Tämä korona on aktivoinut ihmisissä jos jonkinlaista henkistä traumaa ja tässä lienee kyse sellaisesta. Usea, täysin järki-ihmiseksi kuvittelemani ihminen on tänä keväänä paljastanut itsestään kohtuullisen pimeitä puolia. Osa tosin noussut poteroistaan ylös vapisevin jaloin mutta osa taas jatkaa maailmanlopun odottelua.
Tässä vähän paljastuu ihmisten todellinen luonne.
Itseäni silloin maaliskuun lopussa vähän pelästytti, että näinköhän Suomessakin tuhansia ihmisiä kuolee ja monet saavat vakavan taudin. Arvelin, että noin 60 prosenttia voisi sairastua. Olin ehkä muutaman viikon aika pitkälti vain kotona ja vähän suututti, jos joku kävi turhaan kaupassa ostamassa vain karkkia tms.
Mutta sitten aika pian aloin "normalisoimaan" käytöstäni. Toki edelleen julkisella paikalla pidän turvavälejä, ehkä enemmän tavan vuoksi.
Se tilanne tuli maaliskuussa niin nopeasti kaikille eteen, etten ihmettele yhtään, että osaa ahdisti aika paljon. Se on normaalia. Kaikki ei ole henkisesti niin vahvoja.
Mutta sitten nämä salaliitto ihmiset ovat taas oma lukunsa. En tiedä missä kellarissa ovat kasvaneet.