– Nämä toimet, millä tehokkaasti torjutaan pandemian leviämistä ovat välillä vähän vaikeita. Toki tässä on vaikeaa juridiikkaa ja vaikeaitakin ratkaisuja, mutta eiköhän nämä asiat pysy järjestyksessä, Pöysti arvioi Kiurun maanantaista ilmoitusta ja karanteeneja.
Pöysti sanoi keskiviikkona, etteivät kaikkiin tulijoihin sovellettavat massakaranteenit ole lain mukaan mahdollisia vaan tartuntatautilain 60. pykälä edellyttää riittävän yksilöllistä lääketieteellistä harkintaa.
– Kategorinen soveltaminen ei siis ole mahdollista. Mutta laki ei myöskään edellytä lääkärin tekemää diagnoosia, vaan karanteeniin määräämiseksi riittää perusteltu epäily, Pöysti sanoi.
Perusteltu epäily voi Pöystin mukaan syntyä esimerkiksi siitä, että on matkustanut samalla lennolla oirehtivien ja todettujen tartunnan saajien kanssa. Näin on menetelty Turussa Pohjois-Makedonian Skopjesta saapuneiden suhteen.