Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 910 865
  • 81 125

UnenNukkuja

Jäsen
Suosikkijoukkue
Aika moni, kunhan on turkulainen
Olisi kyllä kiva tietää.

Yleensä ne joilla on vakituiset lääkitykset, ovat varmaan aika lailla lääkkeittensä kanssa ajan tasalla jatkuvasti. Ei niissä paljon hamstrattavaa ainakaan ole.

Tämän väen edustajana tiedän joo sanoa, että me osataan kytätä lääkekaappejamme. Kieltämättä itse huokaisen nyt, että vasta äskettäin hain lääketarpeeni. Käsidesinkin käsilaukkuun sain napattua samalla reissulla.

Käsidesin markettihinta pisti hörähtämään. Samoin tuo tarve vessapaperille. Mihin se aina niin tärkeä on, kun vaihtoehtona on bidee. Pääsisinpä jonkun pääkoppaan.

Olen jotenkin onnellinen, että isoäitini 90v kyhjöttää vain kämpässään kotihoitajien armoilla. Ei pääse näkemään kaikkea tuota härdelliä. Itsekin onneksi asun niin, että lähimmät kaupat on ne pienimmät. Noissa ei asioi ne pahimmat hamstraajat.
 

ijuka

Jäsen
Nythän on aika huono hetki käsidesiä hamstrata, sillä apteekit alkaa pian tekemään omiaan, jolloin hintojen luulisi putoavan.

Toisaalta, itse en oikein ymmärrä, miksi käsidesi. Hanskat aina kädessä kun en kotona ole, ja kädet voi sitten pestä saippualla.
 

adolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
Leijonat & Haminan Palloilijat
Tuosta hamstraamisesta päätellen monet ihmiset ainakin varautuvat oikeasti siihen, että kohta kaupoista loppuu elintarvikkeet ja linnottaudutaan neljän seinän sisälle pitkiksi ajoiksi. Omista somefiideistäkin näitä löytyy.
 

Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tuosta hamstraamisesta päätellen monet ihmiset ainakin varautuvat oikeasti siihen, että kohta kaupoista loppuu elintarvikkeet ja linnottaudutaan neljän seinän sisälle pitkiksi ajoiksi. Omista somefiideistäkin näitä löytyy.

Hamstraamisesta voi erottaa muutamat tyypit:

1. Ihmiset, jotka luulevat, että tavarat loppuisivat kaupoista poikkeavan tilanteen vuoksi, ja hamstraavat siksi tavaraa

2. Ihmiset, jotka luulevat, että tavarat loppuvat kaupoista kiihtyvän hamstraamisen takia, ja hamstraavat siksi tavaraa

3. Ihmiset, jotka huomaavat hyllyjen tyhjentyvän hamstraamisen vuoksi, ja kiroavat idioottien toimintaa, ja ostavat jotain varmuudeksi, kun vielä saavat.

4. Ihmiset, jotka eivät usko mitään katastrofaalista tapahtuvan, eivätkä siksi hamstraa. Jos hyllyt ovat tyhjiä, he kiroavat idioottien toimintaa.
 

K.A.H

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät
Uskon, että parin vuoden päästä tätä käytetään esimerkkinä miten massahysteria ja joukkopaniikki voi nopeastikin syntyä ja levitä myös päättäviin elimiin ja lopulta dominomaisesti muuttuvan globaaliksi.

Ellei virus mutatoidu tappavammaksi josta ei ole tällä hetkellä mitään merkkejä, tämä tulee jäämään historian kirjoihin joukkopaniikkina ja massahysteriana. Edelleen taudin tappavuus sekä yleinen vaarallisuus on todella minimaalinen. Leviää kyllä todella helposti ja on siitä ikävä
Totta turiset, kuomaseni. Taudin todellinen kuolleisuus on jossakin 0,1-1% välillä. Toki on vaarallinen ja inhottava tauti varmasti, mutta tämä massahysteria tekee asioista vielä pahemman.
 

Drewiske

Jäsen
Suosikkijoukkue
Pelicans
Käsidesin hamstraus on kyllä hyvä esimerkki siitä, miten jotkut toimivat hysteerisinä pelkkien mielikuvien varassa tällä hetkellä.

Käsienpesu on huomattavasti tehokkaampi keino suojautua virukselta kuin käsidesin käyttö. Silti porukka haalii sitä ylihintaan litratolkulla
 

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Hamstraus todistaa lähinnä ihmisten itsekkyyden. Pääasia että itsellä on tavaraa ja muut saa jäädä ilman.
Lisäksi hamstraajat kusee itseään pitkällä tähtäimellä nilkkaan. Parin viikon tavarat jos hommaavat, niin kohta kuitenkin sama rumba edessä ja ei onnistu enää kahden viikon kuluttua vastaava toiminta rajoituksista johtuen tai siitä syystä että hyllyt on puoliksi tyhjät.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Nyt oon miettinyt noin 24h omaa huonoa oloa kunnes se välähti: Korona ahdistus. Ei jumalauta alkaa mennä hermo, kun mistään muusta ei puhuta. Hulluksihan tässä tulee.
yritin katsella aikuisviihdettä mutta sielläkin oli ensimmäisten videoiden joukossa "corona doctor with a patient".

Joopajoo mutta mistäs muusta media höpöttäis. Ei oikein tälläistä joka päivä tapahdu ja lähes jokaista tämä kiinnostaa. Pakko kyllä itsekin pitää taukoa uutisista. Alkaa meinaan menemään sekoamisen puolelle täälläkin.
 

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
En tiedä, mutta kyllä minusta tämä valmiuslain käyttöönotto kuulostaisi varsin rajulta toimenpiteeltä. Siitä samaa mieltä että toimenpiteitä tarvitaan jotta epidemian leviämistä saadaan hidastettua mutta lähtökohtaisesti noinkin järeän lain käyttöönotto tuntuu rajulta.

Onko tosiaan näin, että esimerkiksi kaikkien koulujen sulkeminen vaatisi tuon valmiuslain täytäntöönpanon, kait tuollaisia päätöksiä voi tehdä ilman sitäkin ja kaikkea muuta taakkaa mitä se tuo?

Edelleenkin jokainen suomalainen voi myös itse vaikuttaa siihen miten nopeasti tämä leviää huolehtimalla osaltaan hyvästä perushygieniasta.
Vaan mitäs tehdään kun täälläkin on kymmeniä näitä vähättelijöitä jotka pitää tätä kaikkea flunssaan verrattavana ja ihan turha juttu. Tuolla koiranäyttely porukat meinaa, että viikon päästä tms. Lahdessa vähän näyttelyä pystyssä ja kohta lähtevät Viroon näyttelyyn.

Tässä maassa on nyt tehty ihan kaikki hallituksen toimesta yrittämällä kertoa ja valistaa, että pitäisi pysyä kotona, tehdä etätöitä ja ei matkustaa. Kun ei vaan toi laki anna periksi tehdä enää yhtään enempää, kun ei tunnu menevän ihmisille pääkoppaan, että nyt on oikeasti vakavasta asiasta kyse. Ei pitäisi kokoontua yhtään ylimääräistä, ei mennä mihinkään jumppatunneille tai harrastaa mitään muutakaan kanssakäymistä muiden kanssa missä on paljon porukkaa paikalla.

Seuraava vaihtoehto sitten on enää julistaa se poikkeustila ja pahimmassa tapauksessa alkaa ihan oikeasti tuomaan armeijaa kaupunkiin, että ihmiset tajuaa mistä tässä on nyt kyse ja julistaa ulkonaliikkumiskiellot. Se toinen ääripää on sitten sama meno kuin Italiassa missä kanssa ei ihmiset uskoneet ja se paska osu siihen tuulettimeen oikein kunnolla.
 
Viimeksi muokattu:

Rambokala

Jäsen
Suosikkijoukkue
NHL
yritin katsella aikuisviihdettä mutta sielläkin oli ensimmäisten videoiden joukossa "corona doctor with a patient".

Joopajoo mutta mistäs muusta media höpöttäis. Ei oikein tälläistä joka päivä tapahdu ja lähes jokaista tämä kiinnostaa. Pakko kyllä itsekin pitää taukoa uutisista. Alkaa meinaan menemään sekoamisen puolelle täälläkin.
Innolla odotan sitä päivää, kun koronasta saa lukea uutisia parempaan päin menemisestä. Pari kuukautta tässä menty päin helvettiä ja varmaan mennään vielä toiset pari kuukautta.
 

Siivu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Habs, Ilves
Mitä tämä kansa oikein miettii? Säilyvien ruokatarvikkeiden hamstrauksen jollain tapaa ymmärrän, mutta kuuluuko se paskapaperi nyt Spaceballsista tutun "take only what you need to survive" -joukkoon?
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Aika suloista: talousliberaalit ovat ulisseet koko nykyisen hallituksen ajan, että valtio velkaantuu liikaa ja leikata pitäisi, mutta nyt kun tulee jarru, niin nämä samat talousliberaalit ulisee tukipakettia ettei yksikään yritys mene konkurssiin nykytilanteen takia.

Päättäkää jo linjanne ja pitäkää siitä kiinni.
Siis miksi valtion pitäisi puuttua mihinkään? Antaa viruksen kulkea ihmisten läpi ja Kuolleet korjataan pois yksityistetyn terveydenhuollon läpi, yksityistetyn armeijan toimesta jättömaalle krematoitavaksi. Kyllä tuo varmaan monillekin kävisi.
 
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Philadelphia Flyers
Kyllä vitutti käydä tänään ihan normaaliin tarpeeseen kaupassa ja oikeasti hävetti ostaa vessapaperia. Sen verran paniikki tarttui, että kaljaa vähän hamstrasin.
 

Masculine

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Totta turiset, kuomaseni. Taudin todellinen kuolleisuus on jossakin 0,1-1% välillä. Toki on vaarallinen ja inhottava tauti varmasti, mutta tämä massahysteria tekee asioista vielä pahemman.

Minä taasen odotan lukuja siitä kuinka paljon tämä pandemia tappaa ihmisiä tämän taudin ulkopuolella, sillä uskon sen luvun olevan maailmanlaajuisesti paljon isompi. Tämä sitoo niin paljon varoja ja resursseja, että muut asiat jäävät hoitamatta, eikä sairaaloissa ole tilaa tai aikaa hoitaa muita potilaita samalla tasolla kun normaalisti. Tämä vaikeuttaa tai katkaisee myös tavaroiden liikkumista ympäri maailman, ruoan valmistusta ja vaikuttaa negatiivisesti oikeastaan ihan kaikkeen teollisuuteen. Jossain köyhissä maissa myös varmasti rikas eliitti hamstraa valtavasti kaikkea yli omien tarpeidensa, jonka takia köyhimmät jäävät ilman kaikkea.

Tänään huomasin jo miten lähetykset alkavat myöhästyä ja yksi meidän tavarantoimittajista Italiassa ei luonnollisesti toimita yhtään mitään määrittelemättömään aikaan. Meidän hommamme nyt eivät pääsääntöisesti ole mitään ihmisten hengissä pysymisen kannalta tärkeitä, mutta kyllä tässä vähän kylmää kun miettii ihan työnkin kannalta miten tässä edetään.
 

Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja
Porukka pelkää, että jää eristyksiin akuutin tartuntataudin takia ja tämän johdosta ryysii hirveellä joukolla täyteen ahdettuihin marketteihin saamaan tartuntoja. Missä vaiheessa ihmiset lopettivat ajattelun?
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Joo tuntuu että jengi sanoo odottelevansa että korona on parantunut. Ei vaan ymmärretä että siinä vaiheessa kun koronakäyrä kääntyy laskuun on kurssit todennäköisesti pompanneet jo toistakymmentä prosenttia.

Edelleen, osta silloin kun veri virtaa, ei silloin kun veri on jo kuivunut ja sade huuhtonut jämätkin viemäriin.

Veikkaatko että en olisi vielä tankannut. Olen ehtinyt nillä tankkauksillakin jo tehdä pari kiloa turskaa. Nyt siis ihan mielelläni odotan vaikka päivän / kaksikin nousua ennen kuin laitan lisää. Ja takuuvarmasti vielä laitankin, en jätä tätä dippiä käyttämättä ja kun ikääkin on vielä alle 40 niin ei ole hetkeen kiire saada arvoja takaisin edes nollaan jos ja kun osinkoja maksetan.
Ei nuo tuolta samaa vauhtia nouse kun putosi koska joka perkeleen yhtiö ottaa tässä damagea eikä se voi olla arvoissa tai osingonjaoissa olla näkymättä.
Pahoittelut off topic.

Muuten tätä korona hommaa mietin niin aika kovia nuo ennusteet sairastuvista ja jos samoilla kuolleisuus prosenteilla mennään kuin tähän asti keskimäärin niin tämänhän pitäisi tappaa Suomessa espanjantautia enemmän. Ite en kyllä siihen usko, mutta aika näyttää. Kattellaan. Viikonloppuna vedän kännit ja lopetan tämän perkeleen härdellin seuraamisen.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös