Korostan nyt vielä sitä, että kyse on mielestäni tasapuolisuudesta, siinä mitä tulee keskusteluun. Koko epidemian ajan on ollut helposti osoitettavissa sormella mistä vuotaa ja nyt siirretään maalitolppia, jos ei saa sanoa ääneen, että ”korona leviää nuorten aikuisten sosiaalisessa kanssakäymisessä”, jos kuulostaa syyttelyltä, niin silloin vika on kuulijassa.
Eikä nuoret aikuiset ole mikään erityisesti kärsinyt ryhmä, tai ei minun mielestäni voi mitenkään laittaa järjestykseen, että kuka on kärsinyt eniten. Ja jos nyt laitetaan, niin eniten sitä kärsimystä on kuitenkin ollut niillä ihmisillä jotka vakavasti sairastuu ja/tai menehtyy, sekä heidän omaisillaan.
Ja samoilla höyryillä kun vähän nyt menee tunteisiin se, että nuorisosta ollaan huolissaan, niin yksinäisyyttä, masennusta, eristäytymistä ja syrjäytymistä on ollut jo ennen koronaa. Ja kyse ei ole siitä että päästään tapaamaan kavereita, vaan todella isoista ongelmista, toivon että niihin löytyy sitten ymmärrystä.
Ja totean nyt vielä: itse olen työskennellyt koko pandemian ajan lastensuojelun päihdetyössä, jossa korona ei ole näkynyt kuin siinä, että ne muutama joilla on ollut opintopaikka, siellä on ollut etäopiskelua, joka hidastaa kyllä oppimista. Muuten se pahoinvointi on ollut ihan yhtä pahaa kuin ennen koronaa, kavereita on nähty about samoin kuin ennen.
Lähipiirissä on muutamia nuoria aikuisia, heillä on ollut harmia karanteeneista, vaihto-opinnot keskeytyneet, on jäänyt eroon poikaystävästä intin karanteenin vuoksi jne.
Mutta näillekin ihmisille sitä ei pitäisi pelätä sanoa että ”no nyt sitä leviää teidän ikäryhmässä paljon, niin kannattaa kyllä harkita mitä teet”. Se on sitten toinen juttu mitä ne sillä tekee. JA jos tulee tartunta, niin pitäisi pystyä sanomaan ”no, se ei voi olla mikään yllätys, ottaen faktat huomioon”.
Se on todella väärin jos sanotaan ”mene vaan, olet kärsinyt niin paljon” tai tartunnan tullessa sanotaan ”oho, onpa huono tuuri”.
