@Sistis kyllä tuosta tiedotustilaisuudesta valitettavasti jäi juuri tämä "pelin henki" -keskiöön. En tiedä, onko tässä sitten niin tarvetta muuten ajankohtaa perustella, koska hyvää ajankohtaa tunnetusti ei ole koskaan. Mediahan tuota keskustelua ohjasi tuohon etäkouluun ja ministeri Kiuru siihen myös vastasi, vaikka kysymykset eivät suoraan liittyneet juuri lainkaan long-covidiin. Tiedotustilaisuuden totaalisesta epäonnistumisesta toki kielivät esim. se, että työryhmässä työskennellyt irtisanoutuu välittömästi jostakin "konsensus-sanomasta", jonka Kiuru siellä lähettää. Kiuru puhuu asiantuntijoiden suulla, muttei puhu sitä, mitä asiantuntijat ovat sanoneet. Tämä toki on ollut tiedossa jo tovin, että Kiuru vähän maustaa sanomaansa.
Ja Kiurulla on valtavasti tukea - ei hän täysin ulkopuolinen ole. Veikkaisin, että Kiuru toimii ainakin HUSissa mm. Eeva Ruotsalaisen äänitorvena. Hän nyt ensimmäiseksi tulee noista puheista mieleen. Toinen on se, että kriisi on jo nyt hyvin hyvin pitkittynyt, kaksi vuotta ja normaalia strategista suunnittelua alkaisi olla (ja vertaan nyt sotatilaan, kun tätä on sotatilaksi kutsuttu), millä ehdoin sovitaan rauhasta. Siinä vaiheessa sotatilanteessa usein tiedetään jo, että tappioita tulee - nyt pitäisi tässäkin kriisiissä keskittyä siihen, millaisia tappioita olemme valmiita hyväksymään, jotta yhteiskuntaan saadaan rauha. Mielestäni se tarkoittaa konkreettisesti tiettyä hyväksyttävää tarvetta koronakuormitukselle sairaaloissa kroonisesti sekä piikitysohjelmaa jatkuvana.
En ole henkilökohtaisesti enää lainkaan kiinnostunut tällaisista maailmanloppua maalailevista tiedotustilaisuuksista, joissa kerrotaan vaan, miten joku asia on. "Näin se on kuulkaa!" - ei kiinnosta - haluan tietää, miten asian kanssa mennään esim. 3 kk, 6 kk ja 12 kk perspektiivissä eteenpäin. Jokaisen aallon jälkeen on pakko kysyä, että vedetäänkö päätä alas aina uudestaan, vaikka tiedetään varmuudella jo nyt, että 6 kk perspektiivillä ei ole tulossa "etukäteistä superrokotetta, joka vastaa varianttiin z, jota emme vielä tunne". Palatakseni tiedotustilaisuuteen niin tässä oli selvä käsikirjoitus: paniikin levittäminen, tarkoituksella, media kutsuttiin monistamaan sanomaa ja tällä haetaan oikeutusta toimille.