Hyvä kirjoitus kokonaisuudessaan tämän hetkisestä tilanteesta sekä pitkä lista kysymyksiä, joihin soisi mielellään vastattavan. Pakka vaikuttaa edelleen olevan "hieman" sekaisin.
Kokoomuslaiset kysyvät etenkin paljon puhutun ennakkotestivaatimukseen perään. Eduskunta edellytti maaliskuussa antamassaan lausumassa, että ”hallitus ryhtyy välittömiin toimiin luodakseen maahantuloon menettelyn, joka estää yleisvaarallisen tartuntataudin leviämistä ja samalla huomioi jatkossa kasvavat liikennemäärät rajaliikenteessä”. Lausumassa viitattiin nimenomaan ennakkotestitodistuksiin perustuvaan malliin, jonka ”käyttöönoton jälkeen [rajojen] pakolliset terveystarkastukset voitaisiin selkeästi kohdentaa henkilöihin, joilla ei ole osoittaa riittäviä todistuksia negatiivisesta covid-19-testituloksesta, annetusta rokotuksesta tai covid-19-taudin sairastamisesta”.
”Mihin tämän ennakkotodistuksiin liittyvän mallin kehittäminen on jäänyt? Maallikkokin ymmärtää, että kun matkustajamäärät kasvavat, on mahdotonta testata kaikkia maahantulijoita. Ei ole myöskään järkevää kustantaa ulkomaalaisille näin laajalti testejä, jotka voisi tehdä jo lähtömaassa ja samalla ehkäistä maahan tulevaa virusta. Ennakkotodistusmalli on useimmissa muissa Euroopan maissa käytössä”, Laiho kirjoittaa.
Kokoomuksesta tiukka lista kysymyksiä ministerille – ”Mihin jäi ennakkotestivaatimus?”
Hallituksen exit-strategiassa jää täysin epäselväksi, missä aikataulussa ja miten matkailuliikennettä tullaan avaamaan, kokoomuksen kansanedustajat arvostelevat.
www.uusisuomi.fi