Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 200 372
  • 81 140

Sphinx

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS
Huikeeta kamaa toi karanteenikorvaus. Aika helppo käydä hakemassa 2 viikon palkallinen ekstraloma.
Näyttää siltä, ettei esimerkiksi Ruotsin risteilyllä ihan vielä pääse kahden viikon lomalle. Ylen uutisessa kerrotaan tulevista toimista tarkemmin ja tuon perusteella toiminta ei ihan hirveästi tule tämänhetkisestä muuttumaan. Tällä hetkellä siis ainakin Skopje-Turku lentoyhteys jo on käytännössä näiden pakkotoimien piirissä ja varmaan pakkotoimet tuosta laajenevat, mutta nähtävästi tarkoitus on keskittyä näihin kaikista pahimpiin riskimaihin ja niistä saapuviin matkailijoihin, ei siis esimerkiksi Ruotsista saapuviin matkailijoihin, vaikka matkustamista Ruotsiin ei vapautettaisikaan. Toki tuossa jutussa puhutaan karanteenin toteuttamisesta Ruotsinkin rajaliikenteessä, mutta rivien välistä saa vaikutelman, ettei sitä siellä ole tarkoitus juuri toteuttaa.

Tuo on tuossa hiukan huvittavasti ilmaistu, kun kerrotaan, että tartuntatautilääkäri voi määrätä testin tai toisena vaihtoehtona riskialueelta saapuva henkilö voidaan määrätä karanteeniin. Kuitenkin karanteeni seuraa myös negatiivista testitulosta, joten sikäli testaaminen on hiukan turhaa, kun testitulos ei vaikuta jatkotoimenpiteisiin. Toki se on virustilanteen selvittämisen kannalta hyödyllistä tietoa monellako tauti on.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Kun aiemmin pohdittiin rangaistuksia jos ei ilmoita riskimaita missä on ollut, niin onko jossain kerrottu mikä on rangaistus jos väittää käyneensä riskimaassa vaikka ei olekaan?
nim. kävinkö sittenkin Belgiassa epähuomiossa.
 
Sistis

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна

Menisikö petoksen puolelle?

Veikkaisin, että tuo koronakorvauksen klausuuli tulee jotenkin muuttumaan. Nyt tuo on varsin omituinen, näin karkeasti sanottuna...
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Menisikö petoksen puolelle?
Oikeusjärjestelmämme perustavanlaatuinen lähtökohta on, että ihmiset ovat syyttömiä siihen asti, kunnes heidät on todettu syyllisiksi oikeudessa, joten ehdottomasti syytön.
 
F

Flonaldo

A) Maksetaan karanteeniajalta korvausta. Vituttaa pikkasen, kun yksi sadastatuhannesta väärinkäyttää järjestelmää jollain tapaa. Jengi pysyy kuitenkin karanteenissa.

B) Ei makseta karanteeniajalta korvausta (ja työnantaja ei maksa palkkaa himassa istumisesta). Mennään töihin, koska puolen kuun palkka on merkittävästi suurempi menetys kuin minimaalinen riski sakkorangaistuksesta. Köh köh, sori, mulla on vähän yskää.
 
obi-wan

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hammarby IF, HC Andersen, HC Jatkoaika
A) Maksetaan karanteeniajalta korvausta. Vituttaa pikkasen, kun yksi sadastatuhannesta väärinkäyttää järjestelmää jollain tapaa. Jengi pysyy kuitenkin karanteenissa.

B) Ei makseta karanteeniajalta korvausta (ja työnantaja ei maksa palkkaa himassa istumisesta). Mennään töihin, koska puolen kuun palkka on merkittävästi suurempi menetys kuin minimaalinen riski sakkorangaistuksesta. Köh köh, sori, mulla on vähän yskää.

Tämä on määrätyistä karanteeneista. Eli menet töihin, saat sanktion. Eli B ei näissä voisi olla mahdollinen

"
Miten kahdeksi viikoksi pakkokaranteeniin määrätty tulee taloudellisesti toimeen?

Virallisessa karanteenissa on oikeus ansionmenetystä korvaavaan Kelan tartuntatautipäivärahaan. Omaehtoisesta karanteenistahan ei saa vastaavaa korvausta."
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
A) Maksetaan karanteeniajalta korvausta. Vituttaa pikkasen, kun yksi sadastatuhannesta väärinkäyttää järjestelmää jollain tapaa. Jengi pysyy kuitenkin karanteenissa.

B) Ei makseta karanteeniajalta korvausta (ja työnantaja ei maksa palkkaa himassa istumisesta). Mennään töihin, koska puolen kuun palkka on merkittävästi suurempi menetys kuin minimaalinen riski sakkorangaistuksesta. Köh köh, sori, mulla on vähän yskää.
C) Maksetaan karanteeniajalta korvausta. Ihmiset kyllä pysyvät karanteenissa, mutta vituttaa pikkaisen, kun veromaksajien rahaa kylvetään ympäriinsä ihmisten omien valintojen seurauksena. Jos lentokoneessa on sata ihmistä ja heille korvataan kahden viikon ansiot, niin se tekee noin 100 x 1500e = 150 000e per kone ja jos koneita on sata, niin summa on 15 miljoonaa.''

D) Määrätään ihmiset karanteeniin, mutta ei makseta korvausta. He eivät saa mennä töihin, mutta syyttömät eivät joudu valinnan kustannuksia korvaamaan. Ilmoitetaan asiasta vaikka työnantajille.
 
Onko tämä mielestäsi realistisesti toteutettavissa oleva vaihtoehto? Että tällä tapaa tulisi Suomessa tapahtumaan?

Ja nytkö siis ollaan jo siinä vaiheessa, että jakolinja on syylliset / syyttömät...
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Onko tämä mielestäsi realistisesti toteutettavissa oleva vaihtoehto? Että tällä tapaa tulisi Suomessa tapahtumaan?

Ja nytkö siis ollaan jo siinä vaiheessa, että jakolinja on syylliset / syyttömät...
Se on täysin toteutettavissa oleva, ihan siinä missä koko muukin muutos. Heille voitaisiin joku työttömyyspäivärahaa vastaava summa ilman karenssia maksaa, mutta koko palkan korvaaminen kaikille matkustusohjeistusta rikkoneille eli syyllisille ei ole ok.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN

Onhan se toteutettavissa lainmuutoksella. Nykylain puitteissa ei ole, mutta 5/6 enemmistöllä toki voidaan säätää melkein mitä vain.
 
dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Onhan se toteutettavissa lainmuutoksella. Nykylain puitteissa ei ole, mutta 5/6 enemmistöllä toki voidaan säätää melkein mitä vain.
Kuten sanoin niin samalla tavalla kuin muukin muutos. Lakimuutosta sekin vaatii, että ihmisiä voidaan jossain maassa käymisen johdosta asettaa karanteeniin ja heille korvata tuo aikana. En näe näiden kahden asian välillä mitään sellaista, miksi toinen vaatisi perustuslain muuttamista ja toinen ei menisi tavallisella lailla.
 
DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Kuten sanoin niin samalla tavalla kuin muukin muutos. Lakimuutosta sekin vaatii, että ihmisiä voidaan jossain maassa käymisen johdosta asettaa karanteeniin ja heille korvata tuo aikana. En näe näiden kahden asian välillä mitään sellaista, miksi toinen vaatisi perustuslain muuttamista ja toinen ei menisi tavallisella lailla.

Kumpikin vaatinee 5/6 enemmistön, yksittäisen maan pakkokaranteeni selvästi, mutta varmaankin myös tuollainen syyllinen/syytön-jaottelu. Sillä voi säätää tosiaan aika lailla mitä huvittaa, mutta syynsä on siihenkin ettei määräenemmistöä käytetä usein silloinkaan, kun on mahdollisuus. Viisasta vallankäyttöä on myös jättää käyttämättä.
 
heavy

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Ei ole kukaan tainnut vielä mainita, niin mainitaan nyt, HS kirjoitti tänään: "Uudellamaalla on todettu viimeisen kahden viikon aikana uusia koronavirustartuntoja niin paljon, että jos se olisi oma valtionsa, Suomi ei sallisi sinne matkustamista".
 
Me ollaan sitten tästä samalla linjalla. Sitten vaan herää kysymys, että minkä takia että et kohdistanut sinänsä oikeaa kommenttiasi että muutos vaatinee perustuslain muutoksen siihen missä ehdotuksesta alettiin keskustella, vaan vasta minun kommenttiini miten muotoilu pitäisi tehdä, jotta laki olisi oikeudenmukainen ja järkevä.
 
F

Flonaldo

Se on täysin toteutettavissa oleva, ihan siinä missä koko muukin muutos. Heille voitaisiin joku työttömyyspäivärahaa vastaava summa ilman karenssia maksaa, mutta koko palkan korvaaminen kaikille matkustusohjeistusta rikkoneille eli syyllisille ei ole ok.
Mistä sinä tiedät kuka on matkustusohjeistusta rikkonut ja kuka ei?

Jos on reissuun lähdetty ennen viime lauantaita, hallituksen voimassa oleva ohjeistus oli, että töihin meneminen omaehtoisen karanteenin aikana oli täysin sallittua.

Jos taas olet lähtenyt maahan X ja lähtösi jälkeen hallitus on siirtänyt maan "vapaiden" puolelta rajoitetuksi, et ole tehnyt yhtään mitään väärää.
 
(1)
  • Tykkää
Reactions: DAF

En minä toimi lainvalvojana, joten ei minun sitä tarvi tietää, van se on lainvalvojien tehtävä. Pidän perusteltuna Suomessa lähes poikkeuksetta vallinnutta periaatetta, ettei lainsäädäntöä tehdä taannehtivasti, sillä kyseessä ei ole kuitenkaan mikään Nurnbergin sotasyyllisyysoikeudenkäynti, aseidenkätkentätapaus tai Marinin sote-ulkoistus -uudistus.

Samaten rahan kylväminen oikealla ja vasemmalle ei voi tapahtua taannehtivan lainsäädännön perusteella, vaan sekin voi alkaa vasta lakimuutoksen jälkeen.
 
Viimeksi muokattu:

DAF

Jäsen
Suosikkijoukkue
se kolmikirjaiminen. PISTI PALLON MAALIIN
Ei ole kukaan tainnut vielä mainita, niin mainitaan nyt, HS kirjoitti tänään: "Uudellamaalla on todettu viimeisen kahden viikon aikana uusia koronavirustartuntoja niin paljon, että jos se olisi oma valtionsa, Suomi ei sallisi sinne matkustamista".

Sama koskee käsittääkseni Turun kaupunkia.
 
Leijona

Jäsen
Olen malttanut olla kommentoimatta kesän aikana, koska mitään mullistavaa ei ole tapahtunut. Nyt Euroopassa on ilmaantunut uusia tartuntoja, vaikka Suomessa ollaankin edelleen aika maltillisissa luvuissa. Yksi subjektiivinen huomio:

Ymmärtääkseni itse koronaa paljon suurempi terveydellinen ongelma on jatkuvasti kertyvä hoitovelka. Ei-kiireellisiä toimenpiteitä lykätään edelleen ja riskit kumuloituvat. Sydän- ja verisuonitauteihin kuolee Suomessa vuosittain noin 19 000 ihmistä ja syöpiin 13 000. Kymmenen prosentin kasvu näissä toisi ensi vuonna 3200 ylimääräistä kuolemaa.

Toki paras tapa auttaa hoitojonojen purussa on estää koronapotilaita kuormittamasta terveydenhuoltoa. Pidetään etäisyyttä!
 
topdog

Jäsen
Suosikkijoukkue
Hifk

Mut eihän näistä nyt kannata välittää koska korona! Kaikki tämmöiset pikkuiset vaivat kannattaa jättää taka-alalle koska wuhanin nuha nyt prioriteetti numero uno!
 
K

kiwipilot

Ymmärtääkseni itse koronaa paljon suurempi terveydellinen ongelma on jatkuvasti kertyvä hoitovelka. Ei-kiireellisiä toimenpiteitä lykätään edelleen ja riskit kumuloituvat. Sydän- ja verisuonitauteihin kuolee Suomessa vuosittain noin 19 000 ihmistä ja syöpiin 13 000. Kymmenen prosentin kasvu näissä toisi ensi vuonna 3200 ylimääräistä kuolemaa

Ne ovat vain normaaleja kuolemia, ei koronakuolemia. Eli lööppiin kelpaamattomia.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Ei ole kukaan tainnut vielä mainita, niin mainitaan nyt, HS kirjoitti tänään: "Uudellamaalla on todettu viimeisen kahden viikon aikana uusia koronavirustartuntoja niin paljon, että jos se olisi oma valtionsa, Suomi ei sallisi sinne matkustamista".
Veikkaisin Varsinais-Suomen ainakin hipovan tätä rimaa myös, mutta en tiedä onko missään julkisia tilastoja näistä?
 
ADX_03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Itseä ei kyllä enää jaksa kiinnostaa koko flunssa. Alkuun vähän jännitti, kun Kiinassa hitsattiin kerrostalojen ovia kiinni, että mitähän sieltä tulee. Jos tähän kippaa niin sitten kippaa. Jälkitauditkin tuntuu olevan niin helvetin pienellä porukalla, että ei nekään jaksa stressata. Nuo @Leijona mainitsemat asiat ovat huolestuttavampia, kuin tämä.

Ja joo, noudatan kyllä silti turvavälejä sun muuta mukisematta. Ei minua ne haittaa. Tämä järjetön paniikki vituttaa enemmän.
 
Bunder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kärpät, Coyotes, Thrashers
Tässä vähän juttua rokotuksista, 6kk suoja olisi jo tavoiteltava asia eli ei kannata tuudittautua siihen, että kohta kaikki on ennallaan
"Eivät välttämättä". Niin voi myös olla, että teho onkin elinikäinen, mutta olisihan se puolikin vuotta jotain ja voihan se olla mahdollista, että vaikkapa Hepatiitti rokotteen tapaan 2-3 annosta antaisi elinikäisen suojan, jos yksi ei riitä.
Tosin eiköhän sekin saataisi käännettyä negatiiviseksi ja professorit kertovat kuinka joulukuussa julkaistaan uusi versio nimeltä Covid-20, jolle täytyy tehdä täysin uusi rokote. Tuohan se olisikin jännää kun uusi versio tulisi aina kerran vuodessa ja päästäisiin EA:n änäreiden tapaan spekuloimaan uusista ominaisuuksista. Tosin jos uudistukset ovat samaa luokkaa EA:n kanssa niin samalla rokotteella pitäisi pärjätä se 6 vuotta.
 
Piikkiperse

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Miten muilla jotka ovat käyneet pienten lasten kanssa testissä. Omasta mielestä paikallisen terveyskeskuksen sadistisairaanhoitaja kaiveli aika reilusti liian syvältä sillä tikulla pikkumiehen nenää. Jälkeenpäin valui verta nenästä ja aika pitkään oli myös kipeä.
 
sampio

Jäsen
Suosikkijoukkue
Menestyvin, sympatiat muille hyville.
Jaahans, sanoi Hans. Ei ollut koronaa tyttärellä, mutta kova kurkkukipu, kuumetta ja vatsakipuja sekä makuaistin menetys päiväksi. Nää on vähän sellaisia oireita kuitenkin, että en itse huoltajana tässä vaiheessa vuotta varsinkaan riskiä halunnut ottaa. Keskellä kesälomaa olisi voinut sen pari viikkoa jumittaa helposti kotona, mutta tässä välissä ei ole mahdollista omatoimisesti. Lauantailta tähän iltaan kesti siis testitulos saada.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös