Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 945
  • 81 140

Mojo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buli
Uudellamaalla pääsee ensi viikolla jo 10 henkeä kerrallaan jalkapallokatsomoon:

rivien välistä siis luettavissa, että STM (Kiuru) ohjeistanut, että mikään lohkosysteemi ei käy päinsä. Vaan kymmenen henkeä 10.000 hengen ulkostadionille on se ehdoton maksimi. Toki samaan aikaan viereisen ravintolan terassilla voi sadat ihmiset katsoa peliä screeniltä kylki kyljessä.

Joo, kulunut virsi tämäkin, mutta luulisi että tällä päivällä tehdyissä päätöksissä olisi edes jotain järkeä. Mutta ei. Musta hiiva väijyy ulkotiloissa ja on valmiina iskemään heti, kun vähänkin herpaannutaan. Hienoa Krista!
Eihän tämä voi oikeasti pitää paikkaansa. Tai kyllä kai se voi, mutta ei tossa touhussa ole pienintäkään järkeä. Kiurun täytyy olla todellinen urheilun vihaaja, jos päätökset ovat tätä luokkaa. Musiikki ja teatteri yms. ovat tietysti jostain Saatanasta peräisin ja kaikki muukin hauskanpito täytyy kieltää, että kenellekään ei tule paha mieli tai iske paniikki pelätessään kaikenlaisia viruksia.
 
Steril

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kivikovat liiganousijat

Juu, niin hullulta kuin se kuulostaakin, Suomi tulee tällä menolla olemaan viimeisiä maita joissa sallitaan täydet katsomot taas joskus tulevaisuudessa. Tällä koronatilanteella muihin maihin verrattuna aikamoinen saavutus kyllä.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Paljon näistä Rauman tartunnoista, nyt oikeesti liittyy Lukon juhlintaa? Vai onko tämä tätä väärää uutisointia. Miten hitossa voidaan ylipäätään väittää, että tartunnat liittyy Lukon mestaruusjuhliin. Kun kerran on useita avoimia tartuntaketjuja, joiden lähde jää selvittämättä.

Rauman terveyspalveluiden tartuntataudeista vastaava lääkäri Irene Reinvall pitää tilannetta epävakaana, sillä kaupungin tartunnanjäljitys ja näytteenotto ovat kuormittuneet. Raumalla on useita avoimia tartuntaketjuja, joiden lähde jää selvittämättä.

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Tuossahan sanotaan:

Miltei kaikki tartunnat johtavat Lukon mestaruusjuhlintaan

ja

Raumalla on useita avoimia tartuntaketjuja, joiden lähde jää selvittämättä.

ei mitenkään ristiriitaista... eli ensin miltei kaikki tartunnat on jäljitetty ja sitten että näitä ei pystytä kunnolla jäljittämään. Lukija saa itse päättää, kumpaa usko.
 
ML17

Jäsen
Suosikkijoukkue
Boston Bruins
Onko sieltä Raumalta nyt tulossa iso määrä julkaisemattomia tartuntoja? Tänään nolla tartuntaa. Muuten yksi siellä, toinen täällä.

Raumalla nyt siis 14 tartuntaa kultajuhlien jälkeen. Yksi per päivä. Aika vähän, kun miettii miten paljon (oletettavasti) testaus on noussut.
 
Viimeksi muokattu:

Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
ei mitenkään ristiriitaista... eli ensin miltei kaikki tartunnat on jäljitetty ja sitten että näitä ei pystytä kunnolla jäljittämään. Lukija saa itse päättää, kumpaa usko.

Eiköhän tässä ole kyse taas enemmänkin huonosta uutisoinnista.

En ole tutkinut Rauman tapaushistoriaa, mutta onhan siinä varmaan jonkinlainen yhteys olemassa mikäli pitkään on ollut todella hiljaista ja nyt mestaruusjuhlien jälkeen (itämisajan puitteissa) uusia tartuntoja alkaa ilmenemään. Oletan kuitenkin, että sieltä ollaan ilmoittamassa lähipäivinä tartuntoja, jotta näille mediassa olleille puheille olisi vähän selkänojaa.

Itse sanoin aiemmin, että yllätyn mikäli sieltä ei yhtään tartuntoja tulisi. Mutta mitä se sitten vaikuttaa isossa kuvassa? Tuskin yhtään mitään.
 
Tuo Intian vavariantti on siis erittäin ärhäkkä tarttumaan, mutta rokotteet purevat onneksi kohtuullisesti. Ensi syksyä varten olisi tärkeää saada rajoille tiukka valvonta, jotta uusia variantteja ei pääsisi leviämään Suomeen.

Mitkään rajatoimet eivät tule estämään tuplatriplavarianttien tuloa Suomeen. Ei ole mitään todisteita, että Intian variantti olisi mitenkään erityinen vaikkapa brittivariantiin verrattuna, vaikka joku satunnainen lääkäri uutisessa pelotteleekin. Meillä on rokotteet ja vapaa liikkuvuus tulee palaamaan Schengen-alueelle.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Jos me ei vielä ensi syksynäkään (jolloin meistä kaikki halukkaat on rokotettu 2 kertaan) uskalleta avata tätä maata kunnolla auki, niin sitten me kyllä saadaan varianttien pelossa tutista vielä vuosikausia jonnekin kauas horisonttiin asti tämän kanssa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Itse sanoin aiemmin, että yllätyn mikäli sieltä ei yhtään tartuntoja tulisi. Mutta mitä se sitten vaikuttaa isossa kuvassa? Tuskin yhtään mitään.

Noh onhan siinä jo huikee prosentuaalinen kasvu jos 10 tartuntaa kasvanut 14 tartuntaan 14 edellisen päivän aikana. Isossa kuvassa ei ole oikein väliä ellei räjähdy sitten ihan taivaisiin yhtäkkiä. Tautia kuitenkin oli sen verran vähän kaupungissa ja kohtalaisesti rokotetahtikin että mihinkään laajamittaisiin repeämisiin on vaikeampi uskoa ellei todella moni näin jälkikäteen rupea perseilemään.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
On nämä kyllä huikeita lukuja, tämän jatkuvan veitsenterällä olon jälkeen. Tehohoidossa olijoiden määrä tippunut 28% viikontakaisista määristä. 7 päivää sitten oli teholla 25 potilasta.

  • Tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu yhteensä 942 (+3*)
  • Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä: 62 (-4*)
  • Perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä: 34 (+4*)
  • Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä: 18 (-4*)
 
Oadie

Jäsen
Kyllä ne on nyt nuo jalkapallokatsomot missä se virus lymyilee. 1000 ihmistä kun istuu Veritaksella 5m välein niin se on heti naps.

STM(Kiuru) pitää ohjaksia tiukasti käsissä ja paikallisten nyrkkien tyhjähousut odottavat vapahtajalta viestiä. Ei silti odotettavissahan tuo touhu oli.

E. Posia toki tuo lasten kilpailutoiminta.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Loppuviikosta sitten nähdään, millaisia rajoitusten höllenyksiä yleisötapahtumiin tulee. Eiköhän yleisen painostuksen takia jo, jonkunlaisia kevennyksiä tule.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Mitkään rajatoimet eivät tule estämään tuplatriplavarianttien tuloa Suomeen. Ei ole mitään todisteita, että Intian variantti olisi mitenkään erityinen vaikkapa brittivariantiin verrattuna, vaikka joku satunnainen lääkäri uutisessa pelotteleekin. Meillä on rokotteet ja vapaa liikkuvuus tulee palaamaan Schengen-alueelle.

Eivät varmasti estä, mutta mitä kauemmin ja tehokkaammin tuota saadaan pidettyä ulkopuolella, sitä isompi rokotekattavuus meillä tulee olemaan ennen kuin tuo yrittää tosissaan hönkiä maahamme.

Uskon, että jo runsas yhden piikin rokotekattavuus riittää siihen, että variantti ei lähde laajemmin leviämään maassamme. Se pienentää tehokkaasti todennäköisyyttä, että tällaisia sairaalaryppäitä pääsisi syntymään. Tuollaisissa olosuhteissa virus näemmä pystyy tarttumaan aika tehokkaasti, ja vähän epäilen, ettei tuollaisia pystytä jatkossakaan täysin estämään, vaikka porukka olisi rokotettu kahdestikin.

Mutta uskon siihen, että viruksen laajempi leviäminen ei onnistu, ja rokotteet suojaavat kyllä niiltä tehokkaasti. Ryppäitä syntyy joskus, mutta rokotteet estävät vakavat tapaukset hyvin.

En kuitenkaan tuota lääkärin ulostuloa ryhtyisi kritisoimaan. Se on ihan vakava varoitus tähän hetkeen, jolloin rokotekattavuus ei vielä ole riittävä - vaikka kovaa vauhtia sinne meneekin.
 
4

444

Uudellamaalla pääsee ensi viikolla jo 10 henkeä kerrallaan jalkapallokatsomoon:

rivien välistä siis luettavissa, että STM (Kiuru) ohjeistanut, että mikään lohkosysteemi ei käy päinsä. Vaan kymmenen henkeä 10.000 hengen ulkostadionille on se ehdoton maksimi. Toki samaan aikaan viereisen ravintolan terassilla voi sadat ihmiset katsoa peliä screeniltä kylki kyljessä.

Joo, kulunut virsi tämäkin, mutta luulisi että tällä päivällä tehdyissä päätöksissä olisi edes jotain järkeä. Mutta ei. Musta hiiva väijyy ulkotiloissa ja on valmiina iskemään heti, kun vähänkin herpaannutaan. Hienoa Krista!
Älä nyt. Kiurun mukaan terassien rajoituksia voidaan myös tiukentaa, jos tuntuu liian epikseltä.
 
Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Loppuviikosta sitten nähdään, millaisia rajoitusten höllenyksiä yleisötapahtumiin tulee. Eiköhän yleisen painostuksen takia jo, jonkunlaisia kevennyksiä tule.
? Luulet tosiaan, että Krista taipuu yleiseen painostukseen. Kuolen nauruun.

Positiivista sentään, että varsinais-suomessa oli tiedotteen mukaan halu avatalisää, mutta herran (Kristan) pelko ei antanut myöden.
 
MikGo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Leijonat
On nämä kyllä huikeita lukuja, tämän jatkuvan veitsenterällä olon jälkeen. Tehohoidossa olijoiden määrä tippunut 28% viikontakaisista määristä. 7 päivää sitten oli teholla 25 potilasta.

  • Tautiin liittyviä kuolemia on ilmoitettu yhteensä 942 (+3*)
  • Erikoissairaanhoidon osastoilla olevien potilaiden määrä: 62 (-4*)
  • Perusterveydenhuollon osastoilla olevien potilaiden määrä: 34 (+4*)
  • Teho-osastoilla olevien potilaiden määrä: 18 (-4*)
Ei näistä ota enää selvää. Välillä tulee huimia kirjauksia ylös ja sitten seuraavana päivänä tippuu pois toistakymmentä. En tiedä sitten oliko sattumaa, mutta ilmeisesti näiden kirjaamisessa oli "teknisiä ongelmia". Samaa tahtiin mennään kuin viime keväänä.

Yleensä keskiviikkona ja torstaina on kirjattu koronatartuntoja reilut 200 ja katsotaan huomenna mikä lukema tulee.
 
Tifosi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Home Box Office
On tuo rauman tilanne tai siitä uutisointi vaan naurettavaa. Itämisajat on se 4-14? päivää joten näköjään näiden juhlien kohdalla se 14 ei edes riitä ja kun näin kauan on vesi kielellä odotettu että koronalinko kylvää tuhoa niin tässä ajassa ei voi mitenkään saada kyseistä virusta mistään muualta ja raumalla ei oltu ennen mestaruusjuhlia nähty yhtään virusta ikinä.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Niin se Kiurukin joutuu myöntymään luultavasti.

Hallitus on hyväksymässä torstaina linjausta, joka keventäisi kokoontumisrajoituksia sekä tapahtumia koskevia rajoituksia isossa osassa Suomea.

Perustason ja kiihtymisvaiheen alueilla ei asiakasmääriä enää rajoitettaisi ulko- eikä sisätiloissa käytännössä ollenkaan.

Leviämisvaiheen alueilla eli tällä hetkellä Kanta-Hämeessä, Keski-Pohjanmaalla, Päijät-Hämeessä, Uudellamaalla ja Varsinais-Suomessa kokoontumiset olisivat sallittuja ulkona siinä tapauksessa, että osallistujat voidaan jakaa enintään 50 hengen lohkoihin.

Toivottavasti tämä pitää paikkansa. Ketjussa on jo lukemattomat kerrat toistettu sitä, jonka vuoksi näin tiukkojen rajoitusten ylläpito on ihan silkkaa hulluutta.
 
Näkkäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Intian variantista keskustelemiseen toisi mukavasti syvyyttä kun joku kertoisi mihin kuntoon rokotetut sairastuneet ovat menneet. Onko sairaalahoitoon joutumisen todennäköisyys esim. 100-, 1000- vai 10000- kertaa pienempi kuin rokottamattomalle jne.
 
SJK10

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko
Raumalla siis viimeisen kahden viikon aikana 14 tartuntaa? Kuulostaa kyllä hurjalta pommilta kauheiden juhlahumujen jälkeen. Mäkin kauhistun.

Mutta seuraavat kaksi viikkoa tulee nyt näyttelemään todella isoa roolia. Juhlien myötä nyt eletään ratkaisevia aikoja ja ollaan ihan veitsenterällä.

Tämä median lietsonta uppoaa kyllä varsinkin vanhempiin ikäluokkiin ja lujaa. Juurikin oli yhdessä Raumalaisten omassa FB-ryhmässä joku vanhempi naishenkilö todella kiihtyneenä kysellyt että ”Olen tulossa ehkä kesäkuun alussa Raumalle, uskaltaako sinne tulla vai pitääkö perua koko reissu, kertokaa äkkiä!!11!”.

Sairas tilanne.
 
arpa80

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Toivottavasti tämä pitää paikkansa. Ketjussa on jo lukemattomat kerrat toistettu sitä, jonka vuoksi näin tiukkojen rajoitusten ylläpito on ihan silkkaa hulluutta.
Saas nähä kuinka kevenee tai kuinka äkkiä laitetaan jarrua päälle jos tartunnat hivenen nousisivatkin. PSHP nyrkin Syrjänen mainitsi johonkin toimittajan kysymykseen, että syksyllä vasta väestö on saanut kaksi rokotetta jolle se voidaan antaa. Tästä vastauksesta kyllä paistoi, se että sairaanhoidon ammattilaiset ovat enemmän tukahduttaminen linjalla ja jos näiden asiantuntemus ja etiikka edellä mennään, niin yleisö tapahtumia ei tulla avaamaan kunnolla pitkään aikaan.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös