3% oli luonnollisesti kuolleiden osuus niistä ilmoitetuista luvuista. Emme me voi moisista sen enempää tietää. Emme tiedä mitä versiota viruksesta siellä levisi ja kuinka moni pystyi tartunnan välttämään tai sairasti sen lievänä, miten diagnooseja annettiin yms. Nämä kaikki on täyttä arvailua edelleenkin. Ne selviää sitten joskus kun asiaa ehditään tutkia ajan kanssa. Paljon kuitenkin kertoo, että vasta-aine testeillä löytyi yllättävän vähän viruksen sairastaneita jopa Ruotsissa pahimman keskellä. Ei sielläkään läheskään kaikkia ole testattu. Mutta luvut on aina puhtaita arvauksia 10* enemmän kuin diagnosoituja on tämän hetken valistunut arvaus mitä joissain paikoissa on esitetty, mutta ei vaan voi tietää. Lombardiassa on tähän päivään mennessä todettu 99 110 tapausta ja 16 875 kuollutta, sanoo google. Jokainen varmasti ymmärtää, että prosenttiosuus on tuossa jo niin iso, että diagnosoimattomia on pakko olla huomattavasti enemmän.Niin, siis varmaan kolme prosenttia todetuista tartunnoista? Kyllä sitä koronaa sielläkin oli piilossa. Toki se osui aika pahasti nimenomaan ikääntyneeseen väestönosaan.
Lisätään nyt, että tuohan tarkoittaisi 17% sairastuneista kuolleita, jos 10* diagnosoimattomia, niin oliskin kuolleisuus enää 1,7% mikä lienee lähempänä todellisuutta tai voi sekin olla alakanttiin, joskus sitten selviää.