Mainos

Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 9 201 561
  • 81 140

RustEnuff

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна
Ymmärtääkseni passi on ollut mahdollista tarkistaa myös baaritiskillä ensimmäisen tilauksen yhteydessä.

Mikäli näin tosiaan on, niin vedän sanat takaisin. Jostain tosiaan aiemmin luin, että passi pitää tarkistaa ennen, kuin voidaan päästää ns. "rajoitettuun tilaan". Mutta tosiaan, jos riittää esim. tiskillä tarkistaminen, niin sitten kehunkin päättäjiä :)
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Jossain alueilla siis tilanne pahenee, mut monessa paikassa taas paranee.

Etelä-Pohjanmaan keskussairaalassa on tällä hetkellä tehohoidossa kaksi koronapotilasta.

Vaasan keskussairaalassa ei ole juuri nyt koronapotilaita tehohoidossa. Sairaalahoidossa on muuten kolme koronaan sairastunutta. Jännä jos Vaasaan näillä sairalamäärillä yleisörajoituksia saadaan, 7pv:n tartuntamääräkin kovassa laskussa.

Tehohoidon tarve ei ole kasvanut myöskään Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa kahden viime viikon aikana. Sairaalahoidossa on tällä hetkellä kolme koronapotilasta. Keskussairaalasta ei kommentoida, tarvitseeko joku heistä tehostettua hoitoa. Keski-Pohjanmaan keskussairaalassa on viisi tehohoitopaikkaa.

Mane

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tampereen Ilves
Jaksakaa nyt ihmiset pari kuukautta, ottakaa rokotukset heti kun tulee sauma, niin suurin osa lopuista rajoituksista lähtee ja palataan siihen suunnilleen normaaliin.

Lainaukseni TAMMIKUULTA osoittaa, että jo silloin ihmiset olivat kurkkuaan myöten täynnä näitä toinen toistaan seuraavia parin viikon parin kuukauden kevään tsemppauksia ja muita omasta päästä keksittyjä aikarajoja, joiden aikana ei pitäisi mitään kritisoida vaan jaksaa vaan niellä paska. Ei jakseta.

Tämän kirjoituksen jälkeen on jaksettu taas kerran 3,5 kuukautta ja tänään:

Sote-ministerit: Ravitsemisliikkeiden rajoituksiin esitetään tiukennuksia

Mutta eipä tässä mitään. Olisiko pari viikkoa tai kuukautta jaksamista taas paikoillaan hyvät ihmiset? Ei voi olla niin paha sinnitellä noin lyhyttä aikaa?
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista
Yksi paikka vapaana teholla! Nyt kaikki perkele kiinni ja sulut päälle! Ei voi olla niin vaikeeta jaksaa pari viikkoa hei...
 
Quethas

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, Suomen maajoukkueet, Tampere United
Eniten tässä vituttaa kyllä nuo Kiurun sekoilut tehopaikkojen kanssa. Jotenkin Kiuru kehtaa jutella siitä että tehopaikkoja olisi vain yksi jäljellä. Todellisuudessahan paikkoja olisi enemmänkin tarjolla, mutta ongelmahan tässä oli siis että nyt joutuu tekemään järjestelyitä ikään kuin olisi joku maailmanlaajuinen pandemia käynnissä.
 
Lert

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United, TPS
Mites ne Latvialle kärrätyt tehohoitopaikat, oliko kuinka järkevää kärrätä niitä sinne ja lyödä kotimaassa rajoitukset päälle kun tehohoitopaikat loppuu...??
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo

oiler99

Jäsen
Suosikkijoukkue
Edmonton Oilers, Raahe-Kiekko, Oulun Kärpät, ManU
Näin koronatoimet ovat muuttumassa: Valomerkki kello 17, koronapassin käyttö laajenee, alueilta vaaditaan lisää rajoituksia - Politiikka | HS.fi

Joulukuussa siis on lähdössä eduskuntaan esitys siitä, että työpaikat voivat vaatia koronapassia. Samoin myös lakiesitys koronapassin käyttämisestä itsenäisenä rajoitustoimena.

Koronapassia koskevaa säädöstä muutetaan myös niin, että ravintoloiden pitää kysyä koronapassia jatkuvasti, mikäli ravintoloihin kohdistuu rajoituksia eikä vain esimerkiksi silloin, kun aukiolorajoitus astuu voimaan. Tämän on määrä tulla voimaan tammikuun alussa.
 
opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Pakko kyllä todeta sen verta, että en oo ikinä hepatiitti-rokotetta ottanu vaikka maailmalla reissannutkin, ja jos moinen tulisi "pakolliseksi" ni kyllä jättäisin välistä. Tässäkin ollaan taas että prosentin neljänneksellä aiheuttaa kuolemaa, pistettäskö seuraavaks hysteria siitä päälle tai sitten vielä paremmin punkkirokotteista. Ihmiset ottavat niitäkin kun se borrelioosi on niin paha sairaus vaikka todellisuudessa ko. rokotteella ei ole mitään tekemistä borrelioosin kanssa.

Eihän mistään rokotteista voi sanoa yksilötasolla yhtään mitään. On aina ihan fifty-sixty.

Kaikki mistä herrat ja rouvat tuolla puhuvat peilaavat väestötasoisiin vaikutuksiin.
 
Skeletor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tappara, urheilullisesti avoin sarja

Niin, siis onko kolmannen rokotteen ainoa hyöty, että saa koronapassin? On tämä surkuhupaisaa touhua. Tässä alkaa tähän asti tieteeseen uskonut ihminen miettimään, että millä huuhaalla näitä asioita hoidetaan.....tai uutisoidaan.
 
TheJackal

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK ilman Ville Peltosta ja Tobias Salmelaista

Niin, siis onko kolmannen rokotteen ainoa hyöty, että saa koronapassin? On tämä surkuhupaisaa touhua.

Masentavinta tässä on, kun lukee näitä uutisia ja seuraa meidän "päättäjien" toimintaa, alkaa itsekin uskomaan kaikenmaailman foliohattu teorioihin ennemmin kun koko koronan olemassa oloon.
 
Radiopää

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Greta Thunberg

Niin, siis onko kolmannen rokotteen ainoa hyöty, että saa koronapassin? On tämä surkuhupaisaa touhua. Tässä alkaa tähän asti tieteeseen uskonut ihminen miettimään, että millä huuhaalla näitä asioita hoidetaan.....tai uutisoidaan.

On. Vähän niin kuin autokoulun ainoa tarkoitus on saada ajokortti, ei oppia ajamaan tai koulunkäynnin ainoa syy saada todistus, ei oppiminen, rokotuksen tarkoitus on päivittää baariin pääsemisen edellyttämä koronapassi, ei terveys.

Siinä missä ihmisten elämää ovat muuttaneet sodat, yhteiskuntajärjestelmien hajoaminen, tietojärjestelmät, kansakuntien monimuotoistuminen, niin myös luonnolla on oma sanansa sanottavana.

Jos meiltä tulevaisuudessa edellytetään vuosittainen rokotus ja siitä kertova todistus, niin mitä sitten? Vähemmän aikaa vievää, halvempaa ja silti merkittävämpää se yhdelle suomalaiselle on kuin vuosittainen nuohous tai auton katsastaminen. Tai mistä minä tiedän, ehkä niidenkin hoitaminen on joidenkin mielestä hysteriaa.
 
Andi

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jukurit, Tappara
Näin koronatoimet ovat muuttumassa: Valomerkki kello 17, koronapassin käyttö laajenee, alueilta vaaditaan lisää rajoituksia - Politiikka | HS.fi

Joulukuussa siis on lähdössä eduskuntaan esitys siitä, että työpaikat voivat vaatia koronapassia. Samoin myös lakiesitys koronapassin käyttämisestä itsenäisenä rajoitustoimena.

Koronapassia koskevaa säädöstä muutetaan myös niin, että ravintoloiden pitää kysyä koronapassia jatkuvasti, mikäli ravintoloihin kohdistuu rajoituksia eikä vain esimerkiksi silloin, kun aukiolorajoitus astuu voimaan. Tämän on määrä tulla voimaan tammikuun alussa.
Onneksi täällä palstalla joku ansiokkaasti neuvoi lataamaan tuon koronapassin lukulaitteen kännyyn, niin voi kätevästi tarkastaa itseltä passin ja sen saako tehdä etätöitä.
 
iibor

Jäsen
Suosikkijoukkue
Україна, Jokerit
Siis joko Krista on ihan helvetin tyhmä tai sitten todella häikäilemätön poliitikko, joka ajaa vain ja ainoastaan omaa etuaan näillä omilla monologeillaan. Mitkään muut selitykset eivät selitä sitä, että Krista valehtelee kaikelle kansalle yhdestä jäljellä olevasta tehopaikasta, kun juuri muutama tunti aiemmin on Voipio-Pulkin suulla mainittu, että kriittiseen rajaankin on vielä 13 potilasta matkaa.
 
Normandia

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, TuTo
Uudellemaalle ehdotetaan jo lisä yleisörajoituksia. Näköjää Kristan uhkailu tehosi jo. Toki nämä päätökset on AVI:n vallassa, ei sairaanhoitopiirien.

Koordinaatioryhmässä nähtiin tarpeelliseksi rajoittaa lisää Uudenmaan kuntien alueella järjestettäviä yleisötilaisuuksia. Asian pikainen valmistelu on käynnistetty.

Myyrä

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lukko, Spurs

Paniikkinappula pohjassa joka puolella. Tuplarokotetun pidettävä töissä sisätiloissa maskia, vaikka lähin tuplarokotettu maskillinen ihminen olisi 10 metrin päässä kulman takana.
 
jussi_j

Jäsen
Suosikkijoukkue
Jokerit
....

Koronapassia koskevaa säädöstä muutetaan myös niin, että ravintoloiden pitää kysyä koronapassia jatkuvasti, mikäli ravintoloihin kohdistuu rajoituksia eikä vain esimerkiksi silloin, kun aukiolorajoitus astuu voimaan. Tämän on määrä tulla voimaan tammikuun alussa.
Siis tarkoittaako tämä sitä, että jos alueella on mitään rajoituksia, niin passia kysytään 24/7? Mitä merkitystä sitten on rajoitusten kellonajoilla? Joko passia kysytään tai ei eli on rajoituksia tai ei. Eikö kaikki rajoitukset edelleen voi kiertää passilla?
 
aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Miksi tuota rokotuspassiasiaa saa odottaa helmikuulle? Mikä tätä maata ja/tai hallitusta vaivaa. Käsillä on rauhanajan suurin kriisi ja puuhastelu vaan jatkuu.

Tuo etätyösuositus + maskit kaikilla töissä on niin kafkamainen päätös, ettei mitään rajaa. Siinä kyllä saa tehdä päätökset päivän varoitusajalla, mutta hallitus hilloaa lakimuutoksia ja ynisee kuinka 50 on teholla ja maa hajoaa. Koska tätä kriisiä aletaan johtamaan?
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Siis joko Krista on ihan helvetin tyhmä tai sitten todella häikäilemätön poliitikko, joka ajaa vain ja ainoastaan omaa etuaan näillä omilla monologeillaan. Mitkään muut selitykset eivät selitä sitä, että Krista valehtelee kaikelle kansalle yhdestä jäljellä olevasta tehopaikasta, kun juuri muutama tunti aiemmin on Voipio-Pulkin suulla mainittu, että kriittiseen rajaankin on vielä 13 potilasta matkaa.
Krista taisi käyttää siinä kohtaa tarkkaa sanamuotoa "olen juuri saanut tiedon että" ... el ehkä tuo Voipio-Pulkki puhui omalla suullaan vanhaan dataan perustuen? En puolusta Kiurua tässä mutta aivan hyvin on voinut virkamiehelläkin olla väärät luvut.

Enkä osaa sanoa kuinka nopeasti sairaalat voivat edelleen kasvattaa omaa tehokapasiteettiaan jotta ei olla yhden paikan varassa.
 
chauron

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIMARS
Tuo etätyösuositus + maskit kaikilla töissä on niin kafkamainen päätös, ettei mitään rajaa. Siinä kyllä saa tehdä päätökset päivän varoitusajalla, mutta hallitus hilloaa lakimuutoksia ja ynisee kuinka 50 on teholla ja maa hajoaa. Koska tätä kriisiä aletaan johtamaan?

Kerro toki mitä tekisit maassa jossa hirveän moni kova keino on kielletty yksilönvapauden nojalla tai estynyt porsaanreijän takia (esim. Linnanjuhlat ei voi kysyä koronapassia).

Tarkoitatko johtamisellla esim rokotepakkoa vai millä meinaat?
 
Jani82

Jäsen
Suosikkijoukkue
KalPa, KuPS, Detroit Red Wings, Arsenal FC
Paniikkinappula pohjassa joka puolella. Tuplarokotetun pidettävä töissä sisätiloissa maskia, vaikka lähin tuplarokotettu maskillinen ihminen olisi 10 metrin päässä kulman takana.
Nimenomaan töissä tämä on ihan järjetöntä, varsinkin jos tähän lisätään vielä koronapassi. Jos työnantaja ei saa kerran muutenkaan työntekijöiden terveystietoja niin miksi ne pitäisi koronan osalta saada kaivaa?
Jos et kerro niin käytät maskia kokoajan ja taukotilat yms. on muualla. Jos olet ottanut rokotukset tai täytät muuten kriteerit passiin ja kerrot saa vapautuksen.
 
Viimeksi muokattu:

aave

Jäsen
Suosikkijoukkue
Lahden Pelicans
Kerro toki mitä tekisit maassa jossa hirveän moni kova keino on kielletty yksilönvapauden nojalla tai estynyt porsaanreijän takia (esim. Linnanjuhlat ei voi kysyä koronapassia).

Tarkoitatko johtamisellla esim rokotepakkoa vai millä meinaat?

Yleisesti näen siinä ison ristiriidan, että tässä ollaan oltu kohta kaksi vuotta kriisissä ja kaikki reagointi jatkuu reaktiivisena.

Johtamisella tarkoitan:
- kolmas rokotuskierros heti pyörimään, eikä odoteta. Kolmannella rokotuksella vapautus tietyistä rajoitustoimista.
-5-12 -vuotiaiden lasten rokotusten aloituksen priorisoiminen
- Rokotuspassin käytön selkeytys koko maassa. Se on ollut muissakin sivistysmaissa käytössä yhtenä työkaluna paljon pidempään eikä niissä puhuta yksilönvapauksista esteenä.
- Tartuntatautilain uudistaminen vastaamaan uutta tilannekuvaa, jossa entisestään selkeytetään vastuualueita ja yritetään varmistaa yhteiskunnan pyöriminen. Nyt näyttää jääneen edelleen uudistamatta kun sekoilu jatkuu.

Olihan tässä muutama näin ensialkuun. Eniten ketuttaa kuunnella näitä "1 paikka teholla jäljellä", mutta ei sellaista että mites tää nyt hoidetaan oikeasti. Tää on niin nähty viimeisen parin vuoden ajalta, että voisi joku muu yrittää välillä.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös