Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 186 446
  • 81 141
Onko delta nopeammin itävä tauti vai onko se 2-3 päivää tartunnasta oireiden alkamiseen jo vanhaa tietoa? Tuli vaan tuosta Tammerfestin jatkotartunnoista mieleen, että nopeasti leviää uudelleen.

"Festareihin on yhdistetty myös useampi jatkotartunta" Ylellä on ihan mielenkiintoinen ilmaisu. Kai sen korona voi ulkoilmasta todella huonolla tuurilla saada, mutta eiköhän näitä voi yhdistää myös esimerkiksi etkoihin, jatkoihin ja anniskeluravintoloissa pyörimiseen. Riittänee toki joillekin kyläpääliköiden koronanyrkille todisteeksi siitä, että delta leviää ulkoilmatapahtumissa kuin kulovalkea ja kansaa on kuritettava (rokotekattavuudella ei toki mitään merkitystä).
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Tammerfest ei ole pelkästään ulkoilmafestivaali, vaan siihen liittyy myös eri puolilla Tamperetta järjestettäviä ravintolakonsertteja ja -tapahtumia.

Delta on kuitenkin sellainen pirulainen, että jo ennen Tammerfestejä sen on todettu leviävän aiempia variantteja tehokkaammin ulkoilmassakin, jos turvaväit eivät ole riittävät.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ruotsalainen päässy ylen uutisiin, pääuutiseksi. Olisi edes joku parempi haettu kommentoimaan. Salminen sanookin perään, että rokotteet tehoo kokoajan paremmin.
 
peterra

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara
Ruotsalainen päässy ylen uutisiin, pääuutiseksi. Olisi edes joku parempi haettu kommentoimaan. Salminen sanookin perään, että rokotteet tehoo kokoajan paremmin.

Joo. Ikävä juttu on se, että nyt kun edellinen maailmanlopun ennustaja (Asko Järvinen, HUS) on tullut järkiinsä ja ruvennut puhumaan pragmaattisemman hallinnan puolesta niin median kiinnostus häntä kohtaan on lopahtanut. Korvaajaksi on löytynyt ylllättäen linjansa säilyttänyt, äärimmäisen voimakkaaksi koronaviruksen tukahduttamisen kannattajaksi julistautunut Ruotsalainen.

Jännä, että media ihan sattumoisin vaan löytää aina nämä. Rämet & Nohynek (Nohynek pressaksi, Rämet pääministeriksi, ääneni on varma!) huomattavasti pragmaattisemman ja realistisemman linjansa kanssa eivät nauti esim. Ylellä luottamusta. Jännä.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Syvä pääty on kaaoksessa ja osa valittanut oikeuskanslerille useita kertoja.
Suuri massa elää normaalisti maski puoleksi korvalla :)
Olen oikeasti huolissani jaksamisestasi. Onko sinulla kaikki kunnossa?
Vilpittömästi olen sitä mieltä, että korona on päässyt pääsi sisään liian syvälle. Toivottavasti löydät apua ja, jos tarvitset kuuntelijaa niin laitan sinulle linkin ammattiapuun. Kaikkea hyvää sinulle.
 
Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
Post-rock/ Post-punk
Tuli viime lauantaina istuttua baarissa ihan tappiin asti, eli noin klo 22-24. Paikalla oli hyvä meno jo kymmeneltä, dj iskussa, vilinää baaritiskillä ja ihmiset sosialisoimassa toistensa kanssa. Itsekin kerkesin siinä muutaman kumota ja jutella kavereille. Noh, sitten alkoi lähestyä keskiyö ja tilasin niin itse kuin moni muukin vielä täydennystä pöytään, joita tuli nautittua lähemmäksi varsinaista sulkemisaikaa. Jäikö ilta kesken? Omalta osaltani ei, kun painoin siitä kotiin, vaikka jotain himjatkojakin olisi ollut tarjolla. Näyttikö se jäävän kesken muilta? Varmasti niitäkin oli, mutta ihan business as usual-meiningeillä tuo aikaistunut pilkku otettiin vastaan. Olisiko kyseinen ravintola halunnut myydä sitä brenkkua vielä 04:ään, niin aivan varmasti, mutta ilmeisesti ihmiset osaa tulla ajoissa kuppilaan, kun tilanne on nyt mikä se on. En kuitenkaan tiedä, että mitähän siinä viimeisen neljän tunnin aikana olisi voinut tapahtua, mikä olisi nostanut altistumiskerrointa? Ei ihmiset jätä niitä turvavälejä esim. tiskin edustalla, ei ennen keskiyötä, ei sen jälkeen. Paikassa on x määrä ihmisiä, jotka tuottavat x määrän desibelejä, jotka pistävät toisen puhumaan tietyllä äänenvoimakkuudella sen metelin ylitse. Enkä nyt usko siihen ylenpalttiseen halailuunkaan vieraiden ihmisten kesken. Näillä asioilla noita ravintolarajoituksia on kuitenkin perusteltu. Tiedä sitten ajatellaanko niin, että jos vaikka normaalisti kahdeksan tuntia auki oleva baari onkin avoinna neljä tuntia, niin sitä altistusaikaa on neljä tuntia vähemmän.

