Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 726
  • 81 140

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Onneksi hallinto-oikeudet on puuttunut tähän rajoitusralliin, kuten Pöystikin. Siinä sitten STM:ki tappelee oikeuksien kanssa jos haluaa tai korostan Kiuru tappelee.

Onneksi sairaanhoitopiireiltä ja THL:ltäkin tullut viimeaikoina kohtuu positiivisia lausuntuja. Siellä sentään tajutaan todellisuus, eikä noudateta STM:n mukaista tukahduttamis linjaa.
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Siinä taas esimerkki nopealla aikataululla läpi runnotusta laista. Ehkä tämäkin kohta olisi voitu tarkistaa ennen äänestystä? Sen sijaan homma jätettiin nyt kuntien ja sairaanhoitopiirien vastuulle.

"Eduskunta palasi ennen vuodenvaihdetta joulutauolta säätämään lain "hoitajien pakkorokotuksista." Pakolliset koronarokotukset koskevat kaikkia ammattiryhmiä, jotka työskentelevät lähikontaktissa vanhusten tai muiden haavoittuvien ryhmien kanssa.

Laki hyväksyttiin äänin 107–32. Perussuomalaiset ja kristillisdemokraatit vastustivat.

Lakiin jäi kuitenkin porsaanreikä, joka voi vesittää rokotuspakon. Työnantaja voi käyttää "erityisestä syystä" haavoittuvien potilaiden hoidossa henkilöä, jolla ei ole riittävää suojaa covid-19-tautia vastaan.

 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Onneksi hallinto-oikeudet ja muut oikeusoppineet on puuttumassa tähän saatanan sirkukseen. Mihin vittuun nämä perustuu. Hallinto-oikeuksien päätöksiä odotellessa, onneksi myös ainakin 12 Liiga seuraa valittaa.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin johtama alueellinen koronakoordinaatioryhmä suositteli 4.1.2022, että Etelä-Suomen aluehallintovirasto jatkaisi tartuntatautilain mukaisesti tiettyjen tilojen sulkumääräystä toiset kaksi viikkoa nykyisen päätöksen päättyessä 10.1. Epidemiatilanne uhkaa terveydenhuollon kantokykyä, minkä vuoksi rajoituksia ei voida toistaiseksi lieventää. Aluehallintovirasto valmistelee sairaanhoitopiiriltä saamansa lausunnon mukaisesti sulkupäätöksen jatkoa. Päätöksen arvioitu julkaisu olisi perjantaina 7.1. ja se olisi voimassa 11.-24.1.2022. Päätöksen tarkka sisältö varmistuu valmistelun aikana, ja siitä tiedotetaan tarkemmin päätöksen julkaisun yhteydessä.

”Kun nähdään, miten epidemiatilanne etenee etenkin terveydenhuollon kuormituksen kannalta, on mahdollista tehdä rajatumpia päätöksiä, jos kaikkein korkeimman tartuntariskin tilojen sulkeminen on edelleen välttämätöntä”, kertoo ylitarkastaja Oona Mölsä Etelä-Suomen aluehallintovirastosta. ”Toistaiseksi tilojen sulkupäätökset niin laajana kuin ne on lain puitteissa mahdollista ollut tehdä, ovat kuitenkin olleet ehdottomasti välttämättömiä. Varmasti jokainen meistä toivoo, että sulkuja ei tarvitsisi jatkaa enää kauaa.”

Aluehallintoviraston tietojen mukaan päätöksistä on tehty lukuisia valituksia hallinto-oikeuteen.


"Olemme arvioineet päätösten perusteet huolellisesti, kun päätöksiä on laadittu", Mölsä toteaa. "Asianosaisilla on oikeus hakea päätökseen muutosta valittamalla hallinto-oikeuteen, ja annamme omalta osaltamme lausunnot hallinto-oikeudelle pyydettäessä."

Toistaiseksi hallinto-oikeus ei ole määrännyt Etelä-Suomen aluehallintoviraston päätösten täytäntöönpanoa keskeytettäväksi.

Helsingin ja Uudenmaan sairaanhoitopiirin alueella ollaan jatkamassa myös sisällä järjestettäviä tilaisuuksia koskevia kokoontumisrajoituksia koronakoordinaatioryhmän suosituksen mukaisesti. Nykyinen päätös on voimassa 17.1. asti, ja uusi päätös olisi voimassa sen jälkeen todennäköisesti kaksi viikkoa eli 31.1.2022 asti.

 

Leicester

Jäsen
Suosikkijoukkue
Oulun Kärpät, Hiljaisten seiväshyppääjien kerho
Voi olla joo.

Itse kyllä veikkaan ettei tule. Maailmalta monta esimerkkiä, jossa vakavat tapaukset väheentyy, vaikka nämä perusterveydenhuollossa olijat lisääntyykin. Etelä-Afrikka, Tanska ja Iso-Britannia oivia esimerkkejä tästä.

HYKS:n erva-alueellakin tehohoito pienentynyt 23:sta 20:een, tänään. Vaikka sairaalamäärät muuten kovasti nyt nousevatkin.
Tanskassahan tehohoidon tapaukset ovat lievästi nousseet viimeisen kahden viikon aikana, kun Omikron potilaita päätyy sairaalaan.

Omikron on todellakin lievempi, mutta kun Suomessakin päivittäiset tartunnat ovat nelikertaistuneet Omikronin myötä ja todennäköisesti kasvavat vielä, niin omat rahani löisin kyllä likoon tehohoidon tarpeen lisääntymiselle.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tanskassahan tehohoidon tapaukset ovat lievästi nousseet viimeisen kahden viikon aikana, kun Omikron potilaita päätyy sairaalaan.

Omikron on todellakin lievempi, mutta kun Suomessakin päivittäiset tartunnat ovat nelikertaistuneet Omikronin myötä ja todennäköisesti kasvavat vielä, niin omat rahani löisin kyllä likoon tehohoidon tarpeen lisääntymiselle.

Aika lievästi joo.

TodayChange in 24 hours
Hospitalised3794+24
Of which in intensive care units77+4
Of which in intensive care units and on ventilators47+1

 

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs
Operaatio loppukiri etenee. Ehkä jo vapuksi salille! Tuossa jo otsikossa etelä-suomen avi mainostaa, että tehdään sairaanhoitopiirin suositusten mukaisesti. Mikseiköhän lounais-suomen avi otsikoinut omaa päätöstään, että sairaanhoitopiirin suositusten vastaisesti tehtiin näin.

Hallinto-oikeudet ovat keskeyttäneet avien päätösten täytäntöönpanon yhdellä alueella. Missään muualla ei. En nyt hirveästi intoilisi näiden valitusten perään. Kaikki merkit viittaavat siihen, että lockdown (poislukien baarit) on vielä muutamia kuukausia päällä.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hallinto-oikeudet ovat keskeyttäneet avien päätösten täytäntöönpanon yhdellä alueella. Missään muualla ei. En nyt hirveästi intoilisi näiden valitusten perään. Kaikki merkit viittaavat siihen, että lockdown (poislukien baarit) on vielä muutamia kuukausia päällä.
Joo, lähipäivät näyttää kyllä suuntaa. Onneksi edes jotkut puuttuu laillisuus näkökohtiin. Mikäs muuten viittaa siihen, että lockdown on vielä muutamia kuukausia päällä?
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Operaatio loppukiri etenee. Ehkä jo vapuksi salille! Tuossa jo otsikossa etelä-suomen avi mainostaa, että tehdään sairaanhoitopiirin suositusten mukaisesti. Mikseiköhän lounais-suomen avi otsikoinut omaa päätöstään, että sairaanhoitopiirin suositusten vastaisesti tehtiin näin.

Hallinto-oikeudet ovat keskeyttäneet avien päätösten täytäntöönpanon yhdellä alueella. Missään muualla ei. En nyt hirveästi intoilisi näiden valitusten perään. Kaikki merkit viittaavat siihen, että lockdown (poislukien baarit) on vielä muutamia kuukausia päällä.

Ja Pohjois-Pohjanmaalla avattiin ihan kaikki liikuntatilat tänään. 10 henkeä saa maksimissaan ottaa vuorolle, niin joukkueurheilussa kuin kuntosalillakin. 58 g-pykälän mukaista tilojen sulkusuositusta ei ole jatkettu 15.1. jälkeen, kun nykyinen suositus päättyy.
 

obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
Tanskassahan tehohoidon tapaukset ovat lievästi nousseet viimeisen kahden viikon aikana, kun Omikron potilaita päätyy sairaalaan.

Omikron on todellakin lievempi, mutta kun Suomessakin päivittäiset tartunnat ovat nelikertaistuneet Omikronin myötä ja todennäköisesti kasvavat vielä, niin omat rahani löisin kyllä likoon tehohoidon tarpeen lisääntymiselle.

Aika lievästi joo.

TodayChange in 24 hours
Hospitalised3794+24
Of which in intensive care units77+4
Of which in intensive care units and on ventilators47+1


Ja tässä vielä kuvassa pidemmältä ajalta. Lievä on ainakin käyrä ja varmasti osa noista teholla olijoista on siellä muusta syystä, Covid vaan siihen kaverina koska siellähän oli se "with Covid" / "for Covid" tuo ensimmäinen melko suuressa osassa
 

Liitteet

  • 1641389727007.png
    1641389727007.png
    198,9 KB · kertaa luettu: 89

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Tuskin ne hallinto-oikeudet kuitenkaan päätöksiään parissa päivässä tekevät, paitsi näitä Pohjois-Pohjanmaan mukaisia väliaikaisia 2pv:n sulkujen purkuja.

Ensimmäisen ja ainoa hallinto-oikeuden purku tehtiin siis 30.12.2021. Vajaan viikon on siis vasta valitukset hallinto-oikeuksissa ollut.


3.1.2022. siis kerrottiin että 12 liigaseuraa on tehny yleisösuluista valituksen. On tässä ruhtinaalliset 2pv ehtiny jo kulua.

 

torreira#11

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves, Arsenal
Noin parin vuoden päästä maailmassa on uusi valtauskonto, jonka pääjehu on covid-jumala. Sille kaikki hurraamme ja uhraamme. Uudet testamentit, raamatut ja virret kirjoitamme ja sävellämme. Oi, suuri ja mahtava herramme, Covid! Ja niinku kaikissa muissakin uskonnoissa, päämääränä on vain laittaa tyhmää ihmistä perseeseen ja viedä hänen rahansa. Hyvää loppiaista, Covid!
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Ja tässä vielä kuvassa pidemmältä ajalta. Lievä on ainakin käyrä ja varmasti osa noista teholla olijoista on siellä muusta syystä, Covid vaan siihen kaverina koska siellähän oli se "with Covid" / "for Covid" tuo ensimmäinen melko suuressa osassa
Mistäs tommone pidemmän aikavälin käyrä löytyy, jos saa kysyä?
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Hyvä että Kainuussakin tulee mahdollisesti aluksi lieviä rajoituksia, ennen kovia rajoituksia. Koska tilanne on edelleen kohtuu hyvä Kainuussa, koska sairaalassa ei ole ketään.

Kainuun koronarajoitukset voimaan aikaisintaan lauantaina – näillä näkymin kuntosalit saavat olla auki​


Hallintoylilääkäri Pasi Eskola Pohjois-Suomen aluehallintovirastosta sanoo, että Kainuuseen harkitaan tartuntatautilain 50 ja 58 d pykälien mukaisia rajoituksia. Ne tullevat olemaan hieman lievempiä kuin muissa maakunnissa Kainuun hieman helpomman koronatilanteen vuoksi.

Rajoituksia valmistellaan kiirellisenä, mutta rajoitukset tulevat voimaan aikaisintaan lauantaina, mahdollisesti vasta viikonlopun jälkeen. Tieto rajoitusten laajuudesta ja aikataulusta saadaan perjantain aikana.
Esimerkiksi kuntosaleja ei nyt harkita suljettavaksi, mutta tilanne voi muuttua.

– Omikron-virusvarianttia on nyt havaittu todistetusti Pohjois-Pohjanmaalla, ja on kyllä odotettavissa, että Kainuussa tilanne voi heiketä. Ensin harkitaan lievempiä rajoitustoimia ja tarvittaessa näitä voidaan jatkossa kiristää, sanoo Eskola.

 
Suosikkijoukkue
New York Rangers
YLE puhuu näistä uusista Uudenmaan rajoituksista varmoina. Eiköhän ne sieltä tule, 7.1. pitäisi tulla vasta päätöksiä.

Avi tviittasi asiasta, eli eiköhän siellä vaan paikkailla näitä leuanvetolisensseihin liittyviä porsaanreikiä.
Vitun vittu, että vituttaa.
 

MPN

Jäsen
Suosikkijoukkue
Johtaja Virran Dream Team
Kahden vuoden aikana on onnistuttu horjuttamaan uskoa viranomaisiin aikalailla. Ainakin meikäläisen uskoa. Viimeiset ajat eritoten ovat tätä korostaneet. Sitä pienenä maan matosena kiltisti tottelee ja ajattelee, että kyllä ne meidän parhaaksi osaavat asiat hoitaa. Enpä sanos
Joku väliaikainen koronavero seuraavaksi 70v ajaksi olisi ollut normaali toimintatapa. Kukaan ei olisi ihmetellyt, oltaisiin vaan naureskeltu autoveroa ja sen väliaikaisuutta
 

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Persujen puoluesihteeri Arto Luukkanen lataa tiedotteessaan täyslaidallisen Avien niskaan.

– Päätöksissä vedotaan koronan leviämiseen väestön keskuudessa. Aluehallintoviranomaisten päätöksissä ja tiedotteissa kieltoja on käsitelty ylimalkaisesti ja perustelematta. Kaikkein käsittämättömissä ohjeissa todetaan, että ulkoilmatilaisuuksia voi järjestää, mutta niitä ei saa mainostaa,

Luukkasen mukaan nämä viranomaisohjeet herättävät hämmennystä ja epätietoisuutta sekä laskevat äänestysintoa entisestään.

– Onko tämä alueellisten virkamiesten toiminnan tarkoitus? Kun vastoin THL:n ja STM:n antamaa ohjeistusta alueellisesti kielletään vaalitilaisuudet toreilla, niin pyritäänkö toimilla mieleisen vaalituloksen aikaansaamiseen?

Perussuomalaiset haastavat Luukkasen mukaan avien tulkinnan siitä, että ulkona ei voi turvallisesti kampanjoida.

– Vetoamme hallinto-oikeuksiin asiaan pikaisesti puuttumiseksi. Sekä THL että STM ovat vahvistaneet, että kyseinen vaalitoiminta ulkona on ns. "pienen riskin" toimintaa. Vaarana on, että näistä vaaleista tulee Suomen historian ensimmäiset vaalit, joissa oikeusvaltiosta ja demokratiasta ei ole tietoakaan, Luukkanen jyrisee.

 

salama#8

Jäsen
Luin pitkästä aikaa tätä ketjua ja tein sen päätelmän, että koronatartunta nostaa tapaturma-alttiutta valtavasti. Ilmeisesti sairaalahoitoa ja kuolleisuuslukuja vääristä merkittävästi ne ihmiset, jotka ovat hakeutuneet/joutuneet sairaalaan, tai kuolleet ensisijaisesti jonkun muun syyn vuoksi, mutta joille diagnosoidaan samassa yhteydessä korona.

En halua sairastua koronaan. En siksi, että pelkäisin itse tautia, mutta ei ole mukava jäädä auton alle, tulla ammutuksi tai saada syöpää koronan takia.
 

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Nyt toivottavasti loputkin Liiga seurat valittaa. HIFK:ltä, Tapparalta tai Ilvekseltä ei siis ole vielä tullut valituksia hallinto-oikeuteen.

Länsi- ja Sisä-Suomen aluehallintovirasto valmistelee Pirkanmaan sairaanhoitopiirin ja Punkalaitumen kuntien alueelle tartuntatautilain perusteella uutta päätöstä, joka koskee kokoontumisrajoitusta ja tilojen sulkua ajalle 8.1.- 21.1.2022.

Päätöksellä kielletään edelleen yleisötilaisuudet ja yleiset kokoukset sisätiloissa mutta ei enää ulkotilassa. Tilojen sulkua koskeva määräys kohdentuu tiloihin aiempaa rajatummin. Rajoituksista ei voi vapautua käyttämällä koronapassia.

Uudet määräykset eivät vaikuta alueella voimassa olevaan, tartuntatautilain 58 d -pykälän mukaiseen päätökseen, joka asettaa edellytyksiä tilojen käytölle ja koskee myös sellaisia tiloja ja toimintoja, jotka eivät ole sulkupäätöksen kohteena.

 

Franck

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
"Tilojen sulkua koskeva määräys kohdentuu tiloihin aiempaa rajatummin."

Eli matalan riskin tilat esim. kuntosalit todennäköisesti olisivat auki. Sama logiikka ei tietenkään päde matalan riskin yleisötilaisuuksiin, vaan ne pysyvät jatkossakin kiinni. Hienoa.
 

Knutsen

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Kings
Oltiin uudenvuodenaattona 12 hengen ystäväporukalla ravintolassa syömässä pitkän kaavan kautta ja siitä jatkoille samalla porukalla. Ei mitään suurempaa tanssia ja laulua tai muuta remuamista.
Tällä hetkellä 10/12 on saanut kotitestistä positiivisen ja kaikki joilla on pcr-testin tulos valmistunut, niin plussaa on tullut. Kaikki henkilöt on 25-45 vuotiaita perusterveitä hyväkuntoisia ja kahdesti rokotettuja. Osalla ei ole yhtään mitään oireita, itseäni vain väsyttää todella paljon ja pieni yskä mutta neljä on sanonut, että pahin flunssa ikinä ja ovat aivan poissa pelistä. Aika paska vuoden aloitus.
Tähän yhteen hyvin suppeaan empiiriseen kokemukseen peilaten, ymmärrän hyvin paljon paremmin nykyisiä rajoituksia. Olen altistunut lähemmäs kymmenen kertaa aiemmin, eikä ikinä tauti ole tällä tavalla levinnyt paikalla olleisiin. Tulee ainakin vietettyä vaimon kanssa kerrankin kunnolla aikaa, kun molemmat ollaan seuraavat kymmenen päivää samojen seinien sisällä.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: Apa

Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Olisihan se hienoa, että Pirkanmaa sallisi kuntosalit. Olisi täten jo toinen AVI joka keväntäisi kuntosalirajoituksia, varmasti osittain hallinto-oikeuden valituksienki tähden.
 

iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Luin pitkästä aikaa tätä ketjua ja tein sen päätelmän, että koronatartunta nostaa tapaturma-alttiutta valtavasti. Ilmeisesti sairaalahoitoa ja kuolleisuuslukuja vääristä merkittävästi ne ihmiset, jotka ovat hakeutuneet/joutuneet sairaalaan, tai kuolleet ensisijaisesti jonkun muun syyn vuoksi, mutta joille diagnosoidaan samassa yhteydessä korona.

En halua sairastua koronaan. En siksi, että pelkäisin itse tautia, mutta ei ole mukava jäädä auton alle, tulla ammutuksi tai saada syöpää koronan takia.

Sanotko, että esimerkiksi Asko Järvinen ja Mikko Pietilä valehtelevat sanoessaan, että sairaalalukuja hieman vääristää muista syistä sairaaloissa olevat?
 

Huppu

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Tälläkin palstalla näyttää sitkeästi olevan useilla kirjoittajilla halu toistaa tiettyjä väitteitä. Ja viime viikot tuntuu, että peli on jopa koventunut. Ilmeisesti tilanteen pitkään jatkuminen ja tätä kautta vihaisuus ovat nostaneet panokset täälläkin korkealle.

Täällä toimitaan (etenkin eräiden kirjoittajien toimesta) eräänlaisella toiston ja massaviestinnän ylivoimalla. Ja nämä väitteet ovat (valikoiden ja karrikoiden sekä liioitellenkin osin) seuraavat:

- Covid-19 merkitään kuolinsyyksi vaikka olisit jäänyt autolla alle tai kuollut infarktiin, jos koronatartunta on rekisterissä tietyllä aikavälillä. Huh huh. Tästäkin ollaan jo kymmeniä korjauksia tällekin palstalle laittaneet, mutta eipä vain haluta uskoa tai mene jakeluun. Kuolinsyytä ei todellaan merkitä vain sattumalta joksikin muuksi kuin miksi toteava lääkäri sen katsoo. Ja näitäkin tosiaan tarkistetaan takautuvasti.

- Rajoitteita ei käytännössä tarvita, sillä kyllä tämän pandemian kanssa muutenkin selvitään. Annettaisiin nyt ihmisten elää normaalisti. Mitäpä siitä, jos terveydenhuolto on kusessa ja joku "vanhus" tai muuten heikko kuolee, jos minä itse vain selviän. Hehän olisivat kuolleet muutenkin kohta. Jokainenhan meistä joskus kuolee, joten samapa se on onko se nyt vai vaikka 15 vuoden päästä. Minun yksityisyyttäni ei muutenkaan saa rajoittaa, olen veroja maksava suomalainen!

- Maailmalla sairaaloissa on aivan ok tilanne. Muuten vain media, poliitikot ja alalla työskentelevät ovat mukamas pulassa. Esim. Yhdysvaltojen ja Euroopan tilanne on vain liioittelua ja mediapeliä. Onneksi sentään Venäjällä (ja Pohjois-Koreassa) tautia ei ole.
Pandemia tai ei - tämä on vain business as usual. (Rajoituksia on tehty pari vuotta varmaan vain ihan piruuttain. Muuten vain halutaan lamauttaa taloutta, viedä lapsilta ja nuorilta harrastukset ja pilata kaikki hauska.)

- Uusin variaatio on mitätön. Tartuttavuudella ei ole mitään väliä, jos harvempi saa vakavan taudin. Sillä, että satoja miljoonia ihmisiä sairastaa yhtä aikaa virustartunnan vuoksi ei ole mitään väliä, koska "kyllähän vuosittainen flunssa-aaltokin" ja "pelkkä räkäyskähän tämä". Antaa levitä vain - heikot sortuu elon tiellä ja saadaan laumasuojakin parissa vuodessa!

- Codiv-19 taudin pitkäaikaiset jälkivaikutukset ovat "Tesla-J"-miehen tyylisten itkijöiden keksintöä. Tämä on perus räkäyskä, jolla ei ole mitään muita vaikutuksia. Tutkijoiden väitteet monielinsairauksista ja mahdollisista vakavista seuraamuksista on samaa huijausta kuin esim. yhteiskunnan rajoitustoimetkin. Tai ainakin liioiteltuja. Ja tehohoidossa olokin on kuin lepoloma, jossa kerrankin saa maata ja nukkua niin pitkään kuin haluaa.

Ja sitten se omituisin, joka ei ehkä tällä palstalla niin kierrä kuin ajoittain, mutta monilla muilla:
- Rokotteissa on jotain omituista. Etenkin, kun eihän tätä ole edes testattu kunnolla (mitä nyt muutama miljardi pistosta globaalisti!) Jos olen nuori ja perusterve, en tarvitse rokotteita, koska tuskin olisin tähän tautiin muutenkaan kuolemassa. Ei minulla niin paska tuuri ole, että iskisi mitään vakavempaa. Rokotteista ei ole mitään hyötyä, koska ovathan nuo taudit muutenkin kadonneet. Ainakin tässä omassa kuplassani en ole niitä nähnyt. Onkohan koko tautiakaan olemassa, kun kaikki tuttujeni kaverit ovat kuolleet vain rokotehaittoihin?

Kiitos ja anteeksi. (Viime viikot tämän palstan lukeminen on ollut sangen raskasta.)
Olen jonkun verran nuorten kanssa työskennellyt ja aika paljon nyt saanut sekä tämän että edellisen sulun aikana vastailla viesteihin kun jengillä on aivan toivoton olo tulevaisuuden suhteen. Koita siinä kertoa että kyllä tää tästä joskus, siis sitten joskus ties milloin, että älä nyt vielä hyppää katolta, koitetaan nyt vaan jaksaa.

Kouluissa tiedetään että merkittävä joukko opiskelijoita on pudonnut kyydistä, "kadonnut" ja syrjäytynyt. Usko että tätä porukkaa saadaan enää takaisin ei ole kovin suuri. Tässä saatettiin myös menettää elinvuosia jo enemmän kuin mitä viimeisin rajoituskierros pelastaa tai vieläkin rajummin.

Tunnen paljon ihmisiä (itseni mukaanlukien) joilta rajoitukset ovat vieneet toimeentulon ja omaisuuden. Ei kovin kiva ja tukitoimet ei koskaan riittäneet ja liekö enää tulossakaan lisää.

Ja sitten kun ihmiset kritisoi rajoituksia ja koronapolitiikkaa siihen vastataan tällaisella lässytyksellä. Ensimmäinen ja viimeinen väite toki on totta mutta että rinnastetaan kaikki kritiikki salaliittojengiin...

Ja suosittelen rehdisti pysymään pois niiltä palstoilta joilla salaliittojengiä enemmän pyörii.
 

Ollakseni

Jäsen
Suosikkijoukkue
Detroit Red Wings
Niin näin työssäkäyvänä heterona mietin yhtä ongelmallista asiaa. Mikäli minulla alkaisi Covid oireet ja soittaisin tai tekisin itsearvion, miknkä lopputuloksena olisi oireiden seuraaminen ilman virallista testiä, niin longcovid olisi ongelma. Mikäli siis vaikka muisti alkaisi prakailemaan, enkä pystyisi enää suoriutumaan työstäni, niin miten käy tuolla Kelan puolella? Kuka uskoo ilman virallisia testejä, että Korona aiheutti pitkät oireet? Mitä jos oikeesti joku oire vie työkyvyttömyyteen saakka ja testeihin ei pääse koska oireet akuuttina vaiheena on lievät?
Älä huoli, luin tästä ketjusta että longcovid on äärimmäisen harvinainen, eikä siitä kannata huolestua laisinkaan. Yleisesti ottaen kyseessä on joku luulotauti, joka ei vaikuta mihinkään ja samat oireet voi saada flunssastakin.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös