Kyllä, pari viikkoa kun jaksaa niin päästään veitsenterältä lähemmäs normaalia.
Koska helsinki vaihtaa kiihtymisalueesta jollekin alemmalle tasolle?
Ymmärsin tästä jutusta että perustasolla palataan lähes normaaliin kesäkuun alusta. Rajoitukset | HS:n tiedot: Hallitus avaa laajasti perus- ja kiihtymisalueiden tapahtumia, mutta sopua ei syntynyt leviämisalueiden sisätilojen asiakasmääristä2 viikkoa ---> 2 kuukautta, eli veikkaan, että näillä nyt voimassaolevilla rajoituksilla mennään pitkälle heinäkuuta, tai muutokset ovat minimaalisia 10->20->30 ja siinä sitten. Kiurun dominointi hyökkäyspäässä on nyt sellaista Teemu Selänne tulokaskaudellaan luokkaa, että siihen ei pääse kukaan väliin. :) Mitään viitettä ei ole asiain muuttumisesta, ei mitään.
Ymmärsin tästä jutusta että perustasolla palataan lähes normaaliin kesäkuun alusta. Rajoitukset | HS:n tiedot: Hallitus avaa laajasti perus- ja kiihtymisalueiden tapahtumia, mutta sopua ei syntynyt leviämisalueiden sisätilojen asiakasmääristä
Huomioiminen voi olla hankalaa, mutta ei nyt käsittääkseni siitä mitään todella vähän tiedetä. Kai ihan yleisesti flunssaviruksissa, ja koronassakin, on todettu, että kausivaihtelulla on merkittävä osuus. Lähellä päiväntasaajaa pienempi, mutta mitä kauemmas siit mennään, sitä suurempi merkitys on. Siksi esim. suomessa todella iso.Kausivaihtelusta tiedetään ymmärtääkseni edelleen todella vähän. En varsinaisesti ole huomioinut sitä, koska se olisi todella hankalaa. Sitäkään ei oikein ymmärtääkseni tiedetä, että johtuuko kausivaihtelu - jos sitä siis ylipäätään on - enemmän siitä, että tietyt vuodenajat ovat ominaisuuksiltaan (lämpötila, kosteus, UV-säteily) vähemmän suotuisia virukselle, vai siitä, että ihmisten käyttäytyminen muuttuu viruksen kannalta vähemmän suotuisaksi. Todennäköisesti molempia.
Tartuin tähän jo aiemmin, mutta en alkuunkaan ymmärrä tätä päättelyketjua. Kun viikko sitten varsinais-suomen ilmaantuvuusluku oli 95, niin myös Turun ilmaantuvuus oli noin 95 (salossa huiteli sitten sadoissa). Vaikka kaikki salon tartunnat olisi jäänyt tulematta, turun ilmaantuvuus olisi ollut edelleen lähestulkoon sama (tuskin ne kaikki kävivät tartuntaa salosta hakemassa). Salon nollatuos ei olisi puolittanut koko maakunnan tilannetta. Kai tuo olisi helposti laskettavissa, mutta arvaamalla sanoisin, että tuskin olisi 20:llä edes laskenut. Joten on aikamoinen vale väittää, että tuo lasku selittyisi puhtaasti salon ryppään hiipumisella, varsinkin kun myös turun ilmaantuvuus on laskenut 100 -> 50. Salon ryppään hiipumisella on pieni merkitys.Varsinais-Suomi kulkee hyvää vauhtia kohti 50:n ilmaantuvuuslukua. Luku on nopeasti laskettuna nyt 54.6, kun vain viikko sitten se oli 95. Lasku selittyy puhtaasti Salon ryppään hiipumisella. Nuo korkeat päivät ovat nyt pudonneet tilastosta pois, joten lasku luonnollisesti hidastuu. Huominen ei vielä veisi edes nollapäivällä lukua tuon rajan alle, mutta viikon loppupuolella saattaisi olla jo mahdollisuuksia, jos mitään uutta rypästä ei enää tule.
Tuo Intian vavariantti on siis erittäin ärhäkkä tarttumaan, mutta rokotteet purevat onneksi kohtuullisesti. Ensi syksyä varten olisi tärkeää saada rajoille tiukka valvonta, jotta uusia variantteja ei pääsisi leviämään Suomeen.
Tartuin tähän jo aiemmin, mutta en alkuunkaan ymmärrä tätä päättelyketjua. Kun viikko sitten varsinais-suomen ilmaantuvuusluku oli 95, niin myös Turun ilmaantuvuus oli noin 95 (salossa huiteli sitten sadoissa). Vaikka kaikki salon tartunnat olisi jäänyt tulematta, turun ilmaantuvuus olisi ollut edelleen lähestulkoon sama (tuskin ne kaikki kävivät tartuntaa salosta hakemassa). Salon nollatuos ei olisi puolittanut koko maakunnan tilannetta. Kai tuo olisi helposti laskettavissa, mutta arvaamalla sanoisin, että tuskin olisi 20:llä edes laskenut. Joten on aikamoinen vale väittää, että tuo lasku selittyisi puhtaasti salon ryppään hiipumisella, varsinkin kun myös turun ilmaantuvuus on laskenut 100 -> 50. Salon ryppään hiipumisella on pieni merkitys.
Satakunta 1
Ulvila 1
Jaksetaan vielä hetki. Vaikka vuosi nyt alkuun. Kaikki mukana?Nyt tarkkana taas.
ylilääkäriltä huolestuttava havainto Intian variantista
"Leskisen mukaan huolena on, että nopeasti tehtävät rajoitusten purut ja herpaantuminen turvavälien ja maskien käytön kanssa voisivat aiheuttaa nopeasti heikkenevän tilanteen muuallakin kuin Kanta-Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla."
Kanta-Hämeen sairaalaepidemioiden aiheuttaja paljastui – ylilääkäriltä huolestuttava havainto Intian variantista
Yli puolet Intian variantin tartunnan saaneista oli saanut jo ensimmäisen koronarokoteannoksen.www.is.fi
Aion mennä Qstokkiin. Sen jälkeen olen mukana.Jaksetaan vielä hetki. Vaikka vuosi nyt alkuun. Kaikki mukana?
Mulle sopii. Jos tarve vaatii.Jaksetaan vielä hetki. Vaikka vuosi nyt alkuun. Kaikki mukana?
Muuten Sistis olen samaa mieltä, mutta itsekin kyllä kallistun, että nuo tartunnat eivät tulisi missään tapauksissa noin paljon nousemaan. Laskelmissa ei oteta kuitenkaan huomioon kausivaihtelu, joka väkisin tiputtaa tartuntamääriä. Vieläkin isompi asia joka painaa tartuttavuutta alaspäin on se että koulut menevät kiinni reilun viikon päästä. Vaikka rajoitukset poistettaisiin niin ihmisten väliset kontaktit vähenee huomattavasti. Tätä ei laskelmissa oteta huomioon. Eli tulemme reilun kahden viikon päästä elämään monessa perheessä vähemmillä ihmiskontakteilla kuin normaalisti. Jos joksus käy jossain ihmisten ilmoilla niin se ei ole jokapäiväistä koulussa käyntiä tai vastaavaa monessakaan perheessä. Mökeille mennään ja siinäkin kontaktit vähenee. Sitä en epäile etteikö näin olisi voinut tapahtua helmikuussa mutta nyt koen että tuollainen nousu tartunnoissa olisi mitenkään mahdollista vaikka kaikki rajoitukset poistettaisiin. Ilmat alkaa olla niin hyvät ja aikaa vietetään enemmän ulkona.Pystytkö täsmentämään, että minkä kanssa laskelma ei pidä paikkaansa? Jos sen kanssa, että miten korkealle tartunnat kohoaisivat todellisuudessa, niin siitä olen täysin samaa mieltä. Tuo vain laskee, minkä verran jo saavutetulla ja tästä eteenpäin kehittyvällä rokotusasteella on R-lukua laskevaa vaikutusta. Ja käyttää oletuksena sitä, että tuo "R=2.2 ilman rajoituksia ja rokotuksia" -arvio pitäisi paikkaansa. Sen jälkeen tuo on ihan puhdasta matematiikkaa. Tartunnoissa on lähtökohtana tämän päivän tilanne. R-luku pysyy tuolla yli yhden vielä pitkään, vaikka rokotukset etenevät, ja korkoa korolle -ilmiö näkyy tartunnoissa.
Voisivat aiheuttaa. Niin, paino sanalla voisivat. Jätetään tämä kesä siis suosiolla elämättä, koska muuten tilanne voisi teoriassa heikentyä. Hyvä idea.Nyt tarkkana taas.
ylilääkäriltä huolestuttava havainto Intian variantista
"Leskisen mukaan huolena on, että nopeasti tehtävät rajoitusten purut ja herpaantuminen turvavälien ja maskien käytön kanssa voisivat aiheuttaa nopeasti heikkenevän tilanteen muuallakin kuin Kanta-Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla."
Kanta-Hämeen sairaalaepidemioiden aiheuttaja paljastui – ylilääkäriltä huolestuttava havainto Intian variantista
Yli puolet Intian variantin tartunnan saaneista oli saanut jo ensimmäisen koronarokoteannoksen.www.is.fi
Alkaa käymään vähän väsyneeksi, kun samat jutut on joka variantin kohdalla. Se oli hienoa aikaa, kun oltiin kauhuissaan pelkästään brittivariantista. Muistaako kukaan edes alkuperäistä koronavirusta?Nyt tarkkana taas.
ylilääkäriltä huolestuttava havainto Intian variantista
"Leskisen mukaan huolena on, että nopeasti tehtävät rajoitusten purut ja herpaantuminen turvavälien ja maskien käytön kanssa voisivat aiheuttaa nopeasti heikkenevän tilanteen muuallakin kuin Kanta-Hämeessä ja Keski-Pohjanmaalla."
Kanta-Hämeen sairaalaepidemioiden aiheuttaja paljastui – ylilääkäriltä huolestuttava havainto Intian variantista
Yli puolet Intian variantin tartunnan saaneista oli saanut jo ensimmäisen koronarokoteannoksen.www.is.fi
Koronavirus iski sataman työntekijöihin Kotkassa – lähes 30 Stevecon työntekijää sairaana tai karanteenissa
Stevecon työntekijöillä on todettu useita tartuntoja Kotkassa Hietasen satamassa. Kyseessä on yhtiön mukaan ensimmäinen laajempi tartuntarypäs. Sairastumiset ja karanteenit hidastavat työntekoa.yle.fi
Useimpia tartuntoja ja 28 työntekijää karanteenitoimenpiteiden alaisina.
Muuten Sistis olen samaa mieltä, mutta itsekin kyllä kallistun, että nuo tartunnat eivät tulisi missään tapauksissa noin paljon nousemaan. Laskelmissa ei oteta kuitenkaan huomioon kausivaihtelu, joka väkisin tiputtaa tartuntamääriä. Vieläkin isompi asia joka painaa tartuttavuutta alaspäin on se että koulut menevät kiinni reilun viikon päästä. Vaikka rajoitukset poistettaisiin niin ihmisten väliset kontaktit vähenee huomattavasti. Tätä ei laskelmissa oteta huomioon. Eli tulemme reilun kahden viikon päästä elämään monessa perheessä vähemmillä ihmiskontakteilla kuin normaalisti. Jos joksus käy jossain ihmisten ilmoilla niin se ei ole jokapäiväistä koulussa käyntiä tai vastaavaa monessakaan perheessä. Mökeille mennään ja siinäkin kontaktit vähenee. Sitä en epäile etteikö näin olisi voinut tapahtua helmikuussa mutta nyt koen että tuollainen nousu tartunnoissa olisi mitenkään mahdollista vaikka kaikki rajoitukset poistettaisiin. Ilmat alkaa olla niin hyvät ja aikaa vietetään enemmän ulkona.