Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 960 699
  • 81 126

Salama44

Jäsen
Todettuihin tartuntoihin ja tehohoidossa olevien määrään verrattuna Suomessa kuolee koronaan melko paljon. Tänäänkin on ilmoitettu 10 uutta koronakuolemaa. Tuo on ihan päiväkohtaista huippua vaikka vahtelua eri tiedoissa on sekä testimäärissä että kuolemantapauksissa.

Viruksen vakavuudestahan tuo kertoo että iäkkäämmille se on vaikea ja usen kohtalokas.
Virus ei ole vielä voitettu vaikka sen leviämistä onkin pystytty tehokkaasti rajoittamaan.
 
Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Yökerhot kun avautuu ensimmäisen kerran parin kuukauden tauon jälkeen, niin lienee siinä kohtaa tupaten täynnä väkeä. Suurempi jono baarien ovella kuin normaalina vappuna tai uutena vuotena. Tai ainakin samanlainen tungos.
 
Tumpe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lipö ty.
Todettuihin tartuntoihin ja tehohoidossa olevien määrään verrattuna Suomessa kuolee koronaan melko paljon. Tänäänkin on ilmoitettu 10 uutta koronakuolemaa. Tuo on ihan päiväkohtaista huippua vaikka vahtelua eri tiedoissa on sekä testimäärissä että kuolemantapauksissa.

Moni kuollut ei välttämättä edes ole ollut tehohoidossa (hoivakodit).
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Bodycount Suomessa nyt 230 koronaan kuollutta. +10 eiliseen ilmoitukseen verrattuna. Jaah olikin jo tuossa ylempänä mainittu mutta olkoon nyt toisen kerran vielä. Aika vakiintunut tuo, että 2-10 per päivä tulee uusia uhreja.
 
Sämppäri

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Yökerhot kun avautuu ensimmäisen kerran parin kuukauden tauon jälkeen, niin lienee siinä kohtaa tupaten täynnä väkeä. Suurempi jono baarien ovella kuin normaalina vappuna tai uutena vuotena. Tai ainakin samanlainen tungos.
Aika varmasti näin. Kuvastaa hyvin ihmisten junttiutta. Baareja pidetään tärkeänä elementtinä omalle hyvinvoinnille ja heti sinne sankoin joukoin rynnitään, itseni mukaanlaskettuna myös.

Joku Singaporelainen tutkimusryhmä mallinsi, että epidemia on ohi Suomessa elokuun lopussa. Sopii hyvin omiin ennustuksiini elo/syyskuusta.
 
Oles

Jäsen
Suosikkijoukkue
Anaheim Ducks, Leijonat
Yökerhot kun avautuu ensimmäisen kerran parin kuukauden tauon jälkeen, niin lienee siinä kohtaa tupaten täynnä väkeä. Suurempi jono baarien ovella kuin normaalina vappuna tai uutena vuotena. Tai ainakin samanlainen tungos.

Minun on taas vaikea nähdä, että minnekään julkiseen paikkaan olisi mitään suurta ryntäystä. Ihmiset ovat varmasti vielä varuillaan, koska epidemian jatkumisesta pitkälle on toitotettu pitkään. Uskoisin, että hyvin varovasti kansa lähtee liikkumaan. Totta kai on se tietty ihmisryhmä, jonka elämässä ei ole muuta sisältöä kuin kaljoittelu kaverien kanssa, mutta ne ovat oma lukunsa.
 
Ja siitä kaksi viikkoa eteenpäin, niin...no kaikki tietävät miten käy.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Minun on taas vaikea nähdä, että minnekään julkiseen paikkaan olisi mitään suurta ryntäystä. Ihmiset ovat varmasti vielä varuillaan, koska epidemian jatkumisesta pitkälle on toitotettu pitkään. Uskoisin, että hyvin varovasti kansa lähtee liikkumaan. Totta kai on se tietty ihmisryhmä, jonka elämässä ei ole muuta sisältöä kuin kaljoittelu kaverien kanssa, mutta ne ovat oma lukunsa.

Lisäksi alkuvaiheessa ei varmaan baareissa saa järjestää mitään tapahtumia ja sitten kun saa niin silti asiakasmäärä rajantuu 500 joka on aika vähän monessa baarissa. Oma veikkaus että aika moni paikka voi asiakaskadon takia olla aika kovissa ongelmissa ennenkuin elokuussa saa täysillä toimia jos rajoitukset poistuu. Terasseilla varmasti riittää väkeä mutta niin yleensä muutenkin kun aurinko paistaa. Veikkaan jopa että nyt kun ihmiset on tottunut ulkoilemaan niin pussikaljoittelu vaan lisää suosiotaan ja ei edes välttämättä haluta mennä tuhlaan rahaa bariin.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Oles

Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Veikkaan jopa että nyt kun ihmiset on tottunut ulkoilemaan niin pussikaljoittelu vaan lisää suosiotaan ja ei edes välttämättä haluta mennä tuhlaan rahaa bariin.

Olen yllättynyt kuinka vähän tähän mennessä on pussikaljoittelijoita näkynyt puistoissa vaikka on ollut muutamia lämpimiä viikonlopun päiviä. Vappunakaan ei ulkona näkynyt kuin muutama yksittäinen kaljoittelija. Ihmiset olivat 4-seinän sisällä juhlimassa.
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Olen yllättynyt kuinka vähän tähän mennessä on pussikaljoittelijoita näkynyt puistoissa vaikka on ollut muutamia lämpimiä viikonlopun päiviä. Vappunakaan ei ulkona näkynyt kuin muutama yksittäinen kaljoittelija. Ihmiset olivat 4-seinän sisällä juhlimassa.

Joo toki eiköhän tuokin vielä nosta suosiotaan kun kelit paranee ja on "lupa" liikkua. Jonkin verran vissiin osa ainakin vappuna pakkautui eri mökeille sen sijaan että normaalisti yleensä juuri ollaan kaupungissa silloin. Jokatapauksessa uskoisin että varsinkin isoimpiin yökerhoin ei välttämättä ihmiset ahtaudu, ihan jo sen takia että niissä ei varmaan kesän aikana tule juuri mitään tapahtumaan ja kesäisin muutenkin taitaa hieman hiljaisempaa olla terasseja lukuunottamatta. Toki saa nähdä millä ihmiset sitten korvaa sitä ettei festareille pääse ja alkaako jotkut paikat hyödyntää tuota alle 500 ihmisen tapahtumien rajaa (melko kovillakin artisteilla on kalenteri tyhjä ja ehkä lompakkokin).
 
-pasi-

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP
Moni kuollut ei välttämättä edes ole ollut tehohoidossa (hoivakodit).

Jos en väärin muista Suomessa kuolee suhteellisen vähän teholla ihmisiä koronaan moneen muuhun maahan verrattuna. Sen verran vähän alkaa muutenkin teholla olla porukkaa että nytkin valtaosa näistä 10 kuolemasta on varmaan hoitokodeista tullut.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kerrankin positiivista, että testit menivät pieleen

"Etelä-Korea on ilmoittanut, että maan uusien tutkimustulosten mukaan ihminen ei voikaan sairastua koronaviruksen aiheuttamaan COVID-19-tautiin kahdesti. "

Toki uusi viruksen mutaatio voi tartuttaa mutta sekin on jo hyvä, jos samaan varianttiin tulisi immuniteetti

Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Taitaa % osuus hoitokodeissa kuolleista olla koko määrästä aika iso. Hoitokodeissa kuolleita taitaa olla kuitenkin useita kymmeniä? Tarkkaa lukua en tiedä...

Jotenkin hassua tietyllä tavalla että hoitokodeissa on kuollut niinkin paljon kun osa hoitokodeista on kuitenkin sellaisia että mummot ja vaarit ovat lukkojen takana ja vierailut ovat olleet jo pari kk kielletty?
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jotenkin hassua tietyllä tavalla että hoitokodeissa on kuollut niinkin paljon kun osa hoitokodeista on kuitenkin sellaisia että mummot ja vaarit ovat lukkojen takana ja vierailut ovat olleet jo pari kk kielletty?

Oireettomat hoitajat niitä pöpöjä sinne tuovat. Onhan noista ollut juttua, että joutuvat käyttämään samaa likaista maskia koko päivän ja muistakin hygieniavälineistä on huutavaa pulaa
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Antaako laki mahdollisuutta vetkuttaa Uudenmaan baarien avaamista vaikkapa kesäkuun loppuun? Jos antaa niin sitä sulkuaikaa voisi jatkaa, vaikka joku porukka saattaa lähteä naapurimaakuntiin baareilemaan mutta tuskin mikään merkittävä määrä. Tartuntoja on kuitenkin selkeästi eniten vieläkin Uudenmaan alueella ja siellä baarien avaaminen voi aiheuttaa lisäpiikkiä tartuntoihin. Vaikka sen kuuluisan kahden viikon päästä...

Muualla Suomessa voisi hyvin alkaa availemaan ruokaravintoloita ja pieniä pubeja jo 15.5. ja esimerkiksi yli 100 ihmisen baarit voisi vielä pitää kiinni ainakin kesäkuun alkuun asti, ehkä jopa juhannukseen asti

Voi olla että ainakin pohtivat vakavasti noiden yökerhojen kohdalla sulun jatkoa, joiden idea perustuu pääosin isoon tanssilattiaan ym.
Nuo paikat saattavat aueta ihan viimeisenä kaikkialla.

Mutta perus-baareja ei kyllä venytä tuosta 31.5 enää eteenpäin millään pk-seudulla. Nehän menettäisivät kaiken muun päälle vielä kesäsesonkiakin, kun monella paikalla on vielä terassitkin ulkopuolella.

Tolla arvauksella meen, että toukokuun puolivälissä ruokaravintolat, sitten baarit/ pubit ja vikana yökerhot, joissa tanssilattioita.
 
Jupe

Jäsen
Suosikkijoukkue
Helsingin IFK
Tolla arvauksella meen, että toukokuun puolivälissä ruokaravintolat, sitten baarit/ pubit ja vikana yökerhot, joissa tanssilattioita.
Tässä on vielä sellainen huomio näihin liittyen että viimeksi tänään on luettu tutkimuksista missä todettu että virus leviäisi erittäin tehokkaasti yleisissä vessoissa, tätähän epäiltiin Musiikkitalo episodissakin.
Jokainen pikkupubikin kuten ruokaravintolat sisältää sen vessan missä käy yhdessä kohtalaisen pienessä tilassa useita ihmisiä tunnissa.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Jokainen pikkupubikin kuten ruokaravintolat sisältää sen vessan missä käy yhdessä kohtalaisen pienessä tilassa useita ihmisiä tunnissa.

PK-seudulla pikkupubitkin ovat varmaan jonkinlainen riski, mutta jossain maaseudulla missä muutenkin todettuja tartuntoja on 20-30kpl koko maakunnassa (vaikkapa Etelä-Karjala) niin rajoituksia pitäisi alkaa jo poistella. Ne pikkupaikat menevät konkurssiin, kun ei ole isoa ketjua takana. Rajan voisi vetää vaikka 100 tai jopa 50 asiakaspaikkaan, mitkä saavat olla avoinna
 
douppi

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Liverpool
Tässä on vielä sellainen huomio näihin liittyen että viimeksi tänään on luettu tutkimuksista missä todettu että virus leviäisi erittäin tehokkaasti yleisissä vessoissa, tätähän epäiltiin Musiikkitalo episodissakin.
Jokainen pikkupubikin kuten ruokaravintolat sisältää sen vessan missä käy yhdessä kohtalaisen pienessä tilassa useita ihmisiä tunnissa.

Erittäin hyvä pointti. Ideaalitilanteessa kaikkien ravintoloiden WC tiloissa olisi käsidesiautomaatti, ja voisiko ne laittaa suorastaan pakolliseksi, jotta paikka voi aueta. Sehän on sellainen seinälle asennettu pieni laite, joita on sairaaloiden käytävillä. Ei nyt kovin kallis investointi ole tässä tilanteessa.

Ja tietysti olisi pidettävä huoli siitä, ettei tavallinen saippua / paperi lopu. Ne bakteeri- puhaltimet voisi muuten heittää hevonv.... myös kaikkialta.
 
Niilo

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Tappara
Ja pönttö kiinni ennen huuhtomista:

Näinhän olisi saanut toimia jo paljon ennenkin Koronaa. Joskus on vaan pakko vetää kun vielä istuu pytyllä kun on tullut isompi paska jotta viemäri ei menis tukkoon...

Edit.

Noi @douppi mainitsemat kuivauspuhaltimet ovat karseita bakteerin levittäjiä. Olen niitä koettanut välttää jo ennen koronaa.

Monessa yleisessä wc mestassa on ihan käsittämättömiä pesualtaita. Kuka vittu ne on sunnitellut. Allas voi olla iso, mutta hana on sijoitettu niin, että käsien pesu on lähes mahdotonta. Hana voi olla ihan toisessa reunassa allasta ja kädet ei edes mahdu siihen alle...

Ja noi automaattiset käsidesiannostelijat ovat kyllä helvetin hyviä. Nyt monessa paikassa pumpataan sitä käsidesipulloa käsin...
Tosin sekin on hyvä että on edes käsidesiä saatavilla kaupoissa ja yleisissä vessoissa
 
Viimeksi muokattu:

Niinpä! En yksinkertaisesti voi ymmärtää, kuinka ne on voinut mennä laaduntarkastuksista läpi. Eihän siellä WC-tiloissa kukaan ole valvomassa käsien pesua ja kuivausta paperillakaan, mutta ne puhaltimet eivät aja asiaansa mitenkään hygienian osalta, vaan itseasiassa päinvastoin. Varsinkin silloin, jos ihmiset pesevät kätensä oikein huonosti, ja sitten pistävät bakteeri-hyrrän pyörimään koko WC tiloihin.

Minäkin olen vältellyt niitä aina, ja usein pitänyt sen verran nenäpaperia mukana, että käyttää sitä kuivaamiseen, jos ei muuta ole.

Ilolla tosiaan tervehtisin niitä käsidesi-automaatteja ravintoloissa. Niitä odotellessa.
 
Suosikkijoukkue
Manchester United, Bruceola
Käsidesiautomaatit ravintoloissa olisi kyllä erittäin tervetullut uudistus ja varmaan tullaan näkemään. Mitenköhän näissä ”alan miesten” lähiöbaareissa, onko mahdollista pitää näkyvillä ilman että menee parempiin suihin?
 
Niinpä! En yksinkertaisesti voi ymmärtää, kuinka ne on voinut mennä laaduntarkastuksista läpi. Eihän siellä WC-tiloissa kukaan ole valvomassa käsien pesua ja kuivausta paperillakaan, mutta ne puhaltimet eivät aja asiaansa mitenkään hygienian osalta, vaan itseasiassa päinvastoin. Varsinkin silloin, jos ihmiset pesevät kätensä oikein huonosti, ja sitten pistävät bakteeri-hyrrän pyörimään koko WC tiloihin.

Minäkin olen vältellyt niitä aina, ja usein pitänyt sen verran nenäpaperia mukana, että käyttää sitä kuivaamiseen, jos ei muuta ole.

Ilolla tosiaan tervehtisin niitä käsidesi-automaatteja ravintoloissa. Niitä odotellessa.
Jep tässä tilanteessa välttelisin kaikkia julkisia vessoja, joissa nuo tautipuhaltimet on asennettuna, sillä kukaan ei taida tietää, kuinka pitkäksi aikaa ne laittavat pöpöt ilmaan pyörimään. Luulisi, että THL vaatisi noiden poistoa, parempi kuivata vaikka omaan paitaan tai takkiin, kuin noihin vempaimiin.
 
Tadu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Jep tässä tilanteessa välttelisin kaikkia julkisia vessoja, joissa nuo tautipuhaltimet on asennettuna, sillä kukaan ei taida tietää, kuinka pitkäksi aikaa ne laittavat pöpöt ilmaan pyörimään. Luulisi, että THL vaatisi noiden poistoa, parempi kuivata vaikka omaan paitaan tai takkiin, kuin noihin vempaimiin.
Noita puhaltimia käytetty, koska ei kulu paperia ja maailma pelastuu. On jo pitkään tiedetty etteivät ne ole hygieenisia. Toivottavasti prioriteetit muuttuvat tämän osalta.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös