Siinä Iltalehden toimittaja sekoittaa Vantaan kaupungin ohjeistuksen, joka on jo poistettu, sekä Vantaan tartuntatautilääkärin mielipiteen siitä, että ihmisiä ei voi pitää loputtomiin pois työpaikoiltaan. Jos lukee Hesarin alkuperäisen jutun, ei tule sekaannusta.
Iltalehdestä:
"Vantaan kaupungin koronaohjeistus nousi maanantaina julkiseen keskusteluun, kun sosiaalisessa mediassa pantiin merkille ohjeistus koronapositiivisille työntekijöille, joilla ei ole oireita: ohje oli mennä töihin."
Sitten tuleekin jo ihan puppua, ei Vantaan kaupunki voi muiden työnantajien puolesta päättää heidän käytäntöjään, vaikka toimittaja kirjoittaisi:
"Vantaa kiirehti maanantaina päivittämään ohjeistuksensa muotoilua, mutta viesti ei olennaisilta osin muutu: jos työtä ei pysty tekemään etänä ja on kuitenkin työkykyinen, ei kotiin voi välttämättä jäädä. Työnantajia kehotetaan mahdollisuuksien mukaan ohjaamaan työntekijät väliaikaisesti tehtäviin, jotka voidaan toteuttaa etänä, tai opiskelemaan kotoa käsin."
Sitten lääkärin pohdintaa, joka ei enää mitenkään liity Vantaan kaupungin ohjeistukseen omille työntekijöilleen:
" Isoimmat työnantajat varmasti sallivat näissä tilanteissa palkalliset poissaolot, mutta osa varmasti myös velvoittaa sen sairaustodistuksen. Me emme voi velvoittaa maksamaan palkkaa työkykyiselle, joka ei ole töissä, Valtonen sanoo."
Ja tosiaan Vantaan kaupunki, jonka ohjeistuksesta Iltalehti otsikot repi, maksaa viideltä päivältä palkan omalla ilmoituksella.
Kunnon Iltapaskan uutisointia taas, tuo on sellainen "uutinen", jossa miltei jo valehdellaan, ainakin revitellään taas revittelemisen ilosta.