Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 263 591
  • 81 150

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sellainen tilastohavainto, että tällä kalenteriviikolla tehtiin ennätys julkistetuissa tartunnoissa (4886 kpl). Edellinen ennätys (4879 kpl) oli 8.-14.3.

Viime viikolla tartuntoja julkistettiin 4349, eli kasvua oli noin 12%. Kasvu oli hitainta tämän nyt kuusi viikkoa kestäneen neljännen aallon aikana.
 
Artyukhin

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Sarkasmitutkani saattaa olla rikki mutta toistetaan vielä:

Delta oli jo Suomessa toukokuussa, muun muassa Riihimäellä keväällä sairaalassa tapahtunut joukkotartunta oli Deltaa ja ennen EM-kisoja 35-40% positiivisista testeistä oli Deltaa.
Jeps, ryöpsähdys aikastui vain pari kolme viikkoa.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Mua tavallaan jotenkin hämmästyttää, miten huonomuistisia ja yksinkertaisia ihmiset todellisuudessa ovat. Vuonna 2020 keväällä ja kesällä onnistuttiin tukahduttamaan tartunnat hyvinkin alas. Rajat olivat pitkään kiinni ja ihmiset olivat uuden edessä hyvinkin varovaisia. Kunnes ei enää oltu ja osa ei ehkä edes ottanut tosissaan suosituksia, vaan elelivät niin kuin mitään koronaa ei olisi koskaan ollutkaan. Suomessa kesä on yleensä ihmisen parasta aikaa, joten tiettyyn pisteeseen asti tämäkin ymmärtää. Sitten koitti paluu arkeen ja ihmiset halusivat olla vastuullisia ennen paluuta päiväkoteihin, töihin ja kouluihin. Lomien loppuminen yllätti viranomaiset ja testaajat. Ja myös kansalaiset: ei ymmärretty, että korona voi oikeasti tarttua helposti ja monella ei ollut hajuakaan, mistä tartunta oli tullut, koska oli käyty turuilla ja toreilla, mikä sekin oli ihan ymmärrettävää, koska tartuntoja oli vähän. Ja mitä enemmän oireettomia tartuntoja loppukesän testeissä löytyi, sitä enemmän ihmiset halusivat toimia vastuullisesti omalta osaltaan. Aikaa kului ja tilanne rauhoittui. Oli erilaisia rajoituksia ja suosituksia, mitä valtaosa noudatti tunnollisesti. Odotettiin rokotuksia.

Ja kappas, vuonna 2021 mennään edelleen samalla kaavalla. Paitsi, että nyt oli jo rokotukset. Rokotuksista kerrottiin, että yksikin rokotus antaa hyvän suojan tartuntaa ja vakavaa tautia vastaan. Sitten tuli Delta-virus, joka olikin aiempaa tarttuvampi, eikä suojakaan ollut ihan niin hyvä kuin perusvirusta vastaan. Ihmiset kuitenkin valtaosin luottivat tieteeseen ja rokotuksiin, mutta tällä kertaa vähän turhan sinisilmäisesti. Hyvä puoli oli se, että uskallettiin elää, huono puoli se, että ihmisistä tuli varomattomia ja ehkä myös välinpitämättömiä. Puuttuu ymmärrys siitä, että tiede tulee vähän jälkijunassa ja ennen kuin on aukotonta, tutkittua dataa, paljon ehtii tapahtua. Osa kieltäytyy kokonaan rokotuksista vedoten milloin mihinkin typerään syyhyn, osa ei saa rokotusta, vaikka haluaisikin, koska alueellisia eroja löytyy.

Samaan aikaan mediassa etsitään syyllisiä, kenen syytä tämä kaikki on. Osa ihmisistä on edelleen aidosti peloissaan ja se on todella huono asia, koska ylitsevuotava pelkääminen on pahasta. Mutta totaalisen pelkäämisen ja poteroissa olemisen sekä välinpitämättömän kieltämisen ja vastuuttomuuden väliin jää aika laaja skaala. Varovainen ja tiedostava kannattaa olla ja hyväksyä tosiasiat. Virus tarttuu helposti ja meidän kaikkien tulee olla nöyriä sen edessä ja huomioida tietyt tosiasiat. Mutta kotiin ei tarvitse jäädä kenenkään pelkäämään. Asioilla on yleensä tapana järjestyä, mutta harvemmin mikään asia elämässä yhtäkkiä loksahtaa vain paikoilleen ilman, että itse ei tee mitään.

Ymmärrän oikein hyvin, että jengillä alkaa tulla mitta täyteen. Itsellänikin alkaa. Mutta silti jaksan itse vielä olla vastuullinen ja elää jokseenkin varovasti. Tartuntaa en sinänsä pelkää omasta tai läheisteni puolesta, sillä elämä on yllätyksiä täynnä. Voin omalla toiminnallani pyrkiä minimoimaan sairastumisen mahdollisuuden, mutta silti tiedostan, että virus voi tarttua. Itseäni helpottaa tieto siitä, että pyrin toimimaan oikein. Ja jos oikein toimimalla kokonaistilanne helpottuu edes vähän, olen valmis sen tekemään. Itse olen koronaa enemmän huolissani kaikesta siitä muusta, mitä tästä on seurannut ja seuraa vielä tulevaisuudessakin. "Syvän päädyn" oirehtimisella on aivan varmasti seurauksia myös tulevaisuudessa. Ihmiset eivät tuosta noin vain yhtäkkiä muutu takaisin "omiksi itseikseen", vaan kyllä nämä pelot tulevat näkymään mt-ongelmina tavalla tai toisella. Monissa perheissä lapset ja nuoret maksavat tämänkin osalta suurimman hinnan. Pelkoon jää koukkuun ja koronan jälkeen löytyy joku uusi asia, mitä pelätään. Ihmiset hakeutuvat samalla tavalla ajattelevien ihmisten keskuuteen ja kierre on valmis.

Tämä tilanne on tietynlaista sotaa aikaa vastaan. Itse olen asennoitunut koko ajan siihen, että koko vuosi 2021 menee tässä taistossa, joten itselläni pää kestää vielä. Mutta rehellisyyden nimissä on myös myönnettävä, että itsekin oletin, että tilanne olisi nyt jo olennaisesti parempi. Joten kai tässä täytyy alkaa asennoitua henkisesti siihen, että aikaa menee suunniteltua enemmän. Enkä tee sitä siksi, että erityisesti pelkäisin, vaan siksi, että saan itse siitä turvaa ja minun henkinen sietokykyni kestää. Olen monessa mielessä ns. pahimman skenaarion ihminen, mutta suhtaudun kuitenkin realistisen positiivisesti asioihin. Uskon vakaasti, että asioilla on tapana järjestyä. Niin tässäkin. Maailmassa on lukuisia ansioituneita tiedemiehiä ja -naisia, jotka tekevät tärkeää duunia, jotta viruksista saataisiin lisää tietoa ja ihmiset saisivat suojaa niitä vastaan. Valitettavasti joudumme vain odottamaan ja siinä nykyihminen on melko huono.

Toivotan kaikille voimia ja tsemppiä tässä yhteisessä taistossa. Eläkää elämäänne mahdollisimman normaalisti, mutta olkaa tiedostavia ja vastuullisia. Jos yhtään lohduttaa, niin samaa paskaa se on muillakin. Kaikki odottavat jo sitä parempaa huomista. Ja kyllä se sieltä vielä tulee, koko ajan olemme sitä lähempänä.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Tässäpä varsin hyvin kirjoitettu juttu, vaikka otsikko melko raflaava onkin:

Iso lampaanperse tosin Esa Rintalalle, joka jaksaa edelleenkin jankuttaa Pietarin EM-kisoista tulleista tartunnoista. Voisi ottaa mallia Helsingin epidemiologisen toiminnan infektiolääkäristä, Terhi Heinäsmäestä, joka kiihkottomasti antaa järkeviä vinkkejä/muistutuksia ihmisille, miten nyt kannattaa toimia sekä miksi toimitaan, kuten toimitaan:

– "Kuntosalien osalta olemme päättäneet, ettei altistumistietoa enää julkaista (automaattisesti), koska siitä tuli sanomista ihan aiheesta. Useimmilla kuntosaleilla tiedetään, keitä siellä on ollut tiettynä aikana ja heitä voidaan informoida suoraan, Heinäsmäki kertoo.

Hänen mukaansa kuntosalien osalta altistumistiedon julkaisu riippuu kuitenkin siitä, kuinka kävijöiden rekisteröinti on hoidettu paikassa.

Kyse altistumislistauksessa on puhtaasti kansanterveydellinen.

– Meillähän on nytkin yli sata paikkaa, joissa on ollut tartuntoja. Ei ole tarkoitus syyllistää tai sanoa, että tietyssä paikassa olisi huonompi hygienia, Heinäsmäki tähdentää."
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Mutta rehellisyyden nimissä on myös myönnettävä, että itsekin oletin, että tilanne olisi nyt jo olennaisesti parempi.

Erittäin ansiokkaaseen tekstiisi ei juuri lisättävää, mutta tuohon lainattuun kohtaan on pakko kommentoida, että tilanne ihan rehellisesti on jo olennaisesti parempi, vaikka kaikenmaailman eevaruotsalaiset ja esarintalat muuta koittavatkin väittää.

Onneksi hallituskin hieman näyttäisi kääntyvän myös tälle kannalle.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: BOL

Redimor

Jäsen
Vain tilaajille, mutta naurattaa tässä yksi kohta.
Puhelimeen tuleva epäselvä koronatulos voi yllättää – "Raja-arvoisia tuloksia positiivisten määrään verrattuna alle prosentti"

Eli se mikä hymyilyttää:
" PCR voi nimittäin havaita heikkoja positiivisia signaaleja myös henkilöiltä, jotka ovat jo sairastaneet koronan. Välillä positiivinen signaali löydetään vielä viikkoja sairastetun taudin jälkeen. Tällöin kyse ei ole enää tarttuvasta viruksesta, vaan viruksen nukleiinihapoista, joita on jäänyt hengitysteihin.

– Joissakin tapauksissa henkilö voi saada positiivisen testituloksen, vaikka taudin sairastamisesta on kulunut useampi viikko tai vaihtoehtoisesti saada positiivisen tuloksen negatiivisen tuloksen jälkeen, Ikonen kertoo.
"

Kun epäilin kuukausi sitten sitä miten lusmuilijat hakisivat sairaslomaa kesäloman päälle, niin tässä vähän alkaa hymyilyttämään muutaman puolitutun toiminta kesälomiensa päätteeksi. Lomautuksen aikana keväällä olivat sairastelleet ihan normi lentsun olosta tautia ja tervehtyneet hyvissä ajoin ennen töiden jatkumista. No nythän vilpertit sitten "huumorilla" olivat käyneet kokeilemassa testiä ja kas kummaa kun positiiviset napsahtanut molemmille. Samoin kuin muutamalle muulle tuttavalleenkin. Sielä sitä iloisesti nyt sitten ollaan jatkettu lomaa viikolla jos ei jopa kahdella.

Että näyttää tämä tauti mahdollistavan kaikenlaista sijaistoimintaakin mikä kenties voi vähän vääristää tuloksiakin.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Tässäpä varsin hyvin kirjoitettu juttu, vaikka otsikko melko raflaava onkin:

Iso lampaanperse tosin Esa Rintalalle, joka jaksaa edelleenkin jankuttaa Pietarin EM-kisoista tulleista tartunnoista. Voisi ottaa mallia Helsingin epidemiologisen toiminnan infektiolääkäristä, Terhi Heinäsmäestä, joka kiihkottomasti antaa järkeviä vinkkejä/muistutuksia ihmisille, miten nyt kannattaa toimia sekä miksi toimitaan, kuten toimitaan:

– "Kuntosalien osalta olemme päättäneet, ettei altistumistietoa enää julkaista (automaattisesti), koska siitä tuli sanomista ihan aiheesta. Useimmilla kuntosaleilla tiedetään, keitä siellä on ollut tiettynä aikana ja heitä voidaan informoida suoraan, Heinäsmäki kertoo.

Hänen mukaansa kuntosalien osalta altistumistiedon julkaisu riippuu kuitenkin siitä, kuinka kävijöiden rekisteröinti on hoidettu paikassa.

Kyse altistumislistauksessa on puhtaasti kansanterveydellinen.

– Meillähän on nytkin yli sata paikkaa, joissa on ollut tartuntoja. Ei ole tarkoitus syyllistää tai sanoa, että tietyssä paikassa olisi huonompi hygienia, Heinäsmäki tähdentää."
Tuo uutinen on pari viikkoa vanha, joka tässä hektisessä nykyajassa on jo pahasti vanhentunut.

Esa Rintala on nyt kahvilla 24/7, mutta silti vähän huolestuttavaa, jos tuossa asemassa oleva henkilö kuvittelee, että deltavariantti tuli pietarista kesäkuun lopulla suomeen.
 
Apua, onko? Mitäköhän mun selain tekee, koska heitti mulle ton IS:n etusivulle ihan tämän päivän uutisia lukiessani... No, joka tapauksessa vinkkivitoset ovat mielestäni edelleen ajankohtaisia.
 
penaz

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toverit, Inter, Pohjoiskaarre
Poikieni velipuoli pelaa lätkää A-junnuissa. Joukkueessa oli yhdessä päätetty, ettei nyt käydä baareissa. No yksi oli kuitenkin käynyt ja nyt velipuolella sekä viidellä muulla joukkueen pelaajalla on korona.
 
BOL

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Erittäin ansiokkaaseen tekstiisi ei juuri lisättävää, mutta tuohon lainattuun kohtaan on pakko kommentoida, että tilanne ihan rehellisesti on jo olennaisesti parempi, vaikka kaikenmaailman eevaruotsalaiset ja esarintalat muuta koittavatkin väittää.

Onneksi hallituskin hieman näyttäisi kääntyvän myös tälle kannalle.

Onhan se tavallaan olennaisesti parempi, mutta itse lähinnä tarkoitin sitä, että olin jotenkin ajatellut, ettei näitä samoja maski- ja rajoituskeskusteluja enää käytäisi samanlaisella draivilla kuin mitä edelleen käydään. Tai jotain. Ja ikävä kyllä olemme edelleen siinä tilanteessa, että "seuraavat kaksi viikkoa kertovat paljon". Sille voi naureskella ja siitä voi vittuuntua, mutta valitettavasti näin se vain näyttää menevän. Parin viikon päästä tiedämme paremmin, mitä näistä viime päivien ennätyslukemista on seurannut käytännössä esim. sairaalahoidon tarpeen suhteen.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Tässä vähän vuotanut julkisuuteen esimerkiksi tuota HUS:n menoa. Jutussa ei puhuta koronasta. Silti ulospäin annetaan päättävältä tasolta kuva, että ihan kaikki ongelmat johtuvat vain ja ainoastaan koronasta.

Kuinkahan paljon yksi koronapotilas esimerkiksi tiputtaa ylilääkärin tai muiden korkean tason ihmisten bonuksia? (tähän ehkä hymiö?)

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Hindujen pyhässä Gangesjoessa lipuu sadoittain koronavainajia – ”Kun menen veneelläni joelle...” Hindujen pyhässä Gangesjoessa lipuu sadoittain koronavainajia – ”Kun menen veneelläni joelle...”

Intiassakin on omat ongelmansa. Tuossa varmasti puhdistuu uintiretken aikana.

Jumalauta mikä uutinen. Maassa, jossa kuolee miljoonittain ihmisiä vuosittain ilmansaasteisiin ja toinen mokoma erilaisiin sairauksiin, on varmasti niin, että kaikki Gangesjoessa lipuvat ruumiit ovat koronavainajia.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Tilanne Israelissa, jossa lykätään jo 3. piikkiä käsivarteen. Suomessa sentään koulut alkavat normaalisti, vaikka rokotuksissa ollaan perässä.

Jaahas ja sieltä tuli päivittäinen Hagin negakatsaus.

Otetaan vähän toinen tulokulma asiaan. Ensinnäkin Verkkouutisten lainaaminen pitäisi kriminalisoida. Mikäli kuitenkin päättää tätä totuuden torvea lainata niin kannattaa lukea muutakin kuin otsikko. Israelissa ei siis ole päätetty mitään koulujen alkamisen suhteen. On kuitenkin päivänselvä asia, että mikäli terveydenhuolto kuormittuu liikaa niin koulut eivät välttämättä ala lähiopetuksena. Aivan kuten joka puolella maailmaa siis.

Lisäksi huomiota kiinnitti sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä, joka on vain ja ainoastaan 348 henkilöä. Maassa, jossa tartuntoja tulee tällä hetkellä 3000 päivässä ja asukkaitakin melkein 10 miljoonaa. Upea lukema, kerta kaikkiaan.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Jumalauta mikä uutinen. Maassa, jossa kuolee miljoonittain ihmisiä vuosittain ilmansaasteisiin ja toinen mokoma erilaisiin sairauksiin, on varmasti niin, että kaikki Gangesjoessa lipuvat ruumiit ovat koronavainajia.
Luetaan uutinen tarkasti ja opitaan ilta-sanomien kieli.

koronavainaja = raato, joka on kuollut mistä syystä tahansa, mutta ei ole voitu haudata tavalliseen tapaan, koska pandemia on vienyt työpaikkoja, joten rahaa hautaamiseen ei ole.
 
Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Jaahas ja sieltä tuli päivittäinen Hagin negakatsaus.

Otetaan vähän toinen tulokulma asiaan. Ensinnäkin Verkkouutisten lainaaminen pitäisi kriminalisoida. Mikäli kuitenkin päättää tätä totuuden torvea lainata niin kannattaa lukea muutakin kuin otsikko. Israelissa ei siis ole päätetty mitään koulujen alkamisen suhteen. On kuitenkin päivänselvä asia, että mikäli terveydenhuolto kuormittuu liikaa niin koulut eivät välttämättä ala lähiopetuksena. Aivan kuten joka puolella maailmaa siis.

Lisäksi huomiota kiinnitti sairaalahoitoa vaativien koronapotilaiden määrä, joka on vain ja ainoastaan 348 henkilöä. Maassa, jossa tartuntoja tulee tällä hetkellä 3000 päivässä ja asukkaitakin melkein 10 miljoonaa. Upea lukema, kerta kaikkiaan.

Mikä tuosta tekee negatiivinen uutisen? Eikö ole positiivista, että Suomessa koulut alkavat normaalisti, vaikka rokotustahti on paljon jäljessä Israelia?

Israelissa 5,4 miljoonaa ihmistä on saanut jo 2 rokotetta ja 420 000 kolme piikkiä. Tuo on aika iso osuus, kun asukasluku on 9,3 miljoonaa. Sitä en tiedä, onko lapsia rokotettu myös.

Israelissa vakavien tapausten osuus on noussut, torstaina 258 ja lauantaina jo tuo 348.

Israelin terveysministerin mukaan 600-700 vakavasti sairasta, niin Israel menee lockdowniin.

Ainiin, tuossa vielä linkki, josta tuo verkkouutisten artikkeli on napattu. Täällä aiemmin myös joku tyrmäsi ks. julkaisun, vaikka lainasivat vain henkilön twiittiä.

Viimeksi muokattu:

Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Hyvä esimerkki siitä, ettei kustannuksilla ole mitään merkitystä kun kyse on koronasta.
Jos tuo pikatesti olisi se ensimmäinen testi ja siitä lähetään "oikeaan" testiin jos tulos on positiivinen.
Kustannukset olisivat olleet kymmeniä miljoonia pienemmät ja testaus olisi sujunut ongelmitta.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Mikä tuosta tekee negatiivinen uutisen? Eikö ole positiivista, että Suomessa koulut alkavat normaalisti, vaikka rokotustahti on paljon jäljessä Israelia?

Toki ja niin alkaa todennäköisesti Israelissakin. Eli jo lähtökohtaisesti viestisi sanoma meni vihkoon. Uutisessa ei mainittu, että koulut alkavat Israelissa etänä.

Israelissa 5,4 miljoonaa ihmistä on saanut jo 2 rokotetta ja 420 000 kolme piikkiä. Tuo on aika iso osuus, kun asukasluku on 9,3 miljoonaa. Sitä en tiedä, onko lapsia rokotettu myös.

Mitä sitten? Mitä yrität tällä sanoa? En haluaisi laittaa sanoja suuhusi, mutta yritätkö kenties kertoa ettei rokotteet tehoa kuten on ajateltu ja ihmisiä joutuu sairaalaan rokotteista huolimatta?

Ainiin, tuossa vielä linkki, josta tuo verkkouutisten artikkeli on napattu. Täällä aiemmin myös joku tyrmäsi ks. julkaisun, vaikka lainasivat vain henkilön twiittiä.

Verkkouutiset on valtakuntamme pahin klikkiuutiskone, joka on pandemian alusta asti mässäillyt vain ja ainoastaan kauhukuvilla koronasta. Oksettava julkaisu.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Toivotan kaikille voimia ja tsemppiä tässä yhteisessä taistossa. Eläkää elämäänne mahdollisimman normaalisti, mutta olkaa tiedostavia ja vastuullisia. Jos yhtään lohduttaa, niin samaa paskaa se on muillakin. Kaikki odottavat jo sitä parempaa huomista. Ja kyllä se sieltä vielä tulee, koko ajan olemme sitä lähempänä.
Minulle toimiva ratkaisu on tuntunut olleen se, että olen lopettanut lähes kokonaan koronauutisten seuraamisen. En mistään protestimielialasta johtuen, vaan ihan pelkästään siitä, että olen kadottanut mielenkiintoni ko. asiaa kohtaan. Luin esimerkiksi vasta juuri äskettäin täältä tuosta reilusti yli 1000 tartunnasta, joka tänään oli tilastoitu.

Totaalisen välinpitämätön en ole, vaikka olenkin elänyt elämääni ihan normaalisti koko korona-ajan läpi. En esimerkiksi ole käyttänyt enää useaan kuukauteen kaupoissa maskeja, koska ne ovat niillä käyneillä totaalisen turhia ja tuottavat vain turhaa jätettä. Käsidesin lotraamiseen en myöskään ole missään kohtaa nähnyt mitään tarvetta. Työpaikalla ihan samat kuviot. Kyllä se korona sieltä tarttuu, jos on tarttuakseen ihan sillä jatkuvalla samoissa tiloissa toisten ihmisten kanssa oleskelulla. Ei siinä kohtaa kannata itselleen ja toisille ihmisille kasata kuormaa sillä, että kyttää vaikka jonkun toisten ihmisten käsidesin käytön perään.

Sitten taas jossain Helsingissä käydessäni, tai tietyissä tilanteissa täällä kotikulmillakin ymmärrän varotoimet oikein hyvin, sekä noudatan niitä. Silloin kun niille oikeasti on joku ihan konkreettinen peruste ja mahdollisuus viruksen tarttumiseen on ihan aito. Ja jonkin verran myös mukana on sitä sosiaalista painetta minullakin.

Tämmöisinä aikoina sitä kuitenkin jotenkin huomaa, että ihmismieli on sopeutuva ja joustava. Toki minun on sillä tavalla helppoa puhua, että korona ei ole sillä tavalla läheltä minua koskettanut oikeastaan mitenkään.

Mutta semmoisen vaikutelman olen saanut, että monille voisi tehdä ihan hyvää, jos koronauutisointia ei tuijoteltaisi ja selattaisi päivästä toiseen, kuin lähes jonkun manian vallassa. Eli se mitä koitan sanoa on se, että vähän löysemmin rantein voisi ehkä ottaa? Ei se tarkoita mitään totaalista välinpitämättömyyttä, mutta kyllä mulla vaikka jossain töissä särähtää korvaan joka kerta, kun vieläkin jaksaa pöyristellä ja kauhistella sitä, kun joku jossain ei käytä maskia tai pitää sitä jotenkin "väärällä" tavalla. Luulisi, että se on ihmiselle itselleenkin ihan hiton rankkaa, jos joka kerta tuosta meinaa sulakkeet palaa. Vieressä olevalla kuuntelijalle se voi ainakin ajoittain käydä erittäinkin raskaaksi.

Ihmisillä on kuitenkin kaipuu vapauteen, ja se on minun mielestäni ihan täysin ymmärrettävää, että ympäri maailmaa jo valtavat massat ihmisiä suhtautuu koronaan ja sen tuomiin rajoituksiin, jos ei nyt täysin hällä-väliä asenteella, niin ainakin jo hyvin vapaamielisesti. Ja hyvä näin! Sehän tämä koko rokotekampanjan idis on, että näin voi tapahtua.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Ohan siellä se nelisen miljoona ilman ensimmäistäkään piikkiä. Ykköspiikkien osalta meillä on 3-4prosenttia enemmän piikettynä kuin siellä.

Joo ja jos en ole ihan väärin ymmärtänyt tuolla Israelissa on aika erilailla alueet jakaantunut, voi olla paikkoja jossa rokotteita annettu paljon ja sitten alueita joissa käytännössä ei yhtään, vähän sama jos Suomessa jätettäisiin vaikka Suomenruotsalaiset tai vaikka tyyliin Ahvenanmaa rokottamatta, äkkiä voisi käydä että tietyillä alueilla lähtisi pahemmin leviämään.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös