Koronavirus (COVID-19) – pelkkä räkäyskä vai ihmiskunnan loppu?

  • 8 955 868
  • 81 126

Ck

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Toronto Maple Leafs, NHL suomalaiset
Kuten kirjoitin, niin tulkitsin tuon lauseen niinkuin sen ymmärrän. En epäillyt sinun lainauksen oikeutta, mutta tarkoitin vaan sitä, että sinun ja minun tulkinta on eri samasta lauseesta. Sitä minä en tiedä, mitä Saarinen halusi sanoa, mutta ainakin kaksi erilaista tulkintaa siitä saa, vaikka teksti on sanasta sanaan sama tulkitsijoille. Itse uskon, että laitteistoja on erilaisia ja Suomessa käytetään samoja laitetyyppejä kuin muissa pohjoismaissa ( ei fakta). Kaikki kärjistäminen on turhaa.

Ilman lausuntoakin lähtökohta ajatukselle, että saman tyyppisissä sairaanhoitojärjestelmissä myös laitteisto on yhtenevää vaikka ei olisikaan samalta valmistajalta.

Sanon vielä sen, että huonon tiedottamisen kritisointi on oikeutettua jos jopa parista lauseesta saa täysin erilaisia tulkintoja, kuten nyt.
 

Dennis

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK
Emmää tiiä. Ite en kyllä kokisi jonnekin fakin Prisman avajaisiin pääsemistä, niin tärkeänä, että sinne on tämmöisenä hetkenä päästävä Suomen pahimmalla epidemia-alueella.

Tätä menoa se ulkonaliikkumiskieltokin ilman perusteltua syytä tänne pikapuoliin tulee.
Näinhän siinä taitaa käydä. Viikonlopuksi on luvassa kaunista kevätsäätä, joten ihmiset lähtee sankoin joukoin ulkoilemaan mikä johtaa taas siihen, että erinäiset ulkoilureittien yhteydessä olevat taukotilat, grillikatokset ja kahvilat pullistelee porukkaa. Sinne eksyy pomminvarmasti sitten muutama "ainahan sitä voi vähän ulkoilla, vaikka onkon pientä lenssua" -hahmo aivastelemaan ja viikon päästä onkin koronapommi käsissä.

Eli nyt voisi hallitus olla kaukaa viisas ja sulkea ulkoilmakahvilat ynnä muut "luonnolliset" (pun intended) kokoontumispaikat.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
eipä täällä omilla seuduilla juurikaan mitkään määräykset näy. Vanhempien ihmisten määrä vakio kaupoilla, nuoria nurkilla ja muutenkin populaa aika paljon. Kahvila oli äsken tupaten täynnä.

Salilla myös +10 henkilöä.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Jännä ilmiö, että normaali roskapostitulva duunin sähköpostiin on vähentynyt rajusti, noin viidennekseen tavanomaisesta. Virus iskenyt botteihin?
 

Pordinard

Jäsen
Suosikkijoukkue
HIFK, Buffalo Sabres
Näytti tuolla jo tänäänkin olevan leikkipuisto täynnä ja joku kymmenen ipanaa tungettu samaan hiekkalaatikkoon, vanhempansa (osalla isovanhemmat) istuivat juoruamassa reunustaen koko laatikon. Vähän alkaa vaikuttaa että monen kohdalla alkusäikytyksen jälkeen paskat välitetään mistään ohjeistuksista.
 

Analyzer

Jäsen
Pari päivää tässä tutkiskellut kanssaihmisten käyttäytymistä. 80 % jengistä selvästi huomioi vallitsevan tilanteen. Tarjolla olevaa käsidesiä otetaan, pestään oikeaoppisesti käsiä, pidetään normaalia isompia etäisyyksiä jne

Vaan sitten se loput 20%. Esimerkkinä todellisesta piittaamattomuudesta yhdessä pikkukaupassa juuri äsken joku kolmikybänen muija yski kovaäänisesti varmaan 20 kertaa kaupassaoloaikanaan. Ei yritystäkään peitellä pärskimistä, jouduin pari kertaa ihan muuttamaan suuntaa, ettei vaan kohdattaisi. Kassajonoonkin menin vasta kun muija oli ostoksensa tehnyt.

Kohtuu vittumaista varmaan olla esim kaupan kassalla töissä näinä päivinä.
 

Murkula

Jäsen
Suosikkijoukkue
Maajoukkueet,Tappara,NY Rangers,Juniori- SaPKo
Jännä ilmiö, että normaali roskapostitulva duunin sähköpostiin on vähentynyt rajusti, noin viidennekseen tavanomaisesta. Virus iskenyt botteihin?

Äsken just sanoin viereiseen pöytään, että kaiken muun lisäksi alkoi vielä tulla perkeleesti spämmiä. Tai no, pääasiassa erilaisia rahoitustarjouksia, koulutuskutsuja ja joka yhtiön ilmoitus siitä että "meillä toimintaa jatkuu normaalisti, mutta vastuullisuus....."
 

RockTheRink

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, NHL
Helsinki on ollut jo parisen päivää huomattavasti hiljaisempi mesta, mutta tänä aamuna oli erityisen absurdi fiilis kun istuin lähijunassa matkalla töihin (sairaalaan). Yleensä samoihin aikoihin juna on melkoisen täynnä, ja kun Pasilassa on tuo kulkupelin vaihto niin junalaiturin liukuportaisiin muodostuu kunnon ryysis/tulppa ihmisistä.

Nyt istuin koko junavaunussa yksinäni, ja vaihtaessani liukuportaissa oli itseni lisäksi vain kolme muuta ihmistä.

Tämä on tietenkin hyvä, isossa kuvassa ohjeet ovat selvästi menneet jakeluun vaikka yksittäisiä kapinoitsijoita toki aina on.
 

finnjewel

Jäsen
Suosikkijoukkue
Porin Ässät, KooKoo, KPL, Kiovan Dynamo
Äsken just sanoin viereiseen pöytään, että kaiken muun lisäksi alkoi vielä tulla perkeleesti spämmiä. Tai no, pääasiassa erilaisia rahoitustarjouksia, koulutuskutsuja ja joka yhtiön ilmoitus siitä että "meillä toimintaa jatkuu normaalisti, mutta vastuullisuus....."
Meillä tosiaan päinvastoin.
Yksityispostin puolella toki spämmi jatkuu.
 

opelix

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, JJK
Jyväskylässä kun ajelee niin tuntuu kuin todella olisi ulkonaliikkumiskielto. Satunnaisia autoja liikkeellä. Epätodellista.
 

Cloaca Maxima

Jäsen
Suosikkijoukkue
TPS, Philadelphia Flyers
Sen lisäksi, että osa suomalaisista on jääräpäitä eivätkä millään haluaisi noudattaa näitä rajotteita niin osaltaan tämä selittynee sillä, että ihmiset eivät vieläkään tajua asian vakavuutta jos heidän asuinalueellaan ei ole todettu merkittäviä määriä tartuntoja.

Kyllähän me nyt voidaan lapsenlapsien kanssa huseerata siellä ja täällä koska ei täällä ole vielä ollut tartuntoja, ajatellaan. Harmi vaan ettei tajuta sitä kokonaiskuvaa, että kohta niitä tartuntoja on ja paljon, jos näitä rajotteita ei noudateta. Edelleenkään tätä epidemiaa ei voi enää estää, mutta sitä voidaan hidastaa jos jokainen nyt ihan aikuisten oikeasti ottaisi yhteisen edun huomioon.
 

Sinkka

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ilves
Vaikka pidän näkemystäsi liioiteltuna (ei suomen terveydenhuoltoa ole mihinkään alasajettu. Siihen käytetään parikymmentä miljardia euroa vuodessa ja ei juuri missään maailmassa maailmankaikkeuden historiassa ole parempaa nähty), niin on tuo ongelma minkä mainitset. Äänestäkää Lepomäkeä, Soininvaaraa, Vartiaa yms eikä jäävejä mätisäkkejä kuten Pekkariset, Niikot ja ketä näitä onkaan. Kansa saa sellaiset edustajat kuin ansaitsee.
Se on lähes koko kokoomus, joka on tämän valitettavan ilmiön ruumiillistuma. Jostain syystä mennyt sinulta ohi.
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Sen lisäksi, että osa suomalaisista on jääräpäitä eivätkä millään haluaisi noudattaa näitä rajotteita niin osaltaan tämä selittynee sillä, että ihmiset eivät vieläkään tajua asian vakavuutta jos heidän asuinalueellaan ei ole todettu merkittäviä määriä tartuntoja.

Juuri mietin samaa. Jos jossain kaupungissa ei vielä ole tartuntoja ollut, niin sitä suuremmalla syyllä pitäisi välttää kontakteja. Silloin tautimäärä voi jopa jäädäkin pienemmäksi.
 

dana77

Jäsen
Suosikkijoukkue
vaikea selittää
Se on lähes koko kokoomus, joka on tämän valitettavan ilmiön ruumiillistuma. Jostain syystä mennyt sinulta ohi.
Keskusta se on. Jostain syystä mennyt sinulta ohi. Kokoomuksessa on sentään se toinenkin siipi.
Missä on Kepun liberaalit?
 

motamoro

Jäsen
Sen lisäksi, että osa suomalaisista on jääräpäitä eivätkä millään haluaisi noudattaa näitä rajotteita niin osaltaan tämä selittynee sillä, että ihmiset eivät vieläkään tajua asian vakavuutta jos heidän asuinalueellaan ei ole todettu merkittäviä määriä tartuntoja.

Kyllähän me nyt voidaan lapsenlapsien kanssa huseerata siellä ja täällä koska ei täällä ole vielä ollut tartuntoja, ajatellaan. Harmi vaan ettei tajuta sitä kokonaiskuvaa, että kohta niitä tartuntoja on ja paljon, jos näitä rajotteita ei noudateta. Edelleenkään tätä epidemiaa ei voi enää estää, mutta sitä voidaan hidastaa jos jokainen nyt ihan aikuisten oikeasti ottaisi yhteisen edun huomioon.

Olen tullut siihen tulokseen (viimeistään) tämän viikon aikana, että suurin osa ihmisistä on A) tyhmiä B) itsekkäitä.
Joko ei tosiaan sisäistetä kokonaiskuvaa ja toimitaan siksi väärin tai sitten itsekkäästi mennään niihin paikkoihin mitkä ovat auki, ajatuksella "nämä ovat vasta suosituksia, ei ole pakko noudattaa jos ei halua". Pahimmassa tapauksessa nämä molemmat yhdistyvät.

Näihin ei auta muut kuin pakkokeinot. Ei hallitus voi laskea vastuuta "jokaiselle henkilökohtaisesti".
 

ZayWest

Jäsen
Suosikkijoukkue
JYP, Käännettävät rotsit, Ensisijainen kontakti
Jyväskylässä kun ajelee niin tuntuu kuin todella olisi ulkonaliikkumiskielto. Satunnaisia autoja liikkeellä. Epätodellista.

Jengi ilmeisesti neroillut ja päättänyt käydä esimerkiksi ruokakaupassa ns. kaupungin sivustoilla. Vakio S-markettini oli reilu 3h sitten varsin täynnä.
 

Individual

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Suomi, KTP
Vaatisi kai nyt muutaman kymmenen - sata vainajaa, niin ehkä sitten härmässäkin alettaisiin herätä. Sitä emme tietenkään toivo. Kotkassa on kyllä hankala havaita, että onko poikkeustila käynnissä, vai ei. Täällä kun on hyvin hiljaista muutenkin läpi vuoden, paitsi Meripäivillä. Kuinkahan moni on linnoittautunut saareen nyt kun meri on koko ajan auki. :)
 

kharon

Jäsen
Suosikkijoukkue
Tps
Luulen kyllä, että noissa tartunta ennusteissa ja mallinnuksissa otetaan huomiooon se, kuinka ihmiset toimii. Eli suomessa asuu x-määrä jääriä, jotka ei noudata kieltoja ja levittävät sitä kautta tautia. Jossain vaiheessa, kun sääntely kestää kauan sitä alkavat rikkomaan jo useammat, kun kieltoihin väsytään. Siksi varmaan noissa liikkumisrajoituksissa on paremoi lyödä vähän yli.

Tää on muuten hienoa aikaa siitä, että kukaan ei jaksa kuunnella turhaa valitusta esim. siitä, jos jonkun oikeuksia vähän sorretaan tai perustuslain tulkinta ei olisi ihan onnistunutta. Nyt mennään joukolla vähän sääntöjä taittaen maalia kohti. ihan kuin pudotuspeleissä :)
 

Patarouva

Jäsen
Suosikkijoukkue
Ässät
Sen lisäksi, että osa suomalaisista on jääräpäitä eivätkä millään haluaisi noudattaa näitä rajotteita niin osaltaan tämä selittynee sillä, että ihmiset eivät vieläkään tajua asian vakavuutta jos heidän asuinalueellaan ei ole todettu merkittäviä määriä tartuntoja.

Kyllähän me nyt voidaan lapsenlapsien kanssa huseerata siellä ja täällä koska ei täällä ole vielä ollut tartuntoja, ajatellaan. Harmi vaan ettei tajuta sitä kokonaiskuvaa, että kohta niitä tartuntoja on ja paljon, jos näitä rajotteita ei noudateta. Edelleenkään tätä epidemiaa ei voi enää estää, mutta sitä voidaan hidastaa jos jokainen nyt ihan aikuisten oikeasti ottaisi yhteisen edun huomioon.
Jääräpäisyys ja tyhmyys ovat usein aika lähellä toisiaan.

Ilmeisesti nämä ihmiset eivät ymmärrä tätä poikkeuslakia. Siellä ne tyttöset jotain telkkarissa höpisee, ei se ole sen kummempaa kuin poliitikoilta yleensä. Ei tarvitse välittää, ei koske minua.

Ottaa niin päähän tuo asenne. Usein nämä pässinpäisimmät ihmiset ovat tosipaikassa ensimmäisenä ulvomassa omia oikeuksiaan, kun paska osuu kunnolla tuulettimeen.
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Luojan kiitos oma isäni täyttää "vasta" 69 vuotta reilun kuukauden päästä. Ei nyt sillä että sillä mitään merkitystä käytännössä olisi, mutta tuo on kyllä juuri sellainen jäärä että varmaan olisi että "Perkele ihan hyvin voin käydä Nesteellä kahvilla ukkojen kanssa". Toisaalta äiti on kyllä vähän fiksumpi niin ehkä tuo saisi sen aisoihin.

Tosin isäni kyllä kaiketi kuuluu joissain määrin riskiryhmäänkin niin ehkä tuo nyt malttaa kuitenkin vältellä ihmiskontakteja. Silti tuli vaan sellainen fiilis että varmaan niskuroisi vastaan tässä.
 

Turder

Jäsen
Suosikkijoukkue
Toronto Maple Leafs
Em. viesteissä kuvatulla jengillä varmaan on ajatusmallina se, että olen jo valmiiksi kipeä niin en saa tartuntaa. Kun juuri nyt pitäisi osata ajatella vähän boxin (lue oman pääkopan) ulkopuolelta, ja olla levittämättä tautia. Mutta mitäs se "itsekäs kaikki mulle heti mun oikeudet nolla velvollisuutta somejanari kouvolamuija" tekeekään kuin ajattelee itseään. Ihan samantasoista touhua kuin se, että onnettomuuspaikalle mennään ensin kuvaamaan ja somettamaan. Ai oliko joku täällä avun tarpeessa...?
 

Huono pakki

Jäsen
Suosikkijoukkue
SaiPa, Ketterä
Onhan nuo THL:n arviot vedetty jonkin verran yläkanttiin. Suomi on kuitenkin sen verran harvaan asuttu maa. Tästä voi tulla vielä melkoinen sirkus, jos virus ja sitä myöten kaikki (yhä tiukentuvat) rajoitteet pysyvät voimassa. Ihmiset tulevat turhautumaan, se on ihan varma juttu. Itse en vieläkään usko, että kuolleita/sairastuneita tulisi niin paljon THL arvioi, ellei Korona tee paluuta 2-3 kertaa.

Itseltä Korona on viemässä mahdollisuutta jatkaa työpaikassani (urheiluseura), koska toiminta on toistaiseksi kokonaan seis. Sopimusta olisi jäljellä tämän kuun loppuun ja jatkosta oli puhetta, ennen tätä Koronahässäkkää, mutta nyt sen saanee unohtaa ainakin toistaiseksi.

Se on tosiasia, että nyt pitää tulla toimeen tämän Koronan kanssa. Toivottavasti siitä päästään eroon mahdollisimman nopeasti.
 

hiitti

Jäsen
Suosikkijoukkue
Manchester United
Mitä veikkaatte millainen tilanne onpi vaikkapa kesäkuun tienoilla? Onko kuinka mahdollista että eletään tälläisessä "kurimuksessa" silloinkin?
 

Roger Moore

Jäsen
Suosikkijoukkue
Kokudo Keikaku, Miljoonamiehistö, Ranska, KuPS
Itseltä Korona on viemässä mahdollisuutta jatkaa työpaikassani (urheiluseura), koska toiminta on toistaiseksi kokonaan seis. Sopimusta olisi jäljellä tämän kuun loppuun ja jatkosta oli puhetta, ennen tätä Koronahässäkkää, mutta nyt sen saanee unohtaa ainakin toistaiseksi.
Ehkä korona on vaan tekosyy. Jos olet urheiluseurassa "Huono pakki" niin ei varmaan ole käyttöä hehehehe...

Vakavien asioiden keskellä on hyvä pitää myös huumoria matkassa.
 
Kirjaudu sisään, jos haluat vastata ketjuun. Jos sinulla ei ole vielä käyttäjätunnusta, rekisteröidy nyt! Kirjaudu / Rekisteröidy
Ylös