Onneksi ilmat ovat suosineet aikamoisen hellekesän myötä, että niillä alueilla, missä rajoituksia on ollut enempi, ovat baarit pystyneet takomaan myyntiä alkupäästä päivää ja iltaa, I assume.
 
Redimor

Jäsen
Ymmärrän. Ja olen Purran näkemystä 100 % vastaan. Olen alkukesästä alkaen kirjoitellut rokotepassista ja siitä, miten se mm. Tanskassa toimii. Minua on häirinnyt hallituksen suhtautuminen rokotepassiin. Sellainen voisi olla jo Suomessa käytössä. Siksi en niin nosta Purraa tikunnokkaan, vaan katson, että Marinin hallitus on asiasta vastuussa. Purra toki vetää (pakko)rokotevastaista linjaa. Muulla ei edes pääse puheenjohtajaksi, arvaan.
En nyt sinänsä ole puolesta tai vastaan tällaisen "passin" järjestämiseen, mutta aina hiipii mieleen se perusajatus.
Riskiryhmät saa pistoksensa + kaikki jotka sen haluaa. Tauti ei kierrä rokotettuja vaan tulee vain heikompana, eikä rokotteet ehkäise tartuttavuutta, niin mihin me sitä passia nyt sitten tarvitaan? Ne jotka eivät halua rokotetta, ottavat ihan oman hallitun riskinsä asiassa ja he jotka ottavat rokotteen niin asiahan on heidän osaltaan pihvi. Eli missä se passin erinomaisuus nyt punnitaan?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV

No kyllä se tauti rokotettuja vähän kiertääkin, vaikka ei täyttä suojaa annakaan. Altistumisia ja tartuntoja tulee paljon vähemmän, jos passi on käytössä.

Ja sitten toki se hyvä kannustinvaikutus. Eikä tämä ole pakottamista, aina saa valita toisin.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
En nyt sinänsä ole puolesta tai vastaan tällaisen "passin" järjestämiseen, mutta aina hiipii mieleen se perusajatus.
Riskiryhmät saa pistoksensa + kaikki jotka sen haluaa. Tauti ei kierrä rokotettuja vaan tulee vain heikompana, eikä rokotteet ehkäise tartuttavuutta, niin mihin me sitä passia nyt sitten tarvitaan? Ne jotka eivät halua rokotetta, ottavat ihan oman hallitun riskinsä asiassa ja he jotka ottavat rokotteen niin asiahan on heidän osaltaan pihvi. Eli missä se passin erinomaisuus nyt punnitaan?

Tutulla on pieni ravintola, ja hän kannattaa passia, jos vaihtoehtona on se, että jossain vaiheessa laitetaan muuten kiinni. En minä tätä ajatusta vastaankaan laita, että rokotetut (+ mahdollisesti neg testi) saisivat kokoontua talvella 2022 vapaammin. Sama pätee sitten vaikka konsertteihin, ja kai jääkiekkoon Liigassa ja muihin sisälajeihin.
 
No mitä sitten kun porukkaa edelleen sairastuu rokotteista ja passeista huolimatta?
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No mitä sitten kun porukkaa edelleen sairastuu rokotteista ja passeista huolimatta?
Totta kai sairastuu, mutta vähemmän ja passitapahtumista ei juurikaan pahoja nuotoja saataisi.

Toki olisi kaikille helpompaa, että yli 90 % yli 12 vuotiaista uskaltaisi piikille, niin deltakin tokenisi.
 
Redimor

Jäsen
Ja myös kuollaan rokotteista ja passeista huolimatta. Sitten haudataan. Muuten sairastetaan ja toivutaan.
No tätä tässä haen, että miksi tätä enää häslätään kun ne riskiryhmät on jo suojattu. Heidän takiaanhan sitä oltiin talvi kuin kusi sukassa. Nyt vain tuntuu, että kaikki on yhtäkkiä sitä riskiryhmää.
 
Snakster

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
No tätä tässä haen, että miksi tätä enää häslätään kun ne riskiryhmät on jo suojattu. Heidän takiaanhan sitä oltiin talvi kuin kusi sukassa. Nyt vain tuntuu, että kaikki on yhtäkkiä sitä riskiryhmää.

No eihän riskiryhmiä kokonaisuudessaan ole suojattu, kun urpot eivät ota rokotetta. Ratkaisuna tähän sekoiluun on tarjottu sitä, että rokotetut voisivat elää suht koht normaalisti ja nämä pellet, joille ei syystä tai toisesta kelpaa, voisivat jatkaa himassa kusi sukassa olemista tai vaihtoehtoisesti ottaa sen piikin, mutta tämä ei nyt sitten tunnu joillekin kelpaavan.
 
Joka ei ota rokotetta niin hänhän tulee kärsimään ihan itse seurauksensa. Mitä sitten? Annetaan ihmisten edelleen tehdä valintansa, juoda viinaa, polttaa röökiä, käyttää huumeita ja olla ottamatta rokotetta.
 
Blackie

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Vai että rokotepassi. Aletaanko kysymään myös Noron, influenssan ja muiden kohdalla vai miksi juuri Korona ansaitsee tässäkin erikoiskohtelun? Sen jälkeen ei olisikaan terveystiedot enää yksityinen asia, jos tälle linjalle lähdettäisiin.

Toivottavaa olisi tietenkin, että anoturtiaiset kasvattaisivat pallit ja hakisivat sen piikin. Rokotepassit kuuluu silti johonkin Kiinaan. En pysty kannattamaan tällaista askelta kohti valvontayhteiskuntaa.
 
Jymäkkä

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, NY Rangers, Ketterä, Saksa (futis), IPV
No tätä tässä haen, että miksi tätä enää häslätään kun ne riskiryhmät on jo suojattu. Heidän takiaanhan sitä oltiin talvi kuin kusi sukassa. Nyt vain tuntuu, että kaikki on yhtäkkiä sitä riskiryhmää.
Kyllä mä sun ajatuksen sikäli ostan, että minusta voitaisiin brittien malliin purkaa kaikki rajoitukset, kun 12+ vuotiaat halukkaat on tuplarokotettu. Kriittiset sitten palloilevat omalla vastuullaan. Mutta koska tällainen ei yhteiskunnassamme tule kuitenkaan todennäköisesti toteutumaan, niin suhtaudun myönteisesti passin tapaisiin järjestelyihin.
 
Näimpä. Tämä hyyssäys yhteiskunta nostaa päätään. Annettas ny vaan vapaiden ihmisten olla vapaita päättämään haluaako vaiko eikö. Voi sitten siinä tehon pöydällä pyydellä anteeksi jos tilanne sinne menee.

Mutta joo. Kahtoopa nyt miten paljon innostuvat passista ja miten pitkälle sen vielä tulevat viemään kun huomaavat että tämähän olikin kiva juttu.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
No tätä tässä haen, että miksi tätä enää häslätään kun ne riskiryhmät on jo suojattu. Heidän takiaanhan sitä oltiin talvi kuin kusi sukassa. Nyt vain tuntuu, että kaikki on yhtäkkiä sitä riskiryhmää.
Ei kai tässä muuta tavoitetta pitäisi olla, kuin pitää Suomi auki ja tehostaa rokotuksia. Tähän muualla Euroopassa on otettu työkaluksi mm. rokotepassi. Voit mennä yleisötilaisuuteen sen kanssa. Ilman sitä et voi. Ihan oma valinta. Ja aluksi mukana oli osassa maita neg. testi, ei vain tuplarokote.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös