Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 146
  • 81 140

lunar

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Real Madrid
Hysteerikoksi ei kannata ryhtyä, mutta epähygienisyys on oksettavaa. Miten ihmeessä kenellekään tulee mieleen tunkea oman suunsa eteen ylipäätään mitään jo useita kertoja aiemmin käytettyä maskia, vaikka koko koronavirusta ei olisi olemassakaan? Tai pitää viikkokaupalla samaa käsipyyhettä omassa kylpyhuoneessa? Yök.
Käytän talvella kaulahuivia, jonka kiedon kaulan ympärille siten, että osa siitä osuu leukaan ja naamaankin. Lämmittää mukavasti ja ei tulisi mieleenkään pestä sitä jokaisen käytön jälkeen. Sama homma maskeissa, sitä tarvii 15min päivässä työmatkoihin, ihan ilman mitään ongelmaa käytän samaa maskia useamman kerran.
 
Maskien hyödyllisyydestä voi jokainen miettiä omalle kohdalleen tilannetta, missä olet itse suljetussa 10m2 huoneessa neljän muun ihmisen kanssa ja yhdellä on koronavirustartunta. Muut eivät tiedä, kenellä tartunta on, mutta varmaa on, että yhdellä on positiivinen koronatulos. Jokainen huoneessa olija asuu jonkun kanssa ja kaikki eivät ole etätöissä. Kahdella henkilöllä on ollut kevätallergiaoireita aikaisempina vuosina, mihin kuuluu aivastelua, mutta allergialääkkeet jeesaavat omaa oloa. Allergiahan ei tartu. Ulos ei huoneesta pääse ennen kuin on oleskeltu vartti.
A) Toivotko, että sairastunut käyttää maskia?
B) Käytätkö itse maskia?
C) Molemmat
D) Ei mikään edeltävistä

Tässähän olisi polliainesta. Itse vastaan A, sairastuneelle maski. Aika iso huone, joten turvaetäisyys toteutuu. Aikaakin kuluu vain vartti, joten altistumisaika ei ole pitkä.
 
TosiFani

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Ei tämä nyt näin toimi. Ainut syy sitä on pitää juuri sen takia, että pelokkaat ihmiset (kuten sinä) näkevät ympärillään kaikilla maskit ja näin ollen pysyy edes hieman järjissään. Maskia pidetään siis vaan, että saadaan pahimmat hörhöt rauhoiteltua. Sitä totuutta ne ei onneksi tiedä, että maski saattaa olla jo muutamia kertoja käytetty ja on pahimmassa tapauksessa saattanut löytyä pienen etsinnän jälkeen vaikkapa auton lattialta apukuskin penkin alta.

Viittaan edelliseen viestiini. Eli minä olen tässä pelokas hörhö, kun yritän toimia lääketieteen ohjeiden mukaan? Mistä sinä olet saanut tietosi? Mikä on sinulle se auktoriteetti, jonka pohjalta luot mielipiteesi?

Ja ei, en pelkää koronaa.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Maskin käyttäminen kuitenkin valtaosalle perustuu ihan pelkästään sosiaaliseen paineeseen. Tämän voi päätellä siitä, että niin mielettömän harva viime keväänä niitä käytti, kun mitään suosituksia tai velvoitteita ei oltu vielä annettu. Näin se on minullakin.

Täten se ei ole mikään ihme, että tämä ylivoimainen enemmistö, johon itsekin kuulun ei sitä maskia tule käyttäneeksi hiuksia halkoen, pilkuntarkasti ja lillukanvarsia nyppien ihan juuri sillä tavalla, kuin sitä "kuuluisi käyttää".

En mä tiedä. Itse olen sen verran huoleton veikko kai sitten, että en jaksa miettiä minkään vertaa sitä, että jos kosken maskia käsilläni, enkä juuri ole tullut käsidesiä käyttäneeksi, että mitä kamalaa tässä nyt muka tapahtuu. Pääsee minun mielestäni tässä elämässä paljon vähemmällä turhalla stressillä, kun ei mieti tämmöisiä.
 
Kertakäyttöisen maskin käyttö on helppoa, ottaa paketista maskin, laittaa lenkit korvien taakse, välttää maskin koskettelua ja heittää maskin käytön jälkeen roskiin. Hyvin yksinkertaista, ei tarvitse halkoa hiuksia, tarkastella pilkkuja tai nyppiä lillukanvarsia.

Huolettomana on varmasti mukava elellä, onneksi valtaosa väestöstä ottaa koronatilanteen tosissaan.
 
adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Kertakäyttöisen maskin käyttö on helppoa, ottaa paketista maskin, laittaa lenkit korvien taakse, välttää maskin koskettelua ja heittää maskin käytön jälkeen roskiin. Hyvin yksinkertaista, ei tarvitse halkoa hiuksia, tarkastella pilkkuja tai nyppiä lillukanvarsia.
Enpä usko, että kirjaimellisesti täysin oikein monikaan ihminen noita käyttää. Näkeehän sen nyt kun katsoo vaikka jotain urheilulähetyksiä tai jotain uutisklippejä maailmalta, niin siellä ne pitkin leukaa roikkuu maasta riippumatta vähän yhdellä sun toisella, niitä ei pidetä nenän päällä ollenkaan ja niitä hipelöidään käsineen koko ajan.

Tämä johtuu juuri siitä, että valtaosalle ihmisiä ne ovat vain välttämätön paha, joita on pakko käyttää, koska työnantaja velvoittaa tai muuten vaan on sosiaalinen paine niitä käyttää. Kun ihminen lähtökohtaisesti jo ajattelee noin, niin siinä ne sitten menee. Rekvisiittana.

En usko, että suomalaiset olisivat niin poikkeuksellisen valveutuneita tässä asiassa, että suuri enemmistö meistäkin ei niitä tulisi jollakin tavalla "väärin käyttäneeksi". Samalla tavalla ne rekvisiittana ja sosiaalisesta paineesta naamalle täälläkin menee.

Onneksi meistä ihmisistä kuitenkin valtaosa tajuaa sen, että vaikka kaksi kauppareissua putkeen käytetty maski menisi vielä kolmannenkin kerran naamalle sieltä auton hanskalokerosta kaivettuna, niin se ei tämän epidemian kulkua muuta yhtään mihinkään suuntaan. Ei vaikka sitä vähän välillä käsin koskettelisikin.
 
axe

Jäsen
Kertakäyttöisen maskin käyttö on helppoa, ottaa paketista maskin, laittaa lenkit korvien taakse, välttää maskin koskettelua ja heittää maskin käytön jälkeen roskiin. Hyvin yksinkertaista, ei tarvitse halkoa hiuksia, tarkastella pilkkuja tai nyppiä lillukanvarsia.

Huolettomana on varmasti mukava elellä, onneksi valtaosa väestöstä ottaa koronatilanteen tosissaan.

Tosissaan ottamisen takia vain noin 94 prosenttia vastaajista myöntää käyttävänsä maskia joskus tahallaan väärin.

Minä pidän ihan selvänä, että maskin kanssa tartuntavaara jokaiseen suuntaan on absoluuttisesti pienempi kuin ilman sitä. Samoin uskon ihan täysin, että polkupyöräkypärä päässä on turvallisempi ajaa fillarilla kuin ilman sitä. Mutta siitä huolimatta minä saisin ajaa ehkä jonkun kolmetoista ja puoli miljoonaa kertaa tuon parin kilometrin kauppareissuni edestakaisin ennen kuin joutuisin onnettomuuteen tai edes minkäänlaiseen vaaratilanteeseen. Siksi minä en jaksa käyttää kypärää sellaisella fillarireissulla. Mutta sitten kun hyppään tuollaisen trikoofillarin selkään (ilman trikoita tosin) ja lähden ajamaan 60 kilsaa niin kovaa kuin jaksan ja pystyn, minä laitan joka kerta sen potan päähän enkä ehkä edes suostuisi lähtemään matkaan ilman. Samoin jos minusta syystä tai toisesta tuntuisi virustartunnan suhteen turvattomalta käydä siellä kaupassa ilman maskia, niin laittaisin aina sen maskin päähän. (Ja siis niin laitan nytkin, mutta syynä ei ole missään määrin virustartunnan saamisen mahdollisuus.) Kyse on suhteellisuudesta ja järkevyydestä.

Kyllä, olisi järkevämpää ajaa ne kauppareissutkin kypärä päässä ja suuri osa onnettomuuksista tapahtuu juuri tällaisilla lyhyillä matkoilla ja blaa blaa, mutta tuon tason järkevyyteen vetoaminen ja sellaisen järkevyyden asteen tarkka noudattaminen alkaa olla jo sitä luokkaa, että siinä tapauksessa ei olisi järkevää elää ylipäätään ollenkaan.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Worldometersin tilastoon on nyt näemmä lisätty viikottaiset lukemat-sarake. Tämän viikon osalta maailmanlaajuinen tilanne näyttää seuraavalta. Suluissa muutos edellisviikkoon:

5 735 442 uutta tartuntaa ( +439, 339)
88 835 uutta kuolemantapausta ( +6712)
4 932 180 uutta parantunutta ( +755 253)

Maakohtaisen tilaston ylivoimainen ykkönen on Intia, jossa todettiin tällä viikolla yli kaksi miljoonaa uutta tartuntaa. Lisäystä edellisviikkoon tuli 52 prosenttia, Suomessa uusien tartuntojen määrä väheni 39 prosenttia edellisviikosta. Tällä viikolla Suomessa todettiin 1476 uutta tartuntaa, eli pudotusta edellisviikon lukuihin tuli 948 tartunnan verran.

Ruotsissa todettiin tällä viikolla 26 760 uutta tartuntaa, mikä oli 35 prosenttia vähemmän kuin edellisviikolla.
 
Viimeksi muokattu:

Harhasyöttö

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, sympatiat: HIFK ja Kiekko-Espoo
Maskien hyödyllisyydestä kertoo se, että riittää et tasan yhdellä ei oo maskia, niin kaikki muut on vaarassa, vaikka heillä olisi maski. Tyttöystävä sai koronan spåramatkalla siltä ainoalta henkilöltä jolla ei ollut maskia - tää tyyppi yski ja köhi parin penkkirivin päässä. Maskit toimii jos niitä käyttää kaikki, mutta kun se ei todellisuudessa ole mahdollista. Aina on kumminkin joku joka ei käytä ja voi olla se mahdollinen tartuttaja. Itse siis käytän maskia kaupassa ja julkisissa. Se on kyl perseestä ja aina on helpottunut olo kun sen saa pois päästä. Itse myönnän et se maski on päässä solidaarisuuden takia, mut sen oikeaan hyödyllisyyteen en usko. Tai on siitä varmasti hyötyä, mutta se on tosi marginaalinen. Sit kun joskus kesällä sen rokotteen saan, niin maskit kyllä lentää roskiin siinä vaiheessa.
 
Suosikkijoukkue
HIFK
Ainut syy sitä on pitää juuri sen takia, että pelokkaat ihmiset (kuten sinä) näkevät ympärillään kaikilla maskit ja näin ollen pysyy edes hieman järjissään.
Oletko oikeasti sitä mieltä (jos itse et ole koronaa sairastanut tai rokotetta saanut) , että on ihan sama aivastaako kassajonossa takanasi oleva koronaa sairastava henkilö päin takaraivoasi maskilla tai ilman? Onko mielestäsi riskisi saada tartunta molemmissa tapauksissa yhtä suuri?
Vai johtuuko maskittomuuden ihannointi siitä, että et pidä koronaa vakavasti otettavana tautina?
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ruotsissa todettiin tällä viikolla 26 760 uutta tartuntaa, mikä oli 35 prosenttia vähemmän kuin edellisviikolla.

Päivittävätköhän tuota takautuvasti? Ruotsi julkaisee tartuntoja välillä ti-pe, ja tiistaina julkaistaan takautuvasti tämän viikon perjantain, lauantain ja sunnuntain luvut. Worldometerin päiväkohtaisessa tarkastelussa edellinen luku on juurikin torstailta: Sweden COVID: 938,343 Cases and 13,923 Deaths - Worldometer

Tuo selittää hyvin tuon 35% pudotuksen.
 
smugu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Oletko oikeasti sitä mieltä (jos itse et ole koronaa sairastanut tai rokotetta saanut) , että on ihan sama aivastaako kassajonossa takanasi oleva koronaa sairastava henkilö päin takaraivoasi maskilla tai ilman? Onko mielestäsi riskisi saada tartunta molemmissa tapauksissa yhtä suuri?
Vai johtuuko maskittomuuden ihannointi siitä, että et pidä koronaa vakavasti otettavana tautina?
Luotan todennäköisyyksiin, että näin ei vaan tule käymään. Tuossa on aivan liian monta muuttujaa, mitkä pitää olla viturallaan, että tapahtuisi. Jos näin kuitenkin pääsisi tapahtumaan, niin harmi. Mutta siis ei haittaisi, vaikka kaikki ihmiset lopettaisivat tänään maskin käytön, oli koronaa tai ei. Jatkaisin silti elämääni samalla tavalla kuin tähänkin asti.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Vahva strategia. "Luotan että en saa koronaa". Miten ne kaikki muut hölmöt ihmiset ympäri maailmaa eivät ole tuota vain keksineet...

Jep. Vähän samanlainen strategia, kuin yksi, joka on joskus tullut täällä vastaan: "Olen nuori ja terve ja laiha, joten luotan, etten saa vakavaa taudinkuvaa. Siksi en aio ottaa mitään nopeasti kehitettyä rokotetta, josta voi tulla vaikka kuinka vakavat jälkiseuraukset".
 
En kyllä olisi uskonut että suomalaisten kuuliaisuus maskien käyttöön on näin laajaa pelkällä suosituksella. Olisin kuvitellut, että käyttöaste olisi ollut alhaisempaa, kun kuitenkaan missään ei ole ollut mistään maskipakosta kyse. Mitä niitä muutamia maskittomia tänä päivänä silloin tällöin näkee, niin turvaetäisyyksistä he tuntuvat pitävän huolta, joten sinänsä ihan harmitonta sakkia. Mitäpä noita kyttäämään, koska sielä saattaa olla vaikka keuhkoahtaumaa taustalla, joka estää maskin käytön. Enemmän häiritsee maskia käyttävät tyypit, jotka joko epähuomiossaan tai antisosiaalisuuttaan kävelevät päälle, vaikka koko käytävän leveydellä on tilaa.

Ei nyt liity maskien käyttöön, mutta ihan yleisesti, aika valtavia määriä käytettyjä maskeja on paljastunut lumien sulaessa tien poskista. Varmaan enemmän kuin perinteisiä tupakannatsoja tai koiranpaskoja. Oli ihan odotettavissakin, että näin tulee käymään, mutta silti jotenkin vaan risoo ihan helvetisti.
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Jep. Vähän samanlainen strategia, kuin yksi, joka on joskus tullut täällä vastaan: "Olen nuori ja terve ja laiha, joten luotan, etten saa vakavaa taudinkuvaa. Siksi en aio ottaa mitään nopeasti kehitettyä rokotetta, josta voi tulla vaikka kuinka vakavat jälkiseuraukset".

Nohnoh, kyllä rokotteen ottaminen vs maskin käyttäminen nyt antaa aivan erilaisen suojan tautia vastaan. Ensimmäisen kohdalla tartunnan välttää noin kahdeksan kertaa kymmenestä ja jälkimmäisestä ei ole minkäänlaista tieteellistä konsensusta.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Nohnoh, kyllä rokotteen ottaminen vs maskin käyttäminen nyt antaa aivan erilaisen suojan tautia vastaan. Ensimmäisen kohdalla tartunnan välttää noin kahdeksan kertaa kymmenestä ja jälkimmäisestä ei ole minkäänlaista tieteellistä konsensusta.

En toki ole väittänyt, että rokote tai maski olisivat rinnastettavissa toisiinsa. Olen toki maskien kannattaja, koska itse pidän uskottavampina näitä tutkimuksia, joiden perusteella maskia käyttäneen potentiaalisen tartuttajan kyky altistaa muita pienenee huomattavasti. Toisaalta ymmärrän myös sen, että jos maskia käytetään väärin, tämä ei enää pädekään. Ja toisaalta, jos maski kannustaa väärään turvallisuuden tunteeseen, mikä aiheuttaa muiden suojaustoimien laiminlyöntiä, kokonaishyöty jää mitättömäksi.

Mutta toteaisin kuitenkin, että niin kauan kuin meillä ei ole kattavaa rokotesuojaa, niin minä pidän maskien käyttöä järkevänä, vaikka kaikki eivät sitä oikeaoppisesti osaisikaan tehdä. Tässä ei mene enää kauaa siihen, että väestöstä on rokotettu jo sen verran paljon porukkaa, että R-luku putoaa merkittävän pieneksi, ja epidemia lähtee hiipumaan rajusti. Oma arvioni pohjautuu rokotevauhtiin eri ikäryhmissä, ja näille olen antanut erilaisia omaan harkintaani pohjautuvia painokertoimia sen mukaan, miten "aktiivisiksi" ja sitä myöten merkittäväksi arvioin nuo laumasuojan kannalta. Itse näkisin, että siinä kohtaa kun tuo "painotettu" laumasuoja on 25%, R-luku putoaa riittävän alas, jotta epidemia hiipuu. Arvioisin, että ilman rokotuksia ja nykyisiä rajoituksien tiukennuksia R-luku olisi nyt noin 1.1. Kun tuo painotettu laumasuoja on 25%, R-luku olisi 0.75*1.1 = 0.77, ja silloin epidemia hiipuu nopealla tahdilla.

Milloin tuo sitten toteutuisi? Tällä nykyvaudilla 2.5., ja kun siihen lisätään vielä se aika, mikä vastustuskyvyn syntymiseen menee, niin toukokuun puolivälissä. Sen jälkeen epidemia hiipuu sen verran nopeasti, että maskisuosituksistakin saatetaan luopua.

Tai minä olen ainakin luottavainen.

Mutta tämä oli vain harrastelijavirologin laskuharjoitus, ja varmasti ammattilaisilta tulee parempia.
 
Pottakameli

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Oletko oikeasti sitä mieltä (jos itse et ole koronaa sairastanut tai rokotetta saanut) , että on ihan sama aivastaako kassajonossa takanasi oleva koronaa sairastava henkilö päin takaraivoasi maskilla tai ilman? Onko mielestäsi riskisi saada tartunta molemmissa tapauksissa yhtä suuri?
Vai johtuuko maskittomuuden ihannointi siitä, että et pidä koronaa vakavasti otettavana tautina?
Itse olen rokotteeni saanut melkein 2kk sitten, mutta en minäkään kyllä kauheasti sykettäni nostaisi, jos joku aivastaisi ilman maskia. Olisi rokotettu tai ei.

Itsekin uskon, että todennäköisesti sairastaminen olisi suhteellisen helppo juttu. Kaikilla tuntemillani sairastaneilla se on sellainen ollut tähän asti ollut.

Jos toisin kävisi, niin sitten se olisi voi voi omalla kohdalla.

Maskien suhteen olen ollut aika huono esimerkki, sillä en ole maskeja siviilissä juuri pitänyt kuin pakon edessä.

Ruokakaupassa muistaakseni puhtaasti nolla kertaa. Töissä aina 8-10 tuntia pois lukien vartin, kun syö jotain.
 
Tämä vastaus kertoo ehkä parhaiten sen "asenteen" jota en ymmärrä.
Itse pidän maskia sen takia, jotta saan minimoitua riskin siitä, että mahdollisesti tartutan esim. oireettomana taudinkantajana henkilöitä joille mahdollinen tartunta aiheuttaa enemmän ongelmia kuin itselleni.
Jokainen tekee tietysti omat valintansa, mutta itselleni on annettu lapsuudessa kasvatus, joka korostaa muiden ihmisten huomioon ottamista.
 
En ole kokenut Jyväskylän tilannetta niin pahaksi, että olisi ollu tarvetta käyttää kuin pakollisissa tilanteissa, kuten tapaamiset, lääkärissä, fyssarilla, lätkäpelissä jne.

Tosiaan kauppareissu kestää sen max 15 Min ja aika usein käyn iltavuoron jälkeen eli tyyliin klo 21 jälkeen.

Kolmivuorotyö rajoittaa aika paljon jo itsessään kontakteja ja kavereita tulee nähtyä aika väljästi kasvotusten.. Ehkä kerran kuussa tai vähemmän. Tätä se oli jo ennen tätä virusta.

Lisäksi kun töissä joutuu pitämään koko ajan, niin motivaatio maskiin laskee kyllä siviilissä runsaasti. Olen aika varma etten ole ketään saanut sairastumaan ja rokotettu olen ollut helmikuusta lähtien töiden vuoksi.

Jokainen tekee mitä pystyy ja mihin taipuu.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Minusta on hölmöä käyttää maskia uudestaan, jossa saattaa olla Covid virusta ulkopinnalla. Kun laitat sen käytetyn maskin taskuusi, tuo pieni pirulainen saattaa siirtyä käsiisi ja sairastut.

Jos sitä on siinä ulkopuolella niin todennäköisesti sitä on jo tullut siitä läpi
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk
Jos sitä on siinä ulkopuolella niin todennäköisesti sitä on jo tullut siitä läpi

sitä pohtinut kun monissa kaupoissa esim. Lidl aulassa avonaiset isot roskikset täynnä käytettyjä maskeja ja usein myös lattioilla maskeja et luulisi että siitäkin helposti voisi tarttua pöpöt?
 
Clubittaja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Tässä vielä hyvä katsaus Eroonkoronasta-hörhöjen maskitutkimukseen (tweettiketju):

Ehkä se hauskin kohta, kun ryhmä oli täysin virheellisesti laskenut arvot ja tietoisesti jättäneet ne korjaamatta:

Kyseinen "uudelleentulkinta" / "uudelleenanalyysi" oli täysin virheellinen, lopputuloksiaan myöden. Virheiden korjausten jälkeen sen mukaan RR>1 maskeille = maskit kasvattivat infektioiden määrää.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös