Ketjussa oli aiemmin puhetta siitä, että koronatestaajia pitäisi saada jostain lisää ja jotkut epäilivät ihmisten halukkuutta hommaan, kun kyse on kuitenkin niin sesonkiluontoisesta hommasta. Mutta kyllä mä näen tässä potentiaalia ja paljon.
Suomi ei tunnu nyt pääsevän tästä koronasta mitenkään eteenpäin, joten ehdotankin, että työttömistä ja eritoten pitkäaikaistyöttömistä aletaan välittömästi kouluttaa testaajia. Työnimike voisi olla vain yksinkertaisesti Testaaja, kuten Kummelin Tamppaaja.
Jotta jatkossakin voidaan seurata koronatartuntalukuja mahdollisimman tarkasti, niin jokainen suomalainen testataan kerran viikossa. Kun testaajien ammattikunta kasvaa, niin nämä voisivat kerran viikossa saapua ihmisten kotiin ja testata. Riippumatta siis siitä, onko ihmisellä mitään oireita tai pienintäkään syytä olettaa, että hänellä olisi korona. Ja kas kummaa, Suomen työttömien määrä putoaisi radikaalisti ja samalla pystyttäisiin koko ajan olemaan kartalla siitä, montako tartuntaa meillä on.
Jokaisen ihmisen pitäisi laittaa postiluukkuun tieto siitä, onko hän rokotettu vai rokottamaton, vähän samaan tapaa kuin "ei mainoksia tai ilmaisjakelulehtiä".
No joo. Nyt kun tuli vertauksia tehtyä, niin jatketaan sen verran, että Suomessa on jäänyt vähän levy päälle asian suhteen. Siinä missä koronavirus muuntautuu jatkuvasti, ei Suomi ole pystynyt samaan. Se on vähän se tilanne, että sulla jää tietokoneelle verkkosivu auki ja unohdat välillä päivittää sen sivun. Jos Suomi "päivittäisi sivun" se voisi ehkä havaita, että tämä omikron ei ole enää sama kuin delta tai original korona, eikä sitä tarvitsisi myöskään näin ollen kohdella samalla tavalla.