Joku viisas ihminen oli käynyt Turkissa, onkinut itselleen koronan, lentänyt Helsinkiin ja sieltä sitten junalla Vaasaan altistaen vitusti muita. Lähteenä YLE.
Kyllä tähän pitää nyt saada joku tolkku määräysten kautta mikäli keskuudessamme pyörii näin idioottia porukkaa.
Harvoin tekee mieli toivoa ihmiselle pahaa, mutta tämän piittaamattoman paskiaisen toivon kärsivän varsin kettumaisen koronan. Harmi, että oireidensa on mainittu olevan lieviä.
1. Matkusti Turkkiin, jonne on kehotettu välttämään tarpeetonta matkustamista, koska vaan syystä tai toisesta voi
2. Sai Turkissa oireita, mutta ei ilmeisesti hakeutunut testeihin
3. Lensi Suomeen 1.8. eikä hakeutunut lentokentällä testiin
4. Nukkui oletettavasti yönsä hotellissa, jonka jälkeen hyppäsi 2.8. junaan, josta jäi pois jossain kohdassa ennen Vaasaa
5. Hakeutui 3.8. Vaasassa koronatestiin ja sai positiivisen tuomion
Siinäpä on helppo jäljittää mahdollisia altistumisia. Mikähän helvetin peruste on sille, ettei hakeutunut edes testattavaksi Turkissa? Pelkällä COVID-sanalla pääsee varmasti missä tahansa maailmankolkassa testiin, siihen on täysin turha vedota. Helvetin selkärangaton paskahousu.
E: tarinassa saattaa toki olla jotain, mitä emme tiedä, mutta olisi kiinnostava tietää, miksi mm. "välttämätön" matka Turkkiin piti tehdä ja paljon muuta.