Myönnän että tekstini sisältää kärjistämistä, mutta toivoisin OAJ:n edustajan tulevan vastaan ja puhuvan sellaiseen sävyyn, jossa opettajakuntaa näyttäisi kantavan vastuuta vaikeassa tilanteessa. Koululaiset ensin, vasta sitten opettajat. Kyllä sekin on oman ammattikunnan puolustamista, kun korostettaisiin vastuuntuntoa.
Täälläkin on jo moni todennut, että olisi se Luukkainen vaan ollut hiljaa. Jos joku on kermaperse, niin OAJ:n suuntaan voi katsella. Ei tuota ulostuloa kauhean moni hyvällä katsonut.
Opettajia on maassa niin monta, että niihin mahtuu läpileikkaus koko yhteiskunnasta. Silti opettajuuteen kuuluu yleisesti vastuun kanto ja halua auttaa omaa yhteisöä. Viimeiset kaksi vuotta kouluille ovat olleet todella rankkoja ja toivonkin vilpittömästi tsemppiä kaikille opettajille täällä.
Tuo on hyvä nosto, että kun terveydenhuollossa korjataan vahinkoja, niin suurin vahinkojen estäminen voidaan tehdä laadukkaan opetuksen avulla. Nyt tästä koronasukupolvesta uhkaa tulla uusi lama-ajan lapsi. En syytä tästä terveydenhoitajia tai opettajia, vaan sitä poliitikkokatrasta, joka ei omaa eturyhmäänsä pidemmälle näe isoa kuvaa.
Vähän samaa on tuossa ajatuksessasi, ettei Suomi saisi olla hybridivaikuttamisen piirissä, mutta ei se tavallisen suomalaisen veronmaksajan oikeustajuun mahdu, että edelliset vaalit siirrettiin yksittäisen suomalaisen asiantuntijan puolen tunnin excel-harjoituksen perusteella vain siksi, että se puolueille sattui sopimaan.
Nyt kun pidetään jotkut ihme välihimmelivaalit, niin saa kyllä pistää lapset kotiin "oppimaan" ruudun välityksellä kuukausiksi, vanhemmat sinne etätöihin sekaan ja liikuntapisteet+ravintolat kiinni, mutta että nämä vaalit kyllä sitten pidetään tai muuten se antaa kuvan, että meihin voi hybridivaikuttaa.
Kyllä tässä on ns. klassikon ainekset.