Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 506
  • 81 140

HokiJone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Luleå HF, tehtaan takuu
Mä edelleen sanon ja väitän, että tässä tilanteessa paras ratkaisu olisi tartuntamäärien julkaisematta jättäminen. Joku voi taas sanoa, että niiden perusteella voidaan parhaiten ymmärtää viruksen määrää väestössä, mutta kyllä mielestäni nyt olisi oleellisempaa saada lähes hysteeriseen pelkoon ajetut tuhannet ja tuhannet ihmiset jälleen nauttimaan elämästä vailla jatkuvaa pelkoa jostain viruksen tarttumisesta.

Toivottavasti Tervahauta ja THL ottaa tästä kopin.
Joo, kyllä nuo uutisjuttujen kommenttiosiot on surullista luettavaa. Korona on varmasti ainakin Suomessa tuonut enemmän ahdistusta henkisellä tasolla väestöön, kuin itse taudin aiheuttamat komplikaatiot. Saa nähdä pääseekö jotkut tuosta virushysteriasta ikinä eroon. Tuskin. Tsemppiä heille kuitenkin.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
" Oman elämänsä koulua sinnikkäästi käyvä kolmen pojan äiti. "

Kelpaako selitykseksi?
Tältä ihmiseltä kyllä voisi kieltää somen. Sääliksi kyllä käy kun ajattelee, että kasvaako tämän lapset halveksumaan muita noin voimakkaasti.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tältä ihmiseltä kyllä voisi kieltää somen. Sääliksi kyllä käy kun ajattelee, että kasvaako tämän lapset halveksumaan muita noin voimakkaasti.

Olen kuullut sanonnan: "Niillä, joilla on vähiten sanottavaa, on valitettavasti kovin ääni". Sosiaalinen media korostaa tätä.

Monet vaativat sitä, että ei anneta enää mediassa näkyvyyttä tartuntamäärille, kun tietyt ihmiset sekoavat niistä, mikä näkyy juuri tällaisina Twitter-avautumisina. Minulla on parempi ehdotus: seurataan tartuntalukuja kuten ennenkin, mutta ei anneta enää medianäkyvyyttä näille tiettyjen ihmisten Twitter-avautumisille.
 

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät

Voisiko tämä olla suuntaus myös Suomessa?

Eikö tuplarokotetut voisi jo nyt itsekkäästi ajatella, että jokainen tartunta on askel kohti laumasuojaa. Eli antaa tulla vaan.

Tartunnat + rokotukset = laumasuoja. Mitä enemmän ja nopeammin kumpiakin saadaan, sitä nopeammin ollaan maalissa.
 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Joo, naureskelin epäuskoisena tuota samaa. ”Burn in hell”. Siis oikeasti, mitä vittua?
Eihän nämä mitään ihmeellisiä ulostuloja ole. Pietarin kävijöillekin ihan avoimesti toivottiin kuolemaa silloin heti reissujen jälkeen. Korona on aiheuttanut tämän, että avoimesti toisten kuoleman toivominen on nykymaailmassa ihan ok asia.


Oletettavasti maailmanloppu on tänään päivän lähempänä kuin eilen.

Yllättävää kyllä, huomisesta treeneistä ei ole vielä tullut mitään uutta infoa. Noinkohan Espoon kaupungin liikuntapaikka oikeasti aikuisille avointa aluetta?
Olen myös ihmetellyt, että monien kaupunkien salit ovat vielä avoinna aikuisille. Onko kaikki fokus nyt ravintoloissa vai missä, mutta tuntuu, että nämä liikuntapaikat on nyt kokonaan unohdettu. Tuo on kuitenkin kaupungeille todella helposti toteutettavissa oleva kiusaustoimenpide. Mutta älä huoli. Vaikka huomenna vielä olisi auki, niin kuukauden päästä ei takuuvarmasti enää ole.
 
F

Flonaldo

Miksi? Eikö Kiinassa nuo tikut laitettu yhteen? Eikö ainoa vaatimus ole että näytteet otetaan samasta paikasta? Jos edes samalle päivälle, samaan näytteenottopaikkaan saisi yhdet näytteet, eikö tuon nipun voi toimittaa "kokonaisena"? Ja jos järjestelmää hieman automatisoidaan, saadaan tekstiviesti (ainakin negatiivisesta) koko porukalle, kun ovat tuon yhden nipun alla.

Ihan mielenkiinnosta siis kyselen
No siis jo se, että kaikkien pitäisi samana päivänä käydä samassa näytteenottopaikassa olisi aika vaikeasti saavutettava asia. Ja siinäkin saataisiin jo max. 10 tunnin lisäviive näytteiden lähtemisessä labraan, jos odoteltaisiin että viimeisinkin ryhmästä tulisi testiin.

Ja jos nyt näin tapahtuisikin, niin hyvin mahdollisesti otettavien näytteiden määrä lisääntyisi. Yksikin positiivinen 10 hengen ryhmässä ja kaikki 10 juoksutetaan uudelleen testiin. Sen oikeasti positiivisen tuloksen tietoon saaminen on samalla viivästynyt ihan minimissään vuorokaudella.

Ja kun se pullonkaula on näytteenotossa, ei näytteenoton määrän kasvattaminen tilannetta paranna.

Ylipäänsä nyt lähempänä pitäisi olla oireettomien testaamisen lopettaminen kokonaan, ja tietysti kun tuplarokotettuja ei katsota altistuneiksi, niin kun heidän määränsä kasvaa, niin vielä vähemmän testaamisen tarvetta. Siitä sitten seuraava askel testaamisen kohdentaminen vain niihin, jotka tarvitsevat terveydenhuollon apua.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Johtoryhmässä todettiin myös, että vaikka kaupunki täyttää leviämisvaiheen kriteerit, ei muutoksia kaupungin palveluihin tehdä. Perusteluina tähän on se, että rokotukset etenevät kaupungissa kaikissa ikäryhmissä vauhdilla ja rokotteiden ansiosta sairaalahoidon kasvu on ollut maltillista.

Tartuntojen määrää halutaan kuitenkin saada laskettua, sillä jäljitystyö on ruuhkautunut perusterveydenhuollossa ja rokotusten pyöriessä täydellä teholla, kiireetön hoito on vaarantumassa.



 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Luulisi tälläkin henkilöllä fokuksen olevan nimenomaan siinä, miksi rokotukset ja rokotteiden hankinta etenevät niin hitaasti Suomessa ihan EU-tasollakin.
Mitäs siellä EU tasolla on Suomen edellä? Espanja, Portugali, Belgia ja Tanska? Tosi huonosti täällä edetty siis...
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Tuon uutisen mukana ollut Twitter päivitys kyllä vetää sanattomaksi.




E. Siellä saa mammat ja papatkin kyytiä Hannan käsittelyssä. On tämä tauti vaan ihan helvetin pahaa tehnyt osan ihmisistä psyykkeelle.


Näinhän se on. Osalla mielen epätasapaino näyttäytyy liki paniikinomaisena pelkona, osalla ahdistuneisuutena.

Silti, en voi olla tykkäämättä kehoitteesta ”Burn in Hell!”. Stydiä, niin stydiä. Ja Helvettikin ihan oikeaoppisesti isolla alkukirjaimella. Go, Hanna, Go!
 

Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mitäs siellä EU tasolla on Suomen edellä? Espanja, Portugali, Belgia ja Tanska? Tosi huonosti täällä edetty siis...
Olikos jo toissaviikolla, kun uutisoitiin, että puolet EU:sta saaneet jo täyden suojan? Meillä on yli 12-vuotiaista edelleen alle puolet (44 %) rokotettu kahteen kertaan vielä melkein pari viikkoa myöhemmin.
 

Alejandro

Jäsen
En ymmärrä, että miksi jonkun satunnaisen twitter-käyttäjän höyryilyjä pitää ihmetellä sen enempää. Ei tuolla Twitterissä tehdä mitään muuta, kuin provoisoida, provosoiduta, haasteta riitaa, tapella, kerrota paskantärkeitä tuntemuksiaan ja niin edelleen. Mitä väliä jonkun yksittäisen käyttäjän mielipiteellä on? Noita samanlaisia turhanpäiväisiä päivityksiä tulee varmasti päivittäin.
 

-Kantor-

Jäsen
Suosikkijoukkue
Feikkiheikit
Siis onko tuo Hanna joku tunnettu henkilö vai joku ihan random-tyyppi, jonka twiitti on löytänyt tiensä tänne ihmeteltäväksi? Somehan on täynnä kaikenlaista provoamista ja öykkäröintiä, ei siis mitään uutta auringon alla.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Monet vaativat sitä, että ei anneta enää mediassa näkyvyyttä tartuntamäärille, kun tietyt ihmiset sekoavat niistä, mikä näkyy juuri tällaisina Twitter-avautumisina. Minulla on parempi ehdotus: seurataan tartuntalukuja kuten ennenkin, mutta ei anneta enää medianäkyvyyttä näille tiettyjen ihmisten Twitter-avautumisille.

Toki näinkin ja itsekin ehkä turhan helposti edelleen provosoidun syvän päädyn kirjoituksista.

Mutta oma toiveeni tartuntalukujen julkaisematta jättämisestä perustuu kokemuksiin ihan omasta lähipiiristä. Kaikki vähintään kertaalleen rokotettuja ja puolet tuplarokotettuja ja silti edelleen tartuntalukuja kauhistellaan ja niihin vedotaan, miksi ei voi tehdä sitä taikka tätä.

Eli ihan itsekkäästi omien läheisteni mielenterveyden kannalta toivoisin, että näitä ei enää julkaistaisi.
 

Oadie

Jäsen
Siis onko tuo Hanna joku tunnettu henkilö vai joku ihan random-tyyppi, jonka twiitti on löytänyt tiensä tänne ihmeteltäväksi? Somehan on täynnä kaikenlaista provoamista ja öykkäröintiä, ei siis mitään uutta auringon alla.
Tämä Twiitti oli lisätty jostain syystä Verkkouutisten uutiseen, jossa kerrottiin päivän lukuja. Yksi nimimerkki oli sen tänne linkannut. Sitä miksi tuo twiitti oli uutiseen laitettu jäi arvoitukseksi. Somehan nyt on täynnä tuota paskaa, mutta jostain syystä tämä paska oli ylittänyt kynnyksen.
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Mitäs siellä EU tasolla on Suomen edellä? Espanja, Portugali, Belgia ja Tanska? Tosi huonosti täällä edetty siis...

Voi olla näinkin, ensimmäisen rokotteen kohdalla, mutta kaksi kertaa rokotettuja Suomessa on selvästi EU:n keskiarvon alapuolella. Yhden löytämäni tilaston mukaan täysin rokotettuja on EU:n alueella Suomea vähemmän vain Virossa, Latviassa, Slovakiassa, Kroatiassa, Romaniassa ja Bulgariassa.

Ja näistäkin Viro, Latvia ja Slovakia ovat lähes tasoissa Suomen kanssa.
 
Viimeksi muokattu:

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Toki näinkin ja itsekin ehkä turhan helposti edelleen provosoidun syvän päädyn kirjoituksista.

Mutta oma toiveeni tartuntalukujen julkaisematta jättämisestä perustuu kokemuksiin ihan omasta lähipiiristä. Kaikki vähintään kertaalleen rokotettuja ja puolet tuplarokotettuja ja silti edelleen tartuntalukuja kauhistellaan ja niihin vedotaan, miksi ei voi tehdä sitä taikka tätä.

Eli ihan itsekkäästi omien läheisteni mielenterveyden kannalta toivoisin, että näitä ei enää julkaistaisi.

Tässä on juurikin se paradoksi. Sitten taas osa porukasta rauhoittuu kummasti, kun tartuntaluvut julkaistaan, ja nähdään myös, että rokotukset ovat tehonneet niin hyvin, että vaikka tartuntoja tulee ennätystahtiin, sairaalaan joutuu paljon aiempaa vähemmän. Tuo tarkoittaa sitä, että rokotteet tuovat ulospääsyn tästä paskasta, ja aidosti näkyy valoa tunnelin päässä.

Jos noita tietoja ei julkaistaisi, salaliittoteoria-uskovaiset saisivat vettä myllyynsä.

Ikävää on, että media on taas alkanut repiä otsikoita noista tartuntojen määrästä. Itse toivoisin asiallisia otsikoita siitä, miten lukuja ei pidä pelkältään tuijottaa ja verrata aiempaan. Sellaista oli jo joku aika sitten näkyvissä, mutta tilanne on taas muuttunut.
 

Numero 1080p

Jäsen
Suosikkijoukkue
TUTO H
Islannin tilannetta ja sitä koskevaa uutisointia kun seuraa, niin tulee ihan aidosti epätodellinen fiilis. Laumasuojaa ei näytä tulevan ja viruksen on ehkä annettava levitä vapaasti. Keskiverto suomalainen lukee vain otsikot aiheesta ja suree, että kusessa ollaan. Vaikka todellisuushan on jotain aivan muuta.

Islannissa siis yksi (1) koronakuolema koko vuoden 2021 aikana. Silti ikäänkuin pähkäillään, että pitäisköhän vaan alkaa jättää huomioimatta tartuntamääriä. Herra Jumala miten riskialtista olisi, onhan leviämisen karut seuraukset kaikkien nähtävillä:

 

heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Olikos jo toissaviikolla, kun uutisoitiin, että puolet EU:sta saaneet jo täyden suojan? Meillä on yli 12-vuotiaista edelleen alle puolet (44 %) rokotettu kahteen kertaan vielä melkein pari viikkoa myöhemmin.
Voi olla näinkin, ensimmäisen rokotteen kohdalla, mutta kaksi kertaa rokotettuja Suomessa on selvästi EU:n keskiarvon alapuolella. Yhden löytämäni tilaston mukaan täysin rokotettuja on EU:n alueella Suomea vähemmän vain Virossa, Latviassa, Slovakiassa, Kroatiassa, Romaniassa ja Bulgariassa.

Ja näistäkin Viro, Latvia ja Slovakia ovat lähes tasoissa Suomen kanssa.
Suomessa valittiin strategia, jonka mukaan painotettiin ensimmäisen annoksen tärkeyttä antamalla toinen vasta 12 viikon jälkeen.
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
Mitäs siellä EU tasolla on Suomen edellä? Espanja, Portugali, Belgia ja Tanska? Tosi huonosti täällä edetty siis...

Esimerkiksi EU:n keskiarvo on Suomea edellä, kun lasketaan mukaan ensimmäisen annoksen lisäksi myös se toinen annos, eli käytännossä kokonaismäärä piikkejä pistetty käsivarteen per asukas. Vaikeaa sanoa, miten suomalaiset on saatu aivopestyä tähän, että rokotustahdissa vain se ensimmäinen annos ratkaisee.
 

flintstone

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit&DT, V.Lehikoinen, Bellie, Kadi, Käpä<3
@Petri1981 Koska alkuun, ennen delta-varianttia oli vahva näyttö siitä että jo 1.rokote toisi hyvän suojan tartuntoja vastaan, nyt deltan kanssa valitettavasti se 1.rokote taisi suojata tartuntaa vastaan vain reilulla 30%, mutta toki vakavaa tautia vastaan 1.rokote tarjoaa jo hyvän suojan. 2.rokote tarjoaa sitten jo hyvän suojan jo itse tartuntaakin vastaan (yli 80%) ja vakavaa tautia vastaan erinomaisen suojan. Suomi taisi olla 3. tai 4.nopein rokottaja kun puhuttiin 1.rokotteen 70% kattavuudesta aikuisväestössä, tuskin Suomi heikoimpien joukossa on jos lasketaan annettujen rokotteiden kokonaismäärä asukasta kohti - toki jos katsotaan 2.rokotteen kattavuutta niin ollaan heikompia kun niitä ei alkuun pyritty edes antamaan nyt niihin menee valtaosa saaduista rokotteista (ellei tuo 200 000 lisäerä 12v-15v rokotuksiin sitten nosta jälleen 1.rokotteita edelle).
 

Petri1981

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL, NFL, NBA, Valioliiga, UCL
@Petri1981 Koska alkuun, ennen delta-varianttia oli vahva näyttö siitä että jo 1.rokote toisi hyvän suojan tartuntoja vastaan, nyt deltan kanssa valitettavasti se 1.rokote taisi suojata tartuntaa vastaan vain reilulla 30%, mutta toki vakavaa tautia vastaan 1.rokote tarjoaa jo hyvän suojan. 2.rokote tarjoaa sitten jo hyvän suojan jo itse tartuntaakin vastaan (yli 80%) ja vakavaa tautia vastaan erinomaisen suojan.

Niin, joka tapauksessa sen rokotustahdin tehokkuuden määrittäisi se, että kuinka paljon niitä rokotusannoksia saadaan ihmisiin pistettyä, eikä rokotusväli.

Esimerkiksi kaksi viiden miljoonan asukkaan maata rokottaa seuraavanlaisesti:
Valtiossa 1. 50% kansasta saanut täyden rokotuksen (2 annosta) eli 5 miljoonaa rokoteannosta jaettu.
Valtiossa 2. 55% kansasta saanut yhden rokoteannoksen, mutta 0% saanut täyden rokotuksen, eli 2,75 miljoonaa rokoteannosta jaettu.

Valtio 2 siis tehokkaampi rokottamaan ?
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös