Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 266 316
  • 81 152

BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Kyllä hallitus on mielestäni sanonut, että tavoitteena on viruksen etenemisen hidastaminen. Voi olla, että kuvittelen, mutta tämä on päähäni iskostunut. Anyway, uudenmaan eristys oli osittainen ja ei millään muotoa estänyt viruksen etenemistä. Ainoastaan hidasti sitä. En tiedä mistä joku on saanut päähänsä, että uudenmaan eristys olisi ollut joku käänteentekevä taikasauva, millä pelastetaan kepun äänestäjät. No, ei ja ei ja kerran vielä ei. Mikäli eteneminen haluttaisiin estää, pitäisi olla käytösssä täydellinen eristys, ruokajakelu suojavarusteissa ja täydellinen rajojen sulkeminen. Sairaanhoitohenkilökunta pitäisi eristää muista ihmisistä jne. jne. jne. Tämä nyt ei ole mitenkään mahdollista paitsi jossain pohjois-koreassa, minkä malli tuntuukin viehättävän aika monia täällä.

Oma arvioni on, että ruotsin malli tulee sijoittumaan loppuluvuiltaan samaan kategoriaan suomen kanssa, paitsi taloudelliset vaikutukset tulevat olemaan paljon kevyempiä kuin suomessa. Ainoa pointti välttää ruotsin mallia, on pitää sairaaloissa riittävästi vapaita paikkoja ja hengityskoneita. Jos ne riittävät, ei headcountti tule olemaan ruotsissa suurempi. Jos jengiä alkaa kuolemaan hoidon puutteeseen, sitten perun puheeni.

Tietenkin toiveissa on myös rokotteen tai muun parantavan hoidon löytyminen. Sen ilmestyminen lähiaikoina on kuitenkin hyvin epätodennököistä ja lopullinen ratkaisu tullee olemaan laumasuojan kehittyminen. Sitä odotellessa.

Vaihtoehdot ovat suurinpiirtein:
- pysy pari kuukautta himassa ja sairastu sen jälkeen
- jatka elämää ja sairastu jossain vaiheessa

Valitse noista.
Laumasuoja on yksi vaihtoehto, mutta tällä Suomen kaavalla se toteutuisi joskus 2025. Voit katsoa mikä Ruotsissa on meno missä avoimesti on ilmoitettu, että se laumasuoja on tavoitteena. Englannissa meni pupu pöksyyn asian kanssa. Se ei todellakaan ole Suomen valitsema strategia. Lisäksi laumasuojan todennäköisyydestä ei kenelläkään ole tietoa! On myös havaittu, että tähän voi sairastua uudestaan, mutta sitä ei vielä varmuudella tiedetä, lisäksi ei tiedetä voiko virus mutatoitua sellaiseksi, että saatu mahdollinen immuniteetti ei suojaakkaan. Tuollainen strategia minkä Ruotsi on tiekseen valinnut on täysin hakuammuntaa ja toivotaan toivotaan touhua.

Suomi on toistaiseksi toiminut osittain hidastamisen ja osittain Etelä-Korean mallin mukaan riippuen täysin eri hoitoalueista ja niiden vastuuhenkilöiden valveutuneisuudesta. Muualla maassa on pyritty jäljittämään kaikki tautiketjut ja eristämään sairaat ja saamaan tauti tukahdutettua samaan aikaan kun HUS ja muutama muu ei ole moiseen kyennyt. Homma ei ole ollut missään vaiheessa kenelläkään hanskassa ja ne hanskatkin on jo aikaa sitten hukkuneet.
 
Azteca

Jäsen
Keskustelupalsta niin täällä nyt sanotaan mielipiteitä, mutta totta tajuan ja uskon, että päätöksen tekijät ovat minua fiksumpia ainakin näissä asioissa.

Siitä huolimatta itse olisin panostamassa yhä siihen, että RO luku olisi alle 1. Taudista tiedetään yhä niin vähän, että jos saadaan tauti tilapäisesti tapettua Suomesta voitamme sillä paljon aikaa ja mahdollisesti kesällä tiedetään taudista ja hoidosta jo paljon enemmän.

Tässä vaiheessa vielä niin monia eri lääkkeitä testataan. Tässä vaiheessa ei edes tiedetä onko parempi pitää potilas vatsallaan vai selällään..
 
Sako

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
Eikös valtion virastoissa yleensä istu idioottia (virkamies) porukkaa. Tapaus "huoltovarmuuskeskus" on käytännön esimerkki.
On niillä kaikilla kolut käytynä, joten siinä mielessä eivät ole idiootteja. Mut valtion pitkä ja kapea leipä ei oikein houkuttele kykyjä, joten toivomisen varaa on.

Musta on ollut lähinnä naurettavaa, että huoltovarmuuskeskuksta heitetään bussin alle. Toki ne teki ison mokan, mutta markkinatilanne on täysin epänormaali. Normaalit kanavat ei toimi ja kaikki ostaa samoja asioita kilpaa. Hallitus yrittää kiillottaa omaa kilpeään tällä, kun olivat niin rajusti myöhässä toimiensa kanssa.
 
Jyty

Jäsen
Suosikkijoukkue
käyttää lehväslukkoa logonaan.
Mitä he siis niissä bokseissa kuljettavat kun hiihtokeskukset ovat kiinni, pääsiäinen ohi jo (pohjoisen sesonki loppuu pääsiäiseen normaalistikin kuin seinään) eikä latujakaan näissä keskuksissa hoideta? Puutarhatavaraa?
Anoppi ja appiukko tietenkin, pitäähän heidänkin matkalle päästä kun rajoitus on pois ja tie on vapaa. Hiihtokeskukset eivät tosiaan ole mikään ongelma, kun ovat kiinni.

*****

Ihan perinteinen sukuloiminen, käynti pienessä kyläkaupassa ja yleensäkin sen pienen mökkikunnan palvelupaikkojen käyttö taitaa olla suurin riski.

En näe sitä nyt niin maailman pahimpana tekona, jos linnoittautuu omalle mökilleen ja on ostanut eväät mukaansa. Sitten jos tulee jotain sairautta, niin pitäisi vaan mennä lääkäriin sinne omalle asuinpaikkakunnalle, eikä siihen pieneen mökkikunnan terkkariin. Tuo kait se yksi ongelmakohde tullee olemaan.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Mitä he siis niissä bokseissa kuljettavat kun hiihtokeskukset ovat kiinni, pääsiäinen ohi jo (pohjoisen sesonki loppuu pääsiäiseen normaalistikin kuin seinään) eikä latujakaan näissä keskuksissa hoideta? Puutarhatavaraa?

Tämä pitäisi kysyä kuskeilta. Näitähän näkee keskellä kesääkin, tuskin niitä tyhjänä kukaan katolla viitsii pitää.
 
Salt

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Taistelevat Irlantilaiset & Golden Boys
On niillä kaikilla kolut käytynä, joten siinä mielessä eivät ole idiootteja. Mut valtion pitkä ja kapea leipä ei oikein houkuttele kykyjä, joten toivomisen varaa on.

Musta on ollut lähinnä naurettavaa, että huoltovarmuuskeskuksta heitetään bussin alle. Toki ne teki ison mokan, mutta markkinatilanne on täysin epänormaali. Normaalit kanavat ei toimi ja kaikki ostaa samoja asioita kilpaa. Hallitus yrittää kiillottaa omaa kilpeään tällä, kun olivat niin rajusti myöhässä toimiensa kanssa.

Niin, minkälaisia koulutetuista henkilöistä oikein tulee pitkässä juoksussa valtion virastoissa työskenneltyään. Toki seura tekee kaltaisekseen.

Tässä juuri nähdään ja todistamme Suomen valtion ja sen alaisuudessa olevien tahojen kyky vastata kriiseihin. Täysin putkeen ei ole mennyt hallituksella, mutta myöskään muut virastot ja laitokset eivät ole osanneet vastata kunnolla huutoon. Esimerkkeinä nyt THL:n jäätyminen pandemian alussa (tosin ei vakuuta itseäni vieläkään) ja huoltovarmuuskeskuksen yksi kallis epämääräinen "diili". Toki tällaisina aikoina kusettajia löytyy jonoksi asti.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
.....

En näe sitä nyt niin maailman pahimpana tekona, jos linnoittautuu omalle mökilleen ja on ostanut eväät mukaansa. Sitten jos tulee jotain sairautta, niin pitäisi vaan mennä lääkäriin sinne omalle asuinpaikkakunnalle, eikä siihen pieneen mökkikunnan terkkariin. Tuo kait se yksi ongelmakohde tullee olemaan.
Tätäkin olen ääneen ihmetellyt. Mitä helvetin väliä sillä on kenelekään, jos käyn lähikaupasta hakemassa safkaa ja juomaa viikoksi, ajan mökille ja jään sinne? Jos sairastun, ajan himaan. Jos sairastun pahasti, annan muijan ajaa.
 
Azteca

Jäsen
No nyt siellä ensimmäiset tutut lähtemässä ehkä muuten vaan käymään stadissa... Tosiaan eihän mökkeily ole ainoa syy liikkua. Kyllähän muualtakin tullaan Helsinkiin shoppailemaan ym. No, ehkä hyvä niin, nyt on sitten vapauden tunnetta ja ihmiset iloisempia...

Tärkeimmät rajoitukset onneksi pätevät yhä.
 
BlackWolf

Jäsen
Suosikkijoukkue
In memory of Hiihtofani. abianos, oranssi, jellona
Tätäkin olen ääneen ihmetellyt. Mitä helvetin väliä sillä on kenelekään, jos käyn lähikaupasta hakemassa safkaa ja juomaa viikoksi, ajan mökille ja jään sinne? Jos sairastun, ajan himaan. Jos sairastun pahasti, annan muijan ajaa.
Koska se ei ole näin yksinkertaista. Mitä jos sinulla on se tauti ja putoatkin katolta? Lähteekö se naisesi viemään sinua sairaalaan Helsinkiin vai onko mentävä vähän väkisinkin sinne paikkakunnan sairaalaan? Viet vuodepaikan, mahdollisesti tartutat siihen kunnan koko sairaanhoitoon Koronan ja sen jälkeen siellä ei ole enää ketään joka tekisi töitä. Mitä suurempi massa sitä todennäköisempää on, että jotain tälläistä tapahtuu. Tai kaadutaan kiukaaseen, lyödään vaimoa nyrkillä, hukutaan melkein venereissulla järveen yms yms yms. Vaikka kuinka yrität olla valveutunut ja vilpitön niin se ei vain ole niin yksinkertaista ja se riski pienellä paikkakunnalla ja pienelle paikakunnalle mitoitettujen terveydenhuollon toimijoiden määrän osalta on vain järkyttävän suuri.
 
Unkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Liverpool FC
Tämä pitäisi kysyä kuskeilta. Näitähän näkee keskellä kesääkin, tuskin niitä tyhjänä kukaan katolla viitsii pitää.
Täällä Pohjoisessa on edelleen erinomaiset hiihto- ja pilkkikelit. Bokseissa voi kuljetella mm. suksia, lumikenkiä, ahkiota, pilkkivälineitä jne. Kesällä tyhjä boksi on hyvä pitää katolla, löytyy oma auto helposti marketin parkkipaikalta:-).
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Kyllähän muualtakin tullaan Helsinkiin shoppailemaan ym.

Tuli just ihmeellinen kutina, että pitäisi lähteä käymään pitkästä aikaa Ikeassa hakemassa pakastepusseja ja syömään ruotsalaiset lihapullat, ne edulliset ja taivaallisen makuiset. Ensin pitäisi tosin käydä ostamassa farkkuvolvo ja suksiboxi
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Tämä pitäisi kysyä kuskeilta. Näitähän näkee keskellä kesääkin, tuskin niitä tyhjänä kukaan katolla viitsii pitää.

Kyllä meillä välillä suksiboksi käytössä kesälläkin ihan vaan sen takia, että johonkin mahtuu sitä tavaraa, kun autossa takaboksissa kultainennoutaja, joka jo itsessään vie kiitettävästi tilaa. Sitten kun takapenkillä lapsi turvaistuimessa ja muutama muu mahdollisesti myös takapenkillä, niin eipä auton sisältä oikein tilaa löydy...

Mutta ei taida olla tämän ketjuun asiaa tämä...
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Se lienee ainakin jo selvää, ettei epidemiahuipun aikana tule olemaan 11 000 ihmistä sairaalassa ja 3600 teholla, kuten THL kuukausi sitten ennusti. Jos epidemiahuippu on toukokuussa, niin pitäisi aika hurjaa kyytiä tulla sairastumisia että siihen lukemaan päästäisiin. Tämänhetkinen sairaalahoidossa olevien määrä ei oikein sitä puolla.
 
Viimeksi muokattu:

Keskiviiva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kuopion KalPa
Eläintarhat uutisten mukaan ongelmissa koronan aiheuttamien taloudellisten seikkojen vuoksi. Harkitsevat jo asukkaiden syöttämistä toisilleen.

Yksi vaihtoehto eläimien päästäminen vapaaksi. Leijonat Ruokolahdelle? Ilvekset Tampereelle, valkopäämerikotkat Kotkaan, karhut Poriin, ketut Raumalle, sudet Kuopioon, tiikerit Kokkolaan, hait Uuteenkaupunkiin ja osa kotkista myös. Haukat Järvenpäähän ja riikinkukot Riihimäelle (Cocks) .. Ouluun ei mitään. Siellä on jo näätäeläimiä riittävästi.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
(1)
  • Tykkää
Reactions: Tadu

Fat Cat

Isot petoeläimet valvomaan, että Helsingin kadut pysyy tyhjinä? Kadunkulmiin voi sitten ripotella jotain ruhoja evääksi. Monta ongelmaa ratkeaa yhdellä iskulla.
 
Zeta03

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, sympatiat KooKoo
Lisää varmistusta siihen että tautia on väestössä oireettomana.

Viikon 13 otoksessa 145 tutkitusta näytteestä yhdessä (0,7 prosenttia) havaittiin vasta-aineita.
Viikon 14 otoksessa 150 tutkitusta näytteestä ei löytynyt vasta-aineita.
Viikon 15 otoksessa 147 tutkitusta näytteestä viidessä (3,4 prosenttia) havaittiin vasta-aineita koronavirusta vastaan

Olisi mielenkiintoista nähdä jatkoa vielä muutama viikko nouseeko tuosta 3.4%
 
rasmus

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit, Pool, Konalan Pallo
Matin ja Tepon renkutus "Et voi tulla rajan taa" alkoi jo kyllästyttämään...itse asiassa olisin jatkanut vielä Uudenmaan eristystä muutamalla viikolla, vaikka mieli tekisi jo Turkkuseen erinäisistä syistä.
 
Cobol

Jäsen
Suosikkijoukkue
Suomalainen jääkiekko
Tätäkin olen ääneen ihmetellyt. Mitä helvetin väliä sillä on kenelekään, jos käyn lähikaupasta hakemassa safkaa ja juomaa viikoksi, ajan mökille ja jään sinne? Jos sairastun, ajan himaan. Jos sairastun pahasti, annan muijan ajaa.

Eihän fiksuille ihmisille mitään tapahdu mökillä. Koskaan ole tapahtunut. Niille muille on. Ja paljon. Jo mennessä ajavat kolareita. Perillä riehuvat kännissä, ja lyövät kirveellä jalkaan. Tai polttavat saunan ja/tai mökin. Hukkuvat kalassa ja osa ilman kalaa. Kaatuvat liukkaalla polun kivetyksellä ja murtavat jalkansa.

Ei ole mitään väliä. Laittavat muijan ajamaan, kun se joi viimeisen huikan 15 minuuttia itseä aiemmin.
 
Tombe76

Jäsen
Suosikkijoukkue
HPK
Muistin virkistämiseksi alla linkissä muutaman mökkikunnan johtohahmon kommentit. Hesarista 4.4.

Eiköhän järkevät ihmiset osaa toimia pääosin järkevästi. Varmasti on niitäkin, jotka jättävät sen paikallis-pankkiautomaatin nuolemisen väliin.

Näiltä, jotka pelkäätte pikkupaikkakunnan terveydenhuollon puolesta kysyisin:
a) omistatteko mökkiä?
b) kuinka useasti olette sairastuneet niin vakavasti että olette joutuneet terveydenhuoltopalveluita mökillä käyttämään?

Omasta puolestani voisin sanoa että faija ei esim. 10v aikana (mökillä joka vkloppu) käyttänyt palvelua kertaakaan vaikka olut virtasi ja sirkkeli lauloi lähes taukoamatta. Mökillä kun piti aina jotain tehdä. Itse taisin olla 5 henkisen perheen ainoa joka tuon 10v aikana kävin terveyskeskuksessa kun testasin kiukaan lämpöä "hyvin läheltä". Toki autolla äidin kuskaamana sinne menin.

eli 1 tapaus ~ 50 henkilövuoteen.

edit: annetaan @Cobol in myös vastata. Ilmeisesti olet suht pitkään mökin omistanut? Oletko joutunut usein käyttämään mökkeillessä terveydenhuoltopalveluita?
 
Turha Kaukalo

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, RM, Hyvinkään Tahko, Leijonat
Eihän fiksuille ihmisille mitään tapahdu mökillä. Koskaan ole tapahtunut. Niille muille on. Ja paljon. Jo mennessä ajavat kolareita. Perillä riehuvat kännissä, ja lyövät kirveellä jalkaan. Tai polttavat saunan ja/tai mökin. Hukkuvat kalassa ja osa ilman kalaa. Kaatuvat liukkaalla polun kivetyksellä ja murtavat jalkansa.

Ei ole mitään väliä.

Näin. Juuri näin. Lait ovat niille, jotka eivät muuten ymmärrä.
 
oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Viimeksi muokattu:

Hagi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Rauman Lukko
Testausmäärät ovat pääsiäisenä olleet melko alhaiset:
11.4 = 1300 kpl
12.4 = 1500 kpl
13.4 = 898 kpl

Tuossa aiemmat päivät mentiin reilusti yli 2000 kpl testin per päivä, jopa lähelle 2500 testiä per päivä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös