa siihen, että tilan käyttö järjestetään niin, että halutessaan siellä voi pitää turvavälit.

Suora lainaus Etelä-Suomen aluehallintoviraston terveydenhuoltoyksikön ylitarkastajalta
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
@peterra Kiitos. Tämä onnistuu.

Pisteytysmalli, vaarallisin ensin;

20 pistettä: Ilotalo ilman koneellista ilmanvaihtoa
19 pistettä: Stockmann hullut päivät ja kaikki tapahtumat
18 pistettä: Ilotalo koneellisella ilmanvaihdolla ja lasten liikunta
17 pistettä: M/S Rosellan jaettu rahtarihytti ja aikuisten liikunta
16 pistettä: Vierailu Jere Karalahden podcastissa
15 pistettä: Karaoke yli 0,5 promillen kunnossa
14 pistettä: Kivijalkakaupat
13 pistettä: Burger King
12 pistettä: Opiskelija-asuntola
11 pistettä: Stockmann
10 pistettä: Prisma ja Citymarket
9 pistettä: Puoluekokoukset
8 pistettä: AVIn pikkujoulut
7 pistettä: Koronakaranteeni vaimon kanssa
6 pistettä: Keskustelu Greenpeacen feissarin kanssa
5 pistettä: Kulttuurikeskuksen päivätoiminta
4 pistettä: Yksinlaulu yksin ulkotiloissa sekä asiointi KELAssa
3 pistettä: Mökkeily yksin
2 pistettä: Ulkoilu Sipoossa
1 pistettä: Pihassa oleva rahtikontti

Jokainen saa passin ja seuraavan kalenterivuoden aikana voi käyttää yhteensä 125 pistettä. Lisäpisteitä saa liittymällä hallituspuolueen jäseneksi.

ÖVI huomauttaa, että kyse on viitteellisistä esimerkeistä. Älkää soitelko, jos tulee linjavedon tarvetta.
 

teroz

Jäsen
Suosikkijoukkue
KooKoo, KPU, Eno Jets & Jan Lundell
Nyt mulla korona vaikka viikko sitten toisen annoksen. Miten mahdollista?

Onhan tuo, ensinnäkin täysi teho tulee kai kolme viikkoa toisen jälkeen ja teho on raportoitu parhaimmillaankin olemaan 90 prosentin luokkaa, joten kyllähän tapauksia on.

Toivottavasti ei tule sen pahempaa versiota. Pikaista paranemista.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Nyt mulla korona vaikka viikko sitten toisen annoksen. Miten mahdollista?

Miksi ei olisi mahdollista? Laskennallisesti rokotteen suojateho on ns. tapissa noin kaksi viikkoa toisen rokotteen jälkeen.

Lisäksi delta-variantti (melkein uskaltaisin väittää, että siitä on kohdallasi kysymys) osaa paremmin kiertää rokotesuojaa, joskin tarjoaa yleensä tehokkaan vastineen vakavaa tautimuotoa kohtaan.

Edit: hidas, hidas...
 

Lapa7

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit,Espoo,Hjk,Caps,Det,Ars,Lfc,Fer,Mer,Toy
Miksi ei olisi mahdollista? Laskennallisesti rokotteen suojateho on ns. tapissa noin kaksi viikkoa toisen rokotteen jälkeen.

Lisäksi delta-variantti (melkein uskaltaisin väittää, että siitä on kohdallasi kysymys) osaa paremmin kiertää rokotesuojaa, joskin tarjoaa yleensä tehokkaan vastineen vakavaa tautimuotoa kohtaan.

Edit: hidas, hidas...
Kauankohan joutuu olla nyt karanteenissa? Koko päivän kyllä ihmetellyt kun maku ja hajuaisti melkein kokonaan pois. Nyt kuumetta 38.4 ja yskittää toistapäivää.
 
Viimeksi muokattu:

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Kauankohan joutuu olla nyt karanteenissa? Koko päivän kyllä ihmetellyt kun maku ja hajuaisti melkein kokonaan pois. Nyt kuumetta 38.4 ja yskittää toistapäivää.

Siis onko sulla testillä todettu korona vai oletatko sairastavasi koronaa, kun maku- ja hajuaisti pois?
 

Redimor

Jäsen
tässä viimeisimmät sönkötykset ja kiemurtelut AVI:n suunnalta :

– Eli harrastajat voivat hakeutua lähikontaktiin, jos näin haluavat. Määräys ei velvoita heitä olemaan erossa toisistaan, vaan se velvoittaa siihen, että tilan käyttö järjestetään niin, että halutessaan siellä voi pitää turvavälit.

Suora lainaus Etelä-Suomen aluehallintoviraston terveydenhuoltoyksikön ylitarkastajalta

Eli tämähän ei sitten velvoita ketään käyttäjää yhtään mihinkään. Miksi tällainen lausunto edes annetaan?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös